Puolustuspolitiikka on turvallisuushaasteistamme keskeisin
Presidentti Sauli Niinistö viittasi tänään uudenvuodenpuheessaan kolmeen suureen kysymykseen Suomessa: turvallisuuteen, talouteen ja ympäristöön. Mielestäni nämä kaikki voidaan nähdä Suomen turvallisuushaasteina. Vaikka presidentti toisaalta sanoi, että puheet alkavat olla pidetty ja on toiminnan aika, ymmärsin viestin olevan samalla se, ettemme pääse näiden haasteiden suhteen eteenpäin, ellemme ole valmiita keskustelemaan niistä avoimesti. Talouden ja ympäristön turvallisuushaasteista käydään mielestäni jo nyt hyvää keskustelua ja niiden suhteen politiikka on yleisesti varsin ratkaisukeskeistä, mutta turvallisuuspoliittinen keskustelu tässä maassa on lukkiutunut Nato-jäsenyyden tunneperäiseen kannattamiseen tai vastustamiseen.
Jyri Häkämies totesi vuonna 2007 puolustusministerinä pitämässään puheessa, että maantieteellisen sijaintimme huomioon ottaen Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Puhe herätti laajaa keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Esimerkiksi silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva ja nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja arvostelivat lausuntoa kovin sanoin. Viimeisen vuoden tapahtumat Venäjällä ja Ukrainassa ovat kuitenkin osoittaneet Häkämiehen olleen täysin oikeassa.
Venäjä muodostaa Suomelle turvallisuushaasteen, vaikka suoranainen uhkakaan ei valitettavasti ole kaukana. Venäjän loukkaukset Suomen iltatilassa eivät ole tahattomia vaan täysin harkittuja. Suomettumisen aika on ohi, eikä Suomi voi passivoitua tai nöyrtyä tällaisen painostuksen edessä. Tilanteeseen tulee kuitenkin suhtautua rauhallisesti, sitä vähättelemättä tai liioittelematta.
Lännen ja Venäjän välille näyttää valitettavasti kehittyvän uuden kylmän sodan kaltainen tilanne. Sen estämiseksi on ponnisteltava ja siksi olisikin tärkeintä palata yhteiseen neuvottelupöytään. Suomelle on avautumassa huikea mahdollisuus toimia välittäjänä ja ratkaisun hakijana länsimaiden ja Venäjän välillä. Näin totesi myös politiikan konkari Raimo Ilaskivi. Olen suomalaisena ylpeä siitä, miten hyvin ulkopoliittinen johtomme, erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja, ovat ponnistelleet tähän suuntaan. Tarvitsisimme todella kipeästi tiekartan kriisitilanteen ratkaisemiseksi niin Ukrainan osalta kuin pakotepolitiikasta luopumisenkin suhteen. Venäjän on nöyrryttävä, mutta pystyykö Putinin Venäjä tähän?
Suomen turvallisuuspolitiikka perustui kauan niin sanottuun Paasikiven-Kekkosen linjaan, jonka mukaisesti Suomen oli kaikissa tilanteissa säilytettävä puolueettomuutensa sekä läheiset ja luottamukselliset suhteet itänaapuriinsa. Tällä linjalla on nykyäänkin paljon kannattajia, vaikkakin sen noudattaminen on mahdotonta Suomen ollessa osa Euroopan unionia. Meidän Paasikiven-Kekkosen linjan kannattajien tulisi kuitenkin muistaa, että tuohonkin linjaan kuului olennaisena osana uskottava kansallinen puolustuskyky, joka meiltä tällä hetkellä valitettavasti puuttuu.
Suomen puolustuspolitiikkaa ja Nato-suhteita tarkastellaan kulisseissa paljon, ja hyvä niin. Suomella on varsin vähän vaihtoehtoja, mutta uskottava puolustuskykymme rapautuu entisestään, ellemme siirry eteenpäin. Suomen turvallisuuspoliittisista vaihtoehdoista on nyt käytävä laaja keskustelu ja tehtävä päätökset sen pohjalta. Suomen kansalle on annettava riittävästi tietoa siitä, mitkä ovat vaihtoehtomme ja mikä on näiden vaihtoehtojen hintalappu. Näen oikeastaan kaksi eri skenaariota, joiden mukaisesti voimme edetä. Edessä on joko todella mittava puolustusmäärärahojen lisäys, jonka myötä voimme vahvistaa kansallista puolustuskykyämme sekä samalla pyrkiä syventämään puolustusyhteistyötämme esimerkiksi Ruotsin kanssa. Toinen vaihtoehto on Suomen Nato-jäsenyys. Kolmas tie, Euroopan unionin sisäinen ja vakavasti otettava puolustusyhteistyö, näyttää tässä tilanteessa epätodennäköiseltä.
Seuraava hallitus ei voi sulkea ovea Suomen Nato-jäsenyydeltä, mutta toisaalta sen ei tule aktiivisesti hakea jäsenyyttä ilman kansan tukea. Mielestäni asiasta on järjestettävä kansanäänestys ja vaihtoehtojen on oltava selkeitä. Olen itse pitkään häilynyt kahden vaiheilla asian suhteen, mutta mielestäni Venäjän ennakoimattomuus on osoittanut sen, että tarvitsisimme joltain suunnalta turvatakuut, ellei esimerkiksi Ilaskiven esittämää ratkaisua ei löydetä lähiaikoina. Tarvitsemme kuitenkin lisää tietoa vaihtoehdoista ja niiden hinnoista. Muuten mutu-pohjainen keskustelumme polkee paikoillaan.
Millä perusteella Suomella oli uskottava puolustuskyky 60-70 -luvuilla?
Ilmoita asiaton viesti
Uskottava puolustuskyky on aina perustunut oletukseen, jonka mukaisesti maahantunkeutujalle kyetään tuottamaan sellaiset tappiot, ettei hyökkääminen ole hyvä vaihtoehto. 60- ja 70-luvulla oli näin ja pelkästään sen mittavan kapasiteetin takia, joka Suomelle oli esimerkiksi sissisodankäyntiin. Miina-aseemme oli tuolloin toimiva ja sodan kuva hyvin erilainen verrattuna siihen, joka se on tänä päivänä,
Ilmoita asiaton viesti
”Tarvitsisimme todella kipeästi tiekartan kriisitilanteen ratkaisemiseksi niin Ukrainan osalta kuin pakotepolitiikasta luopumisenkin suhteen. Venäjän on nöyrryttävä, mutta pystyykö Putinin Venäjä tähän?”
Näihin kahteen virkkeeseen kiteytyy koko ongelma. Mikään tiekartta ei toimi, jos jokin keskeinen osapuoli kieltäytyy toimimasta sen mukaan. Tuo nöyrtymisen kyky näyttää Venäjältä puuttuvan, koska Putinin itsetunto on liian heiveröinen, jotta hän voisi myöntää tehneensä virheitä.
Venäjän talouden syöksykierre voi toimia pitkällä aikavälillä ratkaisevimpana tekijänä – tosin se saattaa myös merkitä, että Venäjän johto (ja samalla yksi keskeinen neuvotteluosapuoli) vaihtuu. Vastahan pakotteet ovat alkaneet purra, ja öljyn hinnan asettuminen jää nähtäväksi. Aika toimii Venäjää vastaan, sillä on vaikea nähdä Putinin politiikan tuottavan taloudellista hyötyä millekään taholle.
Toinen mahdollisuus on toki se, että Putin yrittäisi talouden pettämisen riskilläkin tavoitella lisää sotilaallista etua voimapolitiikan keinoin, mikä kenties vastaisi hänen omaa pohjimmaista toivettaan päästä historiaan Neuvostoliiton tai Venäjän Imperiumin palauttajana. Suomen kannalta seikkailun jatko-osat voivat tällöin viedä omaa turvallisuustilannettamme huonompaan suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kommentti. Nyt on Venäjän vuoro tulla vastaan, mutta onko sillä todellisuudessa kykyä siihen? Toivoisin hartaasti että on, mutta pahoin pelkään ettei se ole vielä tässä tilanteessa mahdollista. Uskon kuitenkin että tilanne ratkaistaan lopulta talouden realiteettien , ei aseiden, kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin tarvitsemme kunnollisen puolustuksen. Mutta määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti, jokainen hallitus, on jättänyt tämän keskeisen asian pois päiväjärjestyksestä. Liekö totta että natoon liittymiseen on ollut kabinettisuunnitelmat 2000-luvun alusta asti?
Asiat on siinä tapauksessa hoidettu, suomeksi sanoen, salassa kansalaisilta. Koska se ei olisi mennyt läpi. Jo siksi, että ilmeisesti koko maata ei ole tarkoitus edes puolustaa. Varsinkaan pohjoisinta Lappia. Pahoittelen. Tulen myös itse siltä suunnalta.
Käsittämätön ajatuksenakin, että Keski-Lännen pojat, Tom, Ben ja Jerry kumppaneineen hoitaisivat asian, toisin kuin 500-700-tuhatta suomalaista, koska dosentit ovat kertoneet sen toimivan niin toimistoistaan. Ja omaa puolustusta supistetaan.
Toinen käsittämätön on se, että perustellaan modernilla teknologialla jne.. Siinä tapauksessa kannattaa laittaa delegaatio Talebanien luo, että he ovat rääsyissään toimineet aivan väärin. Heittivät maailman ”suurimman” sotilasmahdin valloitusajatukset viemäriin.
Nyt julistetaan Natoa sillä perusteella, minkä oman maamme media on uutisoinut. Jos se olisikin totta, niin tässä voisi jopa huolestua hiukan. Mutta valitettvasti enemmän ja enemmän tulee tietoa Usa:n osuudesta Ukrainaan. Siinä asiassa aluksi voi tutustua herra Brezinskin (USA) suunnitelmaan 1990-luvun lopusta, jossa mainitaan, miten Venäjän hajottaminen aloitetaan Ukrainasta. Suomelle muuten on merkitty siinä vanha karjala? (Myös: Emmanuel Todd; Imperiumin jälkeen 2003)
Ehdottomasti kannattaa varustaa oma armeija maahan, eikä laskea vieraan vallan varaan. Sitten ehkä voisi miettiä liittoutumisen tarpeellisuutta? Mutta jostakin syystä pieni poliittinen piiri ei sitä halua. Torpeedoivat ajatuksen aseistetuista kodinturvajoukoista (YLE-Mot). Kansallisen Kivääriyhdistyksemme puheenjohtaja asetti siinä asiassa kysymyksen; Miksi eliitti pelkää aseistettua kansaa?
Tällasessa tilanteessa kehdataan vielä väittää Venäjää vaaraksi. Jos siitä olisi oikea vaara, niin jo vuodenvaihteen supistukset olisivat jääneet tekemättä.
Mutta vaara siitä Usa:n vasallina tulee, jos sen ja Venäjän välille synnytetään geopoliittisessa valtataistelussa sota.
Ilmoita asiaton viesti
”Tällasessa tilanteessa kehdataan vielä väittää Venäjää vaaraksi. Jos siitä olisi oikea vaara, niin jo vuodenvaihteen supistukset olisivat jääneet tekemättä.”
Ei näin, vaan ”jos meillä olisi vastuuntuntoinen ja järkevä hallitus, niin jo vuodenvaihteen supistukset olisivat jääneet tekemättä.”
Nythän meillä on sen sijaan haihatteleva ja heikko hallitus, joka vaaroista piittaamatta yrittää kosiskella äänestäjiä huhtikuun eduskuntavaaleissa myymällä heille ”seksikkäämpiä” asioita kuin puolustuskykyä. Sosiaalinannaa, verohelpotuksia ja kaikenlaisia muita tulonsiirtoja arvioidaan tehokkaammaksi lahjukseksi vaalikarjalle sekä pääsylipuksi vallan kahvaan jatkossakin kuin kylmän järkevää varautumista sellaisiin aikoihin, joita kukaan ei toivo.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, nyt olen enemmän kartalla.
Ilmoita asiaton viesti
Ylipäätään uskottavan puolustuskyvyn jälleenrakentaminen on ensi vaalikauden ylivoimaisesti tärkein tehtävä, ihan sama mitkä puolueet ovat hallituksessa. Melkein itse asiassa kallistuisin siihen, että NATO-jäsenyyden hakeminen, jos sellaiseen päädyttäisiin, ei olisi edes suositeltavaa ennen kuin vahva itsenäinen puolustusvalmius on ensiksi pystytetty uudestaan.
Syynä tietysti se, että Suomen länsiliittoutuminen saattaisi provosoida Venäjän jonkinlaisiin vastatoimiin. Ainoa keino ehkäistä tämä reaktio tai edes hillitä sitä jotenkin on palauttaa se oma itsenäinen maanpuolustus kuosiin ensiksi. Sitten pitäisi liittoutuessa tietysti varmistua myös siitä, että länsivallat sitoutuisivat Itämeren alueelle voimakkaammin, eivätkä hyväksyisi Suomea jäseneksi vain sillä perusteella, että meille on helppo delegoida päävastuu Viron puolustuksesta.
Muuten kannattaisin itse enemmänkin yhteistyön syventämistä Ruotsin kanssa aina valtiosopimukseen saakka, ja presidentti Niinistöllekin tämä tuntuisi ainakin puheiden perusteella olevan ykkösvaihtoehto. Mutta länsinaapurin sisäpoliittinen tilanne on viime aikoina osoittanut että tässäkin voisi olla yllättävät haasteensa. Eipä meinaan paljoa huvittaisi sellainen tilanne, jossa Suomen ainoa liittolainen tukalassa paikassa on maa, jossa parlamentin tasapaino on kyseenalaisen oikeistopopulistisen puolueen käsissä. Etenkin kun kyseessä on vielä puolue, joka istuu EU-parlamentissa siinä Putinia tukevassa ryhmässä.
Ilmoita asiaton viesti
Todella hyvin kiteytetty.
Ilmoita asiaton viesti
”…Suomen länsiliittoutuminen saattaisi provosoida Venäjän jonkinlaisiin vastatoimiin.” Saattaisi -sana on aika lievä ilmaisu… 😉
Olen samaa mieltä, että varsinkin, jos Nato-jäsenyyttä joskus haettaisiin, puolustuskykymme pitäisi sitä ennen todellakin saada aivan toisiin sfääreihin, ellei Nato tarjoaisi jotain ennakkotakuuta jäsenyyttä hakevalle.
Mutta ilman sitä mielellään maanpuolustus tulisi sitä luokkaa, että maallamme olisi jäsenyyttä haettaessa kyky torjua ensi-isku maalta, mereltä tai ilmasta, ja myös sotilastiedustelu sillä tasolla, että tarvittaessa olisi mahdollisuus ennalta ehkäistä maahamme kohdistuva isku.
Mutta tarve puolustuskyvyn nostamiseen on joka tapauksessa akuutti: Puolustusmäärärahat on kaksinkertaistettava nykytasosta. Seuraavan vaalikauden aikana puolustusbudjetti tulisi nostaa tasolle, joka on 2 % BKT:sta, jota myös Nato suosittelee jäsenmaidensa puolustusbudjetiksi. Puolustusvoimille annetaan tehtäväksi ilmavoimien ja merivoimien 2020-luvulla vanhenevan kaluston korvaaminen.
Ilmoita asiaton viesti
#7
JJ: ”NATO-jäsenyyden hakeminen, jos sellaiseen päädyttäisiin, ei olisi edes suositeltavaa ennen kuin vahva itsenäinen puolustusvalmius on ensiksi pystytetty uudestaan. Syynä tietysti se, että Suomen länsiliittoutuminen saattaisi provosoida Venäjän jonkinlaisiin vastatoimiin.”
Hyvin perusteltu. Koska jäsenyysprosessi joidenkin arvioiden mukaan saattaa kestää parikin vuotta, olisi ikävää jos naapuri provosoituisi jo jäsenhakemuksen lähettämisestä ja sitten kahden vuoden kuluttua kuultaisiin, että emme pääsekään jäseneksi.
Tämän tilanteen välttämiseksi järkevä tapa olisi käydä neuvottelut jokaisen 28 Naton jäsenmaan kanssa erikseen ja tiedustella kuinka suhtaudutaan Suomen jäsenyyteen. Kaikkein paras menettely olisi, jos jäsenhakemus voitaisiin jättää ilman julkisuutta ja Naton mahdollinen myönteinen päätös sitten lähetettäisiin hakijamaan hyväksyttäväksi. Turvatakuu astuisi voimaan silloin siitä hetkestä kun Suomen hallitus on hyväksynyt jäsenyyden.
Ilmoita asiaton viesti
Sanot: ”Muuten kannattaisin itse enemmänkin yhteistyön syventämistä Ruotsin kanssa aina valtiosopimukseen saakka, ja presidentti Niinistöllekin tämä tuntuisi ainakin puheiden perusteella olevan ykkösvaihtoehto.”
En usko Ruotsin haluavan valtiosopimusta Suomen kanssa. Siihen liittyy liikaa riskejä. Jos pahin tapahtuu ja Suomi joutuu puolustuskannalle, Ruotsi liittyy Natoon heti kun se on mahdollista. Suomi toimii ikään kuin puskurina Ruotsille.
Ilmoita asiaton viesti
Miten ihmeessä puolustuksensa alas ajanut Ruotsi pystyisi tarjoamaan sotilaallista tukea kenellekään muulle, kun se ei pysty enää edes puolustamaan omaa aluettaan?
Ks.: http://www.stratfor.com/the-hub/sweden-and-stabili…
Nita Hillner, # 34.:
EI Natoon mennä heittämällä, ei Suomi eikä Ruotsi. Jäsenyysprosessi vaatii mm. kaikkien 28 nykyisen jäsenmaan parlamenttien hyväksynnän. Realistinen aikataulu liittymiselle on 1-2 vuotta. Jäsenhakemus on syytä panna vireille jo hyvän sään aikana, silloin kun tilanne on jo päällä, se on myöhäistä — kuten palovakuutuksen hakeminen jo syttyneelle rakennukselle.
Ilmoita asiaton viesti
Vastasin vain Jussi Jalosen kommenttiin. Olen samaa mieltä teidän kanssanne siitä, ettei Ruotsi Suomea halua eikä pysty puolustamaan.
Ruotsi ei oikeastaan voi antaa Suomelle sellaisia sitoumuksia, joista se ei oikeasti pysty pitämään kiinni, koska viime kädessä Ruotsi on vastuussa vain omalle kansalleen. Suomen puolustaminen olisi aivan liian riskaabelia.
Yhteistyö Ruotsin kanssa kuitenkin kannattaa toisen syyn takia. Ruotsilla on erittäin hyvät sotilaalliset suhteet USA:aan ja sitä kautta enemmän tiedustelutietoa kuin Suomella.
Mutta on päivän selvää että Ruotsi tilanteessa, jossa Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, pääsisi Natoon muutamassa viikossa – kuukaudessa. Ruotsilla on 50-luvulta lähtien ollut läheiset suhteet sekä Natoon että Yhdysvaltoihin. Ruotsilla oli salaiset sopimukset jo kylmän sodan aikana Naton kanssa (tuotti tiedustelua Natolle). Suomi on paljon haavoittuvamassa asemassa kuin Ruotsi.
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta on päivän selvää että Ruotsi tilanteessa, jossa Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, pääsisi Natoon muutamassa viikossa – kuukaudessa.”
Näinköhän? Kaikki Naton 28 jäsenmaan kansanedustuslaitostako sovittaisivat työjärjestyksensä varta vasten tuota päämäärää palvelemaan, jotta yksimielinen jäsenhakemuksen lainmukainen hyväksyntä onnistuisi tuossa ajassa?
Vai rikkoisiko Nato omia sääntöjään Ruotsin jäsenyyden eduksi?
Kaikki yllä oleva Ruotsin ja Naton suhteista pitää paikkansa, vaikka kriitikko Olof Palmen valtakaudella Ruotsi ei joka suhteessa herättänytkään sympatiaa USA:ssa.
Tiedustelutieto elää ja uusiutuu, sitä päivitetään koko ajan. Myös Suomen sotilastiedustelulla oli omaa yhteistyötään USA:n kanssa jo Kekkosen aikana. Kenellä on kulloinkin eniten tietoa ja millaiset suhteet, sitähän sopii maallikkojen vapaasti arvailla suuntaan jos toiseen, mutta ilman muuta USA on keskeisin toimija Naton sisällä ja yksinään tärkeämpi yhteistyökumppani kuin kaikki muut Nato-maat yhteensä. Suorat suhteet siihen eivät Ruotsia kaipaa.
Ruotsi on omilla toimillaan lisännyt omaa haavoittuvuuttaan, mikä ilmenee selvästi yllä (# 35.) olevasta linkistä Karlis Neretnieksin artikkeliin.
Ilmoita asiaton viesti
”Puolustuspolitiikka on turvallisuushaasteistamme keskeisin”
Ei pidä paikkaansa. Puolustusvoimia ajetaan alas kiihtyvällä vauhdilla.
Ilmoita asiaton viesti
Häkämiehen V3-lausunto ja Stubbin 080808-huomio olisi pitänyt ottaa vakavasti muidenkin kuin meidän harvojen jotka näimme jo loppuvuodesta 1999 Putinin 1. pääministerikaudella Moskovan tapahtumissa ja Groznyin piirityksen alkaessa 2007 kolmesti lausutun V-’haasteen’ kehittymisen uudenvuodenpuheeseen 2015 mennessä seitsemästi sanottuksi V-’uhaksi’.
Näinä aikoina sekin siis todella counts kuka sattuu olemaan pressana. Joillain messiastautia tai yya-itseoikeutusperinteenjatkamisvimmaa potevilla kun on enemmän intoa ja itsekohtaisesti tunnettua sosiaalista tilausta kuin oikeata valtiomiestaitoa. Eipä silti, yrittänyttä ei laiteta niin kauan kuin ei saa jalasmökkiään hinattua väärään paikkaan.
Voisivatkohan esimerkiksi P. Väyrynen et consortes harkita nykyisessä haastavassa geopoliittisessa tilanteessa lämmittelevänsä kv. luottamuksenlujittamisaloitteita:
Itämeri rauhanmeri ja Ydinaseeton Pohjola (ml. Karjala/Petsamo) – tai ainakin YK:n yhteisneuvoston hallinnoima Demilitarisoitu Korvatunturi, ks. http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1833…
Ilmoita asiaton viesti
Jos vaihtoehto 1 on puolustusmäärärahojen kasvattaminen ja vaihtoehto 2 natojäsenyys, 1. Tulee halvemmaksi. Natohan maksaa kuitenkin 2% BKT:stä ja omat puolustusvoimat on siltikki säilytettävä.
Antaako se Nato jäsenyys loppupeleissä meille sen suojan mitä sillä tavoitellaan. Onko se niin sanottua että venäjä on meidän ainoa uhka maailmassa, vaikka se tällä hetkellä suurimmalta uhkalta vaikuttaakin.
Mielestäni miinojen tuhoaminen oli suomelta virhe. Niiden avulla oli helppo rajata vihollisen liikkumista. Pienen valtion suurvallan naapurissa tulisi pitää kaikki kortit omissa käsissä, Halonen teki hallaa Ottavan sopimuksellaan. Uskottava puolustus kärsi kolauksen miinojen käytöstä poistamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai oman maanpuolustuksen kuntoon saattaminen on etusijalla, sekä kalustotäydennysten että laiminlyötyjen kertausharjoitusten osalta.
Nato-jäsenyyden kustannuksista ks. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1395468694831
Nato-jäsenyydellä ei tavoitella oman puolustuksen korvaamista, vaan sen vahvistamista ja huoltovarmuutta. Nato-jäsenyys ei tarjoa vaihtoehtoa omalle puolustukselle, vaan ainoastaan täydentää sitä sekä ehkäisee ennalta riskiä joutua sodan osapuoleksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomi joutuu NATOn kanssa ”eri raiteille”, esimerkiksi ei hyväksy kaikkia sen ”maailamnpelastusohjelmia ja -toimia” eri puolella palloamme, sanokaamme mahdollisessa Barentsin meren kriisissä, miten jäsenyys takaa Suomen huoltovarmuuden?
Ilmoita asiaton viesti
Ks. http://www.finlandnato.org/public/default.aspx?nod… organisaatio
Naton päätöksenteolle on tunnusomaista jäsenmaiden välinen jatkuva ja monella tasolla tapahtuva epävirallinen asioiden valmistelu ja konsultaatio. Laaja-alainen konsultaatio on edellytys yksimielisyyteen perustuvan päätöksentekojärjestelmän toimivuudelle. Sen kautta jäsenmaat saavat ennakkotiedon toistensa näkemyksistä ja kantojen taustalla olevista perusteluista.
Naton toimialue on määritelty Pohjois-Atlantin sopimuksessa (Artikla 6), joten ihan missä tahansa pallolla tapahtuva ei kuulu Natolle — ehkäpä Barentsin meri kuitenkin kuuluu siihen, liittyyhän se vahvasti Norjan turvallisuuteen.
Jos Suomi tai joku muu jäsenvaltio on muiden kanssa samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä Barentsin meren asioissa — ei tämä ymmärtääkseni silti mitätöi Artikla 5:n velvoitteita, joihin huoltovarmuudenkin takaaminen sisältyy. Eli ei jäsenyys turvatakuineen ja velvoitteineen riipu jokahetkisestä samaa mieltä olemisesta. Jos se riippuisi, miten ihmeessä koko järjestö olisi voinut edes pysyä kasassa vuodesta 1949 lähtien?
Ilmoita asiaton viesti
Järjestön synnytti ja piti kasassa kuvitteellinen Neuvostoliiton uhka. NATOlle 1989 oli kriisivuosi, ja sille onkin kehitetty koko ajan yhä uusia ”toimialoja”, vain siksi, että se voitaisiin edelleen pitää kasassa.
Ilmoita asiaton viesti
… kunnes helmikuussa 2014 Vladimir Putin ryhtyi Naton kaikkien aikojen tehokkaimmaksi myyntimieheksi… ja Walesin huippukokoukseen mennessä syyskuussa 2014 alkuperäinen liittymissyy, Artikla 5, oli jälleen arvossaan.
Edesmenneen Neuvostoliiton ja muun Varsovan liiton aseistus, joukot sekä niitten jäljiltä löytyneet hyökkäyssuunnitelmat eivät kylläkään olleet kuvitteellisia, vaan ihan konkretiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kun NATO perustettiin, oli Neuvostoliitolla rahkeita, USA:n tiedustelun mukaan, noin 2 viikon sotaan. Noin kolmannes kuljetuskapasiteetista oli hevosvetoista jne.
Sotasuunnitelmia on jokaisella valtiolla, kaikkia uhkia vastaan – niin, paitsi Suomella, joka varautuu vain Venäjää vastaan. Koko muu maailma kun on hyviksiä ja meidän puolella.
Varsovan liiton asevoima oli pitkälti myös pelkkää kuvitelmaa. Mutta mielenkiintoista on, että Itä-Euroopassa ei enää ole miehitysjoukkoja toisen Maailmansodan jäljiltä, Länsi-Euroopassa, Saksassa, on. Ja ne ovat siellä nimenomaan miehitysjoukkoina, miehitysjoukkojen oikeuksin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa kuvauksessa saattoi mennä muutamia mutkia suoriksi, joten lavennetaanpa hiukan.
II maailmansodasta toipuva, taloudeltaan romahtanut Eurooppa oli NL:n kommunistisen solutuksen kohteena 1945. USA:ssa kenraali Marshall ehdotti Euroopalle avustusohjelmaa 5.6.1947, mukaan lukien NL:n itäeurooppalaisille satelliittimaille. NL kielsi niiltä avun vastaanottamisen ja Suomi kieltäytyi kesäkuussa 1948 aloitetusta ohjelmasta oma-aloitteisesti.
Länsiliittoutuneille tuli erimielisyyksiä Neuvostoliiton kanssa Saksasta joulukuussa 1947, jolloin britit ja ranskalaiset alkoivat keskustella yhteisistä puolustuksen tarpeistaan, ja helmikuun 1948 alusta puhuttiin NL:n hyökkäyksen mahdollisuudesta, jolloin kaikki liikenevä voima olisi tarvittu sen torjumiseen ja USA:n osallisuuden tarve kävi ilmeiseksi. Ilmapiirin nopean huonontumisen jälkeen NL aloitti Berliinin saarron 24.6.1948, mihin Länsi vastasi aloittaen huollon ilmasillan kautta. Neuvottelut puolustusliitosta USA:n ja Kanadan kanssa alkoivat heinäkuussa 1948 ja jatkuivat kunnes Pohjois-Atlantin sopimus allekirjoitettiin 4.4.1949 kahdentoista NATO:n perustajajäsenen kesken. NL purki Berliinin saarron 12.5.1949.
Rahkeiden osalta USA:lla oli toimivaksi todettu ydinase 1945 lähtien, NL teki ensimmäisen ydinkokeensa Semipalatinskissa 29.8.1949 ja kolmannessa ydinkokeessaan 18.10.1951 NL käytti ilmasta pudotettavaa räjähdettä. Neuvostoliiton ja sen liittolaisten lukumääräinen ylivoima tavanomaisissa asevoimissa oli Euroopassa niin suuri, että Nato näki ydinpelotteen olennaiseksi, ensi-isku mukaan lukien. Saksan Liittotasavalta liittyi Natoon 9.5.1955. Varsovan liitto perustettiin 14.5.1955.
Varsovan liiton kuvitelmajoukot kukistivat Unkarin kansannousun 1956 ja miehittivät Tshekkoslovakian 1968. Niillä oli merkittävä ylivoima mm. taktisissa ydinaseissa 1970-luvun Euroopassa. Saksan varuskuntapaikkakunnat eivät millään haluaisi luopua etenkään USA:n nimenomaisista miehitysjoukoista, miehitysjoukkojen oikeuksin, koska vastaavaa varmaa tulonlähdettä niiden on todella vaikea saada.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuossa kuvauksessa saattoi mennä muutamia mutkia suoriksi, joten lavennetaanpa hiukan.”
Lavennetaanpa tästäkin hiukan, mutta sen jälkeen saa laventaminen puolestani jäädä, koska se ei mahu tähän keskusteluun.
”II maailmansodasta toipuva, taloudeltaan romahtanut Eurooppa oli NL:n kommunistisen solutuksen kohteena 1945.”
???
”USA:ssa kenraali Marsh… NL kielsi niiltä avun vastaanottamisen”
Tämä oli täysin ymmärrettävää, sillä avun ehtona oli mm. yhdysvaltaisten yritysten pääsy maan markkinoille ja sitä tarjottiin myös NL:lle. Apu oli Neuvostoliiton (oikeutetun) näkemyksen mukaan suunnilleen vastaavaa, kuin jos Afghanistanille tarjottaisiin apua ehtona, että maa kääntyy kristinuskoon tms.
”ja Suomi kieltäytyi kesäkuussa 1948 aloitetusta ohjelmasta oma-aloitteisesti.”
Jep. Silloin vielä ymmärrettiin, että ”länsi” ei ole yhtään parempi kuin ”itä”.
”Länsiliittoutuneille tuli erimielisyyksiä Neuvostoliiton kanssa Saksasta joulukuu…ilmeiseksi.”
Mitä olivat nuo ”erimielisyydet”? Kuten totesin, USA:n tiedustelulähteiden mukaan NL olisi pystynyt korkeintaan noin 2 viiko sotaan Euroopassa. Tuskin todellinen uhka USA:lle ja sen liittolaisille.
”Pohjois-Atlantin sopimus allekirjoitettiin 4.4.1949 kahdentoista NATO:n perustajajäsenen kesken. NL purki Berliinin saarron 12.5.1949.”
Juuri näin. NL pystyi vastaamaan tähän haasteeseen vasta ”Varsovan liitto perustettiin 14.5.1955.”
”18.10.1951 NL käytti ilmasta pudotettavaa räjähdettä.”
Vastaava oli USA:lla jo Hiroshimasta lähtien. Kuka siis koki kenet uhaksi?
”Saksan varuskuntapaikkakunnat eivät millään haluaisi luopua etenkään USA:n nimenomaisista miehitysjoukoista, miehitysjoukkojen oikeuksin, koska vastaavaa varmaa tulonlähdettä niiden on todella vaikea saada.”
Ja tämä liittyy asiaan…miten? En minäkään rahasta haluaisi luopua.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan ja sen liittolaisten sodan aikana hallitsemilla alueilla kommunistit oli joko teloitettu tai painuneet ”maan alle”, ja vastaavasti Saksan luhistuttua toukokuussa 1945 kommunisteille tarjoutui tilaisuus valtaan sekä NL:n miehitysvyöhykkeellä että muualla raunioituneessa pula-aikaa kärsivässä Keski-Euroopassa (vrt. SKP:n aktivoituminen Suomessa ja ”vaaran vuodet”). Stalin pyrki lisäämään NL:n vaikutusvaltaa myös ideologian avulla länsiliittoutuneiden miehitysvyöhykkeillä taloudellisen ahdingon oloissa, joka tarjosi kasvualustan marxilaisuudelle.
Tämän tilanteen näki riskialttiina USA:n kenraali Marshall, joka puheessaan Harvardissa 5.6.1947 esitti Euroopan taloudellista avustamista, ja 3.4.1948 käynnistynyt avustusohjelma sai sittemmin hänen nimensä. Se käynnisti osaltaan sodanjälkeisen taloudellisen toipumisen Euroopassa.
Joulukuussa 1947 Saksaa miehittävien valtojen ulkoministerit kokoontuivat Lontoossa, eikä yhteisymmärrykseen ollut pääsyä NL:n kanssa – näitä erimielisyyksiähän esiintyi voitollisten liitoutuneiden kesken Potsdamin konferenssista 17.7. – 2.8.1945 lähtien enenevästi; kulloinenkin sisältö on tuskin yhtä relevantti ja radikaali kuin kesäkuussa 1948 Stalinin käskemä Berliinin saarto, jonka aiheuttama kriisi pakotti länsiliittoutuneet harkitsemaan aseellisen voiman käyttöä, mutta ratkaisuksi löydettiin ilmasilta.
Stalin siis pelasi todella kovin panoksin 1948. Mistä lähteestä on peräisin viittaamasi USA:n tiedustelutieto NL:n tuolloiseen kykyyn korkeintaan 2 viikon sotaan Euroopassa?
Kumpi milloinkin asetti haasteen ja kumpi vastasi, riippuu tietenkin näkökulmasta. Juuri noin: USA:lla oli operatiivisen käyttövalmiin ydinaseen monopoli maailmassa 1945 – 1951, mutta noiden kuuden vuoden aikana se kuitenkin pidättyi käyttämästä ydinhegemoniaansa kiristyksen tai alistamisen välineenä, vaikka se olikin keskeinen NATO:n pelote lukumääräisesti ylivoimaista Neuvostoblokkia vastaan. NATO:n perustamiselle oli aikoinaan varsin hyvät syyt, joita mielestäni teksteissäsi vähättelet.
Nimenomaiset miehitysjoukot, miehitysjoukkojen oikeuksin otit puheeksi Sinä, joten kertonet miten se liittyy asiaan?
Ilmoita asiaton viesti
Helppolukuinen lähde tähän on ”America, Russia and the Cold War 1945 – 1990”, Walter la Feber, McGraw – Hill, 1991, noin vain esimerkiksi.
Stalin ei ”pelannut” yksin. Ei myöskään esim. Hrustsov Kuuban kriisissä, joka oli suora seuraus Turkkin sijoitettavista, Neuvostoliittoon suunnatuista, ohjuksista. NL oli siis käytnnössä jatkuvasti se altavastaaja.
Miehitysjoukot eivät ole miehittämänsä maan lakien alaisia. Neuvostojoukot vedettiin miehitetyiltä alueilta 1989 alkaen, koska USA, Iso-Britannia ja Ranska vetävät miehitysjoukkonsa Saksasta?
Ongelmana tämän tapaisissa keskusteluissa on yleisestikin, että ensin päätetään kuka on hyvis ja kuka pahis, ja sitten otetaan ”näkökulma”. Tieteellinen historiankirjoitus pyrkii vain ja ainoastaan selvittämään, ”wie es eigentlich gewesen”. Hyvikset ja pahikset ovat sitten sidoksissa arvioijan omiin asenteisiin ja siihen, kumpi voitti. Historiantutkimuksellisesti se ei ole kiinnostavaa.
Toisen terroristi on aina toisen vapaustaistelija jne.
Ilmoita asiaton viesti
Heyno: ”Miehitysjoukot eivät ole miehittämänsä maan lakien alaisia. Neuvostojoukot vedettiin miehitetyiltä alueilta 1989 alkaen, koska USA, Iso-Britannia ja Ranska vetävät miehitysjoukkonsa Saksasta?”
Kysymys kuuluu; Haluaako Saksa miehitysjoukkojen lähtevän? Miksi itäblokin maaiden ihmiset pelkäsivät Neuvostoliittoa? Miksi pelko on jälleen noussut ihmisten mieliin?
Suomella oli todella hyvä tuuri 1900-luvulla. Toivotaan että onnetar on edelleen puolellamme.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttina Suomen kieltäytymiseen Marshall avusta, Suomi kieltäytyi, kehotettuna. Sai mm. luottoina, edullisina toimituksina tärkeää apua USA:sta sodanjälkeisiin tarpeisiinsa pienessä mittakaavassa.
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Suomihan onkin se todellinen maailman talousihme, ei Saksa.
Saksa ei vieläkään kykenisi maksamaan Marshall-apua takaisin markkinakorkoineen, jos pitäisi (kyseessä ei ollut laina, joten ei pitäisi).
Suomen nousu sodan jälkeen perustui kahteen kansantalouden tukijalkaan, joita meillä nyt ollaan romuttamassa: 1) ylivertaiseen kansansivistykseen ja 2) massiivisiin tulonsiirtoihin, ”ylisuuriin” palkkoihin, perijenkkiläiseen fordismiin.
Ilmoita asiaton viesti
#12
”Natohan maksaa kuitenkin 2% BKT:stä ja omat puolustusvoimat on siltikki säilytettävä”
Tämä väite ei pidä paikkaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Saahan tuota Nato-jäsenyyttä ja puolustuskykyä pyöritellä miten tahansa. Loppujen lopuksi käteen jää vain kolme keinoa, joilla puolustuskykyämme ja yleistä turvallisuuttamme voidaan kohentaa. Ne ovat pulustuvoimien määrärahojen nosto ja siihen liittyen asehankinnat ja tehostettu koulutus. Toiseksi tarvitaan tehostettua yhteistyötä Ruotsin ja mikseipä Norjankin kanssa. Kolmanneksi pitää hake Naton jäsenyyttä.
Tärkein ja kiireisin on oman uskottavan puolustuksen tehostaminen. Sen jälkeen ei ole niin nokon nuukaa, missä järjstyksessä edetään.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi ei oikeastaan voi sitoutua puolustamaan Suomea, koska viime kädessä Ruotsi on vastuussa vain omalle kansalleen. Suomen puolustaminen olisi aivan liian riskaabelia.
Yhteistyö Ruotsin kanssa kuitenkin kannattaa toisen syyn takia. Ruotsilla on erittäin hyvät sotilaalliset suhteet USA:aan ja sitä kautta enemmän tiedustelutietoa kuin Suomella.
Mutta on päivän selvää että Ruotsi tilanteessa, jossa Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, pääsisi Natoon muutamassa viikossa – kuukaudessa. Ruotsilla on 50-luvulta lähtien ollut läheiset suhteet sekä Natoon että Yhdysvaltoihin. Ruotsilla oli salaiset sopimukset jo kylmän sodan aikana Naton kanssa (tuotti mm. tiedustelua Natolle).
Suomi on paljon haavoittuvamassa asemassa kuin Ruotsi. Suomen puolustus on oltava kunnossa, mutta luulen että tarvitsemme myös Nato-jäsenyyttä. Meillä ei ole mitään puskuria, eikä Ruotsin kaltaista läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen ja Naton kanssa vuosikymmenien ajalta. Minusta Venäjä vaikuttaa arvaamattomalta ja maan johtaja Putin aggressiiviselta. Neuvostoliittokin oli jotenkin ennustettavampi kuin nykyinen Venäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Natosta puhuttaessa on täysin joutavaa haikailla ulkomaisten maavoimien perään. Sen puolen Suomi joutuu lipun näyttöjä lukuun ottamatta hoitamaan itse. Nato merkitsee muuta: sitä että Hornettien ammuttua siivenalusensa tyhjiksi Helsinkiä suojatessaan saadaan myös toinen täyttö AMRAAMEja. Sitä että Suomelle annetaan satelliittien data, eikä vain valikoitua tulkintaa. Sitä että Suomeen tulevia laivoja saatetaan myös sukellusveneillä ja ilmatuella jo Itämeren eteläosasta. Sitä että panssarintorjuntaohjuksia voi ampua silloinkin, kun osuma ei ole 100% varma. Ja sitä, etteivät suurvallat käy Suomella kauppaa.
Ilmoita asiaton viesti