mikkokarna Lapin puolustaja

Maaoikeuksista taistelu ei edistä saamelaiskulttuurin säilymistä

Saamelaistaiteilijat Jenni Laiti ja Ailu Valle esittivät perjantaina YleX:n lähetyksessä huolensa saamelaiskulttuurin säilymisen puolesta. Laitin mukaan käsissämme ovat viimeiset hetket saamelaiskansan pelastamiseksi, koska saamelaisilla ei enää ole elintilaa. Tätä elintilaa syövät Laitin mukaan kaikki elinkeinot matkailusta kaivosteollisuuteen ja metsätalouteen. Haastattelusta saa sen käsityksen, että saamelaisalueella tulisi harjoittaa ainoastaan perinteisiä saamelaiselinkeinoja – niistä Valle mainitsee porotalouden, kalastuksen ja metsästyksen.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Laitin väitteistä tuumivat ne saamelaiset, jotka saavat elantonsa matkailusta, metsätaloudesta tai kaivostoiminnasta. Julkisessa keskustelussa yleistykset saamelaisista paimentolaiskansana, jota ”kansainväliset korporaatiot” syrjivät, ovat valitettavan yleisiä. Siksi olisinkin toivonut, että YleX olisi valottanut aihetta kuulijoilleen vähän laajemmin. Toisaalta ymmärrän, että vastakkainasettelu on medialle ominainen tapa esittää asioita ja aihe niin laaja ja vaikea, että muutamassa minuutissa ehtii raapaista pintaa vain yhdestä näkökulmasta.

Tämä yksi näkökulma tulikin sitten haastattelussa varsin selväksi. Laitin ja Vallen mielestä ILO-169 yleissopimus tulisi ratifioida välittömästi. YleX taustoittaa Wikipediaan viitaten sivuillaan, että ILO169 -sopimus on laadittu alkuperäis- ja heimokansojen suojelemiseksi ja että sen tarkoitus on turvata alkuperäis- ja heimokansojen yhdenvertainen kohtelu muihin väestöryhmiin nähden.

Valle ihmettelee haastattelussa, miten ratifioinnissa voi mennä niin kauan ja Laiti puolestaan täräyttää ykskantaan, että Suomen valtio ei omista maita Lapissa, vaan ne kuuluvat saamelaisille. Kiistellyt oikeudet maa- ja vesialueisiin ovatkin olleet ILO169-sopimuksen ratifioinnin ytimessä ja aiemmat yritykset sopimuksen ratifioimiseksi ovat kaatuneet, koska näitä oikeuksia ei ole kyetty ratkaisemaan kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Saamelaiskäräjillä edustettuina olevat saamelaiset eivät omista valtion maita ja historiaa lähemmin tarkasteltaessa huomataan, että suuri osa vanhojen lapinkylien oikeudenomistajien jälkeläisistä on aivan muualla kuin saamelaiskäräjien vaaliluettelossa. Näitä ongelmia haastattelussa ei tuoda esille. Mielestäni ILO169 yleissopimuksen ratifioiminen Suomessa ON mahdollista, mutta siihen on matkaa vielä seitsemän pitkää askelta ja niiden jälkeen voimme huomata, ettei sopimukselle ole mitään tarvetta. Olen kirjoittanut aiemmin myös Saamelaiskäräjien legitimiteettiongelmasta.

On tietysti hienoa, että nuoret saamelaistaiteilijat ovat huolissaan oman kulttuurinsa säilymisestä. Minua huolettaa kuitenkin se, miten vahvasti tässä jutussa saamelaisidentiteetti sidotaan maahan ja maaoikeuksiin (jopa täydelliseen itsemääräämisoikeuteen!). Tänä päivänä suurin osa saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella ja sitä myötä saamen kielten säilyminen on joutunut uusien haasteiden eteen, vaikkakin nykytekniikka ja sosiaalinen media varmasti helpottavat yhteisöllisyyden vaalimista välimatkoista huolimatta.

Kaikki saamelaisiin kohdistuvat positiiviset erityistoimet: saamelaislasten päivähoito, saamen kielten opetus ja porotaloudelle kohdennettavat tuet, rahoitetaan verovaroin. Näitä verovaroja kertyy Lapissa erityisesti matkailusta ja kaivosteollisuudesta eli juuri niistä elinkeinoista, joita Laiti ja Valle kammoksuvat.

Kuinka moni saamelainen olisi valmis palaamaan luontaistaloudessaan ajassa taaksepäin, aikaan ennen moottorikelkkoja ja kännyköitä, jotka ovat välttämättömiä poronhoitotöissä nykyään? Näihin hyödykkeisiin kun tarvitaan kaivosteollisuuden tuottamia mineraaleja. Valokuvaaja Marja Helander valotti tätä saamelaisten hieman keinotekoista uhriasetelmaa joulukuussa kaivosmaisemia esittävään näyttelyynsä liittyvässä haastattelussa.

YleX:llä keskusteltiin myös EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä TTIP-sopimuksesta, joka voisi toteutuessaan heikentää ympäristö-, työ-, kuluttaja- ja elintarviketurvallisuuslakeja. Erityisesti sopimukseen sisältyvä investointisuoja voisi vähentää kansallista itsemääräämisoikeutta. Jaan Vallen huolen tästä sopimuksesta, kuten myös huomattavasti vähemmälle huomiolle jääneestä EU:n ja Kanadan välisestä CETA-sopimuksesta, jonka eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi marraskuussa. Valle on mielestäni oikeilla jäljillä myös siinä, että kaivostoiminnasta hyöty on saatava alueelle ja paikallisten on itse saatava päättää, millaisia hankkeita täällä lopulta toteutetaan. Kaikki tämä tulee kuitenkin toteuttaa ilman etnistä erottelua.

Mielestäni lappilaisten on ylipäätään saatava itse päättää, millä tavoin luontolähtöisiä elinkeinoja alueella kehitetään. Vaikka emme olisikaan keskenämme kaikista asioista samaa mieltä, ymmärrämme alueen erityispiirteitä varmasti paremmin kuin kehäkolmosen sisäpuolella. Lapin oma aluemalli takaisi lappilaisille, suomalaisille ja saamelaisille, laajemman itsemääräämisoikeuden ja antaisi meille mahdollisuuden toteuttaa joustavia, Lapille soveltuvia ratkaisuja. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Joulun alla kuuntelin kahteen kertaan eduskunnan täysistunnossa käytyä keskustelua ILO-sopimuksen ratifioinnista. Järkytyin, lievästi sanoen.

Keskustelussa tuli esille vahvoja sopimuksen hyväksymisen valmistelumenettelyä ja sopimuksen sisältöä koskevia vasta-argumentteja. Osa niistä vaikutti liittyvän perustuslaillisiin perusoikeuksiin ja laittomaan syrjintään (esim.: ketkä ovat saamelaisia). Voimakkaimmin esiintyi edustaja Maijala, mutta äänessä oli muitakin, pöytäkirjasta pitäisi katsoa ketkä, liekö ollut Rundgren, Auttokin, ehkä Ojala-Niemelä ja joku muukin.

Järkytys tuli oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin käytöksestä. Hän ei suostunut kuuntelemaan minkäänlaista vastaväitettä, tuomitsi suoralta kädeltä ne kaikki, ylenkatsoi. Uskomatonta käytöstä Suomen oikeusministeriltä, epäanalyyttistä, epä-älyllistä, halveksivaa.

Oikeusministerien suhteen Suomella on ollut huono tuuri, alkaen Leena Luhtasesta nykyiseen Henrikssoniin, siinä välissä Brax ja oliko muitakin. Saisipa Suomi joskus asiallisesti vakuuttavan oikeusministerin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset