*

mikkokarna Lapin puolustaja

Olen ollut surullinen

Olen ollut tänään erittäin surullinen. Olen ajatellut brittiläisen kansanedustajan Jo Coxin eilistä raakaa murhaa, jolla on mitä ilmeisimmin poliittiset motiivit. Tänään tiedotettiin, että poliisi harkitsi Coxin asettamista erityissuojeluun tämän saamien uhkausviestien takia. Kyseessä on syvä tragedia ja osoitus siitä, että mikä tahansa on nykyäänkin mahdollista. Myös sivistysvaltioissa.

Mitä ihmisyys lopulta on? Mikä ajaa ihmisen tällaiseen tekoon vain siitä syystä, että joku on hänen kanssaan eri mieltä? Entä miksi olemme jo Suomessakin turtuneet erilaisiin uhkausviesteihin ja miksi niitä on liikkeellä niin paljon? Ministerit ja kansanedustajat saavat sellaisia täälläkin koko ajan omasta puoluekannastaan ja maailmankatsomuksestaan riippumatta. Viha ja uhkailu ei tunne mitään rajoja.

Politiikan ja kaiken ihmisten välisen vuorovaikutuksen periaatteena tulisi olla keskinäinen kunnioitus. Samoin olisi muistettava, Evelyn Beatrice Hallia mukaillen, että vaikka toisen mielipidettä ei hyväksy, tulee aina puolustaa tämän oikeutta sen ilmaisemiseen. Mielipiteiden ja ajatusten tukahduttaminen ei ole koskaan kestävä ratkaisu ja todellista vapautta on mahdollisuus kertoa ihmisille myös sellaista, mitä he eivät halua kuulla. Poliitikkojen taas on kestettävä kovaakin kritiikkiä, mutta uhkailua saati väkivaltaa ei tule hyväksyä missään muodossa. Vihaa vastaan on taisteltava yhdessä.

Syvä osanottoni Jo Coxin omaisille. Kenellekään ei saisi käydä näin ajatustensa takia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Monet suoran demokratian kannattajat pitävät useampia kansanäänestyksiä yksittäisistä asioista kansalaisia vapauttavana asiana mutta Isossa-Britanniassa tämä viimeisin on saanut monet todella huolestumaan siitä miten ihmisiin yritetään vaikuttaa ja mihin voimakkaan vastakkainasettelun viikot johtavat. Mieleisensä tuloksen saamiseksi monet venyttävät poliittista kielenkäyttöään äärimmilleen, jotta saavat kansan innostumaan.

Tämä tapaus kuitenkin johtaa heillä syvälliseen kansalliseen itsetutkiskeluun, oli äänestyksen tulos mikä tahansa. Tässä hieman paremmin ilmaistu sama asia:

"Sometimes rhetoric has consequences. If you spend days, weeks, months, years telling people they are under threat, that their country has been stolen from them, that they have been betrayed and sold down the river, that their birthright has been pilfered, that their problem is they’re too slow to realise any of this is happening, that their problem is they’re not sufficiently mad as hell, then at some point, in some place, something or someone is going to snap. And then something terrible is going to happen."
http://blogs.spectator.co.uk/2016/06/a-day-of-infamy/

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Kuulemani mukaan brittien Brexit-leiri on harjoittanut aika agressiivista kampanjointia erityisesti Facebookissa. Heillä on sekä vapaaehtoisia EU:n vastustajia, että palkkaa saavia some-päivystäjiä jotka tuottavat Brexit-eroa puoltavaa sisältöä ja klikkailevat runsaasti toistensa EU-vastaisista kommenteistaan. En sano, etteikö näin saisi tehdä. Eikä ole mitenkään varmaa riittääkö tällainen somen kautta muodostuva vaikutelma (eli valtaosa briteistä kallistuisi EU:sta eroamisen kannalle) vaaliuurnille asti. Voi olla, että somekohkaaminen on ainakin osittain pintakuohuntaa ja sillä on vain varsin rajallinen vaikutus lopulliseen äänestyskäyttäytymiseen. Toisaalta sosiaalista mediaa ei tule vähätelläkään. Jos nämä tarinat Brexit-leirin vimmaisesta some-kampanjoinnista pitää paikkaansa, kiinnostavaa siinä on yhtäläisyydet Venäjän toiminnan kanssa. Venäjän palveluksessakin on runsaasti sekä isänmaallisia vapaaehtoisia, että palkkaa saavia trollaajia. Brexit-kampanjan yhtäläisyydet Venäjän hybridisodankäyntiin ovat melko loogisia. Mitä hajanaisempi ja epävakaampi EU, sen parempi Putinille. Siihen mitä hajotetun EU:n tilalle saataisiin, harva brexitiä kannattava osaa vastata kovinkaan tyydyttävästi. Ehkä Britannia muuttu yhtäkkiä taas suureksi siirtomaavallaksi "vanhojen hyvien aikojen" tapaan? Uskoo ken tahtoo.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suomen poliitikoista on näkyvästi uhkailtu ja häiritty ainakin Alexander Stubbia.

http://tiedonantaja.fi/artikkelit/koulutuskusettaj...

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Otetaan vaihteeksi nihilistinen näkökulma. Myös Amerikan voice ohjelmasta tuttu 22 - vuotias Christina Grimmie ammuttiin kuoliaaksi muutama päivä sitten. En muista lukeneeni blogia Kärnän suuresta surusta tässä tapauksessa vai tunteeko sitä erilaista yhteenkuuluvuutta kanssapoltiikkoa kohtaan oli maa mikä vaan?

Jo Coxin surmasi mielenterveysongelmista kärsinyt erakoitunut mies. Ammatti-ihminen, psykiatri, voi arvailla, kumpi painoi enemmän puntarissa, harhat ja sairaus vaiko ilmeinen kiinnostus äärioikeistoa kohtaan (tilasi vuosikymmeniä 'alan' lehtiä) vai miten tämä kombinaatio toimii sairaan ihmisen mielessä. Minä en ainakaan ole kykenevä moiseen analyysiin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se että tilasi lehtiä ei merkitse sinänsä oikeutusta leimata heikolla psyykellä varustettua poliittiseksi toimijaksi. Mutta Engren sinä sivuutat kokonaan sen että juuri nuo lehdet (päinvastoin kuin esim vaikka jonkin vakiintuneen puolueen lehti) tihkuvat väkivaltaa ja kapinaa ja puhetta köysien öistä jms. Tietysti niiden pitkäsikainen lukeminen ohjaa käytöstä esim stressitilanteissa.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Tämä osoittaa, että Engren ei ymmärrä asian pointtia. Kyseessä ei ollut vain hyökkäys yksittäistä ihmistä kohtaan, vaan kyseessä oli myös hyökkäys kansanvaltaa ja demokratiaa kohtaan. Aivan samalla tavalla Stubbin päälle heitetyt cokikset tai PS:n puoluetoimiston suttaaminen ei ole vain tavallista ilkivaltaa, vaan ne loukkaa meidän yhteiskunnan rakenteita. Nyt Cox joutui maksamaan kalliimmalla mahdollisella tavalla siitä, että hän halusi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tämän teon vakavuutta ei voi vähätellä sillä, että kyseessä on mielenterveysongelmainen. Myöskään muut kuin tekijät ei ole vastuussa tässä, mutta vastakkainasettelu ja vihapuheet puolin jos toisin pitää loppua.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kannattaisi miettiä käsitettä mielenterveysongelmat. Mies oli kertonut niistä jo vuosia sitten ihan lehtijutuissakin. Ilman, olisit oikeassa. Jos taas verrataan Orlandon veritekoon on se ihan eri asia.

http://www.wsj.com/articles/a-life-of-violent-thre...

Reijo Jokela

"Tämän teon vakavuutta ei voi vähätellä sillä, että kyseessä on mielenterveysongelmainen. Myöskään muut kuin tekijät ei ole vastuussa tässä"
Tässäkin kyseenalaistetaan nämä mielentilatutkimukset. Nehän ovat täydellisen turhia, jos kerran tekijän mielenterveydellä ei ole mitään vaikutusta hänen vastuuseensa teoistaan.
En kyllä ymmärrä tällaista näkemystä siinä mielessä, että jos ihminen on tilassa, jossa hän ei ymmärrä tällaisen tekonsa seurauksia, niin miten ihmeessä hän sitten osaisi mieltää tekonsa kansanvaltaa ja demokratiaa kohtaa?

Reijo Jokela

"Mikä ajaa ihmisen tällaiseen tekoon vain siitä syystä, että joku on hänen kanssaan eri mieltä"?
Aika syvällinen analyysi, kun ottaa huomioon, että tekijästä tiedetään mielenterveysongelmat ja vielä vahvistamaton tieto, että olisi tilaillut "sopimattomia" lehtiä.
Eikö olisi parempi pohtia sitä, että miksi kukaan joutuu menettämään henkensä sen vuoksi, että toisen mielenterveysongelmien hoitoon ei riitä rahaa ja resursseja. Meillähän jatkuvien leikkausten myöstä vastaavien kävelevien aikapommien määrä jatkaa kasvuaan. Ymmärrän tietysti poliitikkoa joka hakee tekoon ensimmäiseksi syytä "kuunatsien" toiminnasta, koska tuo jälkimmäisen vaihtoehdon pohdiskelu edellyttäisi peilin eteen menoa.
Tai jospa alettaisiin miettiä sitä, että ihmisiä ei valtiovallan toimesta ajettaisi mielenterveysongelmaisiksi.
Nyt kuitenkin näyttää, että helpointa on etsiä syytä kuunatseista.

Käyttäjän kirstityoton kuva
Kirsti Era

sosiaalisessa mediassa, verkkolehdissä ja myös paperimedian tekstaripalstoilla viljelty väkivaltainen retoriikka ("saunan taakse vaan!" "toivottavasti tuo lehmä raiskataan" yms) saavat psyykeltään epävakaat tai kovin nuoret ja kokemattomat luulemaan väkivaltaisia "ratkaisuja" hyväksyttäviksi ja toimiviksi. Siksi sellaisia ei pitäisi kenenkään kirjoittaa eikä suvaita esim fb-seinällään.
Aggressiivisen tekstin lukeminen kohottaa aggressiotasoa, saati kirjoittaminen. Se ei päästä ulos höyryjä, vaan lietsoo kiihkoa ennestään.

Reijo Jokela

Jos tuohon ottaa vertailukohdaksi tämän "meilllä on unelma" haihattelun, niin eikö siellä ole sama mekanismi. Vastuuttomat ja valheelliset kirjoitukset saavat psyykeeltään epävakaat tai kovin nuoret uskomaan siihen ja pitämään sitä toimivana ja jopa rikkomaan lakia edistääkseen sitä?
Ei se nyt aivan noin yksinkertaista taida olla tuo ihmismielen ohjaaminen.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Olisikohan paikallaan kysyä, mikä oli ajanut tänän epätoivoisen miehen niin syvän ahdistuksen valtaan, että hän päätyi tällaiseen tekoon? Mikä oli se alkuperäinen vaikutin, ne olosuhteet, jotka johtivat tämän miehen psyyken häiriintymiseen ja hänen sosiaaliseen ahdinkoonsa? Näitä kysymyksiä olisi myös hyvä tarkastella, niin Britaniassa kuin yleensäkin jokaisessa yhteiskunnassa.
Tällaisissa tapauksissa mennään helposti heti syyllistämisen linjalle ja unohdetaan, että tälläkin tragedialla on selvästi olemassa jokin syy-yhteys aieemin elämässä tapahtneisiin asioihin - kotiolot, koulutus, työttömyys ja ehkä sinne liittyy kiusaamista tms. jota emme voi tietää. Mutta näitä ei pohdita, vaan lähdetään suoraan liikkeel nykytilanteesta ja teilataan ihminen tässä ja nyt.
En tarkoita sitä, että teko olisi mitenkään hyväksyttävämpi, jos menneisyys antaisi selityksen näille teoille, mutta sen selvittäminen voisi auttaa meitä ennaltaehkäisemään näiden tapausten toistumista tulevaisuudessa. Miten voisimme tukea näitä rauna-alueille jääviä ihmisiä ja miten parantaa heidän elinolojaan niin, että näitä tilanteita ei tulisi.
Kehottaisinkin päättäjiä katsomaan nyt peiliin ja sen sijaan, että osoittelevat sormella tätä sinänsä hirvittävän teon tehnyttä ihmistä, pohtisivat omaa osuuttaan siihen. Mitä päätöksiä olemme tehneet, että nämä vääisetkin ihmiset voisivat katsoa olevansa edes jossain määrin hyväksyttyjä kansalaisia ja antaisi heille oikeutuksen ja syyn elää ja kunnioittaa elämää sen sijaan, että he ajautuisvat tuhoamaan sitä.
Eikö tällainen pitäisi nähdä äärimmäisenä hätähuutona, laajemminkin kuin yksilön tasolla, enneminkin kuin yksittäisen ihmisen syyllistämisenä?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jos sinut ammutaan, varmaankin ajattelet viimeisillä hetkilläsi olevasi osasyyllinen siihen, että kärsivä ihminen sinut murhaamalla pyytää apua?

Murha on murha.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Koskeeko sama kovuutesi Suomen oikeuslaitokseenkin, joka on tuomioissaan ja käytännöissään omaksunut marxilaisen "rikollinen on oikeasta uhri"-asenteen ? Ja pyrkii myös ennalta ehkäisemään rikosten uusiutumista.

Irman kommentissa oli paljon pointteja ilman, että hän olisi syyllistänyt juuri uhria. Sen sijaan Pekka sinun reaktiosi oli hämmästyttävä.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Pekka, minua ei ammuttu, mutta edelleen toivon, että siinäkin tapauksessa, että näin kävisi, joku katsoisi asiaa laajemmasta perspektiivistä kuin sinä ja miettisi, miten näitä tapuksia voistaisi ennaltaehkäistä, sillä jokainen turhaan menetetty ihmishenki on seurausta meidän kaikkien toimista tämän yhteikunnan hyväksi tai sitä vastaan. Niin politikkojen ,kuin meidän, näiden murhamiesten kanssaihmistenkin. Joku, tai jotkut asia/asiat ovat saaneet ämänkin miehen mielen järkkymään ja silloin se syy pitäisi löytää ja vastaisuudessa toimia siinä asiassa tai niissä asioissa toisin.
Ja Janne, kiitos, että ymmärrät.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Poliitikon pitää kestää kovaakin kritiikkiä, mutta miten kovaa?

Kriittisten näkemysten ja arvostelun ilmaisut ovat alkaneet yhä useammin kohdistua henkilöön eivät asiaan. Pilkasta, väheksynnästä ja halveksunnasta ei ole pitkä matka suoraan toimintaan. Tämän ovat kokeneet paitsi Stubb, myös Li Andersson ja Dan Koivulaakso.

Ivaamisen ja julkisen mollaamisen salliminen aivan ministeripaikalta, mistä käsin näytetään toisin ajattelevien "ymmärtämisen" mallia, lisää vain tätä hulluutta. Tässä pari esimerkkiä: "Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta", ja "Haastetaan fillarikommunismi, pakolliset kasvisruokapäivät, tarpeettomat kaupunkibulevardit, tuhoisat tietullit, turpeenkäytön rajoitukset, turkistarhauksen tuhoamisvimma, kotiäitien kyykyttäminen, pakkopaitafeminismi… Ja tarjotaan lohduksi jouhimatotikkari. Luonnonmukainen lohtu."

Tällaiset kannanotot ovat hauskojakin, mutta myös niiden väärin ymmärryksen riski on suuri. Toisin ajatteleviin kohdistuva iva ei ole mielestäni paras keino vakuuttaa kannattajiaan omasta paremmuudestaan.

Toivon todella, että Mikko Kärnän ilmaisema toive osuu myös poliitikkojen silmiin: "Politiikan ja kaiken ihmisten välisen vuorovaikutuksen periaatteena tulisi olla keskinäinen kunnioitus."

Reijo Jokela

"Pilkasta, väheksynnästä ja halveksunnasta ei ole pitkä matka suoraan toimintaan. Tämän ovat kokeneet paitsi Stubb, myös Li Andersson ja Dan Koivulaakso".
Andersson ja Koivulaaksohan ovat pahimmat tuolla saralla itse. Vai onko poliittisen vastustajan haukkuminen kansanmurhaajaksi hyväksyttävää kun sen tekee parempaa vasemmistolaista väkivaltaa kannattavat henkilöt?
Koivulaakso taitaa olla profiloitunut poliittiseen väkivaltaan yllyttävänä ja sen hyväksyvänä poliitikkona.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Pilkasta, väheksynnästä ja halveksunnasta ei ole pitkä matka suoraan toimintaan."

Jos nän ajatellaan niin julkisuudessa, sekä mediassa että somessa pilkataan ja halveksutaan ylivoimaisesti eniten persuja.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Ei liene sen parempi lopputulos pilkataanpa halveksien kenen tahansa mielipidettä. Parempi olisi kuunnella. Siihen pitäisi tosin olla valmiutta kaikilla. Ja sitä ei nykyisin tämän ivakilpailun tuoksinassa hevin löydy.

Parasta olisi jos julkisuudessa leviävää vihanpidon lietsontaa voitaisiin jotenkin suitsia ennen kuin se syvenee liiaksi.

Parempi olisi, jos mediassa palattaisiin pidättyväiseen kohteliaisuuteen puolin ja toisin.

Eikö poliitikkojen tehtävä ole etsiä ja löytää kompromissin mahdollisuuksia eikä jatkuvasti mollata vastustajia? Varsinkin tuolla korkeimmilla sijoilla istuessaan?

Toisinajattelevien naurunalaiseksi tekemisellä voidaan vähentää näiden kannatusta, mutta sillä ei pitkälle päästä, koska vastavuoroisesti naurattaja saa itse samaa niskaansa. Ivalla naurattaminen ei ole edes oikeasti hauskaa.

Reijo Jokela

"Parempi olisi, jos mediassa palattaisiin pidättyväiseen kohteliaisuuteen puolin ja toisin".
Ja kun tuo ei ole mahdollista kuin ruusunpunaisissa utopioissa, niin ainoa mahdollisuus on, että aikuiset ihmiset lakkaisivat vetämästä hernettä nenään, jokaisesta lauseesta, joka on hiemankin oman maailmankuvan vastainen.
Tuo paskanjauhaminen vihapuheesta on aiheuttanut sen, että todellinen suora ja ennenkaikkea piilotettu vihapuhe uppoaa tuohon tulvaan, jossa vihapuhett oikein etsimällä etsitää ja jopa löydetäänkin joskus mitä mielikuvituksellisepien tulkintojen avulla.
Usein löytäjinä ovat tutkijat nettipoliisit, sun muut joiden palkansaannin edellytys on vihapuheiden olemassaolo. Joten niitä on löydettävä, tai ei raha juokse.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #23

Näin kuvaa Angela Merkel Britannian työväenpuoluolueen kansanedustajan Jo Coxin murhaa: - "Tämä on kauhistuttava ennakkotapaus ja muistutut meille poliitikoille siitä, että yllyttävää kielenkäyttöä pitää välttää."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/197465-angela-mer...

Eiköhän olisi jo aika ruusunpunaisille utopioille?

Jotkut kyllä vetävät nenäänsä ihan mitä vaan ja saavat päähänsä kaikenlaista perustelua omankädenoikeudelle, mutta ei hulluja tarvitse yllyttää - ei ole ihan samaa, minkälaista ajattelua mediassa viljellään.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Ja perussuomalaiset pilkkaavat ja halveksuvat muita puolueita ylivoimaisesti eniten. Meillä on vain yksi puolueen puheenjohtaja koko puoluekatraassamme joka käyttää runsaasti aikaa ja vaivaa muiden pilkkaamiseen, usein varsin kummallisin tavoin. Ja hänen nimensä on Soini.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kyllä Ville Niinistö puuttui tähän fillarikommunisti-juttuun hyvinkin ivallisesti. "Aina ei voi voittaa," kuittasi Petteri Orpo Alexander Stubbin jäähyväispuheen jälkeen. Turkulainen iva on vähäsanaista, mutta tehokasta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kärnä, olt kuulemani mukaan muuttanut Inariin surememaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset