mikkokarna Lapin puolustaja

Lue tämä ennen kuin kiroat aluepolitiikan

Suomen, Ruotsin ja Norjan pääministereiden nimittämän Kasvua pohjoisesta –työryhmän selvitystyön tulokset julkistettiin viime tiistaina Tromssassa. Asia ei saanut juuri minkäänlaista mediahuomiota Suomessa, vaikka talouskasvumme suurimmat mahdollisuudet piilevät juuri arktisella alueella. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän, Ruotsin Västerbottenin maaherra Magdalena Anderssonin ja Tromssan yliopiston rehtori Anne Husebekkin laatimassa raportissa todetaan, että arktisella alueella on neljä kasvun ajuria. Nämä ovat matkailun kehittäminen, jääoloihin ja kylmään ilmanalaan liittyvä osaaminen, nesteytetty maakaasu ja uusiutuva energia sekä vihreä kaivostoiminta. Työryhmä näkee neljä välinettä kasvun saavuttamiseksi ja nämä puolestaan ovat yksi yhteinen sääntelyjärjestelmä, yksi osaamis- ja työvoimavaranto, yksi pitkän aikavälin liikenne- ja infrastruktuurisuunnitelma sekä yksi yhteinen ääni arktisen alueen kansainvälisessä yhteistyössä. Raporttiin voi tutustua kokonaisuudessaan täällä.

Suomessa matkailun kasvupotentiaalin realisoiminen on nopeiten toteutettavissa ja sen kehittämiseen on panostettava. Emme myöskään voi unohtaa uusiutuvan energian hankkeita tai vihreää kaivostoimintaa, mutta niiden edistäminen on pitkäjänteistä työtä, jolle on olemassa runsaasti rajoitteita. Olisi oleellista keskustella näistä asioista avoimesti ja pohtia, missä tällaisille hankkeille on mahdollisuuksia ja millaisilla reunaehdoilla. 

Arktinen alue kiinnostaa

Kiinnostus maapallon pohjoisimpiin osiin eli arktiseen alueeseen on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kasvanut ennen muuta maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen aiheuttamien muutosten vuoksi. Ilmaston lämpeneminen mahdollistaa luonnonvarojen hyödyntämisen yhä pohjoisemmassa ja vähittäin myös laivaliikenteen entistä kustannustehokkaammilla reiteillä. Valitettavasti lämpenemisellä on myös haitallisia vaikutuksia arktisen alueen herkkään luontoon sekä siellä asuvien ihmisten arkeen.

Nämä muutokset, joiden nopeutta ja täyttä merkitystä emme vielä tunne, vaativat toimia niin arktisen alueen valtioiden sisällä kuin niiden kesken. Suomi on ollut aktiivinen arktisen alueen kansainvälisessä yhteistyössä siitä lähtien, kun se tuli mahdolliseksi 1980-luvun lopulla kylmän sodan jännitteiden purkautuessa. Suomen hallituksen aloitteesta lähti käyntiin niin sanottu Rovaniemen prosessi, joka johti arktisen alueen ympäristönsuojelustrategian (Arctic Environmental Protection Strategy, AEPS) luomiseen vuonna 1991. AEPS-yhteistyön pohjalta syntyi Arktinen neuvosto kahdeksan arktisen alueen valtion hallitustenväliseksi yhteistyöfoorumiksi vuonna 1996. Suomen aktiivisuuden ansiota on myös Pohjoinen ulottuvuus eli yhteistyö neljän tasavertaisen kumppanin, Euroopan unioninVenäjänNorjan ja Islannin välillä. Maamme arktisella ulkopolitiikalla on siis vahva historia. Entä sen nykytila? Entä arktinen politiikka rajojemme sisällä?

Suomi tarvitsee entistä tiiviimpää pohjoismaista yhteistyötä arktisella alueella

Arktista aluetta koskevassa ulkopolitiikassa Suomen huomio on pitkään kiinnittynyt Arktisen neuvoston sekä muiden pohjoisten alueneuvostojen työhön. Tämä on luonnollista paitsi monenvälisen diplomatian areenoiden eli erilaisten neuvostojen ja niiden alaisten työryhmien lisäännyttyä alueella valtavasti sitten 1990-luvun, myös ulkoministeriön resurssien vähäisyyden vuoksi. Jos arktisia ulkosuhteita hoitaa päätoimisesti vain kaksi virkamiestä, aikaa muiden kuin Arktisessa neuvostossa käsiteltävien asioiden hoitoon ei voi jäädä kovin paljon.

Jos Suomi odottaa arktiselta alueelta tulevaisuudessa turvallisuuden ja  ympäristönsuojelun ohella taloudellista kasvua, arktisessa ulkopolitiikassa on keskityttävä neuvostojen sijaan kahdenvälisiin kumppanuuksiin lähimpien naapureidemme kanssa. Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoiset alueet ovat jo nyt arktisen alueen väkirikkain ja kehittynein osa, mutta länsinaapurimme ovat siellä meitä kansallisesti rikkaampia. Norjalaisilla on syväsatamia, öljyä, kaasua ja kalaa, Ruotsilla investointikykyinen valtion omistama kaivosjätti LKAB. Mitä meillä on? Kärjistetysti vain matkailupotentiaalia sekä muiden alojen tekijöitä ja osaamista, joiden kasvun tiellä on rajaesteitä ja kielimuuri.

Omien pohjoisessa toimivien suuryritysten, kotimaisen investointipotentiaalin, jäämeriyhteyden sekä mittavien ja kestävällä tavalla hyödynnettävissä olevien pohjoisten luonnonvarojen puuttuessa Suomen tulee entistä aktiivisemmin etsiä yhteistyömahdollisuuksia Ruotsin ja Norjan kanssa arktisella alueella. Yksin meillä on arktista osaamista, mutta ei kovin montaa suurta hanketta, joissa hyödyntää sitä. Me hyödymme eniten pohjoisen kehittämisestä kasvualueeksi.

Terävämpää arktista politiikkaa kotimaassa

Lappi maakuntana on monessa mielessä erityinen alue. Lapissa välimatkat ovat pitkiä, asutus harvaa ja olosuhteet arktiset. Vaikka maakunnassa asuu vain kolme prosenttia koko Suomen väestöstä, kattaa sen pinta-ala kolmasosan koko maasta. Lapin logistinen asema suhteessa arktisella alueella tapahtuvaan kehitykseen on keskeinen, mutta Suomen Lappi on jäänyt syrjään naapurimaiden kehityksestä.

Yhteistyön lisäksi tarvitsemmekin kotimaamme arktiseen politiikkaan suunnanmuutoksen. Suomella on kattava, valtioneuvoston elokuussa 2013 hyväksymä arktinen strategia. Se on hyvä kuvaus eri hallinnonalojen yleisistä tavoitteista arktisen alueen suhteen, mutta strategiana hyvin lavea ja monikärkinen: siinä on yhteensä 53 tavoitetta ja 124 toimea. Strategian toimeenpanon seurannasta vastaa valtioneuvoston kanslian asettama 19-jäseninen, pääosin virkamiehistä koostuva arktisen alueen neuvottelukunta.

Ei ole vaikea kuvitella, millaista tältä pohjalta rakennettava arktinen “politiikka” on. Eri ministeriöiden arktiseen alueeseen liittyvien toimien kokoaminen yhteen muistuttaa strategiaa yhtä vähän kuin virkamiesseuranta poliittista priorisointia ja ohjausta. Suomen arktisella politiikalla ei ole suuntaa, eikä sitä johda kukaan.​ Aluepolitiikasta on muodostunut kirosana, vaikka juuri nyt on aika tehdä arktista aluepolitiikkaa. Muuten menetämme tämän alueen meille tarjoamat mahdollisuudet.

Työryhmillä ja neuvottelukunnilla on roolinsa politiikkaohjelmia muotoiltaessa, mutta jossain vaiheessa muotoiltua politiikkaa on alettava toteuttaa. Kenties tulevien eduskuntavaalien jälkeen olisi hyvä hetki terävöittää Suomen arktista politiikkaa esimerkiksi antamalla selkeä priorisointivastuu jollekin ministerivaliokunnalle ja toimeenpanovastuu esimerkiksi valtioneuvoston kanslian taloudellisten ulkosuhteiden yksikölle. Samalla voisi lopettaa kotimaisen arktisen politiikan liturgiaan kuuluvan ylivertaisesta osaamisesta ja mahdollisuuksista toitottamisen, ja aloittaa vahvan osaamisen viennin ja mahdollisuuksiin tarttumisen. 

Lapin elinkeino-, liikenne- ja työvoimapolitiikka ovat keskeinen osa Suomen arktista politiikkaa

Norjassa pohjoiset alueet ovat olleet hallitusohjelmien keskiössä jo reilun vuosikymmenen. Pohjoisten alueiden politiikka nähdään kansallisena prioriteettina ja tulevaisuuden turvana. Alue-, elinkeino- ja työpolitiikassa pohjoisilla lääneillä yliopistoineen ja tutkimuskeskuksineen on eräänlainen erityisasema koko maan arktisen politiikan näyteikkunoina ja vetureina.

Valitettavasti Suomessa on toisin. Vaikka pääkaupungissa moni on huomannut arktisten mahdollisuuksien olevan koko Suomen asia, Lapin maanteiden kunto, elinkeinorakenteen vahvistaminen tai työllisyystilanne nähdään edelleen kokonaisuudesta erillisinä palasina, vailla mielenkiintoa suuren kuvan tai muiden alueiden murheiden rinnalla. Tähän on tultava muutos! Arktisella politiikalla ei luoda kasvua ja työpaikkoja koko Suomeen ellei sen kannalta keskeisten kansallisten resurssien eli arktisen luonnon sekä lumi- ja jääolosuhteiden sijaintialueiden saavutettavuudesta ja elinvoimasta pidetä erityistä huolta.​ Nyt on aika puhua arktisesta aluepolitiikasta ja näin vaalien alla on paikallaan kysyä, mitkä puolueet ovat valmiita nostamaan sen keskeiseksi osaksi tulevaa hallitusohjelmaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Eipä nyt pilata hyvää asiaa pienellä epäselvyydellä. Eli en minäkään oikein saanut kiinni "vihreästä kaivostoiminnasta". Mutta ei nyt tosiaankaan tartuta moiseen... varmaan saadaan selvennystä.

Tuot, Mikko, hyvin esille taustoja. Mutta nuo ehdotuksesi siitä, mitä pitäisi tehdä, jäävät ainakin minulle joko rivien välistä luettaviksi tai muuten vain köykäisiksi. Eli mitä sinun mielestäsi asiassa pitäisi tehdä nyt ensimmäisenä ja mitä sitten ? En lähtenyt vielä lukemaan tuota raporttia, mutta täytyy ehkä joskus lähitulevaisuudessa. Ymmärsinkö oikein, että siinä tavallaan ehdotetaan ainakin Suomen, Ruotsin ja Norjan keskeisiä yhteisiä työ- yms markkinoita arktisille alueille?

Jätit omassa arviossasi Suomen mahdollisuuksien osalta kokonaan pois tuon "jääoloihin ja kylmään ilmanalaan liittyvän osaamisen", miksi näin. Eikös Suomessa ole kuitenkin siihenkin osaamista - mutta ovatko ne nyt tämän tarkastelun kannalta väärässä paikassa. Esimerkkinä vaikkapa tuo arktisten alueiden alusten erityisosaaminen - joka tosin taidettiin myydä venäläisille.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Voisimme aloittaa vaikkapa käymällä kahdenväliset neuvottelut valtiopäämiestasolla Ruotsin ja Norjan kanssa. Näissä neuvotteluissa tulisi sopia siitä, mitä konkeettisia hankkeita pohjoisessa lähdetään ajamaan yhdessä eteenpäin sekä päättää niihin suunnattavista resursseista. Samoin valtion tulisi suunnata panostuksia pohjoiseen, jotta elämä täällä on ylipäätään mahdollista. Nyt valtio on vetäytynyt pohjoisilta alueilta vuosikymmeniä. Jos arktinen aluepolitiikka kirjataan hallitusohjelmaan, tarkoittaa se nimenomaan resurssien suuntaamista tänne; ei Helsingin pisararataan tai Tampereen kaupunkiratikkaan. On panostettava sinne, missä voidaan luoda kasvua. Samoin kansalliseen matkailun kehittämiseen ja liikenneyhteyksiin tulisi ensi tilassa suunnata panostuksia. Miksi valtiolla on esimerkiksi strategista omistajuutta Finnairissa, jos se ei käytä sitä? Miksi ei ohjata yhtiötä järjestämään Lappiin yhteydet, joiden puuttumisen takia markkina menettää täällä satoja miljoonia euroja joka vuosi? Kannattaa lukea tuo raportti, siinä on paljon asiaa ja toden totta, olisi myös paljon tehtävää.

Ja kyllä, Suomessa on paljon jääoloihin ja kylmään ilmanalaan liittyvää osaamista. Esimerkiksi arktinen koulutus- ja testaustoiminta on maallemme suuri mahdollisuus.

Manu Friman

Tarvitaan valtakuntaan selkeä ARKTINEN politiikka, jonka vastuuvirkamiehet tulisi sijoittaa Lapin ELY-keskukseen. Ei riitä että Työministeriöllä on 2 virkamiestä Oslon suurlähetystössä, heidän pitäisi olla Tromsassa. Pitää puhua ARKTISESTA politiikasta, ei aluepolitiikasta ja viellä vähemmän kehitysaluepolitiikasta.
Oikein harjoitettu ARKTINEN politiikka tuo hyvinvointia koko suomelle.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Arktista politiikkaa ei kyetä tekemään, jos ei ole arktista aluepolitiikkaa. Kuten viimeisessä kappaleessa kirjoitan: "Arktisella politiikalla ei luoda kasvua ja työpaikkoja koko Suomeen ellei sen kannalta keskeisten kansallisten resurssien eli arktisen luonnon sekä lumi- ja jääolosuhteiden sijaintialueiden saavutettavuudesta ja elinvoimasta pidetä erityistä huolta.​ Nyt on aika puhua arktisesta aluepolitiikasta..."

On muuten mielenkiintoista, että Suomen arktisessa strategiassa linjataan, että koko Suomi on arktinen maa, vaikka näin ei tosiasiassa ole. Koska tällainen linjaus on tehty on voidaan tulktia, että panostukset Etelä-Suomeen tukevat Suomen arktista kehitystä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset