mikkokarna Lapin puolustaja

Alkoholitase kuntoon juhannuksena!

Ulkomaankaupan tilastot ovat karua luettavaa. Suomen, meidän janoisen kansamme maan, alkoholitase on negatiivinen. Tuomme maahan 312 miljoonalla eurolla enemmän alkoholia kuin viemme sitä ulkomaille. Kokonaisvientimme on 142 miljoonaa euroa ja tuontimme peräti 452 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi olutta toimme maahan vuonna 2012 yhteensä 33,6 miljoonalla eurolla ja veimme sitä ulkomaille 15,3 miljoonalla. Vielä kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 2002, olutta tuotiin 6,5 miljoonalla eurolla ja vietiin ulkomaille 12,8 miljoonalla eurolla. ”Oluttase” oli siis tuolloin 6,3 miljoonaa euroa plussan puolella, kun se tänään näyttää 18,3 miljoonaa euroa miinusta. Näyttää siltä, että juomatapamme ovat kansainvälistyneet EU:n ja etenkin euron myötä, mutta kauppataseen alijäämäisyys on lähestulkoon aina huolestuttava signaali talouden tilasta.

Esitänkin siis näin alkavan juhannuksen kunniaksi, että ihan ensi alkuun suosisimme kotimaista hankkiessamme niitä juhannusjuomia. Alkoholitase ei tällä luonnollisestikaan korjaannu, mutta se voi osaltaan tasoittaa nyt havaittua epäkohtaa. Alkoholitaseen korjaamiseksi vaaditaan aktiivisia markkinointiponnisteluja kansainvälisillä markkinoilla. Onhan se kumma, jos ei näin janoisen maan omalle tuotannolle löydetä markkinoita maailmalta! Olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä, miksi ruotsalainen vodkakin on maailmalla arvostetumpaa kuin suomalainen. Onneksi sentään Finlandia-vodkan suhteen on tehty hyvää työtä ja tuotteen myynti kasvaa globaaleilla markkinoilla hurjaa vauhtia.

Alkoholitasetta ei muuten korjaa Finlandiaa valmistavan Altian myynti, vaan seuraukset ovat todennäköisesti täysin päinvastaiset. Ja eihän se viinan kaupittelu tietenkään ole mitään valtion ydintoimintaa, mutta näin huonossa markkinatilanteessa olisi hullua tappaa lypsylehmää, joka kykenee vieläpä kehittymään. Pienpanimoiden ulosmyyntiä ja sitä kautta tunnettuuden lisäämistä tulisi rajoittamisen sijaan tukea ja pienpanimoiden toimintamahdollisuuksia myös väkevämpien tuotteiden suhteen tulisi helpottaa. Olisi syytä suhtautua vakavasti taannoiseen kansanedustajien aloitteeseen, jossa oli mukana kansanedustajia lähes jokaisesta puolueesta.

Ei siis myydä Altiaa, tuetaan kotimaisten alkoholituotteiden tuotantoa sekä brändinrakennusta ja suositaan rohkeasti kotimaista. Näillä yksinkertaisilla toimenpiteillä voimme osaltamme helpottaa kansantalouden tilaa. Haastan kaikki muistamaan asian näin juhannusviikolla, mutta hukkumis- ja suuttumistilastojen valossa olisi hyvä pysytellä kohtuudessa. Hyvää juhannusta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Suomalaisten janoisuus on usein toisteltu myytti, jonka avulla perustellaan nykyisen kaltaista moralistista alkoholipolitiikkaa sekä Alkon vähittäismyyntimonopolia.

Kireä lainsäädäntö puolestaan on johtanut alkoholituotannon yksipuolistumiseen, sillä yrittäjyys alalla on hankalaa. Altian bulkkiviinat ja isojen panimoiden peruslagerit eivät kehnolaatuisina myy ulkomailla, ja puolestaan pienempien puljujen tuottamat laadukkaat juomat eivät myy ulkomailla, koska tuotantovolyymeja ei ole mahdollista kasvattaa, ellei vähittäismyyntiä sisämarkkinoilla helpoteta.

Paras tapa kasvattaa alkoholitasetta olisi Alkon monopolin purkaminen, mutta sitä ihmettä odotellessa voitaisiin ainakin alentaa aivan törkeän korkeaa verotusta. Siihen ei kuitenkaan löydy poliittista tahtoa niin kauan kuin suomalaisten juoppousmyyttiä käytetään populistisena keppihevosena milloin minkäkin poliittisen tavoitteen edistämiseksi.

Niinpä kehotan kirjoittajasta poiketen tilapäisesti boikotoimaan kotimaista vähittäismyyntiä, mikäli siihen suinkin on mahdollisuus. Viron viinarallin pitää ilmeisesti räjähtää silmille, että mikään täällä muuttuu.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Tosiasiahan on, että Suomi on WHO:n alkoholinkulutustilastoissa TOP 30:ssä. Sijoitus olisi varmasti korkeampi, mikäli tilastot huomioisivat jatkuvasti lisääntyneen matkustajatuonnin. Tämä kysymys on vakava ja mielestäni asian korjaamiseksi ei ole olemassa mitään "taikatemppuja", vaan verotusta on yksiselitteisesti kevennettävä. Kyllä me kuitenkin aika janoista kansaa ollaan.

Lainsäädäntömme on minunkin mielestäni näiden asioiden suhteen liian kireä ja toinkin tuossa esille, että ensimmäinen askel pienempien tuottajien tukemiseen olisi vähittäismyynnin helpottaminen sisämarkkinoilla. Se toisi lisää tunnettuutta ja avaisi yrittäjille uusia mahdollisuuksia. Alkon monopolikaan ei saisi olla tabu, vaan asiasta pitäisi vähintäänkin käydä faktapohjaista keskustelua.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Niin on TOP 30:ssä, ja sinne se eurooppalaisena sivistysvaltiona ilman muuta kuuluukin. Alkoholi kuuluu kulttuuriimme olennaisesti siinä missä muuallakin Euroopassa. Nykyinen alkoholinkulutus on hyvää eurooppalaista keskitasoa, eikä vähempään kannata yrittää pyrkiä. Sen sijaan voitaisiin kyllä helpottaa kansalaisten elämää ja siinä samalla tukea kotimaista yrittäjyyttä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Suomalaisten alkoholin kulutuksessa ei oikeastaan ole ongelmana tuo keskimääräinen kulutus, joka on ihan tolkullisella tasolla. Ongelmia sen sijaan ovat toisaalta se, että pieni vähemmistö juo melkoisen siivun kulutetusta alkoholista, sekä toisaalta se että ns. perinteinen suomalainen tapa käyttää alkoholia ei ole tasaista tissuttelua, vaan kerralla enemmän.

Sitä voi toki kysyä, voidaanko nykyisellä "hinta ja saatavuus" -mantralla vaikuttaa kumpaankaan edellä mainittuun ongelmaan.

Nykyisen alkoholipolitiikan bulkkituotteita suosivasta linjasta on helppo olla samaa mieltä.

Asiaan tuskin on tulossa muutosta niin kauan kuin alkoholipolitiikkaa tehdään siitä lähtökohdasta, että alkoholijuomat eivät ole nautintoaineita, joiden kulutusta ohjaavat esim. sellaiset tekijät kuin maku, vaan päihteitä joiden käyttäjien ainoa tavoite on saada kuuppansa sekaisin mahdollisimman halvalla.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Juopot ryyppäävät joka tapauksessa. Alkoholismia ei paranneta alkoholipoliittisin keinoin, vaan pahimmassa tapauksessa ajetaan spurgut hakemaan huoltsikalta Lasolia, kun ei ole Koskenkorvaan varaa. Kollektiiviset rangaistukset eivät myöskään kuulu minkäänlaisen oikeusvaltion keinovalikoimaan.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

"Asiaan tuskin on tulossa muutosta niin kauan kuin alkoholipolitiikkaa tehdään siitä lähtökohdasta, että alkoholijuomat eivät ole nautintoaineita, joiden kulutusta ohjaavat esim. sellaiset tekijät kuin maku, vaan päihteitä joiden käyttäjien ainoa tavoite on saada kuuppansa sekaisin mahdollisimman halvalla"

Hyvin kirjoitettu Tomi!

Käyttäjän ArkoSalminen1 kuva
Arko Salminen

"Suomalaisten janoisuus on usein toisteltu myytti, jonka avulla perustellaan nykyisen kaltaista moralistista alkoholipolitiikkaa sekä Alkon vähittäismyyntimonopolia."

Mainitsemasi "suomalaisten janoisuus" ei tarkoita alkoholin kulutusta litroina per asukas, vaan tarkoittaa suomalaisten humalahakuista juomista, joka on Suomen suurimpia ongelmia sekä moraalisesti että taloudellisesti eikä ole myytti. Katsokaa vaikka joskus tv-sarjaa Poliisit, miten poliisit ovat Suomessa pelkkiä juoppokuskeja eli heidän päätehtävänsä on kerätä kaduilta pois kaikki humalassa olevat ihmiset.

Alkoholin negatiiviset terveysvaikutukset Suomessa eivät ehkä ole maailman suurimmat litra/capita-suhteen takia, mutta muut negatiiviset vaikutukset - kuten väkivalta, hukkumiskuolemat ja rattijuoppus - ovat maailman kärjessä.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Raittiusliikkeen mitaleita ei kaiketi ole jaettu yli puoleen vuosisataan, joten tämmöiset epätotuudet pitäisi jättää omaan arvoonsa. Voisin kuitenkin kuitata lyhyesti näihinkin väitteisiin.

Mitään tilastollista faktaa ei siitä ole olemassa, että suomalaiset olisivat poikkeuksellisen väkivaltaisia. Tappamistouhussa emme ole lähellekään edes maailman keskitasoa, ja suurinpiirtein Belgian ja Kanadan välimaastossa jos tilastoja katsotaan.

Se on totta, että Suomessa hukutaan usein, mutta hukkumisia tapahtuu toki eniten siellä, missä ollaan veden äärellä, kuten suomalaisella kesämökillä tai brasilialaisella biitsillä.

Humalahakuisuus on vähintään yhtä alleviivattua esimerkiksi brittien tai balkanilaisten keskuudessa. Birminghamin keskusta näyttää sotatantereelta joka viikonloppu. Jos anekdootteihin mennään, niin itseasiassa olen nähnyt aika monta ruotsalaistakin örvelöhumalassa. Kansallisuus ei ole tae mistään.

Mutta jos joku Suomessa on poikkeuksellista, niin se on nimenomaan tämä moralistinen asenne alkoholiin. Näiden käsitteiden sotkemisesta toisiinsa ei ole koskaan seurannut mitään hyvää, jos nyt moralismin sekoittaminen ylipäätään yhtään mihinkään on rakentavaa.

Alkoholin seuraukset on yksinkertaisesti suostuttava kestämään. On hyväksyttävä se, että se on tullut jäädäkseen, eikä asialle voi paljon mitään tehdä. Kulutusta voi lempeästi ohjata johonkin suuntaan, mutta kuoliaaksi verottaminen ja sormilla osoittelu ei ainakaan näyttäisi toimivilta keinoilta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"tarkoittaa suomalaisten humalahakuista juomista, joka on Suomen suurimpia ongelmia sekä moraalisesti että taloudellisesti eikä ole myytti. Katsokaa vaikka joskus tv-sarjaa Poliisi"

Katsoin joskus dokumentin Pariisista jossa bussi keräsi juoppoja pitkin kaupunkia johon poliisit eivät olisi ehtineet. Alkoholin "väärinkäyttö" Suomessa on myytti jolla perustellaan kieltolakia vielä nykyäänkin. Todellisuudessa jokainen kohtuukäyttäjä saa alkoholinsa edelleen Alkosta tai kaljansa marketista mutta holhoaminen on väärin muutaman örveltäjän perusteella.

Erkki Joonala

"tarkoittaa suomalaisten humalahakuista juomista, joka on Suomen suurimpia ongelmia sekä moraalisesti että taloudellisesti eikä ole myytti"

Tämä humalahakuinen juominen on YLEn dokumenttiohjelman mukaan seuraus kieltolaista, jonka jäänteitä on Suomen nykyinenkin alkoholin käytöstä rankaiseva politiikka. Kannattaisi puuttua syihin eikä meuhkata seurauksista.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Alkoholijuomavero tuotti vuonna 2013 Suomen valtiolle verotuloja 1335 miljoonaa euroa. Alkoholi- ja alkoholijuomaveroa kannetaan oluesta, viinistä ja muista käymisteitse valmistetuista alkoholijuomista, välituotteista ja etyylialkoholista. Oluen ja etyylialkoholin veron määrä lasketaan juoman sisältämän alkoholin perusteella, kun taas viinien ja välituotteiden vero määräytyy litralta valmista juomaa kohden.

"Alko vähentää kansanedustajille jaettavan alkoholin määrää:

Alko jakaa jatkossa vähemmän ilmaisia tuotepaketteja Alkon hallintoneuvostossa ja hallituksessa istuville jäsenilleen.

Uutuustuotepakettien käytänteitä arvioitiin uudelleen Alkon hallituksen kokouksessa maanantaina. Asia nousi esille pääsiäisviikolla, kun kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) tuohtui kotiinsa tulleesta paketista, joka sisälsi 12 pullollista erilaisia alkoholijuomia. Kiuru laski paketin hinnaksi 179,57 euroa.

Nyt Alkon hallitus päätti, että paketit sisältävät alle sadan euron arvosta uutuustuotteita ja että niitä lähetetään kaksi kertaa vuodessa.

Käytäntö uutuustuotepakettien lähettämisestä on ollut olemassa koko Alko Oy:n olemassaolon ajan, ainakin jo 1980-luvulta lähtien. Uutuustuotepaketin sisältöä on tarkasteltu vuosien varrella.

Kansanedustajista koostuvan Alkon hallintoneuvoston tehtävänä on seurata alkoholiolojen kehitystä kotimaassa ja ulkomailla sekä antaa tämän perusteella yleisiä ohjeita alkoholiyhtiön toiminnan kehittämiseksi"

Hyvä että vähentävät ,kokoomuksessahan on tunnetusti rattijuoppoja suuri määrä.Pirskeet veronmaksajien laskuun tosin ei siihen jää.Ministerit kaatokännissä niin kotimaassa kuin maailmalla.

Kieltolaki politiikka ei auta,ennen kieltolakia Suomessa juotiin vähiten euroopassa.Haitat muissa euroopan maissa eivät häpeä Suomen rinnalla vaikka niin olisi kiva uskoa.Juopot eivät ole rahoissaan viron matkailua harrastaakseen ja nyt on kieltolaki tulossa siihenkin tuontiin,eli älkää surko.
Vastoin käsityksiä es.työttömillä ei ole varaa juoda työkseen,eli juopot ovatkin sitten nämä parempi osaiset,ilmankos kun päätöksentekoa seuraa..

Tosin jää muita euroopan maita vielä jälelle josta ne joilla on varaa tuovat.Kansanedustajat voivat sitä vastoin juopotella edelleen ilmaisia lahjusviinojaan vapaasti.Esimerkkinä kansalaisille jotka kerran vuodessa ostavat konjakki pullon lahjaksi tuttavalleen.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Viinaralli on typeryyden huippu. Viron valtionkassan paisuttamisen sijaan pitäisi toimia aivan toisin.

Tosin, alkoholitaseen negatiivisuuden poistamiseen on turha uskoa niin kauan kun Suomessa ei viininviljely toimi ja kansainväliset brändit ovat haluttuja.

Erkki Joonala

Viinaralli jatkuu niin kauan kuin se kannattaa. Eli niin kauan kuin Suomessa on voimassa 100%:in alkoholivero.

Seppo Ritari

´

Finlandia vodkan omistaja on pohjoisamerikkalainen Brown-Forman Corporation. Pullot valmistetaan Virossa.

Juodaan Koskenkorvaa niin kauan kuin se on vielä meidän. (Eduskuntahan antoi juuri hallitukselle luvan myydä senkin.)

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Kyllä, mutta Altia valmistaa Finlandiaa yksinoikeudella ainakin vuoteen 2025 saakka. http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Finlandia_Vodka

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Juhannuksen alkoholinkäyttö liitetään usein hukkumiskuolemiin. Onko kuitenkin hukkumisten pohjimmaisena syynä kiikkerät soutuveneet, eli liian halvat veneet, sillä kalliimmalla ja leveällä moottoriveneellä ei hukkumisia veneen kaatumisen johdosta käytännössä tapahdu.

Katso havainnollistaminen tästä videosta.
http://youtu.be/Oim6vikwtsc

Jari Koiksniemi

Suomalaisen alkoholipolitiikan ongelma on itse alkoholipolitiikka ja sitä ylläpitävä, holhoamisen nimissä järkkymättömästi hääräävä porukka, EHYT, THL sekä STM:n virkamiehistö. Lobattuja päättäjiä sekä mediaa viedään kuin pässiä narussa.
Alkoholi on Suomessa tabu. Se on piilotettu Alkon liikkeiden kätköihin.

Pekka Iiskonmaki

Suomalainen alkoholi on todettu terveydelle vaaralliseksi. Siksi ostan juomani Virosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset