*

mikkokarna Lapin puolustaja

ILO-sopimuksen ratifiointia on lykättävä

Oikeusministeriö valmistautuu parhaillaan esittelemään saamelaisasioiden ministeriryhmälle niin saamelaiskäräjälain muutoksen kuin luonnoksen hallituksen esitykseksi ILO-169 yleissopimuksen ratifioinnista. Saamelaiskäräjät ja oikeusministeriö ovat ilmeisesti saavuttaneet yksimielisyyden saamelaiskäräjälaista sekä sen saamelaismääritelmästä, mutta vastaavaa yksimielisyyttä ILO-sopimuksen ratifioinnin suhteen ei ole havaittavissa. Nähtäväksi myös jää, voidaanko saamelaiskäräjälakiakaan hyväksyä nyt esitetyssä muodossa, sillä vähintäänkin lain perusteluissa on vielä runsaasti korjattavaa.

Yhdenvertaisuus on ILO-sopimusta tärkeämpää

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson julisti viime viikolla, ettei kansallisia lakeja tarvitsisi ILO-sopimuksen ratifioinnin myötä muuttaa millään tavoin. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ja saamelaiskäräjien tukijana ansioitunut professori Martin Scheinin iskivät takaisin välittömästi. Heidän mielestään maa- ja vesialueiden omistus- ja hallintakysymykset ovat edelleen ratkaisematta. Saamelaiskäräjien vaatimuksena on, että valtion maa- ja vesiomaisuus siirrettäisiin saamelaisalueella erityiselle hallintaelimelle, jonka enemmistön saamelaiskäräjät valitsisi.

Kuten on useaan kertaan todettu, saamelaiskäräjien vaatimukset eivät perustu millään tasolla alueen oikeus- ja asutushistoriaan. On myös selvää, että ILO-sopimuksen ratifioiminen tässä tilanteessa ajaisi Suomen useisiin kansainvälisiin prosesseihin, joissa ryhdyttäisiin maa- ja vesioikeuksien lisäksi selvittelemään myös sopimuksen subjekteja eli sitä, keitä sopimus ylipäätään koskettaa. Suomen valtio ei ole vielä tyydyttävällä tavalla ratkaissut statuksettomien saamelaisten oikeusasemaa ja on myös huomattava, että ILO-sopimuksen ratifioinnin myötä valtion tulee huolehtia, että jokainen yksilö, joka täyttää sopimuksen 1. artiklan määritelmän voi nauttia sopimuksen edellyttämästä suojelusta – oli hän saamelaiskäräjien vaaliluettelossa tai ei. Halutaanko Lappiin siis uusia riidanaiheita vai olisiko syytä painaa jarrut pohjaan tässä vaiheessa?

Vaikuttaa nimittäin siltä, että saamelaiskäräjien nykyjohdon kanssa yhteisymmärrystä ei tulla löytämään, vaan vaatimukset kasvavat aina kun jossain asiassa annetaan periksi. ILO-sopimusta ei missään nimessä tulisi ratifioida näin epäselvässä tilanteessa. Olen kirjoittanut aiemmin seitsemän kohdan listan, jonka mukaisesti valtion tulisi mielestäni toimia asian suhteen. Enontekiön kunta tulee jatkamaan edunvalvontaansa tältä pohjalta syksyllä.

Saamelaispoliittisen alkuperäiskansamääritelmän vaikeudesta oikeudellisen alkuperäiskansan olemassaoloon

Lapin yliopistosta oikeustieteen maisteriksi valmistuneen Anni-Kristiina Juuson tuoreen pro gradu -tutkimuksen ”Kuka uskot olevasi? Kuka on saamelainen? Oikeudellisen saamelaismääritelmän vaikeudesta alkuperäiskansan olemassaoloon” mukaan Suomessa voimassa oleva saamelaismääritelmä mahdollistaa saamelaisten tunteman saamelaisuuden häviämisen Suomesta. Juuson mielestä keskustelua saamelaisuudesta ja siitä, kuka Suomen alkuperäiskansaan kuuluu, pitää yllä ainoastaan yksi säännös eli saamelaiskäräjälain 3§:n 2 kohta, jossa käsitellään polveutumista alkuperäiskansaan kuuluvista henkilöistä. Juuson näkemyksen mukaan on ongelmallista, että lopullisen päätöksen alkuperäiskansaan kuulumisesta tekee valtaväestö.

Juuso pitää tutkimuksessaan ongelmallisena KHO:n ratkaisuja vuodelta 2011, joissa KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksiä. Juuson mukaan KHO ohitti ratkaisuissaan alkuperäiskansaa edustavan saamelaiskäräjien näkemyksen henkilöiden saamelaisuudesta. En ole ehtinyt vielä Juuson graduun tutustua, mutta toivon, että gradussa muistetaan mainita, että nämä ratkaisut syntyivät saamelaiskäräjien hallituksessa äänestyspäätöksillä. Kolme henkilöä katsoi, että vaaliluetteloon hakeutunut henkilö ei ole saamelainen, kun hän kahden henkilön mielestä oli. Jos alkuperäiskansa ei ole omissa päättävissä elimissään yksimielinen siitä, kuka alkuperäiskansaan kuuluu, kielii se vakavista ongelmista saamelaiskäräjien sisällä.

Saamelaismääritelmää ja saamelaisuutta käsiteltäessä on hyvä huomata, että saamelaisuuden käsite synnytettiin alunperin kieliperusteisesti sekä hyvin suppeasti rajatun ja toteutetun tutkimuksen pohjalle, johon jokainen voi tutustua tästä linkistä. Valtaväestöön kuuluvan Karl Nickulin kokoama haastatteluryhmä määritteli 60-luvun alussa, ketä voitiin lukea saamen kansaan kuuluviksi. Haastatteluryhmän kokoonpanoa tarkasteltaessa voitaisiin jopa todeta, että nuoret porosaamelaiset rajasivat kansan ja ryhtyivät sitä sitten myöhemmin johtamaan. Osa verisukulaisista rajattiin ulkopuolelle, koska heidän ei katsottu palvelevan riittävällä tavalla porosaamelaisten agendaa. Tämä konflikti on kestänyt tuosta päivästä saakka nykyisyyteen.

Suomessa sovellettava ryhmähyväksymisen malli, jossa poliittisesti valittu vaalilautakunta päättää, kuka seuraavissa vaaleissa äänestää, hakee käsittääkseni vertaistaan maailmalla. Jokainen demokratian pelisääntöjä ymmärtävä huomaa, että tällainen ratkaisu ei voi olla kestävällä pohjalla ja on täysin selvää, että etenkin tässä tapauksessa vaaditaan KHO viimeiseksi muutoksenhakuelimeksi huolehtimaan jokaisen vaaliluetteloon hakeutuvan oikeusturvasta. Olen pohtinut, että olisiko oikeudenmukaisempaa, jos vaalilautakunta velvoitettaisiin hyväksymään todisteeksi henkilön saamelaisuudesta esimerkiksi kymmenen saamelaiskäräjien vaaliluettelossa jo olevan henkilön allekirjoittaman todistuksen, jossa he vakuuttavat uuden vaaliluetteloon hakeutuvan olevan saamelainen. Ehdotus ei ymmärrettävästi ole saanut vastakaikua saamelaiskäräjiltä, vaan saamelaisuudesta ja siten alkuperäiskansaan kuulumisesta päättäminen halutaan edelleen pitää pienen, 60-luvulla muodostetun piirin käsissä.

Mikäli saamelaiset olisivat Suomessa ainoastaan kielellinen ja kulttuurillinen vähemmistö, joille olisi turvattu lailla perustuslaillinen oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin, ei meillä olisi tällaisia ongelmia. Saamelaiset ovat kuitenkin lain mukaisesti alkuperäiskansa ja alkuperäiskansan määrittelyyn on omat kriteerinsä, joita saamelaispolitiikka ei voi määrittää. ILO-169 yleissopimus edellyttää selkeästi biologista polveutumista siitä väestöstä, joka valloituksen tai valtakunnanrajojen muodostumisen aikaan asutti aluetta.

Jokainen itsenäinen valtio määrittää lopulta itse, mitkä sen alkuperäiskansat ovat. Olen asiaan perehtyessäni tullut siihen käsitykseen, että alkuperäiskansakäsite soveltuu perin huonosti pohjoiseen Eurooppaan, jonne kaikki ihmiset ovat saapuneet viimeisen jääkauden jälkeen eikä kolonialismia ole ollut ainakaan samanlaisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Amerikan tai Australian mantereilla. Suomen valtion luokattoman huonosti hoidettu alkuperäiskansapolitiikka taas on luonut pelkkiä konflikteja. Kiistellessämme siitä, kuka omistaa maiden ja vesien hallintaoikeudet, on saamen kielen ja kulttuurin elinvoima uhattuna. Omistamisesta ja hallitsemisesta kiistelemisen sijaan olisi hedelmällisempää keskittyä kielen elvyttämiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Risto Koivula

" Jokainen itsenäinen valtio määrittää lopulta itse, mitkä sen alkuperäiskansat ovat. "

Ei päätä.

Kansatkin päättää YK,Yleiskokous Turvallisuusneuvoston esityksestä viime kädessä,samoin alkupe- räiskansat, eikä edes YK voi perua kansan tappioksi tuossa suhteessa päätöksiään. Alkuperäiskansa voi kadota vain niin,että sen jäsenyyteen oikeutetut lakkaavat tunnustautumasta siihen kuuluviksi.

Saamelaiset on hyväksytty yhdeksi kansaksi, joka asuu useissa maissa, ja jolla on useita yhteen ryh- mään kuuluvia kieliä. Kieltä osaamatonkin voi kuulua kansaan, jos täyttää muut kriteerit. Pelkällä kielellä ei ulkopuolinen pääse jäseneksi, ainakaan automaattisesti. Jokin alkuperäiskansan oma hallintoelin hyväksyy tunnustautumiset.

Saamelaiset on tietääkseni Euroopan ainoa alkuperäiskansa,sillä nenetsien pääasuinalue on Aasian, eskimoiden Amerikan ja Kanarian guantshien Afikassa. Kaukasus-vuoristo on kokonaisuudessaan Aasiaa, raja kulkee Tshetsheniassa.

Monet yhteisöt ovat hakeneet YK:lta kansoiksi,toiset on hyväksytty kuten vaikkapa uskonlahkopoh- jainen druusit, toiset taas hylätty kuten vaikkapa juutalaiset ja ismailiitit (uskontokuntia). Yleensä YK tunnustaa kansalliset päätökset tuossa suhteessa, ja Peruskirjan säännöksetkin koskevat kansal- lisiakin päätöksiä oletuarvoisesti, mutta sidottu YK ei niihin ole, vaan voi muuttaa niitä esimerkiksi tunnustamalla jonkun etnisen ryhmän kansaksi vastoin sen kotivaltion kantaa.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/yk-n-yl...

" Paitsi että YK on päättänyt Palestiinan arabivaltion juridisesta olemassaolosta, se on myös vahvis- tanut alueen silloisen Kansainliiton ”kaikkivaltiaan” mandaattorin Englannin päätöksen erityisen Palestiinan arabikansan (Palestinian Arab People) olemassaolosta Palestiinan juutalaiskansan (Balfourin julistus: the Jewish People in Palestine) ohella, ja PL 181:ssä määritellään Palestiinan arabikansakunta (Palestinian Arabic Nation), joka tarkoittaa kaikkia Palestiinassa asuvia arabeja, etnisiä palestiinalaisia ja muita, joilla siis on myös oikeus Palestiinan arabivaltion kansalaisuuteen (kuten pakolaisjuutalaisilla eri maista on YK:n vaatimuksesta oikeus Israelin kansalaisuuteen). YK:n Peruskirjan mukaan kansojen saavuttamia itsehallintoetuja ei saa heikentää ilman näiden omaa päätöstä esimerkiksi valtioiden rajojen siirtojen yhteydessä (vrt. Abhasia, Etelä-Ossetia, Kosovo).

http://anthonydamato.law.northwestern.edu/Adobefil...

Yleiskokous on YK:n korkein päättävä elin, jonka päätökauselmat (GAR) ovat sitovia mm. alemmille YK-elimille, kuten Turvallisuusneuvostolle ja sihteeristölle, samoin YK:n asettamille kv. tuomioistuimille.

Yleiskokouksen päätösten (Resolution) sitovuus jäsenmaiden kansallisen lainsäädännön suhteen on kehotusluonteista (recommandatif, recommendative, joka EI tarkoita ”ehdotusta” eikä ”suosi- tusta”, sillä verbin re-commander(e) perusmerkitys on nimeomaan kehottaa = ”käskeä uudelleen, niin kauan kuin totellaan", engl. Recommendations = (lainvoimaiset) Määräykset) tarkoittaen sitä, jäsenmaiden omat lainsäädäntöelimet vievät ne maiden lakiin, jonka jälkeen ne vasta ovat siellä kansallisia tavallisia tai perustuslakeja. Tuo kohta YK:n Peruskirjassa on käännetty väärin "ahtisaa- relaisissa" harhautuslähteissä: ”resolution”, kirjaimellisesti ”ratkaisu”, ei voi olla koskaan ”suositus” (= alemaan päättäjän ehdotus ylemmälle). Jos tässä yhteydessä kuitenkin tarvitaan esimerkiksi sotilaallisia tai muita pakotteita, niin sellaista päättää Turvallisuusneuvosto.

http://www.un.org/en/documents/charter/

YK ei vastaavasti myöskään ole ehdottomasti sidottu kansallisiin ohjesääntöhin jonkin valtion päät- tävien elinten kirjaimellisista valtaoikeuksista, vaan se voi asioida esimerkiksi ensisijaisesti presi- dentin tai ensisijaisesti hallituksen tai parlamentin kanssa sen mukaan, mikä noudattaa YK:n kv. lakia (ja varsinkin jos jokin elin sitä rikkoo). Kansallisen ja kansainvälisen lain välillä tarvitaan liikkumavaraa.

Myös Turvallisuusneuvosto voi myös antaa omia päätöslauselmia turvallisuusasioista (SCR, näitäkin käytetään suomeksi harhaanjohtavasti samaa lyhennettä PL kuin yleiskokouspäätöslauselmistakin, toisin kuin muilla kielillä), esimerkiksi PL 242 (SCR 242) vuodelta 1967 etenemisestä Palestiinan kriisin ratkaisussa, jota on luettava PL (GAR) 181:n konkretisaationa. Tässä wikisivussa tosin tuosta perusseikasta ei mainita tavuakaan:

http://en.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Securi... "

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/yk-n-kr...

Parasta tehdä niin kuin ILO sanoo, sillä TN tai Haagin oikeus tukin muuttaa sen suosituksia (nyt oikea termi, sillä ILO ei ole lakisäätävä ekin).

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

ILO-169 yleissopimuksen 1.artikla määrittelee, keitä sopimus koskettaa. On toki oleellista, että sopimuksessa tarkoitettu kansa myös pitää itseään kansana. Kansallisella lainsäädännöllä kuitenkin määritellään, mitkä ovat kansaan kuulumisen objektiiviset kriteerit. Subjektiivinen kriteeri on esimerkiksi Suomen tapauksessa se, että henkilö itse pitää itseään saamelaisena. On toki selvää, että kansalla on oltava ryhmäidentifikaation malli. Tässä tapauksessa on kuitenkin hämmentävää, että joukko joka alunperin pääsi ryhmäidentifikaatiota toteuttamaan rajattiin hyvin, hyvin suppeasti. Tällaisessa tilanteessa ILOn asiantuntijakomitean esittämä ratkaisu on kansallinen väestönlaskenta. Sekin on mielestäni selvää, että saamelaiskäräjien vaalilautakunta ryhmäidentifikaation toteuttajana ei ole kestävä malli.

Suomella on myös, väitteestäsi huolimatta, mahdollista määritellä kansallisen lainsäädäntönsä kautta maahan vaikkapa useampikin alkuperäiskansa. Esimerkiksi tässä tapauksessa ns. metsäsaamelaisista, joita saamelaiskäräjien vaalilautakunta ri tunnusta, voitaisiin tehdä lainsäädännöllisesti oma kansansa, jolle luotaisiin oma itsehallintoelimensä. Se taas on eri asia, miten kv-elimet tällaiseen ratkaisuun suhtautuisivat. Keskustelin asiasta taannoin ILOn entisen erityisavustajan Lee Swepstonin kanssa ja Swepston piti tällaistakin ratkaisua Suomen tilanteessa mahdollisena.

Risto Koivula

" ILO-169 yleissopimuksen 1.artikla määrittelee, keitä sopimus koskettaa. "

http://pro169.org/res/materials/en/general_resourc...

" On toki oleellista, että sopimuksessa tarkoitettu kansa myös pitää itseään kansana. Kansallisella lainsäädännöllä kuitenkin määritellään, mitkä ovat kansaan kuulumisen objektiiviset kriteerit. Subjektiivinen kriteeri on esimerkiksi Suomen tapauksessa se, että henkilö itse pitää itseään saamelaisena. "

Saamelaiset ovat sekä kansa että alkuperäiskansa ilman Suomeakin.

On lisäksi objektiivista ja yleisesti tunnettua, että Suomessa asuu saamelaisia. On yksi saamelaiskieli, jota puhutaan vain Suomessa, ja toinen, jonka puhujien enmmistö asuu Suomessa. Suomen pitää päättää noissa puitteissa. Suomessa ei yleisesti tilastoida kansallisuutta, kuten ns. monikansallisissa maissa, mm. Venäjällä. Kaikki eivät joudu päättämään kansallisuuttaan. Sen sijaan Suomessa tilastoidaan uskonto ja äidinkieli, jotka on päätettävä, ja jotka vaikuttavat mm. koulunkäyntiin. Mutta alkuperäiskansasäännökset koskevat myös Suomea. Subjektiivinen tunnustautuminen on aina kansallisuuden yksi ja viimekätinen kriteeri, mutta se ei ole ainoa sellainen, vaan sille on oltava perusteet, joita ovat vanhempien ja muun perheen kansallisuus, äidinkieli ja muu kielitaito, uskonto, valtion kansalaisuus ja joskus myös ammatti (esimerkiksi perinteinen kansallinen elinkeino).

" Tässä tapauksessa on kuitenkin hämmentävää, että joukko joka alunperin pääsi ryhmäidentifikaatiota toteuttamaan rajattiin hyvin, hyvin suppeasti. Tällaisessa tilanteessa ILOn asiantuntijakomitean esittämä ratkaisu on kansallinen väestönlaskenta. "

Se tarkoittaa, että ILO suosittelee Suomeakin ryhtymään kirjaamaan väestönlaskennassa myös kansallisuuden. Se tarkoittaisi "lisää kansoja": esimerkiksi romanit kirjautuisivat romaneiksi, ja suomenruotsalaiset voivat päättää "ryhtyä kansaksi". Suomenkieliset ortodoksit voivat päättää kirjautua "karjalaisksi" Venäjän tapaan. Venäläiset kirjautuvat venäläisiksi ja virolaiset virolaisiksi. Iso show varsinkin kun on uskonnollinenkin kirjautuminen ja valtionkirkot, mitä kansallisuudet kirjaavissa maissa ei erillisenä yleensä ole. Kansallisuuden sopivat tavallisesti kansalainen ja tavalliset viranomaiset. Itse asiassa Suoessa on kiellettyä kirjata, ja monissa yhteyksissä kysellä, ja tiedotusvälineissä mainitakaan kansallisuutta. Vain yhtä tai muutamaa kansallisuutta ilman erityistä syytä kuten aluperäiskansan asemaa, esimerkiksi romaneja, ei saakaan kirjata eikä erikseen vahtia.

" Sekin on mielestäni selvää, että saamelaiskäräjien vaalilautakunta ryhmäidentifikaation toteuttajana ei ole kestävä malli. "

Alkuperäiskansaan kuuluminen tsekataan tarkemmin, koska alkuperäiskonsoilla on alueillaan erioikeuksia. Silloin lopullinen sana on jollakin alkuperäiskansan itsehallintoelimellä.

Alkuperäiskansan tuntomerkkejä on, että se on kansa, se on maassaan/osavaltiossaan vähemmistönä ja edustaa alueen vanhaa väestöä ja sen suojeltavia erikoispiirteitä. Jos vanha väestö on pääväestönä, vaikka vain osavaltiossakin kuten vaikka Baskimaassa tai kansallisen autonomian pääväestönä kuten vaikka Komin tasavallassa, se ei ole alkuperäiskansa. Suomella ei ole valtuuksia hyväksyä keitä tahansa saamelaisiksi, jos he eivät täytä saamelaisen yleisiä kansallisia tuntomerkkejä.

" Suomella on myös, väitteestäsi huolimatta, mahdollista määritellä kansallisen lainsäädäntönsä kautta maahan vaikkapa useampikin alkuperäiskansa. "

Mielestäni ei ole. Kansallisuuskia voi määritellä, vaikka suomenruotsalaiset, mutta ei alkuperäiskansallisuuksia. Esimerkiksi me hämäläiet olemme pääväestöä, koska me olemme "normalisoineet" tulokkaat ja ehkä muut alkuperäiasukkatkin, vallapitäjät mukaan lukien: pirkkalaiset, kuurilaiset, ruotsalaiset, venäläisistä ei paikan päällä juuri ole harmia ollutkaan, viimeksi karjalaiset.

" Esimerkiksi tässä tapauksessa ns. metsäsaamelaisista, joita saamelaiskäräjien vaalilautakunta ri tunnusta, voitaisiin tehdä lainsäädännöllisesti oma kansansa, jolle luotaisiin oma itsehallintoelimensä. Se taas on eri asia, miten kv-elimet tällaiseen ratkaisuun suhtautuisivat. "

Jotakin voidaan luoda, mutta ei kansallisuutta. Ei menisi YK:ssa läpi, joten ei kannata yrittääkään.

Elinkeinoja voitaisiin suojella jollakin muulla keinolla.

" Keskustelin asiasta taannoin ILOn entisen erityisavustajan Lee Swepstonin kanssa ja Swepston piti tällaistakin ratkaisua Suomen tilanteessa mahdollisena. "

Minä en tätä asiaa juurikaan tunne. Toivottavasti tässä ei ole taas yksi Suomen ikuinen yritys nokitella aina ja kaikessa YK:ta. YK:n määräysten ja linjan mukaan on mentävä. Muuten on ikuinen riita ja kissanhännänveto.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset