mikkokarna Lapin puolustaja

Saamelaiskäräjät päätti tietoisesti rikkoa lakia

Saamelaiskäräjien hallitus päätti 18.11.2015 pidetyssä kokouksessaan hyväksyä vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien lopputuloksesta tehdyt oikaisuvaatimukset. Saamelaiskäräjien hallitus määräsi, että vuoden 2015 vaalit on toimitettava uudelleen 20.8.2015 lainvoimaiseksi todettua vaaliluetteloa käyttäen. Saamelaiskäräjät perustelee ratkaisuaan sillä, että se pitää lainvastaisena korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä hyväksyä 93 uutta henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja käräjät haluaa nyt toimittaa uudet vaalit käyttäen vaaliluetteloa, jossa nämä henkilöt eivät ole mukana. Saamelaiskäräjien hallitus päätti myös salata valittajien nimet vedoten henkilötietolakiin, vaikka tietojen salaamiselle ei ole mitään perustetta.

Saamelaiskäräjiltä saamani vastauksen mukaan salaaminen toteutettiin, koska valittajat olisivat sellaisia, että heidän etninen taustansa ei olisi yleisesti tiedossa. Tämä ei ensinnäkään pidä paikkaansa, vaan valittajat ovat suurelta osaltaan nykyisiä tai entisiä saamelaispoliitikkoja, saamelaiskäräjien työntekijöitä ja YLE Sápmin toimittajia. Valittajien nimien julkaiseminen on ainoastaan kiusallista niin valittajille kuin saamelaiskäräjille itselleen. Tämä ei kuitenkaan ole salaamisperuste ja saamelaiskäräjien tulisi noudattaa toiminnassaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Koska asiaan liittyy suurta yleistä mielenkiintoa, julkaisen valittajien nimet tässä:

Maria Sofia Aikio (Saamelaiskäräjien työntekijä, Suomen saamelaisten keskusjärjestön hallituksen jäsen)
Pekka Aikio (Saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja, Suomen porosaamelaisten puheenjohtaja)
Ristenrauna Magga (Sami Sostér Ry:n puheenjohtaja)
Ida-Maria Helander (Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja)
Neeta Jääskö (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, tuli valituksi)
Mirka Kelahaara (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, ei tullut valituksi)
Rosa-Maren Magga (YLE Sápmin entinen toimittaja, Suomen saamelaisnuorten sihteeri)
Anne Nuorgam (Saamelaiskäräjien ja saamelaisneuvoston jäsen. Tuli uudelleenvalituksi vuoden 2015 vaaleissa. Tutkija Lapin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.)
Outi Paadar (Saamelaiskäräjien työntekijä, Saamelaisneuvoston varajäsen)
Nils-Henrik Valkeapää (Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan entinen puheenjohtaja)

On huolestuttavaa, että näin arvovaltainen joukko saamelaisvaikuttajia kokee, etteivät Suomen korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisut sido saamelaiskäräjiä. Vielä huolestuttavampaa on, että saamelaiskäräjien nykyinen hallitus on samalla linjalla. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen kyseenalaistaminen ja väittäminen laittomiksi on pähkähullua. Tällaisessa tilanteessa valtion on pohdittava, millaisia rahoituksellisia ratkaisuja se saamelaiskäräjien osalta soveltaa. Jos Suomen laki ei nimittäin ole enää saamelaiskäräjillä voimassa, ei sitä tule myöskään verovaroin rahoittaa.

Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava noudatettava lakia. Tilanne on erittäin huolestuttava. Saamelaiskäräjät on valtion verovaroilla rahoitettu ja saamelaiskäräjälain nojalla muodostettu, oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva itsehallintoelin, joka on nyt osoittanut täydellistä piittaamattomuutta Suomen kansallisesta lainsäädännöstä sekä ennen kaikkea maamme korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisuista. Tällaista ei voi tapahtua oikeusvaltiossa ilman seurauksia.

Jätin viime perjantaina aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen miten oikeusministeriö aikoo ohjata ja valvoa saamelaiskäräjiä, että varmistetaan oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen ja saamelaiskäräjien sitoutuminen päätöksenteossaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin. Samoin tiedustelen, millaisiin toimenpiteisiin oikeusministeriö ryhtyy KHO:n ratkaisujen nojalla saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjen ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi ja ns. statuksettomien saamelaisten oikeusaseman turvaamiseksi. Nyt vaaditaan nopeita toimenpiteitä, sillä kaikki sopivuuden rajat on ylitetty.

 

Edit 24.11.2015 Korjattu, että Rosa-Maren Magga on Yle Sapmin entinen toimittaja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Vihtori Rämä

Surullista on myös se, että edes Lapin oma kansanedustaja ei pysty puolustamaan saamelaisten asemaa. Siis heidän, joiden hyvin erityistä elämänmuotoa ei valtio osaa vaalia. Luulisi edes Lapin kansanedustajalla olevan melko hyvää ymmärrystä ja tietoa mitä tapahtuu, kun tuhatvuotinen elämäntapa tuhoutuu (vrt. mm. Kemijoen patoaminen). No, sitten kun assimilaatio on toteutunut täydellisesti, niin eipä Lappi ole enää kuin yhtä suurta tuotteistettua erämaata - mutta sellainen se vissiin on se suomalaisten erityinen luontosuhde, jospa Kekk... eikun Sipila TV-puheessaan puhui.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Jos puhut Kemijoen patoamisesta osana nykyistä saamelaispolitiikkaa, niin et taida olla kovin laajasti perehtynyt siihen, mistä tässä on kyse. Kemijoen varrella ei nykyisten saamelaiskäräjien mukaan ole saamelaisia satoihin vuosiin ollutkaan ja tämä juuri on yksi ongelmallisimpia kohtia kysymyksessä. Saamelaiskäräjät kieltää yhden kansanosansa olemassaolon ja tähän nimenomaan olen puuttunut.

Vihtori Rämä

En puhu. Puhun yhdestä tapahtumasta, jossa edellytykset oman elikeinon ja elämäntavan ylläpitämiseen tuhottiin. Lapissa on ihan omakohtaista tietoa millaisia vaikutuksia ja inhimillisiä tragedioita sen kaltainen toiminta aiheuttaa. Historian ei tarvitsisi toistaa itseään tässä suhteessa.

Tuo sinun tapasi määritellä ja kertoa saamelaisille, että kuka on saamelainen ja kuka ei ole, on kyllä röyhkeydessään ihan omaa luokkaansa. Ja se kertoo juuri siitä, että et ole kovin laajasti perehtynyt tai ainakaan ymmärtänyt mistä saamelaisasiassa on kyse. Se on oikeasti sääli, koska olet sen alueen kansanedustaja.

Kari Kyrö

Mikolta erittäin tärkeä puuttuminen tähän vaaliasiaan, kiitos!

Jan Saijets

Voisitko esittää nuo dokumentit, joista olet nuo nimet löytänyt? Tiedämme sitten, ettei ole kuulopuhetta. Kun kerran ovat julkisia..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset