mikkokarna Lapin puolustaja

Kirkon sitouduttava noudattamaan lakia aina – ei vain "lähtökohtaisesti"

Edellisen hallituksen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) aiheutti vuonna 2013 kohun pitämällä kansanlähetyspäivillä puheen, jonka tulkittiin tarkoittaneen raamatun olevan lain yläpuolella. Räsänen otti puheessaan voimakkaasti kantaa myös aborttia vastaan. Puhe aiheutti laaja paheksuntaa ja eropiikin kirkosta. Yksi Räsäsen puheenvuoroista irtautunut oli arkkipiispa Kari Mäkinen, joka kiirehti toteamaan, ettei Räsänen edusta kirkon kantaa.

Sittemmin Mäkinen on itsekin useaan otteeseen hämmentänyt kirkkoon kuuluvia, esimerkiksi päätettyään puolustaa eduskunnan käsittelyssä ollutta tasa-arvoista avioliittolakia ja nyt maaliskuussa ilmoittaessaan kirkon ”suojelevan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita”. Samalla ilmeni, ettei asiasta annetuissa ohjeissa edellytetä kirkon viranhaltijoilta lain noudattamista.

Useat tahot ovat kiitelleet Mäkisen humaania suhtautumista, vaikka se tarkoittaisikin lain ottamista omiin käsiin. Iltalehtikin puolusti viime viikolla pääkirjoituksessaan Mäkisen puheita ja hyväksyi mukisematta kirkon selvityksen, jonka mukaan kirkkoturvassa ei ole kyse lähtökohtaisesti lakia tai valtiota vastustavasta käytännöstä. Sanan ”lähtökohtaisesti” sanakirjamerkitys on kuitenkin ”periaatteessa, yleensä, teoriassa tai pohjimmiltaan” eli se jättää avoimeksi mahdollisuuden myös jollekin muulle tulkinnalle.

Tästä syystä pahoitin itsekin mieleni Mäkisen puheista. Mielestäni kirkolla, tai millään muullakaan yhteisöllä, ei ole erityislupaa sitoutua ”lähtökohtaisesti” maallisen lain noudattamiseen. Uskonnollisilla yhteisöillä on toki vapaus itse määritellä, miten ne suhtautuvat perimmäisten tapojensa mukaisesti vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, mutta mitään tulkinnanvaraa suhteessa rikoslakiin ei saa olla. Kirkon on myös syytä toiminnassaan sitoutua viranomaispäätösten ja maallisen oikeuden antamien tuomioiden kunnioittamiseen.

Mäkisen tai Räsäsen puheiden takia kirkosta eronneiden profiilit lienevät hyvin erilaisia. Olettaisin monen Räsäsen puheiden takia eronneen nyt tuulettelevan Mäkisen lausuntoja, vaikka kyseessä on loppujen lopuksi täysin sama asia eri näkökulmasta katsottuna. Itse en hyväksy kummankaan puheita, vaan kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen tulee tässä maassa sitoutua aina maallisen lain kunnioittamiseen. Jos hyväksyisimme, että kirkkoturva on menettely, jossa lain noudattamiseen sitoudutaan ”lähtökohtaisesti”, olisi meidän vastaavasti oltava valmiina hyväksymään, että esimerkiksi lapsiavioliitot ovat Suomessa vain ”lähtökohtaisesti” kiellettyjä. Mihin raja vedetään ja kenen haluamme vetävän sen rajan, uskonnon vai maallisen järjestelmän? Itselleni vastaus on jälkimmäinen.

Haluan varmistua, että kaikki yhteisöt, joihin kuulun, sitoutuvat toiminnassaan maallisten lakien noudattamiseen. Kuopion piispa Jari Jolkkosen kanssa käymäni keskustelut saivat minut vakuuttuneeksi, että suurin osa Suomen seurakunnista toimii näin. Kirkko auttaa parhaiten kuuntelemalla, ei piilottelemalla tai antamalla asianajoapua. Siksi toivonkin, seurakuntalaisena enkä kansanedustajana, että kirkkohallitus päivittää nopeasti kirkkoturvaa koskevan ohjeistuksensa. Samoin toivoisin, että arkkipiispa täsmentäisi julkisesti, mitä lopulta tarkoitti ”kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden auttamisella”. Päivi Räsänen ei mielestäni ole kirkon ääni, vaan poliitikko, mutta arkkipiispa on sitä minulle ja suurimmalle osalle suomalaisista. Olen kuitenkin päättänyt, etten eroa kirkosta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kirkko on aina ollut maallisen vallan tuki ja turva ja maallisen vallan alapuolella kaikissa maissa. Jo vuosisatoja sitten Venäjän tsaari oli ehdoton kirkon päämies kaikissa asioissa, ihan kuten nykyisin Putin.
Pienissä asioisa kirkko voi toimia oppiensa mukaisesti.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Olen ikäni ihmetellyt, miksi meillä on valtion kirkko. Aina on ollut ja tulee olemaan hankauksia ja yhteenottoja k.o. suhteen takia.
Kirkko on joutunut tinkimään oman ohjekirjansa teeseistä moneen kertaan maallistuneen valtiovallan käskystä.

Kun kirkon hallintoon otettiin poliittisesti näyttäytyviä henkilöitä, meni koko hallinto sekaisin.

Kristillisen avioliiton pitää kuulua vain uskontokuntaiselle kirkolle. Valtiovalta määrätköön muista yhdentymisistä.

Entä jos jostakin muusta uskontokunnasta tuleekin uusi valtauskonto. Mitäs sitten?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Vertailet varsin huolimattomasti Räsäsen ja arkkipiispan tapausta keskenään.

Huomaa, että Räsänen esitti ajatuksiaan lainsäätäjän ominaisuudessa.

Arkkipiispa taas ei ole millään lailla esittänyt suosituksia laittomuuksiin ja nuo mainitsemasi ohjeistukset sisältävät lain rikkomisen riskien tiedostamista, ei lain rikkomisen sallimista tai kannustamista.

Kärpäsestä härkänen, ehdottomasti.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

On siinä jotain erinomaisen omituista että vaikkei arkkipiispa käskekään alaisiaan lakia rikkomaan niin kuitenkin varoittelee että jos teette ohjeitteni mukaan niin siinä on vaara tulla rikkoneeksi lakia.
Aika lailla rimaa hipoen mennään vaikkei pudotetakaan.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Ihme näsäviisastelua. Kummatkin suhtautuvat positiivisesti lakien rikkomiseen eikä se ole hyväksyttävää sanoi sen kuka tahansa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kirkkohan saarnaa kaikkien esivaltojen olevan Jumalan asettamia ja esivalta ei turhaan miekkaa kanna, nyt olisi syytä tuota miekkaa käyttää ja vapauttaa kirkko valtiosta.

Timo Tuovinen

kyllähän yhteiskunnan pitää luokitella kaikki järjestöt jotka ei alistu yhteiskunnan lakeihin joko terroristeiks, tai rikollisjärjestöksi.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Timo, ei se homma ihan niin ole. Jos Putinin ystävät eliminoivat hänen arvostelijoitaan, ei hallintokoneisto edes reagoi asiaan.

Kun kansalaissodassa papin poika tappoi köyhiä niin eipä tuomittu.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Rasisminvastaisen viikon hengen ja sen aikana tapahtuneiden terroritekojen ja ilmenneen uudenlaisen ydinasepelotteen oloissa heräsi kysymys: voisivatko johtavat kirkonhenkilöt panostaa oman alansa ydinosaamista kysyviin rasisminvastaisuusprojekteihin sen sijaan, että hääräävät poliittisluontoisesti turvapaikkabisneksen ja kansalaistottelemattomuusanarkismin alueilla - vaikkapa maailmanekumeenisessa uskontojenvälisessä dialogissa alla esitellyn yleisuskonpuhdistushankkeen selvitysmiehinä/naisina?

Jyrki Katainen luonnehti Brysselin terroritekoja rasistisiksi iskuiksi eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä vastaan. Pakistanissa kohteena olivat paikalliset kristityt. Ns. oikeauskoiset hyökkäsivat ns. vääräuskoisia vastaan. Kaikki muut paitsi ääri-islamistit ovat niitä "vääräuskoisia". Viranomaiset ja poliitikot suhtautuvat terroristeihin rikollisina, lain ja yhteiskuntarauhan näkökulmasta. Uskonhenkilöiden kai tulisi suhtautua heihin enemmän syntisinä ja uskonnon tarkastelukulmasta? Maallisen lain näkökulmasta kirkon tulisi lähinnä noudattaa ja rohkaista noudattamaan lakia, ei omalla toiminnallaan kolkutella ja rikkoa sen rajoja!

Paitsi että kristityn kirkon piirissä terrori tuomitaan periaatteessa ja annetaan armon käydä oikeudesta, pitäisikö hengenmiesten uskaltaa tarkastella myös "jumalan asialla olevien" ääriryhmien uskonnollista taustaa? Se ei oikein riitä, että väitetään vastoin parempaa tietoa, ettei terroristeilla ole uskontoa.

Poikkiuskonnolliselle maailmanekumenialle olisi varmaan todellista monikulttuurista tilausta ja työsarkaa ajankohtaisista empiirisistä havainnoista päätellen. Rasistisia vihapuhe- ja syrjintäilmauksia kitketään virallisesta kielenkäytöstä ja julkisista teksteistä maallisen hallinnon ja yhteiskunnan puolella, miksei myös keskeisiä etiikkaohjeita ja käskyjä jopa kuoleman uhalla ja paratiisilla palkiten asettavista uskontoperäisistä käytössääntökokoelmista?

Jihadistiset terroristit vetoavat noudattamiinsa yhä voimassaoleviin keskiaikaisin islamin sääntöihin toimintansa oikeuttajana. Myös totalitaristissävyiset valtiolliset tahot pystyvät yhä puolustelemaan kansanryhmäsortoa uskonnollisten opinkappaleitten kirjaimellisesti suomalla "oikeutuksella". Miekkalähetys, etniskulttuurinen viha ja vakaumussyrjintä eivät useimpien ihmisten mielestä saa enää pohjautua muka Jumalan sanaan ja 'ylempään johdatukseen'. Nämä ilmiöthän edustavat myös keskeisintä syytä turvapaikanhakukriisille, pakolaisuudelle sekä kasvavalle rasismille nykymaailmassa, Euroopassa ja Suomessa.

Islam- ja geopolitiikka-asiantuntija Alan Salehzadehin mielestä islamin johtajilla on velvollisuus uudistaa islamia ajan mukaisesti samalla tavalla kuin tapahtui kristinuskossa renessanssin aikaan, ks. http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2015/12...

Jos jonkin valtion lainsäädännöstä tai laillisen puolueen tms. järjestön säännöistä löydettäisiin muinaisaikojen jäänteenä kirjattuja pykäliä ja momentteja, jotka yleisen kielitajun perusteella voitaisiin tulkita maailmankatsomukseen pakottamiseen ja tappamiseen yllyttämiseksi hengellistä ym. palkkiota luvaten, viranomaiset ja kansainvälinen yhteisö ja luultavimmin myös organisaation omat vastuulliset johtoelimet korjaisivat tilanteen pikimmiten konkreettisemmin kuin selittelemällä että "nämähän ovat varmaan ns. kuolleita kirjaimia". Rasistisia vihapuhe- ja syrjintäilmauksia kitketään virallisesta kielenkäytöstä ja julkisista teksteistä toisaalla, miksei myös keskeisiä etiikkaohjeita ja käskyjä asettavista käytössääntökokoelmista?

- Olisiko aika päivittää hurskaus globaalisti ihmiskasvoiseksi ja moderoida jumalakuva modernin hyväntahtoiseksi? On väärin, jos jumalattomat voivat edelleen perustella linjauksiaan viittaamalla ihmiskunnan hienoimpina pidettyjen aatteiden dokumentteihin ja muka Jumalan ilmoitukseen. Voisiko ev.lut. kirkon johtaja yhdessä muiden uskontokuntiemme vastuullisten kanssa osallistua poikkiuskonnolliseeen vuoropuheluun, jonka pyrkimys olisi siivota/moderoida pois kaikkien uskontojen pyhistä kirjoista ja virallisista teksteistä edelleen jäljellä olevat kirjaimellisesti tulkittuna väkivaltaan ja rasismiin yllyttävät keskiaikaiset reliikkikohdat? - Ks. uskonpuhdistusvetoomus arkkipiispalle ja imaameille ym. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214664-m...

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Timo, ei se homma ihan niin ole. Jos Putinin ystävät eliminoivat hänen arvostelijoitaan, ei hallintokoneisto edes reagoi asiaan.

Kun kansalaissodassa papin poika tappoi köyhiä niin eipä tuomittu.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Puutut kovin kärkevästi yhteen sanaan lauseen keskellä. Kirkkoturva ei ole lähtökohtaisesti lainsäädäntöä tai valtiota vastaan suunnattu. Lause on hyvin kirjoitettu. Ei kirkkoturvan piiriin ajautuneen henkilön asioita ajeta lakia tai oikeutta vastustamalla, vaan pyrkimällä yhteistyöhön viranomaisten kanssa.

Kirkko on aina tarjonnut turvaa yhteiskunnan vähäosaisimmille. Kirkko tarjoaa apua, myös lainopillista apua, henkilöille jotka eivät itse osaa tai pysty esimerkiksi hakemaan hänelle kuuluvia etuuksia.

Kirkko ei ohjeen mukaan markkinoi eikä tarjoa kirkkoturvaa kenellekään. Jos yksilö hakee kirkolta suojelua ja turvaa, kirkko voi tarvittaessa henkilön kirkkoturvan piiriin ottaa. Kirkko ei myöskään piilottele ketään.

On hyvä, ettet eroa kirkosta väärinkäsityksesi vuoksi.

Reko Kauranen

Kun sanoi että uskova voi joutua rikkomaan lakia, koska Raamattuun sidottu omatunto ei voi tehdä tuon lain mukaan. Ja hyvä tausta asialle saadaan kun ajatellaan natsi-Saksaa. siellä oli juutalaisvastaiset lait ja valitettavasti valtakirkko mukautui tähän vedoten myös että esivaltaa pitää totella. UT.ssa on kuitenkin selvästi sanottu että Jumalaa pitää totella enemmän kuin esivaltaa. Yksi pappi Saksassa ei totellut lakeja Bonhöfer ja maksoi siitä hengellään. Kumpaa nyt blogisti aplodeeraa Bonhöferiä vai saksan valtakirkkoa. Monesssa asiassa blogisti varmaan on samaa mieltä Räsäsen kanssa, sen verran blogistikin on tässä kristillispohjaisessa kulttuurissa oppinut, mutta koska blogisti näyttää osittain hypänneen pois kristillisen kulttuurin piiristä, niin eroavaisuuksia tulee.Uskontoja ei todellakaan kanna laittaa yksi yhteen. Kristinusko on väkivallaton, vihollisen rakastamista kehottava,armahtavaisuutta esiin tuova. Totta kai muissa eettisissä asioiss kuten sukupuolimoraalissa kristinuskon ja yhteiskunnan arvot näyttävät kolahtavan yhteen. Islam on taas ollut alusta asti väkivaltainen, naista alistava, vihaan yllyttävä toisenuskoisia kohtaan eli on kuin yö ja päivä kun verrataan kristinuskoon.
Mitä taas Mäkiseen tulee niin hänen agendansa on nimenomaan islamia suosiva, siksi niin laaja-alainen lupaus, joka koskisi jopa mahdollisis terroristeja tai sellaisia jotka eivät turvapaikkaa tarvitse. Meidän on kristinuskon mukaisesti kuitenkin suojeltava heikkoja, jopa yhteiskunnan taholta, kun vääryyttä tapahtuu. Siinä onkin vaikea asia että milloin on sellainen tilanne pakolaisen kohdalla. Ei ole aina tietoa ja viranomainen ei näytä valitettavasti aina tietävän esim sitä, että kristitty muslimimaassa on jo hyvinkin todennäköisesti vainon kohde. Sehän on nähty jo pakolaisleireillä, jossa muslimit vainovat kristittyjä.
Jätänpä blogistille pohdittavaksi onko todella aina toteltava lakeja. UT sanoo pääsäännön että esivaltaa pitää totella, mutta kun tulee tilanne,jossa laki vaatii tekemään vastoin UT:n ohjeita, on toteltava sitä. Näin tekivät kristityt Rooman valtakunnassa, kun eivät kumartaneet keisaria Jumalana. Siitäkin ehkä blogisti moittisi kristittyjä. Vai kuinka?

Matias Ahtopelto

Kyllä arkkipiispa ja muut kirkon johto antavat aika huolettomasti lausuntoja. Kirkollisveron nostamiseksi on monissa seurakunnissa paineita. Ei nämä kirkon suojiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet näitä paineita ainakaan vähennä.
Tässä on myös aatteellinen puoli jota varsin usea ei hyväksy. Miksi hyysätä sellaisia mielipidesuuntien edustajia, jotka eivät kristinuskoa hyväksy.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Viimeiseen kysymykseesi on helppo vastaus: Koska ihmisarvo ei ole mielipidesuunnasta kiinni.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Päivi Räsäsen humanismi on erilaista kuin arkkipiispa Kari Mäkisen. Räsänen pistää oman päänsä pölkylle, Mäkinen lähinnä alaistensa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset