*

mikkokarna Lapin puolustaja

Uusi valtionosuusjärjestelmä ei vastaa sen tavoitteisiin

Valtiovarainministeriön lopullinen ehdotus uudeksi valtionosuusjärjestelmäksi valmistuu lähiviikkoina. Kunnilla on ollut aikaa kommentoida alustavaa esitystä 17.1.2014 saakka ja ministeriössä laaditaan parhaillaan lopullisen ehdotuksen laskelmia. Niinpä nähtäväksi jää, vaikuttavatko annetut lausunnot enää lopulliseen esitykseen.

Uusi esitys yksinkertaistaa nykyistä valtionosuusjärjestelmää merkittävästi, mikä on mielestäni hyvä asia. Eräs valtiovarainministeriön virkamies totesikin viime vuonna keskustellessamme, että sellaiset henkilöt, jotka ymmärtävät vanhan järjestelmän rakenteen läpikotaisin, ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Valtionosuusjärjestelmän tavoitteena on kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen saatavuuden varmistaminen tasaisesti koko maassa siten, että kansalaiset voivat saada tietyn tasoiset lakisääteiset peruspalvelut asuinpaikastaan riippumatta. Esitys uudeksi valtionosuusjärjestelmäksi ei kuitenkaan mielestäni vastaa täysin tähän tavoitteeseen.

Esitystä tarkasteltaessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että uusi valtionosuusjärjestelmä on luotu vauhdittamaan kuntarakenneuudistusta. Vaikka uusi järjestelmä onkin niin sanotusti “kuntaliitosneutraali”, ollaan keskuskaupunkien valtionrahoitusta lisäämässä pienempien kaupunkien ja etenkin syrjäseutujen kustannuksella. Suurimpia menettäjiä ovat alle 20 000 asukkaan kunnat. Ajatuksena lienee, että taloudellisiin vaikeuksiin ajautuessaan pienemmät kunnat ovat halukkaampia sulautumaan suurempiin ympäryskuntiin.

Mikäli nyt lausunnolla olevat laskelmat hyväksytään, tulevat kuntien väliset erot repeämään Suomessa rajusti. Esityksessä on kokonaisuutena vähennetty olosuhdetekijöiden painoarvoa liian paljon, vaikka nämä tulisi kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vuoksi ottaa painotettuina huomioon laskelmissa. Kuntia ollaan  siis tavallaan rankaisemassa korkeasta ikärakenteesta, sairastavuudesta, pitkistä välimatkoista ja harvasta asutuksesta.

Huolestuttavaa syrjäseutujen kannalta on myös se, ettei syrjäisyyslukuihin olla tekemässä minkäänlaisia muutoksia. Syrjäisyysluvut eivät anna riittävän kattavaa kuvaa suurten kuntien maantieteellisestä laajuudesta tai kunnan sisäisistä välimatkoista, jotka väistämättä tekevät palvelurakenteen hyvin kalliiksi. Syrjäisyysluvun laskentaperusteet tunnistavat vain 25 tai 50 kilometrin etäisyydet kunnan sisällä. Esimerkiksi Enontekiöllä matka kuntakeskuksesta Hetasta Kilpisjärvelle on 176 km ja matka toiseen keskustaajamaan Karesuvantoon on 70 km. Keskussairaalaan ja sosiaalihuollon erityispalveluihin on matkaa kuntakeskuksesta yli 300 kilometriä.

Pitkien etäisyyksien ja henkilöstön matkakulujen sekä matkoihin käytetyn työajan vuoksi osa peruspalveluista joudutaan väistämättä järjestämään kylissä. Erityisen pitkien matkojen, huonojen tietoliikenneyhteyksien ja suppean väestöpohjan vuoksi mobiilipalveluiden hyödyntäminen on rajallista. Mielestäni syrjäisyysluvun määräytymisperusteet tulisi tarkastaa tai vaihtoehtoisesti harkita erityisen pitkien maantieteellisten etäisyyksien kunnille otettavaksi käyttöön saaristolaisuustekijän tyyppinen erillinen laskentakriteeri.

Valtionosuusjärjestelmään on uutena kriteerinä tuotu työpaikkaomavaraisuus. Tämä on mielestäni selkeä osoitus hallituksen ideologisesta keskittämislinjasta. Kriteerin mukaan kunta siis saa valtiolta sitä enemmän rahaa, mitä useampi sen työssäkäyvistä asukkaista työskentelee oman kunnan sisällä. Ehdotuksessa ei ole järkeä, sillä kaikki kunnat hyötyvät yhteisö- ja kiinteistöverotuottoina siitä, että niiden alueella on työpaikkoja. Kunnassa työssäkäyvät taas hyödyntävät kunnallisia palveluita pääasiassa kotikunnassaan, jonne he maksavat kunnallisveroa. Työpaikkaomavaraisuus ei siis liity laskentakriteerinä millään tavalla valtionosuusjärjestelmän tavoitteisiin, eli peruspalveluiden tasaisen saatavuuden varmistamiseen. On myös ristiriitaista painottaa työpaikkaomavaraisuutta samaan aikaan, kun halutaan kannustaa ihmisiä etätyöhön. Työpaikkaomavaraisuuden sijaan pitäisikin mielestäni painottaa olosuhdetekijöitä, kuten korkeaa ikärakennetta, sairastavuutta, pitkiä välimatkoja, kaksikielisyyttä, saamelaisuutta ja harvaa asutusta.

Kuntauudistuksen myötä Suomi on tienristeyksessä. Valitsemmeko keskitetyn yhteiskunnan, jonka perustana ovat suuret kaupunkikeskukset ja sinne keskittynyt väestö, vai hajautetun yhteiskunnan, jossa elinolosuhteet ja julkiset palvelut pyritään pitämään suhteellisen samalla tasolla koko maassa? Itse uskon jälkimmäiseen. Koko maan potentiaalia on mahdotonta hyödyntää, mikäli asutus keskitetään kaupunkikeskuksiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Siltäpähän nuo hallituksen uudet järjestelyt näyttävät, piiskalta kuntauudistuksen tavoitteisiin, eli vallan keskittämiseksi keskuskaupungeille, ja pienten ja syrjäseutujen kuntien talouden alasajamiseksi.

Jossain jo laskeskeltiinkin sitä, minne rahat ohjautuvat hallituksen toimien surauksena vanhaan verrattuna. Ettei vain olisi valtionosuusjärjestelmän parveluiden turvaamistavoite kääntynyt irvikuvakseen, rahojen viemiseksi pois sieltä, missä niitä tiedetään eniten tarvittavan.

Tässä tilanteessa kaipaisin valtionosuusjärjestelmän tavoitteiden kertaamista. Minusta Suomen pitäisi lähteä siitä periaattesta, että valtio takaa yhteisvastuullisen rahoituksen kaikkien kansalaisten lakisääteisille peruspalveluille. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossakin rikkaimmat suomalaiset kustantaisivat osan köyhimpien palveluista, eikä sitä, että rikkaimmille kunnille järjestetään enemmän varoja peruspalveluiden toteuttamiseen kuin köyhimmille. Tämän lisäksi tulisi hyväksyä se, että esimerkiksi Enontekiön kulut nousevat hieman yli etelän kunien kustannustason.

Nykyistä ja uutta ehdotettuakin valtionosuusjärjestelmään yksinkertaisempi ja minusta siksi vielä toimivampi malli olisi sellainen, jossa valtio maksaisi lakisääteisten peruspalveluiden toteuttamiseen tietyn (hieman kunnan tarpeista riippuvan) kiinteän summan kaikille kunnille. Enontekiö saisi hieman olosuhdelisää.. Verotuksen painopiste siirtyisi jonkin verran kunnallisveroista valtion verotuksen suuntaan. Ei siis niin, että jokainen kunta vastaa omistaan, vaan niin, että kuittaamme yhdessä lakisääteisten peruspalveluiden normaalit ja kohtuulliset kulut. Tuhlaukset ja säästöt kuntien itsensä piikkiin, mutta kiinteä peruspotti suoraan valtiolta.

Vaikka valtionosuudet toteutettaisiinkin vanhalla tavalla tai hallituksen ehdottamaan tyylliin, tavoitteiden ja lopputuloksen pitäisi olla yllä kuvatun suuntaisia. Kuntia ei pitäisi palkita eikä rangaista sen asukkaiden rikkaudesta tai köyhyydestä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos pakkoliitokset tulevat, niin sinähän voisit kysyä hallitukselta saisiko Enontekiö liittyä Tromssaan. Tuskin norjalaisilla mitään sitä vastaan olisi ja Suomenkin valtio pääsisi yhdestä "taakasta".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset