mikkokarna Lapin puolustaja

Kriisitiedotonta uhkailua

  • Näin se valitettavan usein menee.
    Näin se valitettavan usein menee.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin aktiivit uhkailevat nyt yleislakolla. Jo aiemmin yleislakolla ja "Suomen pysähtymisellä" ehti uhkailla Rakennusliiton Kyösti Suokas. Tämä ei sinällään ole yllättävää, sillä ammattijärjestöjen ulkoistettua itsensä yhteiskuntasopimusneuvotteluista, ja sitä kautta myös hallituksen tulevista ratkaisuista, on liitoilla käytössään keinona enää lakoilla uhkaaminen. Vaikka lakoilla uhkaaminen ei yllättävää olekaan, kertoo se kuitenkin ammattijärjestöjen täydellisestä kriisitiedottomuudesta. Uppoamassa olevaan laivaan ollaan valmiita poraamaan lisää reikiä, kunhan omista saavutetuista eduista ei vain tarvitsisi millään tasolla tinkiä. Mitä ihmettä vaaditaan, että ammattijärjestöt ymmärtävät yritysten ja julkisen sektorin kurjuuden? Kuinka monta yt-pommia on liitoille tarpeeksi?

Hallitukselta on nyt löydyttävä ratkaisuvalmiutta, vaikka ilmapiiri muutosten toteuttamiselle olisi kuinka kielteinen tahansa. Nyt ei keskustella enää politiikasta tai kannatuslukumittauksista, vaan Suomen ja tulevien sukupolviemme kohtalosta. Kuka ammattiyhdistysaktiiveista haluaa kertoa kiikkustuolistaan lapsenlapsilleen, että Suomi menetti kilpailukykynsä lopullisesti ja työpaikat siirtyivät ulkomaille, koska "saavutetuista eduista ei nyt vain ole tapana tinkiä"?

Hallituksen keinovalikoima on vähäinen. Hallitusohjelmaan jo kirjatun paikallisen sopimisen edistämisen, joka erityisesti on punainen vaate ammattijärjestöille, lisäksi hallitus joutuu pohtimaan esimerkiksi fiskaalisen devalvaation mahdollisuutta. Tällä tarkoitetaan työn hinnan laskemista työnantajamaksuja alentamalla, joka vastaavasti kompensoidaan valtiolle veroja korottamalla. Fiskaalinen devalvaatio on kertaluonteinen keino, joten sen kanssa ei voida näperrellä. Työnantajamaksujen alennuksen, kuten siten myös vastaavasti verojen korotuksen, tulee olla mittaluokaltaan riittävän suuria.

Useimmiten fiskaalinen devalvaatio toteutetaankin arvolisäveroa korottamalla. Näin teki Saksa vuonna 2006, kun se nosti arvonlisäveroa kolme prosenttiyksikköä ja laski vastaavasti työnantajamaksuja. Siellä lääke on toiminut. Ammattijärjestöjen neuvotteluhaluttomuuden vuoksi onkin siis mahdollista, että arvonlisäveron korottaminen osana tätä pakettia nousee syksyllä keskusteluihin ja se ei ole poliittisesti helppo pala kenellekään. Korkeammasta arvonlisäverosta maksavat nimittäin tasapuolisesti kaikki; köyhät ja rikkaat, työlliset ja työttömät. ETLAn selvitysten mukaan fiskaalinen devalvaatio olisi kuitenkin lääke juuri nykyisenkaltaiseen tilanteeseen, jossa vientiyritysten kilpailukyky on äkillisesti heikentynyt ja työttömyys on kasvussa.

Lapissa puhutaan poliittisessakin keskustelussa usein "omaan nuotioon kusemisesta". Ammattijärjestöillä on ulostuloista päätellen nyt käytössään paloauto ja runsaasti muutakin sammutuskalustoa, jotta kaikki orastavat toivonliekit saadaan varmasti sammumaan. Ei hyvältä näytä, sillä aika on nyt loppumassa kesken. Tämän vuoksi esimerkiksi SDP:n oma yhteiskuntasopimushanke on tuomittu epäonnistumaan. Mitä ihmettä on tapahtunut kriisitietoiselle Suomelle?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Eihän tuollaisia uhkauksia muulloin esitetä kuin kriisin oloissa, joten taitavat ne tietoisuuden ongelmat olla muualla kuin ammattiliitoissa.

Säännöllistä palkkatyötä tekevät ovat kiistatta hallitseva luokka, mutta hallitus näyttää asettuvan myös työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten viholliseksi. Paljonko pienyrittäjiä se kuvittelee maahan mahtuvan?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Se on lähinnä tämä Suomen talous, joka on kriisissä. Voihan sitä tietysti uhkailla, mutta mikä on tulos, jos uhkaukset toteutetaan? Maan kurja talous heikkenee entisestään, työpaikat vähenevät ja ulkomaalaiset toimijat ostavat kotimaiset firmat pilkkahintaan. Sen jälkeen sitten saa valita. Joko tehdää tulosta tai puoti pannaan kiinni ja väki kilometritehtaalle.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Miltä osin Suomen talous on kriisissä? Mämmin vienti takkuaa, mutta miksi? Auttaako alan palkkatason lasku?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #8

Kansantuote supistuu - ainoana euromaana - ja velkaantuminen on euroopan nopeinta.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #10

Selviää tuolta katselemalla

http://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2015/...

Katso kiohdat Debt/Primary balance ja Growth/latest GDP

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #13

Antamassasli ninkissä ei ole mainittu Suomea lainkaan, ei sen enempää BKTn kuin velankaan osalta, saati mitään muutakaan maastamme - paitsi, että euroalueeseen kuulutaan.

Joten, olisikos sitä dataa?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #15

Lue tarkemmin. Kyllä se siellä on. Tarkistin vielä varmuuden vuoksi.
Painikkeet löytyvät artikkelin alussa olevan karttakuvan ylälaidasta.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #16

Kyseessä on ennuste, ei todellisuus "forecast", velan osalta. Mitä taas tulee BKTn muutokseen, osoittaa lähteesi, että Kreikalla menee ihan hyvin.

Sitten vain miettimään, mistä BKT oikein kertoo.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #18

Kyseessä on kuluvan vuoden ennuste niin Suomen kuin muidenkin maiden osalta. Luvut ovat siis vertailukelpoisia ja tässä vaiheessa vuotta myös varsin tarkkoja.

Kreikan talouden luvut kertovat, että väitteet talouskurin tuhoisasta vaikutuksesta taitavat olla vähän katteettomia. Espanjan ja Irlannin luvut kertovat saman asian vielä selvemmin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #20

Kreikan ja Espanjan luvut kertovat loistavalla tavalla karua kieltään: BKT nousee ja kansalla menee entistä huonommin. Kannattaa siis ihan oikeasti miettiä, mitä BKT mittaa ja mitä se talouden kehityksestä kertoo.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #18

Jouko Heyno

Turhaa sinä sitten täällä viisastelet, kun kaikki on mielestäsi hyvin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #26

Missä olen sanonut, että kaikki on hyvin?

Jarmo Timonen Vastaus kommenttiin #9

"Kansantuote supistuu - ainoana euromaana - ja velkaantuminen on euroopan nopeinta."
Jos näin on, niin eurosta pitää erota välittömästi.

Ruotsi on euron ulkopuolella ja siellä voimassa oleva kolmivuotinen sopimus nostaa palkkoja teollisuudessa 6,2 prosenttia. Teollisuuden työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset ovat kolmivuotisia eli sopimuskausi on 1.4.2013 – 31.3.2016.
http://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2013/04/10/ruot...

JPK Jäntti

Pakko puuttua Jaakko Aallon asioista väärän kuvan antavaan yksinkertaistukseen. Samalla täytyy todeta, että Jouko Heynon kommenteissa on myös asiaa.

Yle uutisoi juuri äsken, että suomalaiset yritykset ovat sopeutuneet hyvin huonoon taloustilanteeseen saneeraamalla toiminojaan alhaisen korkotason ja yhteisöveron laskun tukiessa toimintaa. Suomalaisten yritysten johto on siis toiminut oikein ja hyvin - eli on ammattitaitoista. Suomessa toimivat yritykset - eli yksityinen sektori - eivät ole kriisissä koska ovat sopeutuneet ajoissa.

Sen sijaan julkinen sektori on kriisissä joka realisoituu budjettitasapainon pettämisenä. Julkisen(kin) sektorin pitää laittaa itse asiansa kuntoon.

Täysin eri asia on tämän jälkeen miettiä, mille tasolle köyhtyneen Suomen BKT ja elintaso asettuvat ja miten heikkenevä hyvinvointi jakautuu uudessa tilanteessa.

Julkisen sektorin toiminnalla on luonnollisesti välitön vaikutus yksityisen sektorin määrään, kokoon ja työpaikkojen syntymiseen. Työllisyys puolestaan vaikuttaa eniten hyvinvointiin ja sen jakautumiseen. Työpaikkojen syntymisen mahdollistaminen on ennen kaikkea poliittinen päätös.

Tämän näin yksinkertaisesti rakennnemuutoksia odotellessa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eikös tällaisen ratkaisun pitäisi olla erittäin mainio, sillä nythän ei tarvitse lähteä "valuuttasotaan" ja haikailla Suomelle omaa kansallista, kelluvaa ja vapaasti vaihdettavaa valuuttaa.

Voi sen näinkin tehdä. Toivottavasti maistuu. :)

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Jos se vaan mitenkään on mahdollista, niin antaa veret seisauttavan lakon tulla. Luulisin, että siinä useammallekin lopulta selviää sen järjettömyys. Muutenhan tuo uhkailu on loputonta. Luulen myös, että rikkurityövoimaa -- lakon älyttömyyden tajuavia -- olisi aika hyvin saatavilla.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Yleislakolla on Suomessa aina silloin tällöin uhattu. Olisiko aika nyt kokeilla, mitä yleislakolla saadaan aikaan?

Itse luulisen sen vain pahentavan tilannetta. Sipilän hallitus panee kuitenkin toimeen tarvittavat toimenpiteet.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

On tietysti koko ajan ollut havaittavissa "Miljonääri-Jussin" ja kepun livahtaminen voiton maksimoijien riveihin, kuten se aina tekee mahdollisuuden ilmaantuessa. Alkion perintö on viety saunan taakse jo ajat sitten.

Kepulaiset puhuvat kriisitietoisuudesta ja "isänmaan" pelastamisesta! Noin varmasti voivat ajatella, mutta keinona pitää ehdottomasti olla käsien saaminen toisten taskuihin, nyt köyhälle pitää näyttää nurkan paikka.

Uskoisin mahdollisen yleislakon sujuvan paljon sivistyneemmin kuin MTK:n masinoima irvokas mielenosoitus Helsingissä, ja varsinkin Eduskuntalon edustalla 1999. http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/10...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Loputonta kitinää.

Nyt teidän marisijoiden tulisi iloita siitä, että vaihtoehtoiskustannukselta - euroerolta - vältytään näillä toimenpiteillä.

Toivottavasti nyt tehdään sitten kunnon ja riittävä ALV-korotus. Ehkä selvitään jopa alle 10 pinnan kertakorotukselta. :)

Ihanan vakaa euro. :D

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jep! Ja takuumieheksi on saatu horjumaton persu. Kreikalle kolmas tukipaketti: Kyllä. Pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka uusiksi: Kyllä. Köyhän asiaa ei heikennetä: Kyllä kyllä. Nämä havainnot siis vaalien ja hallituksen muodostuksen jälkeen.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #25

Kreikan paketti on suurimmaksi osaksi vain 1. ja 2. tukipaketin saatavien rullausta, mutta jonkun verran siinäkin maksellaan toki uusia pankkitukia.

Oletin, että tässä avauksessa oli kyse nyt Suomen selviytymisestä, eikä persuista. Ymmärrän toki, että perussuomalaiset ovat maan kiinnostavin puolue, ja että kaikki esilletuonti on pelkkää plussaa.

Suomalaiset haluavat pitää euron. Ja tässä on nyt se hinta, mitä pitää alkaa maksamaan siitä ilosta.

Älä nyt vielä murehdi. 5 prosentin "loikka" ei tule riittämään mihinkään, vaan nämä toimet täytyy tehdä vähintään nelinkertaisena.

Jarmo Timonen

Ei tässä mitään kitistä. Pieni- ja keskituloisten palkansaajien sekä muiden pienituloisten ostovoimaa ei saa enää heikentää - rahat muutokseen täytyy löytää muualta.

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Timo Soini ennen vaaleja: "Suomen suunta on käännettävä satsaamalla voimakkaasti työhön, yrittämiseen ja välittämiseen. Väärät rakenteet on oikaistava ja satsattava kansan ostovoimaan." https://www.perussuomalaiset.fi/news/soini-perussu...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #27

Ei niitä valitettavasti tule löytymään muualta. Pääomia verottamalla pääomat vain nostavat kytkintä. Portugalilaiset eläkeläiset, Wahlroosin siirtyminen Ruotsiin ovat nyt pari esimerkkiä ihan yksilötasolla. Suuremmassa mittakaavassa se näkyy yritysten muuttona kustannustehokkaampiin maihin.

Keskituloinen palkansaaja voi aina valita vielä pienempituloisen työmarkkinatuen, jota pitää kanssa leikata tuntuvasti.

Jarmo Timonen

Palkansaajien mitta alkaa täyttyä siitä syystä, että palkat eivät ole käytännössä nousseet viiteen vuoteen ja samalla yritysten yhteisöveroa on laskettu reippaasti, eikä siitä huolimatta investoinnit ole lähteneet liikkeelle vaan vastaava summa on valunut osinkoina omistajille. Lakot ovat lähellä, jos hallitus vielä vaatii lisäleikkauksia palkansaajille esim. työttömyysturvan heikennykset ja paikallisen sopimisen laajennukset koskien työehtosopimuksia pienempien palkkojen sallimisen.

Kyllä palkansaajat ovat hyvinkin kriisitietoisia ja ymmärtävät, että mikäli keski- ja pienituloisten palkansaajien ostovoimaa yhä leikataan, niin se heikentää kotimaista kysyntää, lisää työttömyyttä ja pienentää valtion verotuloja.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

Jos työpaikkoja syntyisi työnantajamaksuja pudottamalla Suomessa olisi täystyöllisyys. Mutta eihän työnantajalle mikään riitä. Vaikka maksaisit siitä että "saat" käydä töissä maksaisit liian vähän.

En tiedä milloin myös mullikoista tuli EK:n apupuolue. Eikö ne kokkarit olisi riittäneet?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Voisiko Kärnä kertoa, millä vientisektorin alalla viennin ongelmat johtuvat tuotantotyö palkoista?

Miten PAMn palkat liittyvät viennin kilpailykykyyn? Millä vientisektorin alueella PAM muodostaa merkittävän työntekijäryhmän, jonka palkat vaikuttavat heikentävästi kilpailukykyymme?

Kumpi on kaatumassa, Suomen siivousvienti vai mämminvineti?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kärnältä taas hyvä kirjoitus!

Käyttäjän JonneNkki kuva
Jonne Näkki

Lakolla uhkaajien tai lakkoilijoiden pitäisi ymmärtää, että yhteisvaluutta eurossa oltaessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin palkkojen leikkaukset.

Ammattiliittojen aktiivit eivät tietty tuo itse tätä seikkaa esille.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Joo, nyt täytyy vain päättää, leikataanko johtajan palkkaa vai siivoojan palkkaa. Itse kannatan, että jos leikataan, leikataan sieltä, missä leikattavaa on.

Jarmo Timonen

Palkat eivät ole käytännössä nousseet Suomessa viiteen vuoteen ja monella palkansaajalla on jo nykyisellään suuria vaikeuksia elää pienellä palkallaan kun ostovoima on heikentynyt monta vuotta - leikkausvaraa ei ole enää keski- ja pienituloisten palkoista, jos ei samalla summalla pienennetä veroprosenttia. Palkansaajien ostovoiman lisäheikentäminen laskisi kotimaan kysyntää, lisäisi työttömyyttä ja pienentäisi valtion verotuloja.

Tässä tilanteessa hallituksen pitäisi ohjata verotuksellisin keinoin yritysten osinkoja investointeihin. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan Suomi on pörssiosakkeiden osinkojen verotuksessa kansainvälistä keskitasoa tai jopa sen kevyemmällä puolella: http://www.taloustaito.fi/Sijoitukset/Osakkeet/VAT...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Työn tuottavuus ei ole noussut niin paljoa kuin palkat.

Se on varmasti totta, että monelle suomalaiselle tulee eteen täydellinen elämäntapamuutos. Kreikassa tätä ei haluttu murehtia 10-15 vuotta sitten.

Suomessa sentään halutaan. Ja toivottavasti myös vältetään Kreikan kohtalo.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä Vastaus kommenttiin #24

Olet aivan oikeassa. Valitettavasti meilläkin tuntuu olevan tahoja, jotka eivät halua murehtia asiaa nyt vaikka pitäisi.

Mitä taas tulee aiempaan kommenttiisi, niin edes fiskaalisen devalvaation harkitseminen ei ole miellyttävä ratkaisu. Se on myös kertaluonteinen keino, omalla valuutalla tämä olisi mahdollista tehdä paremmin. Se juna on kuitenkin realistisesti ajatellen mennyt ja nyt on yritettävä katsoa tulevaisuuteen niillä keinoilla, joita meillä on käytettävissämme.

P.S. Mukavaa saada hyvä blogisti omaan blogiin kommentoimaan.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #28

Nyt kun Alpo Rusi jatkaa elinikäistä loikkaamistaan oikealle, niin siinähän olisi paikka jollekin loikata vasemmalle.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #28

Minä olen aika tavalla edennyt se kylki edellä, että valuuttakurssijoustot toimivat automaattisesti ja tasapuolisesti.

Tietysti ymmärrän ja hyväksyn sen, että halutaan miettiä myös vaihtoehtoisia keinoja.

Jokaisessa vaihtoehdossa on omat haittavaikutuksensa. Jotain pitäisi silti valita, näin ei voida jatkaa.

  • Oma valuutta vs. "poliittinen hinta" Euroopassa.
  • ALV-korotukset + työnantajamaksujen alentaminen vs. alv-korotukset koskevat myös kotimaassa tuotettuja hyödykkeitä ja palveluita.
  • Palkkaleikkaukset vs. tulotason kaventuminen ja esim. asuntolainaongelmat.
  • Työajan pidennys vs. työttömyyslukujen kohoamispaine.

Ajattelin asiaa ja ymmärrän kansanedustajien vaikeuden tällaisen valikoiman edessä. Ehkä olisi syytä järjestää näistä neuvoa antava kansanäänestys ja katsoa mille kannalle väki asettuu. Se voisi kertoa sen, jos joku annetuista vaihtoehdoista on mieleisin. Tällöin tuota keinoa on hyvä painottaa.

Palkkaleikkaukset tulisi kohdistaa eniten julkiselle sektorille. Valitettavasti silloin joudutaan puuttumaan myös työttömyysturvaan, koska muutoin muodostuisi kannustinloukkuja.

Suomi on ennen euroaikaa tehnyt sisäisiä tulonsiirtoja julkiselta sektorilta vientisektorille valuuttaansa heikentämällä. Tällöin vientiteollisuus on toiminut palkkajohtajana. Tätä nykyä se ei sitä ole ja siksi tämä julkisen puolen menot eivät ole kutistuneet samalla kuin vientitulot ovat supistuneet.

http://yle.fi/uutiset/tyottomyysturvaa_voidaan_jou...

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #24

Tähän vähän dataa palkoista yms:

http://www.tilastokeskus.fi/til/ati/2015/02/ati_20...

http://image.slidesharecdn.com/150610eurotalouskil...

Tuossa toisaalla esitettiin, että Kreikassa menee hyvin, koska Suomen BKT on laskenut noin prosentin ja Kreikan noussut yli prosentin viimevuodesta. Kreikassa tehdään keskim. yli 2000 tuntia työtä samassa ajassa kuin suomessa yli 1600.

Miten on, paikan päällä, miltä näyttää?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pitäisi katsoa kokonaisverotusta. Esim Saksassa palkan sosiaaliturvamaksut ovat alle 20% ja se maksetaan puoliksi työntekijän ja työnantajan toimesta. Suomessa firma maksaa noin 25% ja duunari 5%.

Saksan malli on paljon fiksumpi. Kun veroja siirretään tuotannosta kulutukseen ja voitonjakoon, yritysten kilpailukyky paranee ilman että ostovoima tai verotulot laskevat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tällä tarkoitetaan työn hinnan laskemista työnantajamaksuja alentamalla"

Lähtisikö tällä vienti vetämään ja työttömyys laskuun?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kepulaisena Kärnä voisi miettiä olisiko kepun lempilapsesta, tuulivoiman tukemisesta verorahalla mahdollista luopua. Myös itseään maaatalousyrittäjiksi kutsuvien eläkkeet maksetaan, toisin kuin muiden yrittäjien, verorahoista, reilut 500 milj. vuodessa siihenkin uppoaa.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Tuulivoimatukea ollaan hallitusohjelman mukaisesti leikkaamassa ja tuesta luovuttaneen kokonaan aikanaan. Ketkä ovat mielestäsi "itseään maatalousyrittäjiksi kutsuvia"? Minä tunnen ainoastaan maatalousyrittäjiä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Ero on melko selvä: Yrittäjä on henkilö, joka harjoittaa yritystoimintaa henkilökohtaisella täysvastuulla; timinimi, ammatinharjoittaja, avoimen yhtiön yhtiömies ja Ky:n vastuullinen yhtiömies. Osakeyhtiömuotoisen maatalousyrityksen omistaja, esim. B. Wahlroos, ei ole maatlaousyrittäjä, vaan sijoittaja.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

"Itseään maatalousyrittäjiksi kutsuvia" on Kreikassa ainakin pilvin pimein. Syy on alhaisemman kannan alv, johon nyt muuten puututtiin Kreikan 3. paketin kohdalla.

Konepajayrityskin meni farmarina, kunhan oli joku pieni paprikan varsi keinumassa hallin takapihalla. Alv putosi 23 prosentista kolmeentoista. :)

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Muistan vielä hyvin sen kun SAK:n vetäjä Ihalainen vaati maajussien eläkkeitä saman suuruisiksi kuin muidenkin ovat, tosin vaati sitä vain kertaalleen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"tuesta luovuttaneen kokonaan aikanaan."

Vaikuttaa vatuloinnilta varsinkin tuo ehdollisuus.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Jaettavaa ei löydy lisää ( BKT ei kasva ), mikäli emme pysty lisäämään tuottavuutta tai / ja työn määrää. Ja mikäli emme pysty lisäämään tuottavuutta tai / ja työn määrää, joudumme väistämättä tilanteeseen, jolloin julkisen talouden alijäämä joudutaan korjaamaan leikkauksin.

Suomesta puuttuu 300.000 pysyvää yksityisrahoitteista työpaikkaa, joita tähän maahan ei varmasti synny ainakaan yleilakolla uhkaillen.

Puheet verotuksen kiristämisestä ovat myös vastuuttomia.

Ay-liike ja vasemmisto näyttävät myt haastavan parlamentarismia ja demokratiaa, joka ei ole keinona omiaan kansakunnan parasta ajatellen - eikä niin viisastakaan.

Kari Tuuri

Ammattiliittojen aika on ohi, lakko-oppaan laatiminen tässä maailmantilanteessa on suurinpiirtein edesvastuuttominta mitä neuvostoliiton aikainen liitto voi enää tehdä.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ilman muuta nyt pitää antaa lakon tulla ja mieluimmin yleislakko ja kesto niin pitkä että ammattiliitojen verottomana keräämät rahat loppuvat minimi kesto 3 kuukautta mieluimmin puoli vuotta. Silloin menneisyydessä kun USAssa oli lakkoja niiden kesto oli yleensä 3 kuukautta nyt siellä ei hirveästi lakkoja ole ainakaan teollisuudessa. Englannissa rautarouva hoiteli homman hyvin Tosin siellä vanhat englantilaiset autotehtaat lopettivat toimintansa kuten austin ja morris ja kuormaauto tehtaa kuten fargo mutta tilalle tulivat Japanilaiset. Mutta meille ei tule kukaan pelastamaan. Puhutaan innovaatiotuotteista mutta kuka takaa että ne valmistetaan Suomessa. Parhaiten menestyvät Suomalaiset firmat ovat niitä joissa suurin osa tuotannosta on ulkomailla. Pieniä kannattavia yrityksiä kyllä on kun ovat löytäneet tuotteita joilla ei ole kovaa kilpailua maailmalla eikä menekkikään ole iso mutta tarpeeksi pienelle valmistajalle ja tästä johtuen isot yritykset eivät ole kiinostuneet valmistamaa niitä tuotteita. Mutta kun nämä pienet tulevat isommiksi niin joku iso voi ostaa sen pois ja silloin on suuri vaara että tuotanto lähtee maastamme jo rahtikulujen takia kuten kävi tehtaalle jossa olin töissä. Emme ole keskellä eurooppaa mieluimminkin venäjän varjossa nykyään se ei houkuttele ketään.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Kyllä se 10 prosentin korotus olisi paikallaa ja kaikilta tavaraa tuottavilta ja turisteja palvelevilta yrityksiltä ei perittäisi mitään veroa vasta kun raha lähtee pois yrityksestä sitä verotettaisiin. Ja jos palkanmaksaja on kunta tai valtio niin verotusta nostettaisiin noin 10 prosenttia johtuen lyhyestä työajasta, Kaikilta poliittisilta järjestöiltä kaikki tuet pois myös puoluetuet nehän vain nostavat paperinpyörittäjien määrää. Myös kannattaisi niiden henkilöiden verotusta laskea jotka tekevät kansantuloa kasvattavaa työtä eli valmistavat tavaraa tuottavat ruokatarvikkeita tai muuta mitä kansa käyttää päivittäin.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Miksi palkansaajat eivät ryhdy yrittäjiksi ja työnantajiksi kun tuntuvat tietävän hommasta enemmän kuin yrittäjät. Vai eikö sittenkään ole sitä älliä. Voipi olla että tulevaisuudessa ihmiset joutuvat enemmin työllistämään itse itsensä.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Ay-liike voisi tosiaan muhkealla varallisuudellaan investoida Suomeen ja perustaa ihan oikeita yrityksiä, kun he tietävät parhaiten miten yritystä pitää johtaa ja minkälaista palkkaa maksaa johtajille ja työntekijöille.

Ay-liike tietää myös, että huipputuotteet menevät kyllä kaupaksi maailmalla, vaikka palkkaa maksettaisiin vähän reilumminkin kaikille ja veroastekin Suomessa voisi hyvin olla vielä nykyistä korkeampi.

T Piepponen

-Meillä on lama.

- Joo. Paha onkin.

- Pitäiskö korjata se?

- Joo. Ripeästi.

- Miten me se tehdään?

- Joo. Nyt keksin. Pistetään perse penkkiin, tungetaan hanskat liukuhihnan väliin ja kädet puuhkaan rinnan päälle. Sitten avataan suu jos sinne vaikka tippuisi jostain hyvää lakkahillokakkua.

- Joo. Niin me tehdään. Kohta on lama ohi ja maha täynnä. Yes me osataan. Läpätään highfivet.

Marjo Hiltunen

Nyt voitaisiin tehä niin, ettei herrat nosta yhtään osinkoa tai oblikaatiota 5- vuoteen. Näillä säästyneillä rahoilla otetaan työntekijöitä firmaan. Kaikki terveyteen tai henkeen liitännäiset asiat laitetaan kuntoon, sen sijaan että tuoteaan vaikka kulttuuria tai urheilua. Pomojen kokouspalkkiot jakoon myös. Yläpalkat ja alapalkat kuriin. Työllä pitää pystyä elättämään itsensä joka alalla. Alvia pitäisi laskea sen sijaan, että sitä nostetaan jatkuvasti. Yksityisyrittäjien vakuutukset ym. pakolliset verot pitäisi puolittaa ja näin he voisivat jopa palkata itselleen apuja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset