*

mikkokarna Lapin puolustaja

Hallitusneuvottelut kriisissä – missä uutinen?

Medialla on ollut eilen ja tänään kova tarve todistella, että hallitusneuvottelut ovat kriisissä, vaikka asiassa ei sinänsä ole mitään uutisoitavaa, sillä puoluepoliittisesti tarkasteltuna hallitusneuvottelut ovat aina kriisi. Jos puolueen kannatus ei riitä saamaan yli 50 prosenttia kansanedustajista, hallitusneuvotteluilta ei voida välttyä, koska puolue ei voi muodostaa enemmistöhallitusta itsenäisesti.

Neuvottelu on prosessi, jossa tavoitellaan yhteistä sopimusta. Osapuolia on kaksi tai useampia ja oletuksena on, että kaikki osapuolet haluavat sitoutua yhteisesti sovittuun tavoitteeseen, mutta samalla parantaa omaa tilannettaan neuvottelun kautta. Tästä on nyt kysymys. Hallitusneuvotteluissa jokaisen kolmesta osapuolesta on annettava periksi ja vaikka keskusta tuleekin olemaan päähallituspuolue, joutuu sekin tinkimään omista tavoitteistaan. Isänmaan etu vaatii valmiutta tähän. Vastaavasti perussuomalaisten ja kokoomuksen on hyväksyttävä, että tuleva hallitusohjelma ei voi olla heidän vaaliohjelmansa näköinen, vaikka varmastikin joistain vastaavuuksista joudutaan sopimaan. Perinteiden mukaan on niin, että hallitusohjelma on eniten päähallituspuolueen tavoitteiden näköinen, koska sen neuvotteluvaltit ovat lopulta suurimmat.

Vietin Smolnassa kolme päivää. Tunnelma oli koko ajan hyvä, eikä henkilöiden välisiä ristiriitoja esiintynyt, vaikka media tällaista kuvaa haluaakin välittää. Smolnassa keskusteltiin asioista, ei ihmisistä asioiden ympärillä. Vaikka ymmärrän, että media hakee draamaa, tässä vaiheessa toivoisin hallitusneuvotteluille rauhaa ja valmiutta olla uutisoimatta kaikkia niitä huhuja, joita jonkun tahon kautta toimituksiin välittyy. Perinteisesti julistetun joulurauhan lisäksi Suomi tarvitsisi myös hallitusneuvottelurauhan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor

Miksi?

Tietääkseni meillä on edustuksellinen demokratia. Ääneni olen antanut, nyt haluaisin tietää mitä sillä tehdään. Olisiko aika lähteä tekemään avoimempia hallitusneuvotteluja?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Juuri näin. Hallitukselle, ja hallituksille ylipätään, ei tule antaa sen enempää neuvottelu- kuin työrauhaakaan, missään asiassa eikä milloinkaan.

Hallituksen toimia pitää aina valvoa ja arvostella, sillä valta Suomessa kuuluu kansalle, ei hallitukselle tai eduskunnalle - myös vaalien välissä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Media on ihmeellinen. Ensin kirjoitetaan, että harvinaiset neuvottelut kun eivät vuoda. Mistä mahdollinen kriisitietous?
Troikalle hyvää jatkoa.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Maakuntamalli ja lähidemokratia onko kokoomukselle kynnyskysymys? Keskustan ei siitä kannata luopua. Mieluummin pitää muuttaa hallituspohjaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tämä vai -07 ja -10 Tilatun USA konsulttifirman ohjelmallako Suomen terveyspalveluita alettiin uudistamaan ? Kepu-Kok voimin sitä aloiteltiin -07

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/03/31/malli...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

McKinsey laati vuonna 2007 Matti Vanhasen hallitukselle ohjelmaehdotuksen.
Se on laajasti toteuttu.
McKinsey ehdotti mm. tilaaja-tuottajamallien
käyttöönottoa kunnallisissa palveluissa.

18.2.2010 YLE
Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa

-Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Noita "lehmäkauppoja" on ennekin tehty kulisseissa.Esim .kepu-Rkp ,Pakko Ruotsi kouluihin .Opetusministeri J.Virolainen .

Veijo Ylä-notko

"Tiedostavat" eivät kertakaikkiaan saa vitutustaan pysymään pinnan alla siittä, jos tästä nyt hallitus syntyy.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Itse asiassa nyt neuvottelevilla puolueilla, jos ovat hallitusta muodostaakseen, on keskenään yhtä suuret painoarvot eli Shapleyn arvot (33.3%) hallitusohjelman laatimisessa ja päätöksenteossa, koska kaikilla kolmella on yksin vaa'ankieliasema ja vetäytyessään mahdollisuus jättää hallitus vähemmistöhallitukseksi. Ks. aiempaa artikkeliani viime hallituskauden tilanneanalyysistä Vasemmistoliiton ollessa eroamassa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Yhtä suuret painoarvot nimenomaan edellyttäen, että juuri ne muodostavat uuden hallituksen. Sen sijaan kaikista vaihtoehdoista ja kaikissa vaihtoehdoissa ei. Toisin sanoen, yhden vetäytyminen ei välttämättä (todennäköisesti) johda vähemmistöhallitukseen, vaan enemmistöhallitukseen jollain toisella kokoonpanolla.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ei liene eksoottista olettaa, että kynnys hallituksen hajoamaan päästämiseen olisi korkea, koska uuden kokoonpanon muodostaminen kesken eduskuntakauden on vaikeaa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #11

Joo, mutta kun sitä hallitusta ei ole ihan vielä edes nimitetty, niin ei kai voi oikein puhua tässä vaiheessa hallituksen hajoamisestakaan.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #12

Ylemmästä kommentistani: " ... nyt neuvottelevilla puolueilla, jos ovat hallitusta muodostaakseen ... "

Käyttäjän amgs kuva

Median tehtävä on vaahtia. Onko nyt siis median vika, jos Smolnassa kaikki ei ole yhtä fantastista, kuten julkisuudessa on annettu ymmärtää? Salailu on kuten edellisissä neuvotteluissa. Ei muutoksia!

Erkki Romu

Median tehtävä on vahtia, olet aivan oikeassa. Media ei kuitenkaan ole tehtäviensä tasalla, vaan huoraa klikkausten perässä ja tunnetusti parhaiten myy eripuran ja epäonnistumisten uutisointi.

Odotan mielenkiinnolla ja osin toiveikkaana, että neuvotteluissa saataisiin maan talouspuoli nousujohteiselle uralle.

Pessimismiä tosin ruokkii se että esim. Matti Vanhasen vetämän asuntopoliittisen työryhmän käyttämien asiantuntijoiden joukossa on vain kaupungistumisen ja siitä hyötymään pyrkivien edustajia. Pientaloteollisuuden edustajia on turha hakea tuosta joukosta, enkä usko että omakotitalo- tai ryhmä-rakentamiseen liittyvän byrokratian vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä edes mietitään.

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Iltapäivälehtijournalismi on pesiytynyt jo pääsanomalehtiinkin. Yleisöä usutetaan räksyttämään parin kamelin pikkupotkimisia, vaikka pitäisi vahtia, että karavaaani kulkee ja tulosta syntyy. Ennen vaaleja media räksytti, ettei päätöksiä ole uskallettu tehdä. Nytkö sen mielestä pitää pelätä, että vihdoin uskalletaan?
Mitä pientalo- ja haja-asutusasiaan tulee, niin tuskin parempiakaan asutun maaseudun puolustajapuolueita löytyy, kuin Keskusta ja Perussuomalaiset. (Matti Vanhasen voisi toki erottaa Keskustapuolueesta, kun intressinsä lienevät kääntyneet sitä vastaan.)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset