mikkokarna Lapin puolustaja

Halpuutus eli tuottajien palkka-ale

Viime viikon suurin puheenaihe oli suurten ketjujen ilmoitus ruuan hinnan alentamisesta. Tällainen toiminta saa tietysti kiitosta kuluttajilta, mutta kertoo myös maassa vallitsevasta talouslamasta. Hinnanalennuksiin ei varmasti olisi päädytty, elleivät kaupat olisi huomanneet asiakkaiden ostovoiman heikkenevän. Kaupat eivät kuitenkaan tee hyväntekeväisyyttä ja kuten heti tuoreeltaan arveltiin, hinnanalennuksia ei aiotakaan kattaa kaupan marginaaleja leikkaamalla vaan tuottajahintoja pudottamalla.

Ruoka-alen vaikutuksista saatiin esimakua tänään, kun Valio ilmoitti laskevansa maidon tuottajahintaa 40 sentistä litralta 35 senttiin eli 12,5 %. Riippumattomat osuusmeijerit ovat pakotettuja seuraamaan markkinajohtajan jalanjäljissä ja vastaavat päätökset tehdään näissä lähiaikoina. Tulemme näkemään tulevina viikkoina ja kuukausina vastaavia tuottajahinnan leikkauspäätöksiä myös muilla aloilla kuin meijeriteollisuudessa. Ruoka-alen lisäksi Venäjä pakotteet iskevät suomalaisen maataloustuottajan tilipussiin. Osa tilallista on myös sitä mieltä, että ruoka-ale on jo maksatettu etukäteen tuottajilla.

Elintarvikkeiden hinnan laskeminen on monelle kuluttajalle sinällään iloinen ja tervetullut uutinen. Nyt olemme kuitenkin heikentämässä pitkällä aikavälillä kotimaisen maatalouden jo ennestään heikkoa kannattavuutta. Suomalainen maatalous ei saa romahtaa, se on maamme huoltovarmuuden tukijalka ja nykyistä turvallisuuspoliittista tilannetta tarkasteltaessa pitäisi olla selvää, ettemme voi koko elintarviketeollisuuttamme ulkoistaa. Halpaa sianlihaa saadaan tässä tilanteessa tietysti vaikkapa Tanskasta, mutta mikä on euroissa mitattavan alennuksen todellinen hinta? Nautaa saadaan edullisesti Brasiliasta, mutta mikä on tämän lihan todellinen alkuperä? Olen sitä mieltä, että ruoan suhteen kaikkea ei voida mitata rahassa ja kotimaista tuotantoa tarvitaan myös tulevaisuudessa. On lohduttavaa, että yli 90 % suomalaisista on kanssani samaa mieltä ja enemmistö suomalaisista on valmis maksamaan hieman enemmän ruuasta, joka on terveellisempää ja lähellä tuotettua. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että ruuan alkuperämerkinnät säädetään pakolliseksi myös jalosteisiin.

Ruuan tuotanto on kehittyvä ala, sillä globaalisti kysyntä kasvaa väistämättä. Myös kotimaisen tuotannon kannattavuutta voidaan parantaa, kun ruokamarkkinat ovat reilut ja läpinäkyvät. Kaupat toimivat vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti siirtäessään hinnanalennukset kokonaan tuottajahintoihin. Koska kotimaiselle tuotannolle on kysyntää, lienee kaupankin intresseissä turvata tarjonta myös pidemmällä aikavälillä.

Poliittinen järjestelmä ei voi suoraan reagoida markkinoiden toimintaan, mutta kotimaista tuotantoa voidaan tukea vaikeina aikoina. Seuraavan hallituksen tärkeänä tehtävänä on varmistaa Suomen maatalouden kilpailukyky EU:n kauppapolitiikassa ja varmistaa sen elinvoima riittävän kattavalla tukipolitiikalla. Ruoka- ja maatalousasenteita mitanneen tutkimuksen mukaan samaa mieltä on muuten kolme neljästä suomalaisesta. Ruuantuotantoa ei saa tulevaisuudessa keskittää pelkästään suurille toimijoille ja pienimuotoistakin maataloustoimintaa on tuettava. Maatalousyrittäjiin kohdistuvia velvoitteita ja niiden valvontaa on myös purettava. Tämä vaatii hallitusohjelmaan selkeän kirjauksen sääntelyn vähentämisestä. Ensimmäisiä toimenpiteitä voisivat olla ELY-keskusten ja Aluehallintovirastojen päällekkäisen viranomaisvalvonnan poistaminen ja siirtyminen pois eläinrekisterien kaksinkertaisesta kirjanpidosta. Kaikkien tuotantoeläinten laskenta on myös saatava rekisteripohjaiseksi ja tilojen ympäristölupien määräaikaisuudesta voitaisiin hyvin luopua.

Meillä kuluttajilla on kuitenkin suurin rooli kotimaisen maataloustuotannon tukemisessa. Osoitetaan yhdessä kulutuksellamme arvostuksemme puhtaasti kotimaisia elintarvikkeita kohtaan. Tuottajiin kohdistuvaan hinta-aleen meidän on lyhyellä tähtäimellä vaikea vaikuttaa, mutta ne jotka siihen pystyvät, voivat pyrkiä ostamaan tuotteita suoraan omilta lähituottajiltaan. Näin voidaan varmistaa, että tuotto elintarvikkeesta menee sille, jolle se ensisijaisesti kuuluu eli tuottajalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Suomessa kaupalla on eurooppalaisittain huikeat katteet. On erittäin ihmeellistä että kauppa rokottaa tällä tuottajia, jolla on tuotteen loppuhinnasta häviävän pieni osa. Mutta näillä mennään kun kilpailu on mitä on ja ihmistet höyläävät korttejaan.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Kyllä, kauppojen katteet ovat Suomessa suuret. On mielestäni lyhytnäköistä laittaa tuottajat tällä tavoin selkä seinää vasten. Yksittäisiä kauppiaita on kuitenkin turha syyllistää, ketjujen asioita tällaiset päätökset ovat.

Markku Laaksonen

"Kyllä, kauppojen katteet ovat Suomessa suuret, ketjujen asioita tällaiset päätökset ovat."
Nämä pari lausetta kuvaavat suomalaista tilannetta, jossa kilpailua ei ole
riittävästi, ja mahdolllistaa melkoisen vapaan hinnoittelun.
Tosi kilpailussa olisi 4-5 toimijaa, max. 20 % osuudella, ja hinnat määrittyisivät kilpailun kautta.

Miksi suomalaisen kuluttajan tulee maksaa markkinahintaa enemmän ruuastaan kuin muissa Euroopan maissa kuljetus huomioiden. Se asettaa vaatimukset myös kotoiselle tuotantoketjulle.
On turha vedota laatuun, kaikki Euroopan maat kehuvat tuotettavansa parasta laatua, kotimaista.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä Vastaus kommenttiin #7

Kyllä, kilpailun puute on tosiaankin ongelma. Lidlin tulo Suomeen on ollut erittäin tervetullut tapaus päivittäistavarakaupassa ja lisää kilpailua tarvittaisiin. Suomalaisen suhteen voi ja pitää kuitenkin vedota laatuun, se on tutkimusten mukaan markkinavaltti ainakin meille suomalaisille. Tämänkin takia kauppaketjut toimivat ajattelemattomasti laittaessaan tuottajat seinää vasten.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

Mitäpä jos tuottajat saisivat purkin kylkeen tiedon kuinka paljon tämänkin purkin hinnasta on mennyt tuottajalle? Itse voisin varsin helposti tehdä ostopäätöksen tämän tiedon perusteella. Ei se maito nyt ruokalaskussa kovin suuri menoerä ole.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Todella mielenkiintoinen idea!

Käyttäjän NiinaHietalahti kuva
Niina Hietalahti

Hyvä ehdotus! Menisin tässä osuustoiminta-aatteen juurille ja pystyttäisin tuottajaosuuskunnan, joka markkinoisi tuotteitaan juuri läpinäkyvyydellä ja myisi suoraan kaupalle, jolloin jalostavan teollisuuden välivaihe jäisi kokonaan pois.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Verottaja tai kotimaiset kartellimme eivät selvästikään ole halukkaita tinkimään katteistaan vaan nyhtävät tuottonsa mieluummin työntekijän tai alkutuottajan selkänähasta.
Ratkaisuna voisi olla lisää Lidlin tyylistä kilpailijaa tänne. Carrefour tai Aldi voisi saattaa kilpailua hieman terveemmälle pohjalle.

Kun lisäksi aina puhutaan kotimaisesta ruoasta maailman puhtaimpana niin miksiköhän sitä ei Venäjää lukuunottamatta muualle viedä? Venäjällekin vain vientitukien ansiosta.
Onkohan kenenkään mieleen tullut edes yrittää viedä sitä muualle länsimaihin?

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Kyllä, kuten yllä olevissa kommenteissa jo totesin, päivittäistavarakauppa kaipaa mielestäni lisää kilpailua. Suomalaisen ruuan on ollut haastavaa menestyä EU markkinassa monestakin syystä; hinta on yksi. Suomalaisella ruualla on mielestäni potentiaalia vaikka mihin, voimme hyvin profiloitua ulkomailla puhtaana pohjoisena luksusravintona. Norjalaiset osaavat myydä vettään lähes 100 dollarin litrahintaan jenkkeihin, niin miksi emme osaa tehdä samaa ruokamme kanssa? Markkinointicaseja nämä ovat.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kansallinen tukeminen nykymuodossaan ei missään nimessä ole osoitautunut toimivaksi vaan tullut kalliimmaksi kuin Kreikan tuet konsanaan.
Meillähän maksetaan nuppiluvulla jaettuna kansallisia maataloustukia ihan maailman kärkiluokkaa. Ovatko hyödyt valuneet vääriin taskuihin? Kotimasiten keskusliikkeiden, tässä tapauksessa.

Jos on potentiaalia menestyä maailmanmarkkinoilla pitää se sitten osata hyödyntää. Kyse voi olla joko markkinointiosaamisen ja brändäämisen puutteesta, kansallisesta verotuksesta ja säännöstöistä tai sitten tuote ei ole niin laadukas ja hinnaltaan kilpailukykyinen kuin väitetään.

Jotain pitäisi oikeasti tehdä. Tähänastiset keinot (oma kansallinen maatalouspolitiikkamme), nykyisenkaltainen verotus ja kieltolait eivät ole osoittautuneet toimiviksi vaan päinvastaisiksi ratkaisuiksi.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä Vastaus kommenttiin #13

Meillä ei oikeastaan ole kansallista maatalouspolitiikkaa, vaan EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ja se aiheuttaa ison ongelman. Kansallisesti olisi huomattavasti helpompaa olla joustava.

Käyttäjän NiinaHietalahti kuva
Niina Hietalahti

Tukipolitiikalla ei näitä ongelmia ratkaista vaan sillä, että nostetaan suomalaisen ruoan kilpailutekijät esiin. Tuottajien etujärjestön tulisi tehdä yhdessä TeamFinlandin ruokavientiohjelman kanssa kattava kampanja suomalaisen ruoan turvallisuudesta, antibioottien vähäisestä käytöstä, broilerinlihan ja kananmunien salmonellavapaudesta ym. Lisäksi voisi toteuttaa suunnitellut parannukset eläinkarsinoiden koon kasvattamiseksi ja käyttää faktoja markkinointiviestinnässä voimakkaasti hyväksi. Pitää kääntää sääntöjen noudattaminen ja korkea hygieniataso voitoksi. Maailman tulee tietää, että turvallisin, terveellisin ja eettisin maataloustuotanto tulee Suomesta ja meidän pitää pyrkiä siihen yhteisrintamassa. Tukipolitiikka on tekohengitystä ja kun rahat loppuu, ollaan köntsät housuissa. Pitää ajatella uudella tavalla ja alkaa myydä ylpeänä suomalaista ruokaa!

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä Vastaus kommenttiin #19

Ilman oikeanlaista tukipolitiikkaa ei ole suomalaista maanviljelyä tai sen tuotteet ovat ainakin kohtuuttoman kalliita tavallisille kuluttajille.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Mutta miksi nostaa poliittista keskustelua tästä asiasta? Kysehän on kaupasta, eivätkä poliitikot voi vaikuttaa siihen, millä hinnalla keskusliikkeet elintarvikkeita perustuottajilta ostavat.

Poliitikot voivat arvonlisäveroon, joka vaikuttaa tuntuvasti ruuan hintaan.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Jos sattumoisin luit kirjoitukseni, niin huomasit varmasti seuraavan lauseen: "Poliittinen järjestelmä ei voi suoraan reagoida markkinoiden toimintaan, mutta kotimaista tuotantoa voidaan tukea vaikeina aikoina." Kirjoituksessa esitetään myös keinoja tähän. Mielestäni kyseessä on siis mitä suurimmissa määrin myös poliittinen asia.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos kirjoituksesta!

Suomen EU-jäsenyys on petos.

Kotisivullani on 32 sekunnin mittainen video kansanedustaja Timo Kauniston puheesta 16.1.2009.

Ja media vaikenee...

http://jormajaakkola.fi/141%3An%20ja%20142%3An%20E...

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Kuinka paljon kaupoista edes saa lähellä tuotettua, puhdasta ja terveellistä ruokaa?

Kaiken pitkälle teollisesti prosessoidun saa unohtaa samantien. Jäljelle jää kasvikset, juurekset, marjat, yms. joiden tarjonta on suhteellisen hyvää, tosin laatu ei välttämättä päätä huimaa. Raakamaitoa ei saa juuri mistään. Laadukkaita kananmunia voisi ehkä hankkia suoraan tuottajalta, mutta monelle se on niin hankalaa ettei siihen viitsitä ryhtyä. Luomulihaa saa aika hyvin kaupoista, mutta valikoima on aika surkea eikä siitä ole mitään tietoa, kuinka lähellä tuotettua se oikeasti on.

Poliitikoilta on ihan turha pyytää apua tässä asiassa. Ne puolustavat ensisijaisesti omia yhteistyökumppaneitaan, eli tuotantoa ja kauppaa sääteleviä virastoja, isoja kauppaketjuja ja isoja einesfirmoja. Ympäristöystävällisyys, pientuottajat ja kuluttajat ovat hyvin pitkälti unohdettu kokonaan.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Olemme tällaisessa tilanteessa nimenomaan ulkomaalaisen tehotuotannon johdosta:

MOT:
Professori: Superbakteeri ruuassa aina riski
Julkaistu 22.01.2015 - 15:01. Päivitetty 27.01.2015 - 15:26
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/22/professori...

MOT:
Bakteeripommi vaanii broilerissa
Julkaistu 15.12.2014 - 11:15. Päivitetty 17.12.2014 - 14:45
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/15/bakteeripo...

MOT:
Superbakteerit löysivät tiensä sikatiloille
Julkaistu 11.12.2014 - 13:35. Päivitetty 17.12.2014 - 14:41
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/11/superbakte...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset