*

mikkokarna Lapin puolustaja

Lausuntoesitykseni saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä

Asian saaman yleisen mielenkiinnon vuoksi julkaisen lausuntoesitykseni kunnanhallitukselle koskien saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintöä täällä. Enontekiön kunnanhallitus päättää lausunnon antamisesta 13.1.2013.

 

KUNNANJOHTAJAN LAUSUNTOESITYS KUNNANHALLITUKSELLE

1. YLEISTÄ

Enontekiön kunnanhallitus toteaa, että työryhmän mietintö sisältää useita sellaisia ehdotuksia, joita voidaan pitää perusteltuina ja tarpeellisina. Tällaisista uudistuksista voidaan mainita saamelaiskäräjien päätöksentekoa, kirjanpitoa ja tilintarkastusta sekä eräitä vaaleja koskevat
ehdotukset. Mietintö sisältää kuitenkin useita ongelmallisia kohtia, joita on syytä tarkastella kriittisesti.

Enontekiön kunnanhallitus pitää mietinnön ja lakiesityksen keskeisimpinä kysymyksinä saamelaisuuden määritelmää, jota työryhmä on mietinnössään radikaalisti muokkaamassa. Saamelaisten oikeudet omaan kieleen sekä kulttuuriin on turvattu perustuslaissa. Kunnanhallitus huomauttaa, että näin radikaali saamelaismääritelmän muuttaminen saattaa sen näkemyksen mukaan vaatia perustuslain säätämisjärjestyksen. Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan suurin syy ihmisten välisiin ristiriitoihin saamelaiskysymyksen osalta koskettaa nimenomaan saamelaisuuden määrittelyä eli sitä, keitä pidetään saamelaisina ja miten saamelaiset voivat hakeutua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon päästäkseen osalliseksi alkuperäiskansaa koskettaviin päätöksentekoprosesseihin.

2. SAAMELAISUUDEN MÄÄRITELMÄSTÄ

Suomen perustuslain 17§:n 2.momentin mukaan saamelaisilla tarkoitetaan alkuperäiskansaa.
Saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän tulee siis olla sisällöltään sellainen, että saamelaisiksi katsotaan sellaiset henkilöt, joiden voidaan katsoa täyttävän sellaiset kriteerit, joita alkuperäiskansaan kuuluvilta henkilöiltä voidaan edellyttää. Tämä koskee nykyisen Suomen aluetta.

Työryhmän ehdottamassa muodossa saamelaismääritelmä olisi seuraava:

1. Kohta: hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on sukuyhteisössään oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.

2. Kohta: hän on omaksunut sukuyhteisössään saamelaiskulttuurin ja ylläpitänyt yhteyttä siihen.

3. Kohta: ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Ensimmäinen kohta säilyisi osittain samanlaisena kuin nykyisessäkin laissa. Mietinnössä todetaan, että saamelaiseksi katsotaan 1.kohdan nojalla henkilö, joka itse tai jonka vanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Ensisijaisena näyttönä kielitaidosta pidetään Pohjoismaisen saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittamaa väestönlaskentaa.

Ensimmäisen kohdan loppuosa sisältää kuitenkin muutoksen aikaisempaan verrattuna. Kieli on tullut oppia ensimmäisenä kielenä henkilön omassa sukuyhteisössä. Tältä osin ilmaus on samanlainen kuin määritelmän toisessa kohdassa, jossa henkilöltä edellytetään, että hän omaksunut sukuyhteisössään saamelaiskulttuurin ja pitänyt yhteyttä siihen.

Se, mitä sukuyhteisöllä tässä yhteydessä tarkoitetaan, tulee esille mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa, jossa todetaan, että ”olennaista on, että henkilö on omaksunut saamelaisen elämäntavan tai kulttuurin saamelaisessa yhteisössä” (s. 87). Kun samassa yhteydessä viitataan
siihen, että kysymys on kasvamisesta saamelaiseksi perhe- tai sukuyhteisössä, kysymys ei voi olla käytännössä muista kuin saamelaisten eli saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkittyjen henkilöiden lapsista.  Koska määritelmän kolmannen kohdan mukaan henkilö tulee merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, mikäli ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitä tai olisi voitu merkitä, ei ensimmäisellä ja toisella kohdalla ole juurikaan käytännön merkitystä, koska saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityn henkilön lapsella on oikeus tulla merkityksi luetteloon jo kolmannen kohdan perusteella.

Ehdotettu esitys saamelaisen määritelmäksi tarkoittaisi sitä, että oikeus tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon olisi käytännössä lähinnä vain nykyiseen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkittyjen henkilöiden jälkeläisillä. Mietinnön määritelmä ei ratkaise ns. statuksettomien saamelaisten oikeusasemaa. Tohtori Erika Sarivaara on määrittänyt vuonna 2012 tarkastetussa väitöskirjassaan ”Statuksettomat saamelaiset – paikantumisia saamelaisuuden rajoilla” statuksettomat saamelaiset saamelaisiksi, joilla ei ole virallista saamelaisstatusta. Saamelaisstatus on henkilöllä, joka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta ei ole tunnustanut metsäsaamelaisten ja osan inarinsaamelaisista oikeutta saamelaiseen identiteettiin. KHO on myöhemmin kumonnut vaalilautakunnan tekemiä päätöksiä. Nykyistä KHO:n tulkintaa saamelaismääritelmästä käsitellään myöhemmin tässä lausunnossa.

Vaikka alkuperäiskansasta ei ole olemassa mitään yksiselitteistä oikeudellista määritelmää, voidaan kuitenkin sanoa, että alkuperäiskansaa koskevista kriteereistä vallitsee ainakin yleisellä tasolla yksimielisyys. Alkuperäiskansan ymmärretään käsittävän yleensä se alkuperäinen väestö, jonka tiedetään asuttaneen ensimmäisenä maata tai jotain määrättyä aluetta. Lisäksi edellytetään, että alkuperäiskansaan kuuluvat henkilöt ovat säilyttäneet ainakin osittain alkuperäiskansan perinteistä kulttuuria. Alkuperäiskansaan liitetään useasti myös se, että kansaan kuuluvat henkilöt harjoittavat perinteisiä elinkeinoja ja asuttavat edelleen perinteisiä asuinalueitaan.

Alkuperäiskansan määrittelyssä keskeinen sopimus on kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleiskokouksen 76. työkonferenssin hyväksymä itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva sopimus. ILO 169–yleissopimuksen ensimmäisen artiklan määritelmän mukaan alkuperäiskansaan kuuluvilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka polveutuvat siitä väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asui maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu ja jotka ovat säilyttäneet ainakin osittain perinteisiä instituutioitaan.

Suomessa on vakiintuneesti lähdetty siitä, että Suomen ainoa alkuperäiskansa ovat saamelaiset. Kun ILO- sopimuksen ensimmäisessä artiklassa mainittuja alkuperäiskansakriteereitä sovelletaan Suomen olosuhteisiin, on kysymys niistä henkilöistä, jotka polveutuvat nykyisen Suomen aluetta 1600- ja 1700-luvuilla asuttaneista saamelaista. Suomen valtionrajat syntyivät Täyssinän, Strömstadin ja Haminan rauhoissa vuosina 1595, 1751 ja 1809. Lisäksi tällaisten henkilöiden on täytynyt säilyttää ainakin osittain perinteisiä instituutioitaan.

Nykyisen Saamelaiskäräjälain mukaan saamelaisena pidetään henkilöä, joka itse tai jonka toinen vanhemmista tai yksi isovanhemmista on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään sekä kaikkia tällaisen henkilön jälkeläisiä, sukupolvien määrästä riippumatta. Mietinnön mukaan ensisijaisena näyttönä kielitaidosta pidetään Pohjoismaisen saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittamaa väestölaskentaa. Toisin kuin mietinnössä todetaan, kysymys ei kuitenkaan ollut väestölaskennasta siinä merkityksessä mitä tällä ilmauksella normaalisti ymmärretään. Kyseinen väestönlaskenta ei ollut valtion viranomaisten toimesta suorittama väestölaskenta, jossa ne kriteerit, joiden nojalla henkilöt olisi katsottu kuuluvan eri väestöryhmiin, olisi vahvistettu lainsäädännöllä.

Vuoden 1962 väestölaskennaksi kutsutussa selvityksessä oli kysymys eräiden yksityishenkilöiden suorittamasta haastattelututkimuksesta, jossa haastateltavilta kysyttiin, onko jollain henkilön vanhemmista tai isovanhemmista ollut saamen kieli ensimmäisenä opittuna kielenään.[1]
Haastattelututkimus jäi myös puutteelliseksi, sillä haastatteluja tehtiin vain rajatulla alueella Pohjois-Lapissa. Tarkoitus oli, että vastaavanlaisia haastatteluja olisi myöhemmin toteutettu laajemmalla alueella, mutta tämä jäi toteuttamatta. Kuitenkin tiedetään, että eri puolilla nykyistä Lapin lääniä puhuttiin saamea vielä 1800-luvulla. Aina eteläisessä Sodankylässä nk. metsäsaamea on puhuttu yleisesti vielä 1800-luvun puolivälissä. Eräiden tietojen mukaan ”lappia” osattiin eri puolilla nykyistä Keski-Lappia vielä 1930-luvulla.[2]  Nämä alueet jäivät vuoden 1962 haastattelututkimuksen ulkopuolelle eikä tämä asia ole enää korjattavissa; suurin osa sellaisista henkilöistä, jotka vielä vuonna 1962 olisivat osanneet kertoa siitä, ketkä olisivat täyttäneet asetetun kielikriteerin, eivät ole enää elossa.

Haastattelut tehtiin puutteellisesti myös sillä alueella missä ne toteutettiin. Vuoden 1962 haastattelua tutkineen Erkki Nickulin mukaan haastattelijat olisi pitänyt kouluttaa tehtäväänsä paremmin. Hänen mukaansa tietojen luotettavuuden osalta puutteita ja epävarmuutta oli paitsi vanhempien ja isovanhempien kielitaidon kohdalla, myös henkilön oman kielitaidon osalta.[3] Kysymys oli siis siitä, että kaikki ne, joiden katsottiin täyttäneen asetetun kriteerin, eivät välttämättä kriteeriä täyttäneet. Kielimääritelmän käyttämistä saamelaisuuden perusteena on kritisoinut erityisesti Pekka Sammallahti.[4]

Paitsi että vuoden 1962 haastattelututkimus toteutettiin puutteellisesti ja vain osalla sellaista aluetta, missä kriteerit täyttäviä henkilöitä asui, alkuperäiskansaan kuulumisen keskeinen ongelma liittyy kuitenkin ennen kaikkea asetettuun kielikriteeriin ja ajankohtaan. Määritelmää, joka perustuisi kieleen jonain tiettynä ajankohtana, ei ole käytössä missään päin maailmaa.[5] Haastattelututkimusta tehtäessä ei myöskään lähdetty siitä, että asetetun kielimääritelmän kautta määritellyt henkilöt muodostaisivat alkuperäiskansan. Näin on alettu katsoa vasta myöhemmin.

Kielimääritelmän ajankohdalla ja tuolloin asetetulla vaatimuksella ei ole mitään yhteyttä niihin kriteereihin, joiden nojalla alkuperäiskansaan kuuluvat henkilöt normaalisti määritellään. Vuoden 1962 tutkimuksessa asetettu kriteeri ei edellytä, että henkilö polveutuisi alueen alkuperäisistä saamelaisista. Kyseisenä ajankohtana tilanne oli muuttunut siten, että suuri osa alueen alkuperäisistä saamelaisista polveutuvasta väestöstä oli menettänyt saamenkielen taidon voimakkaan suomalaistamisprosessin seurauksena. On olemassa useita esimerkkejä, joista käy selville, että saamen kielen käyttö yritettiin saada loppumaan viranomaisten toimesta nykyisen Keski-Lapin alueella.[6] Tätä taustaa vasten on vähintäänkin ristiriitaista, että sama valtio, joka on pyrkinyt siihen, että saamen kielen käyttö loppuisi, edellyttää kielen säilymistä, jotta henkilön voitaisiin katsoa kuuluvan alkuperäiskansaan. Tämä ei koske vain nykyisen Keski-Lapin alueella asuneita saamelaisia vaan myös nykyisen Enontekiön alueella sijainneen Peltojärven lapinkylän metsäsaamelaisia sekä osaa Inarin kalastajasaamelaisista.

Toisaalta tilanne oli vuoteen 1962 tultaessa muuttunut siten, että monet Pohjois-Lapin alueen uudisasukkaat olivat hekin alkaneet harjoittamaan poronhoitoa. Moni näihin alkujaan suomalaissukuihin kuulunut henkilö täytti asetetun kielivaatimuksen vuonna 1962, jolloin myös alkujaan suomalaisiin uudisasukassukuihin kuuluneista henkilöistä tuli saamelaisia.  Lisäksi erityisesti vuoden 1852 rajasulun jälkeen Ruotsin ja Norjan puolelta muutti porosaamelaisia nykyisen Suomen puolelle.[7] Myös näihin porosaamelaisiin sukuihin kuuluvat henkilöt täyttivät vielä vuonna 1962 asetetun kielimääritelmän. 

Molemmissa tapauksissa kysymys on siitä, että nämä suvut eivät ole nykyisen Suomen alueen alkuperäisiä saamelaissukuja. Tämä koskee erityisesti nk. pohjoissaamelaisia sukuja. Huomattava enemmistä tällaista suvuista on alkujaan joko suomalaisia tai Norjan tai Ruotsin puolelta varsin myöhäisessä vaiheessa muuttaneita porosaamelaissukuja. Toisaalta suurin osa Suomen alueen alkuperäisistä saamelaissuvuista jäi saamelaismääritelmän ulkopuolelle. Ainoastaan osa Inarin kalastajasaamelaisista täytti enää 1960-luvulla asetetun kriteerin.

Saamelaismääritelmän kieliperuste muodostaa toisen saamelaisia, eli Suomen alkuperäiskansaa, koskettavasta ongelmasta. Kielimääritelmän nojalla saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt eivät määritelmän osalta täytä niitä kriteereitä, mitä alkuperäiskansaan kuuluvilta henkilöiltä normaalisti edellytetään. Työryhmän mietinnössä ei käsitellä tätä kysymystä vaikka oli tiedossa, että tämä on ongelmallinen alkuperäiskansaa koskevan saamelaismääritelmän osalta.[8] 

Nykyisen Saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 momentin mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena ja joka on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi- metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa- veronkanto- tai henkikirjassa.

Työryhmä esittää tämän perusteen poistamista. Perusteena todetaan hyvin lyhyesti, että ”näihin luetteloihin on merkitty muitakin kuin saamelaisia” (s. 86). Tämä ei ole kuitenkaan se syy, minkä vuoksi kyseinen muutosesitys tehtiin. Kun ensimmäiset saamelaiskäräjävaalit pidettiin vuonna 1999, käräjien vaaliluetteloon hakeutui tällä perusteella 1128 henkilöä. Lappalaisperusteen osalta vedottiin vuosien 1695-1870 luetteloihin merkittyihin saamelaisiin esivanhempiin. Saamelaiskäräjät hylkäsi kaikki lappalaisperustetta koskevat hakemukset. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitti 656 henkilöä. KHO hylkäsi kaikki valitukset, lukuun ottamatta seitsemän henkilön valitusta, joista neljä oli merkitty vuoden 1870 henkikirjaan.

Asia tuli kuitenkin harkittavaksi uudelleen vuoden 2011 saamelaiskäräjävaalien yhteydessä. Henkilö, joka hakeutui lappalaisperusteella vaaliluetteloon ja tuli hylätyksi, haki muutosta KHO:sta. Valittaja perusteli hakemustaan muun muassa sillä, että hänen esi-isänsä oli merkitty vuoden 1825 maakirjaan, polveutumiseen alkuperäisväestöstä sekä elämäntapaansa. KHO kumosi valituksenalaisen päätöksen perustellen sitä muun muassa sillä, että lainsäädännön esitöissä saamelaiskulttuuri on ymmärretty laajasti siten, että myös perinteiset elinkeinot kuten metsästys, kalastus ja poronhoito kuuluvat saamelaisen kulttuurimuodon piiriin. Oikeuden mukaan valittajan elämäntapa noudatti saamelaiskulttuurin mukaista elämäntapaa. Lisäksi oikeus vetosi kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen (SopS
37/1970).[9]

Työryhmän mietinnössä ei mainita tätä tapausta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että mikäli saamelaiskäräjälakia ei muuteta, saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on hyväksyttävä myös muita henkilöitä kuin nykyisessä vaaliluettelossa olevien henkilöiden jälkeläisiä.  Kysymys on arvioilta muutamasta sadasta henkilöstä. Näin voidaan arvioida sillä perusteella, että vuonna 1999 vaaliluetteloon haki lappalaisperusteella noin 1100 henkilöä. Edellä mainitussa KHO:n päätöksessä edellytetään hakijalta kuitenkin lisäksi myös saamelaiskulttuurin mukaista elämäntapaa. Tältä osin tapauksessa viitattiin metsästyksen, kalastuksen tai poronhoidon harjoittamiseen. Ilmeistä on, että saamelaiskulttuurin mukainen elämäntapa ei tarkoita kaupungeissa asuvia henkilöitä, vaan henkilön tulee asua sellaisella alueella, jossa saamelaiskulttuurin mukainen elämäntapa voi toteutua.

Työryhmän ehdotus tarkoittaa lappalaisperusteen poistamista.  Tämä on hyvin ongelmalista siitä syystä, että KHO:n tulkinta nykyisen saamelaiskäräjälain 3 §:n 2 momentista on varsin lähellä alkuperäiskansaan kuuluvan henkilön määritelmää sellaisena kuin se normaalisti ymmärretään. Laissa mainittuihin luetteloihin on merkitty lapinkylien alueella asuneet alkuperäiset saamelaiset 1600- ja 1700-luvuilla.  Vuoden 1695 maakirjaan merkittiin myös ensimmäiset suomalaiset uudisasukkaat, jotka olivat saapuneet lapinkylien alueelle vuoden 1673 uudisasutusplakaatin antamisen jälkeen. Tällaisia henkilöitä oli noin kymmenen eikä heidän identifioinnissaan ole ongelmia. Tämän jälkeen sekä saamelaiset ja alueelle saapuneet suomalaiset uudisasukkaan merkittiin erillisiin maakirjoihin ja veronkantoluetteloihin. Mikäli kuitenkin työryhmän tavoin ongelmana pidetään sitä, että joku henkilö vetoaa johonkin vuoden 1695 maakirjaan merkittyyn suomalaiseen esivanhempaan, lain esitöissä voidaan todeta, että maa- veronkanto- ja henkikirjoihin merkityllä henkilöillä tarkoitetaan suvultaan saamelaista henkilöä.

Edellä mainitussa KHO:n tapauksessa noudatettu linjaus tarkoittaa sitä, että henkilön tulee polveutua nykyisen Suomen alueella asuneista saamelaisista esivanhemmista ja lisäksi hänen elämäntapaansa tulee sisältyä saamelaiskulttuuriin kuuluvia piirteitä. Käytännössä tämä voi tapahtua pääsääntöisesti siten, että henkilö asuu saamelaisten perinteisillä asuinalueilla ja harjoittaa saamelaiseen kulttuurimuotoon kuuluvaa metsästystä, kalastusta tai poronhoitoa. KHO:n nykyinen linjaus edellyttää siis polveutumista, kulttuurin säilyttämistä, saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamista ainakin jossain määrin ja asumista saamelaisten perinteisillä asuinalueilla. Nämä ovat myös ne kriteerit, jotka alkuperäiskansaan kuuluvien henkilöiden osalta yleensä esitetään. Mikäli tämä mahdollisuus hakeutua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon poistetaan, jäljelle jää vain kielimääritelmä, joka ei sisällä mitään sellaisia kriteereitä, joiden perusteella alkuperäiskansaan kuuluva henkilöt yleensä määritellään.

3. VAALILUETTELOON HAKEUTUMISESTA

Kohdassa työryhmän tavoitteet ja keskeiset ehdotukset todetaan, että saamelaiskäräjien vaalijärjestelmässä korostetaan saamelaisten ryhmäidentifikaation merkitystä (s. 76). Toisessa yhteydessä todetaan, että ryhmähyväksynnän kannalta on perusteltua, että vaalilautakunnan päätöksestä voidaan tehdä oikaisuvaatimus saamelaiskäräjien kokoukselle (s. 99).

Työryhmän mietinnössä ei tarkemmin yksilöidä, mitä ryhmähyväksynnällä tarkoitetaan. Lähtökohtana pitäisi olla kuitenkin se, että saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmää sovelletaan sen laissa olevan sanamuodon mukaan. Yksilön oikeusturva edellyttää tätä. Ryhmähyväksyntään viittaaminen voidaan kuitenkin ymmärtää myös siten, että lakia ei tarvitse tältä osin noudattaa.

Saamelaiskäräjien vaali on eräässä suhteessa varsin poikkeuksellinen. Henkilön merkitsemisestä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon päättävät saamelaiskäräjille valitut saamelaispoliitikot. Heidän näkökulmastaan keskeistä on se, että he voivat päättää ketkä tulevat äänestämään seuraavissa saamelaiskäräjävaaleissa. Kun saamelaiskäräjille on mahdollista päästä jo muutamalla kymmenellä äänellä, jokainen sellainen vaaliluetteloon merkitty henkilö, joka tulee todennäköisesti äänestämään valitsijaansa vahvistaa valitsijana olevan saamelaispoliitikon mahdollisuutta tulla valituksi myös seuraavissa vaaleissa.  Jokainen vaaliluetteloon merkitty sukulainen, naapuri ja tuttava lisää mahdollisuutta päästä läpi myös seuraavissa vaaleissa. Toisaalta sellainen henkilö, joka ei tule todennäköisesti äänestämään kyseistä saamelaispoliitikkoa, on tarkoituksenmukaista pyrkiä pitämään vaaliluettelon ulkopuolella. Kysymys voi olla myös muista henkilökohtaisista syistä, kuten väärästä puoluekannasta, erilaisesta poliittisesta linjasta, erilaisista mielipiteistä, tms. Kysymys on siis siitä, että saamelaiskäräjille valitut poliitikot ovat mitä suurimmassa määrin esteellisiä käsittelemään hakemuksia merkitsemisestä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Nykyisessä laissa tai sen esitöissä ei ole mainintaa ryhmähyväksynnästä. Nykyisen lain lähtökohtana on se, että henkilöllä tulee olla oikeus tulla merkityksi vaaliluetteloon mikäli lain 3 §:ssä olevat edellytykset täyttyvät. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ratkaisukäytännöt todistavat kuitenkin muuta eikä vaalilautakunnan menettelyä voida kaikilta osiltaan pitää hyväksyttävänä.

Saamelaiskäräjät eivät esimerkiksi pitäneet luotettavana hakijan äidin virkatodistusta, johon tämän äidinkieleksi oli merkitty saamenkieli. Hakija ei myöskään menestynyt valituksessaan, jossa hän toteaa, että hänen isänsä kymmenestä sisaruksesta neljä on merkitty vaaliluetteloon, mutta toisia ei ole hyväksytty.[10] Hakijan sisar ja veli on hyväksytty vaaliluetteloon, mutta hakijaa ei ole hyväksytty. Vaikka saamelaiskäräjät olivat aiemmin hylänneet kaikki lappalaisperusteeseen perustuneet hakemukset, saamelaiskäräjien hallitus hyväksyi kuitenkin henkilön sillä perusteella, että henkilön esivanhempi oli vuoden 1739 maakirjaan merkityn lappalaisen jälkeläinen. Hallitus toteaa päätöksessään, että ”saamelaiskäräjien saamelaismääritelmä ei ole enää ajanmukainen koska se sulkee vaaliluettelosta henkilöitä, jotka ovat menettäneet kielen vahvan suomalaistamisen seurauksena”. Tällä perusteella hakija ja kymmenen muuta vastaavassa asemassa olevaa hakijaa hyväksyttiin luetteloon.[11] Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi jääväsi itsensä päätöksenteon ajaksi. Hänellä oli hakijana oleviin henkilöihin niin läheinen suhde, että hän ei katsonut voivansa osallistua asian käsittelyyn. Kyseiset hakijat olivat puheenjohtaja Näkkäläjärven Vuontisjärvellä asuvia naapureita.

Hakijoina olevien henkilöiden näkökulmasta tällaiset päätökset näyttäytyvät mielivaltaisina ja hakijoiden yhdenvertaisuutta loukkaavina. Esitettyyn lakiin tuleva ryhmähyväksynnän korostamisen tarkoituksena on kuitenkin ilmeisesti se, että saamelaispoliitikot voisivat päättää entistäkin vapaammin keitä vaaliluetteloon hyväksytään ja ketkä jäävät ulkopuolelle. Samaan päämäärään johtaisivat myös saamelaismääritelmän 3 §:n 1 ja 2 momenttien sanamuodon muutokset. Kyseisissä kohdissa puhutaan ”sukuyhteisöstä”, ”saamelaiskulttuurin omaksumisesta”, ”saamelaiskulttuurin ylläpitämisestä” ja ”yhteydestä saamelaiskulttuuriin”. Nämä ilmaukset ovat niin tulkinnanvaraisia, että niitä sovellettaessa päätöksentekijälle jää käytännössä vapaat kädet päättää miten ne tulisi ymmärtää.  Hakijan kannalta ratkaisevaa on kuitenkin se, että mikäli hän haluaa valittaa kielteisestä päätöksestä, hänen tulee osoittaa, että tehty päätös on ristiriidassa laissa olevan saamelaismääritelmän kanssa. Tämä on sitä vaikeampaa mitä tulkinnanvaraisemmat laissa olevat sanamuodot ovat.

Vaaliluetteloon merkitsemisestä tulisivat päättämään viime kädessä ne saamelaispoliitikot, jotka muodostavat enemmistön saamelaiskäräjillä. Heillä on oikeus päättää vaalilautakunnan kokoonpanosta ja ratkaista asia, mikäli se tuodaan yleiskokouksen päätettäväksi. Suurin saamelaisryhmä ovat pohjoissaamelaiset, jotka muodostavat enemmistön nykyisillä saamelaiskäräjillä. Vieraillessaan Inarissa työryhmä kuuli myös inarinsaamelaisten yhdistyksen puheenjohtajaa. Hänen mukaansa esimerkiksi edellisellä vaalikaudella vaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ei valittu inarinsaamelaisten eikä kolttasaamelaisten edustajaa. Työryhmän ehdotuksessa todetaan, että vaalilautakunnan ”jäsenten ja varajäsenten valinnassa tulee kiinnittää huomiota siihen, että eri saamen kielet ja saamelaisten eri kulttuurimuodot tulevat vaalilautakunnassa edustetuksi”. Tällaisella ilmaisulla ei ole juurikaan käytännön merkitystä. Mikäli tällainen järjestelmä halutaan säilyttää, kyseisestä lainkohdasta olisi tullut käydä ilmi, että erilaisia saamelaisryhmiä edustavilla yhdistyksillä tulee olla oikeus valita edustajansa vaalilautakuntaan.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta työryhmän esityksessä ongelmallista on kuitenkin erityisesti se, että mikäli vaalilautakunta haluaa hyväksyä henkilön vaaliluetteloon, tällaisen henkilön ei tarvitse täyttää mitään saamelaismääritelmän objektiivisista kriteereistä. Kenelläkään ei ole oikeutta valittaa tällaisesta päätöksestä. Viitaten edellä olevaan vaalilautakunnan ratkaisukäytäntöön on mahdollista, että vaalilautakunta valitsee vaaliluetteloon myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät täytä objektiivisia kriteereitä, mikäli kyseisten henkilöiden valitseminen vaaliluetteloon on tarkoituksenmukaista valitsijoiden näkökulmasta. Esitetyt kriteerit ovat niin avoimet, että vaalilautakunta voi niiden puitteissa halutessaan valita vaaliluetteloon sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole esimerkiksi lainkaan saamelaista sukua. Lainkohdan perustelut viittaavat tällaiseen ajatteluun.

Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan keneltäkään ei saa riistä oikeutta kuulua vähemmistöön. Toisaalta perustuslain mukaan ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti. Jotta saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitseminen, eli saamelaiseksi hyväksyminen, toteuttaisi nämä vaatimukset, ei saamelaispoliitikoilla tulisi olla ratkaisuvaltaa sen suhteen, tulisiko jotain henkilöä pitää saamelaisena. Itse asiassa tämä asia ei kuulu heille ja he ovat tämän asian suhteen esteellisiä, koska jokaisella saamelaispoliitikolla on oma intressinsä asiassa.

Henkilön saamelaisuudesta päättämisen tulisi olla ulkopuolisen, riippumattoman tahon ratkaistavana. Eräs mahdollisuus on se, että vaalilautakunta korvattaisiin elimellä, johon eri saamelaisryhmillä olisi oikeus valita tuomarinvirkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut henkilö. Tämä elin kokoontuisi kerran puolessa vuodessa ja ratkaisisi vaaliluetteloon merkitsemistä koskevat hakemukset normaalien laintulkintasääntöjen mukaisesti. Tämän toimielimen päätöksestä olisi oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Enontekiön kunnanhallituksen näkemyksen mukaan saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnössä esitetty saamelaismääritelmä ei luo kestävää pohjaa mahdolliselle ILO169-yleissopimuksen ratifioinnille eikä se ratkaise niitä ristiriitoja, joita alueella nyt esiintyy. Työryhmän mietintö heikentää entisestään statuksettomien saamelaisten oikeusasemaa jopa siinä määrin, että on perusteltua puhua ihmisoikeusloukkauksesta.

4.YHTEISTOIMINTAVELVOITTEESTA

Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnössä nykyisen saamelaiskäräjälain 9§:ään kirjattu neuvotteluvelvoite muuntuu yhteistoimintavelvoitteeksi. Mietinnössä viranomaiset ja julkista hallintotehtävää hoitavat velvoitetaan neuvottelemaan saamelaiskäräjien kanssa yhteisymmärrykseen pyrkien. Ehdotus myös laajentaisi neuvotteluvelvoitteen piiriin kuuluvien asioiden alaa. Mietinnössä ei ole lainkaan eritelty sitä, mitä puutteita nykyisessä neuvotteluvelvoitteessa on. Neuvotteluvelvollisuuden ”yhteisymmärrykseen pyrkien” voidaan toisaalta tässä vaiheessa katsoa olevan semantiikkaa, mutta on oleellista, millä tavoin asiaa tullaan mahdollisesti myöhemmin erilaisissa oikeusasteissa tulkitsemaan.

Kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta on tärkeintä, että kaikista kunnan toimivaltaan kuuluvista asioista päätetään kunnallisen itsehallinnon piirissä. Kunnallista itsehallintoa on tarkasteltava perustuslaillisesta näkökulmasta eikä kunnallista itsehallintoa voida heikentää alkuperäiskansan itsehallinnon lisäämisen kustannuksella. Saamelaisalueen kunnille on esimerkiksi edelleen turvattava maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavoitusvalta, jota ei voida heikentää esimerkiksi nyt laissa mainitulla yhteistoimintavelvoitteella.

5. ENONTEKIÖN KUNNAN ESITYKSET

Edellä todetun perusteella Enontekiön kunnanhallitus esittää Oikeusministeriölle:

1. Että saamelaisuuden määritelmää ei muuteta nykyisestä. Oikeusministeriön tulee noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja saamelaiskäräjälain mukaisen saamelaismääritelmän tulee noudattaa sitä linjaa, jonka KHO on lausunnossa mainitussa päätöksessä ottanut. Tämä tulee tuoda selvästi esille hallituksen esityksen perusteluissa. Suomalaistamisen johdosta kielensä menettäneitä metsäsaamelaisia ja osaa inarinsaamelaisista ei ole tähän päivään mennessä hyväksytty osaksi saamelaista yhteisöä, vaikka he kiistatta alkuperäiskansaa ovatkin.

Vaikka kansainväliset sopimukset painottavat aina ensisijassa itseidentifikaatiota, painottaa työryhmä työssään ryhmäidentifikaatiota. Koska osa alkuperäiskansasta (statuksettomat saamelaiset, lappalaiset) on rajattu, kiistanalaisin perustein, saamelaisuuden ulkopuolelle, ei työryhmän esitys ratkaise heidän oikeusasemaansa. 

Mikäli työryhmän esitys saamelaismääritelmäksi hyväksytään sellaisenaan, joutuu valtio väistämättä tarkastelemaan saamelaisuuden ulkopuolelle rajatun alkuperäiskansan osan eli statuksettomien saamelaisten/lappalaisten oikeusaseman tunnustamista erillisellä
lainsäädännöllä. Tätä ei voida pitää tavoitetilana.

2. Että henkilöiden saamelaisuudesta päättäminen osoitetaan ulkopuolisen ja
riippumattoman tahon ratkaistavaksi
. Kuten todettua vaalilautakunta, joka muodostetaan saamelaiskäräjien jäsenistä, päättää henkilön merkitsemisestä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Kytkös vaaliluetteloon hakeutuvien ja siitä päättävien välillä on niin läheinen, ettei vaalilautakuntaa voida pitää riippumattomana hakemusten käsittelijänä. Käytännössä nyt käytössä oleva ja uudelleen esitetty malli mitätöi saamelaismääritelmän objektiiviset kriteerit ja antaa vaalilautakunnalla oikeuden poiketa niistä mielivaltaisesti. Henkilön saamelaisuudesta päättämisen tulisi siten olla ulkopuolisen, riippumattoman tahon ratkaistavana.

Vaalilautakunta tulee korvata elimellä, johon eri saamelaisryhmillä on oikeus valita tuomarinvirkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut henkilö. Tämä toimielin tulkitsisi saamelaismääritelmää normaalien laintulkintasääntöjen mukaisesti. Päätöksestä olisi oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Vaihtoehtoisesti esitetään, että eri saamelaisryhmiä edustavat yhdistykset saavat nimetä omat edustajansa vaalilautakuntaan ja vaaliluetteloon merkitseminen on toteutettava, mikäli
hakija täyttää lain objektiiviset kriteerit ja mikäli yksikin vaalilautakunnan jäsen tunnistaa (ryhmähyväksyy edustamansa ryhmän puolesta) henkilön saamelaiseksi.
Tässä tapauksessa on huomioitava, että vaalilautakunnassa on oltava edustus vähintäänkin metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:stä, lapinkylien yhteistyöjärjestöstä ja inarinsaamelaisten yhdistyksestä. Tällöinkin toimielimen päätöksestä on voitava valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

3. Että nykyistä neuvotteluvelvoitetta ei muuteta yhteistoimintavelvoitteeksi. Työryhmän esitys yhteistoimintavelvoitteesta on liian tulkinnanvarainen eikä nykyistä neuvotteluvelvoitetta voida muuttaa ilman perusteellista tarkastelua perustuslailla turvatun kunnallisen itsehallinnon ja saamelasikäräjien kulttuuri-itsehallinnon suhteesta. Kunnallista itsehallintoa ei voida heikentää alkuperäiskansan itsehallinnon lisäämisen kustannuksella. 

Asiaa kokonaisuutena tarkasteltuaan Enontekiön kunnanhallitus esittää, että laki saamelaiskäräjistä palautetaan vähintäänkin saamelaismääritelmän osalta riippumattoman asiantuntijatyöryhmän valmisteltavaksi.

Enontekiön kunta on käyttänyt lausunnon valmistelussa apuna asiantuntijana OTL Juha Joonaa, joka osallistui saamelaiskäräjälakityöryhmän työhön pysyvänä asiantuntijana.

*****

Enontekiö on saamelaisuuteen liittyvän etnisen konfliktin polttopisteessä. Kysymys kuuluukin, haluaako valtio heittää "bensaa liekkeihin" vai pyritäänkö lopultakin löytämään oikeudenmukainen ja yleistä oikeustajua vastaava ratkaisu tähän vaikeaan kysymykseen? Mikäli työryhmän esityksestä pidetään kiinni, tulee kielensä sulauttamisen johdosta menettäneiden statuksettomien saamelaisten ja lappalaisten oikeusasema alkuperäiskansana tunnustaa erillisellä lainsäädännöllä. Statuksettomien saamelaisten kieltämisestä maksetaan kovaa hintaa, sillä oikeus kuulua alkuperäiskansaan on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys.







[1] E. Nickul 1968.Suomen saamelaiset vuonna 1962. Selostus Pohjoismaiden saamelaisneuvoston suorittamasta väestötutkimuksesta. Tilastotieteen pro gradu- tutkielma. s. 7.

[2] Ks. Joona, Kuka kuuluu alkuperäiskansaan – historian vastauksia tämän päivä kysymyksiin.
Lakimies 4/2013 s. 742 ja siinä mainittu kirjallisuus.[3] Nickul 1968 s. 11-12, 22-27, 34-36.

 

[4] ”Toinen kielimääritelmän ongelma on todistelun epäluotettavuus niissä tapauksissa,
joissa vedotaan kuolleiden henkilöiden kielitaitoon, jopa kolmen, neljän sukupolven taakse. Jo isovanhempien kielitaidon todistaminen liikkuu hataralla pohjalla sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö on elänyt muissa kuin saamelaissa yhteisöissä. Todistuksen antajan kompetenssi on usein kyseenalainen, sillä maallikot arvioivat kielitaitoa sattumanvaraisesti, vaikka itse olisivat kielen syntyperäisiä puhujia, kuten ruotsalainen kielentutkija Hans-Erik Hansegård on osoittanut. Äidinkielenomaista kielitaitoa ei voi edes arvioida henkilö, jolla tällaista taitoa ei ole. Tämän perusteella kauan sitten eläneiden kielitaidosta annetut todistelut eivät yleensä ole luotettavia, eikä niitä tule hyväksyä todisteeksi oikeusasteissa.” Sammallahti kritisoi kieleen perustuvaa saamelaismääritelmää myös muilla perusteilla. Ks. Prof. emeritus Pekka Sammalahti. Muistio saamelaismääritelmästä. Kuuleminen oikeusministeriössä 12.4.2013 s. 7.  

[5] Ruotsiin ja Norjaan on kylläkin perustettu saamelaisparlamentit ja Suomen esimerkin mukaisesti oikeus äänestää saamelaiskäräjävaaleissa perustuu lähipolvien kielen osaamiseen, mutta tällöin on otettava huomioon, että kriteerejä tulkitaan hyvin vapaasti. Erityisesti Norjassa tilanne on se, että käytännössä kaikki halukkaat hyväksytään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Ongelma ei ole se, että kaikilla alkuperäiskansaan kuuluvilla ei olisi oikeutta tulla hyväksytyksi saamelaiseksi, kuten tilanne on Suomessa, vaan pikemminkin se, että kaikki
hyväksytään, riippumatta siitä täyttävätkö he mitään kriteerejä. Ruotsin lainvalmistelussa on myös lähdetty siitä, että esimerkiksi ILO-sopimuksen valmistelussa alkuperäiskansaan kuuluvilla henkilöillä on tarkoitettu vain sellaisia henkilöitä, joilla on poronhoito-oikeus eli henkilöitä, jotka polveutuvat myös saamelaisesta suvusta ja joilla on ollut poronhoito vakituisena elinkeinona. Määritelmä ei ole siis yhteydessä kieliperusteeseen. Ks. SOU 1999:25.

[6] Ks. Joona 2013 s. 741 ja siinä mainitut lähteet.

[7] Ks. Joona 2013, 742-745.

[8] Ks. Joona 2013, 750-755.

[9] KHO 26.9.2011 taltio 2711. Ks. myös Joona 2013, 748-755.

[10] Ks. Joona 2013, 747.

[11] Ks. Heikki J. Hyvärinen, Lausunto saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle 22.12.2011.





Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän VeikkoSiitonen kuva
Veikko Siitonen

Tämä on hyvä lausunto Metsä-Tunturi-Kalastajasaamelaisista näin se pitää olla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset