*

mikkokarna Lapin puolustaja

Millaiset ovat ensimmäisen kauden kansanedustajan vaikuttamismahdollisuudet?

Annoin eduskuntavaalikampanjassani lupauksen toimia poliittisella urallani "Lapin puolustajana". Nyt valtakirjan saamisen jälkeen odotukset ovat korkealla, niin minulla itselläni kuin minua äänestäneilläkin. 
  
Vaikuttamismahdollisuuksieni osalta totuttelen tällä hetkellä kuitenkin aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Kunnanjohtajana minulla on ollut suoraa valtaa vaikuttaa asioihin oman kuntani sisällä. Ensimmäisen kauden kansanedustajan valta on aivan eri luonteista. Yksin ei voi päättää oikeastaan mistään, mutta pesti tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa kansalaisten ja muiden edustajien mielipiteisiin. Kansanedustaja voi myös tehdä aloitteita uusien lakien säätämiseksi sekä valtion määrärahojen käyttämiseksi. Tosin aloitteiden tekeminen ei yksin riitä, sillä yhteisymmärrys aloitteiden läpi menemiseksi vaatii neuvottelutaitoja ja yhteistyötä. Suurimman mahdollisuuden vaikuttamiselle antaa asema oman eduskuntaryhmän sisällä, ja sillä foorumilla kansanedustajan tuleekin olla aktiivinen. 
  
Ensimmäisenkin kauden kansanedustajan työssä pääosassa olette kuitenkin te, hyvät lappilaiset. Työtä tehdään teidän tarinoidenne ja kokemustenne kautta, joten on tärkeää, että evästätte kaikkia meitä seitsemää Lapin kansanedustajaa aktiivisesti koko vaalikauden ajan. 
  
Tuleva hallitusohjelma on meille Lapin hallituspuolueiden kansanedustajille ensimmäinen näytön paikka. On tärkeää, että maakunnan näkemykset ja meille tärkeät asiat saadaan näkymään siinä. Käynnissä olevat hallitusneuvottelut tulevat määrittämään Suomelle ja myös Lapille sen suunnan, jota kohti ponnistelemme seuraavat neljä vuotta. Sen jälkeen hallitusohjelman tavoitteissa onnistuminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista sekä määrätietoista vaikuttamistyötä. Asiat eivät etene itsestään. Lapin osalta pidän erityisen tärkeänä, että maakunnallista itsehallintoa lisätään tulevalla hallituskaudella ja että peruspalvelut säilytetään koko maakunnassa. Meidän on myös varmistettava, että maakunnan saavutettavuudesta pidetään erityistä huolta. 
  
Winston Churchill on todennut, että politiikka ei ole peliä, vaan totista yrittämistä. Kenenkään ei tulisi näin haastavassa tilanteessa ajatella puolueensa, saati omaa, etuaan, vaan pelkästään niitä keinoja, joilla kykenemme laittamaan Suomen kuntoon. Asenne on oltava kohdallaan niin konkarilla kuin keltanokallakin. Siksi olenkin ollut hämmästynyt siitä keskustelusta, joka maassamme on virinnyt hallituspohjan julkistamisen jälkeen. Asiakysymyksistä keskustelemisen sijaan oppositioon jäämässä olevat puolueet ovat keskittyneet keksimään pilkkanimityksiä ja demonisoimaan uutta hallitusta, vaikka varsinaista ohjelmaa ei vielä ole edes rakennettu. Näin pinnallistako on todella SDP:n, vihreiden, vasemmiston ja RKP:n politiikka? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vaikutusvaltasi kasvaa kun muistat olla samaamieltä puolueenpuheenjohtajan kanssa, niin voit saada omiakin ajatuksia läpi menemään.

Henna Sarajärvi

Lappilainen identiteetti ja ylpeys lappilaisesta osaamisesta on mielestäni nostettava virallisen vaikuttamisen ohella puheisiin ja esille. Lappilainen kansanedustajakaarti on nyt mitä mainioin siihen puuhaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tunnut sen verran toimen mieheltä, että etköhän keksi vaikuttamisen kanavat. Joten olen Aimon kanssa eri mieltä. Ei sinun tarvitse olla puheenjohtajan kanssa samaa mieltä, ellet sitten ole samaa mieltä. Erilaiset, perustellut näkökulmat tuovat lisäarvoa.

Joten menestystä työllesi. Uskon, että sekä lappilaiset että suomalaiset saivat sinusta hyvän edustajan. Oppositioon jääneistä kannattaa sitten kaivaa esille heidät, jotka puhuvat asiaa. Vitsit ja pilkka ovat lähinnä niiden aseita, jotka eivät muuta osaa. Hyvät vitsit oikeassa tilanteessa ovat sitten eri asia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tarkoitin tosin, ettei puheenjohtajan kanssa kannata julkisesti erimieliseksi heittäytyä, vaan pitää asiat perhepiirissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset