mikkokarna Lapin puolustaja

Maailman voimakkain ase

On tosiseikka, että islamilainen terrorismi on rantautunut Eurooppaan pysyvästi. Emme kykene poistamaan uskonnollista fundamentalismia maailmasta muutoin kuin sivistystason ja hyvinvoinnin kasvun myötä, mutta tämä on ylisukupolvinen työ. Sitä ennen tarvitaan toimivia lääkkeitä taisteluun terrorismia vastaan. 

Terrorismin, ja uskonnollisen fundamentalismin, kasvualustana on usein pelko, tyytymättömyys ja pahoinvointi. Vaikka tiedämme tämän, meidän usein vaikeaa vastata kysymykseen, miksi tämä teko tapahtui? Yksittäisiä syitä, joiden seurausta jokin teko olisi, voidaan aina eritellä, mutta pohjimmiltaan motiivit palautuvat usein johonkin suurempaan. Ääri-islamilaisessa terrorismissa kyse on niin maallisesta kuin taivaallisestakin rankaisemattomuudesta.

Rangaistukset yhteiskunnassa toimivat sekä pelotteena, että osoituksena siitä, ettei tekoja hyväksytä. Jokainen yksilö, joka ei sitoudu länsimaiseen maalliseen oikeusjärjestelmään, vaan pitää taivaallista lakia tätä korkeampana, on tavallaan riskitekijä riippumatta siitä, mitä uskontoa hän harjoittaa. Tämän vuoksi on selvää, että uskonnollisilla auktoriteeteilla on vastuu korostaa maallisen lainsäädännön noudattamisen tärkeyttä.

Miten meillä?

Helsingin muslimiyhdyskunta korostaa sivuillaan, että Islam ei hyväksy terrorismia, mutta paljastaa kuitenkin samalla ongelman ytimen. Yhdistyksen mukaan Jihadissa muslimisotilas kamppailee, jotta Allahin sana olisi korkein ja sotiminen niitä vastaan, jotka ovat varustautuneet aseisiin surmatakseen muslimeita, on täysin sallittua Islamissa. Tätä terroristit juuri ajattelevat toimiessaan ja kytkevät vihollisekseen koko läntisen maailman. Samalla yhdyskunta tällä lausumalla käytännössä pyhittää esimerkiksi niiden tappamisen, jotka ovat valmiina taistelemaan Daeshin riveissä olevia muslimeita vastaan. Tämä ei varmaankaan ole tarkoitus?

Yhtä suuri tosiseikka kuin islamilaisen terrorismin rantautuminen Eurooppaan on myös islamofobian ja rasismin rantautuminen. Nämä ilmiö kumpuavat suurelta osaltaan samoista syistä kuin terrorismi: pelosta, tyytymättömyydestä ja omasta pahoinvoinnista. Mitä näille tunteille antautuvat eivät huomaa on se, että he toimivat juuri kuten terroristit haluavat. Terroristit haluavat lietsoa polarisaatiota ja lisätä vastakkainasettelua. Ja yhtä lailla, kuin uskonnollisten auktoriteettien tulisi tuomita terrorismi, tulisi poliittisten auktoriteettien tuomita rasismi ja islamofobia. Näin ei Suomessa aina valitettavasti tapahdu, vaikka pahimmillaan nämä ilmiöt johtavat ja ovat johtaneet terroritekoihin. Kun suomalainen kansanedustaja tai nuorisojärjestön puheenjohtaja alkaa vaatimaan kaikkien muslimien karkoittamista Suomesta, on mopo karannut pahasti käsistä.

Ymmärtäminen ei aina auta

Näyttääkin pahasti siltä, että meitä vaivaa yliymmärtämisen ongelma. Jotkut haluavat ymmärtää terroristeja ja löytää oikeutettuja motiiveja heidän teoilleen sekä etsiä syytä länsimaista. Toiset haluavat ymmärtää rasisteja ja muukalaiskammoisia sekä hakea ulkopuolista syyllistä ihmisten pahoinvointiin. Annan kaikille pienen vinkin: mitään tarvetta minkään tällaisen ymmärtämiselle ei ole, sillä järjettömyyttä ei tarvitse ymmärtää. 

Järjettömyyksien ymmärtämisen lopettaminen onkin paras lääke taistelussa järjettömyyttä vastaan, oli se sitten terrorismia, rasimia tai mitä tahansa muuta. Ulkopuolinen tuomitseminen auttaa hyvin harvoin, mutta kun oma yhteisö lakkaa ymmärtämästä, voidaan myös järjettömyydet lopettaa. Siksi tarvitsemme tällä hetkellä dialogia ja avointa keskustelua yli yhteisörajojen enemmän kuin koskaan. 

Maailman globalisoituessa ja ihmisten liikkuvuuden kasvaessa meillä ei oikein ole muita vaihtoehtoja, kuin pyrkiä tulemaan keskenämme paremmin toimeen. Vastuu on meillä jokaisella riippumatta siitä, mitä uskontoa harjoitamme tai mikä ihonvärimme on. Mikäli joku ei ole tätä vastuuta valmis kantamaan, ei sitä pidä ymmärtää. Siksi toivonkin Helsingin muslimiyhdyskunnan selkiyttävän antamaansa informaatiota, ettei sitä voida missään tilanteessa tulkita oikeutukseksi terroriteoille. Terroristeille on toivotettava "hyvää matkaa helvettiin". Samoin toivon, että Suomessa tuomitaan avoimesti omissa yhteisöissään ne poliitikot, jotka ovat vaatineet esimerkiksi muslimien massakarkoituksia. Tällaisten asioiden kanssa ei pidä flirttailla.

Yhteisöt - maailman voimakkain ase

Paras ase taistelussa terrorismia, rasismia tai mitä tahansa muuta ei-toivottua ilmiötä vastaan ovat yhteisöt. Valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin. Pelon ja vihan täyttämä yhteisö kykenee äärimmäiseen pahaan, kun vastaavasti keskinäiseen kunnioitukseen ja huolenpitoon perustuva yhteisö kykenee äärimmäiseen hyvään. Ja koska poikkeukset vahvistavat aina sääntöjä, ei yhtäkään yhteisöä voi tuomita sen yksittäisen jäsenen tekojen perusteella.

Omista arvoista on yleensä vaikeaa rakentaa sellaista mallia, joka voitaisiin perustella sellaiselle, joka ei samoja arvoja jaa. Mutta koska myös arvomaailmat ovat osaltaan muuttuvia konsktruktioita, on ymmärryksen rakentaminen mahdollista. Siksi on tärkeää olla rohkea. Mikäli olet sitä mieltä, että rasistit, islamofobit ja terroristit pitää kaikki tuomita, niin sano se rohkeasti ääneen. Älä ole hiljaa, vaikka tuomitsisit sitten ystäväsi. Tai sitten hallituskumppanisi, joista perussuomalaisten poliitikkojen puheita on viime aikoina ollut mahdotonta hyväksyä.

Vaikka näiden asioiden sanominen väkivaltaisten ja vastenmielisten tekojen keskellä voi tuntua kliseeltä, niin sitä ne eivät ole. Henrik Ibsen kirjoitti aikanaan, että yhteisö on kuin laiva ja jokaisen tulisi tarvittaessa olla valmis sen ruoriin. Olisitko sinä valmis ja mihin laivaamme, eli maailman voimakkainta asetta, käyttäisit? Pelkoon ja vihaan vai kunnioitukseen ja huolenpitoon? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Suggeroituja ihmisiä, koraani on heille 100% Allahin sanaa, voi voi >>> https://finnsanity.blogspot.fi/2016/07/islam-on-ke...

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016072621960458_...

Nyt Ranskassa, papilta katkaistu kaula. Daesh.

Ranskassa taidetaan käydä sisällissotaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tai sitten siellä vain myydään toimittajille valkopesuainetta. "XXX pesee vaikeatkin pyykit hohtavan valkoisiksi vain puolessa tunnissa". Tällaisella vauhdilla saattaa tosin hyvästäkin pesukoneesta laakeri leikata kiinni.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Emme kykene poistamaan uskonnollista fundamentalismia maailmasta muutoin kuin sivistystason ja hyvinvoinnin kasvun myötä, mutta tämä on ylisukupolvinen työ. Sitä ennen tarvitaan toimivia lääkkeitä taisteluun terrorismia vastaan."

- Toimivia lääkkeitä terrorismia vastaan ihan varmasti tarvitaan (ja on enemmän kuin käytetään), mutta myös uskonnolista fundamentalismia vastaan olisi käytettävissä muitakin keinoja kuin länsimaiden sivistystason ja hyvinvoinnin kasvu entisestään. Uskontojen pyhät kirjat merkitsevät mahdollisesti miljardeille ihmisille edelleen kirjaimellisesti Jumalan sanaa eli tunnetasolla ja kulttuurisesti jopa voimakkaampaa imperatiivia kuin valtiolliset lainsäädännöt. Kategoristen imperatiivien teksteissä ei saisi olla kohtalokkaita ja vaarallisia inhimillisiä virheitä ja vanhentumia. Moni alun perin hyvässä uskossa laadittu ohjeistus on ajan saatossa muuttunut nykyihmisen ja jumalan näkökulmasta pykäläpiruksi maailmanuskontojen pyhissä reliikkikirjoituksissa. Yksi kokeilemisen arvoinen idea lääkkeeksi uskonnollista fanatismia vastaan lopussa, aluksi sananen liiasta hypestä ja vahvistamattomien tietojen levittämisestä.

1. Viime aikoina yleistyneet ja tutkijoiden mukaan yhä yleistyvät (mm. Leena Malkki) uskonnollismotiiviset terroriteot ovat huolestuttaneet uutisotsikkoina esiin tullessaan kadun kansaa tavattomasti ja viranomaisia jopa kahdellakin tavalla. Mukana on liioiteltuakin hypeä, mikä tekee viranomaisten ykköshuolen ymmärrettäväksi. Ei ole hyvä, että äärimmäisen harvojen tekemät terrori-iskut nostattavat terveen pelon lisäksi myös perusteetonta muukalaiskammoa. Viranomaisten kakkoshuolihan on tiettävästi se sama kuin muillakin.

Ykköshuoleen liittyen on tietty hämmennystä herättävää, että aina näissä tapauksissa liikkuu myös vääriä tai vahvistamattomia ja puoliksi vahvistettujakin mutta myöhemmin kumottuja tietoja varsinaisen disinformaation lisäksi. Joskus näitä uutisoidaan hyvinkin uskottavissa medioissa, kuka nyt mitäkin sellaisena pitää. On ymmärrettävä myös median vastuu mielialojen ja ensireaktioiden kehityksessä.

Münchenin ampumistapauksesta kerrottiin tuoreeltaan pitkin päivää ainakin CNN:llä ja France24:lla silminnäkijätietoa, jossa kosovolainen mainen kertoi 8-vuotiaan poikansa nähneen ampujan lataavan asettaan McDonaldsin wc:ssä ja äiti itse oli kuullut tämän huutaneen "Allahu akbar! aloittaessaan lasten ampumisen". Nainen vannoi tunnistaneensa huudon erityisen hyvin, koska on itsekin muslimi kosovolaisten tapaan. Tämäkin tieto lienee kuitenkin ollut väärä tai todistamaton, koskapa toisena uutispäivänä sitä ei enää ollut julkisuudessa. Sinänsä tapahtuneenkaan ko. huudon merkitys ei vielä linkittäisi ampujaa mihinkään terrorismiin, vaan ainoastaan kuvastaisi jotain siitä, että lopun koittaessa ihmisillä yleensää on useinkin tarve ajatella jotain ikuisuuusasioita henkkoht tai kulttuurinäkökulmasta.

Müncenin ampuja Breivik-profiilikuva Facebookissa kallistaa motiivispekulaatioita hiukkasen siihen suuntaan, että kiinnostus Breivikiä kohtaan olisi jotenkin myötäsuuntaista eikä voimakasta vihaa ja kostonhalua niinkuin tuntuisi jotenkin luontevammalta. Useimmat kai aluksi olettivat että tämä iranilaismamutaustainen musliminuori olisi tehnyt tekonsa kostaakseen Breivikin viiden vuoden takaisen mamuvastaisen joukkomurhan. Molempien uhreissa toki oli sekä mamuja että kantaväestöä, vaikka roskaruoka-mäkkäri kai nykyeurooppalaisessa kuvastossa koetaan enemmän mamunuorten paikaksi kuin paikallisten.

2. Euroopassa rauha järkkyy, myös osin 'breivikiläisten' natsityyppisten ja pääosin viime aikoina lisääntyvien islamististen terrori-iskujen muodossa vihan kierrettä ruokkien. Kansallista ja kv. (geo)poliittistakin tasoa laajemmin ajatellen, myös jotkut uskonnolliset ajatusrakenteet ovat siis myös siinneet joiltain osin piilevästä patoutuneesta vihasta.

Hitlerin keskeiset vihakirjoitukset ovat olleet pitkään kiellettyjä Saksassa, ja edelleen esimerkiksi Mein Kampf saadaan julkaista vain ja katekismustyyppisellä sananselitysvaroitussaatteella varustettuna. Hyvä näin, koska Saksassa lienevät enimmät helposti propagandalla laittomuksiin altistettavat potentiaaliset natsivaltakunnanseuraajat, eivät Norjassa tai Tanskassa, vaikka ne antautuivatkin omien terijoenhallitustensa kautta totalitarismille.

Nykypäivänä jihad-oppia muistuttavia pykäliä minkä tahansa yhteisön, organisaation, järjestön tai uskontokunnan viralliseen ohjelmaan sisältyvissä legitiimisti kirjallisina toimintaohjeina pidettävissä kohdissa voidaan luonnehtia laillisuuden kannalta lähinnä rikokseen yllytämiseksi ja vihapuheeksi ja hengellisessä mielessä 'saatanallisiksi säkeiksi'.

Käytännössä kirjaimellisesti tulkitun jihad-opin olemassaolo, laillinen levittäminen, siihen uskominen ja nopeastikin tapahtuva sitoutuminen ovat näkyneet erityisesti viime vuosikymmeninä paitsi Lähi-idässä ja Afrikassa, myös Euroopassa ja muillakin mantereilla muslimiväestön muita monin verroin suurempana alttiutena mahdollisesti yhteiskunnallisesti syrjäytyessään ja radikalisoituessaan valita väkivaltaisia ja terroristisia toimintamalleja kuolemanjälkeisen helpotuksen ja hengellisen palkkion toivossa. Muut uskonnot eivät pääsääntöisesti nykyisin laillisesti harjoitettavissa muodoissaan viitteellisestikään tulkittuina lupaa tällaista muka kulttuurisesti kunniakasta ja jopa aistillisesti tavoiteltavan arvoista tapaa lopettaa kärsimyksensä ja saada nykyinen syntinen elämänsäkin anteeksi laajennetun itsemurhan, inhimillisen katastrofin ja joukkomurhan avulla enempää 'vääräuskoisia' kuin 'maallistuneitakaan' vastaan tai minkään jumalan nimeen tehtyinä.

Aikamme iljettävimmät rikolliset ovat ottaneet terrorismikutsunsa levittämisen kohteiksi ja uhreiksi oman uskontotaustansa haavoittuvimmat eli yhteiskunnasta syrjäytyvat, epävarmat ja helposti radikalisoituvat kulttuurisiirtolaiset ja myös uuskäännynnäiset, jotka helposti lankeavat uskomaan jihadin sotasanoman ja joukkotuhonnan pyhyyteen. Tähän liittyvä tulkintaepäselvyys on poistettava lopullisesti myös islamin suhteen: väkivaltainen jihad on julistettava rikokseksi ja saatanalliseksi opiksi, ja siihen viittaavat jakeet on poistettava koraanista.

Kansalaisaloite: Pyhän sodan jakeet pois koraanista Suomessa ja EU:ssa -
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220319-k...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Niinhän maailman väestönkasvukin piti hoitaa koulutuksen avulla, jäi pelkäksi utopiaksi. Tekoja tarvitaan heti eikä sadan vuoden päästä. Rajat kiinni olisi hyvä lähtökohta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Maapallon väkiluku 1950 2.5 mrd ja 2010 6.9 mrd. Afrikka on juuri se alue josta ylimäärä tulee purkautumaan Eurooppaan.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #13

→ 13/JM: "Maapallon väkiluku ... Afrikka on juuri se alue josta ylimäärä tulee purkautumaan Eurooppaan."

Nykymenossa ja helleeneillä oli jotain samansuuntaista. Filosofi, opettaja, sotilas, historioitsija Polybios (n. 203–118 eaa.) pohdiskeli hellenistisen valtakunnan häviötä 2150 vuotta sitten seuraavaan tapaan: ’Meidän aikanamme ahdistaa koko Kreikkaa lapsiköyhyys ja sen mukana seuraava väestön väheneminen. Kaupungit autioituvat ja väestö vähenee, vaikka emme ole kärsineet alituisista sodista emmekä kulkutaudeista. Syy on päivänselvä ja oma asiamme on siihen apua etsiä. Ihmiset ovat näet joutunee ylpeyden, ahneuden ja nautinnonhimon valtaan eivätkä siitä syystä halua solmia avioliittoja. Ja jos he menevätkin naimisiin, he eivät yleensä halua elättää enempää kuin yhden tai korkeintaan kaksi lasta. He näet haluavat kasvattaa lapsensa ylellisyydessä ja jättää heille suuren perinnön. Mutta jos nyt sota tai sairaus tempaa pois ehkä ainoan lapsen, niin kodit jäävät ilmeisesti autioiksi ja kaupungit heikkenevät vähitellen ja joutuvat voimattomuuden tilaan, niin kuin mehiläiskennot, josta mehiläiset ovat sukupuuttoon kuolemassa.’

Lainaus: Kansojen historia III, s. 353 (WSOY, 1929) C. Grimberg

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #37

Maapallon kannalta en näkisi yhtään pahana jos ihmiskunta vähän vähenisikin.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Musta ja valkoinen, rasismi ja poliittinen islam, joopa joo. Ovatkohan sittenkään ihan vastapooleja? Voivat toki ja varsinkin mikäli päädymme seuraavalle askeleelle, koston kierteeseen. Toivottavasti emme.

Mitä konkreettista voi tehdä? No jotain edes kun tähänastiset toimet eu - tasolla ovat olleet katastrofaaliset ->

Toivottavasti sinä ja muut tutustuvat vaikka tähän (ei jaksa kirjoittaa blogia tästäkään)

https://www.theguardian.com/world/2016/jul/26/unac...

ja itse tutkimus

http://www.publications.parliament.uk/pa/ld201617/...

jonka voi tiivistää siten että 10 000 yksintullutta turvapaikanhakija lasta tai lapseksi itseään kutsuvaa on kateissa jossain Euroopassa kun yhteisiä järjestelmiä ei ole ja suuren enemmistön asioita hoidetaan yhä päin helvettiä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiinnostava kirjoitus kansanedustaja Kärnältä. Hän viittaa tähän kohtaan Helsingin muslimien sivulla:

"Islam vastustaa vahvasti aiheetonta väkivaltaa ja surmaamista. Islamissa on tiukat säännöt koskien konflikteja ja sotia. Islamin laki määrittelee tarkoin miten muslimisotilaan tulisi toimia sotatilanteessa, kenet hän saa surmata ja miten hänen tulisi toimia vastapuolen vankien kanssa. Islam esimerkiksi kieltää naisten, lapsien ja viattomien tappamisen. Ihmisen kiduttaminen on myös täysin kiellettyä. Islamilaisessa taistelussa eli Jihadissa muslimisotilas kamppailee, jotta Allahin sana olisi korkein. Hän sotii uskontonsa, maansa ja kansansa puolesta aseistettuja vihollisia vastaan. Sotiminen niitä vastaan, jotka ovat varustatutuneet aseisiin surmatakseen muslimeita, on täysin sallittua islamissa. Muslimisotilas puolustaa tällöin oikeutetusti muslimihenkiä, omaisuutta, uskontoa ja maata."

http://www.helsinginmuslimit.fi/index.php/10-tieto...

Itse kiinnitin huomiota tähän: "Islam esimerkiksi kieltää naisten, lapsien ja viattomien tappamisen".

Eikö islam juuri tässä kiellä myös terrorismin?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Minä taas kiinnitin erityishuomion tähän: "Jihadissa muslimisotilas... sotii uskontonsa, maansa ja kansansa puolesta aseistettuja vihollisia vastaan. Sotiminen niitä vastaan, jotka ovat varustatutuneet aseisiin surmatakseen muslimeita, on täysin sallittua islamissa."

Siis: on täysin sallittua tappaa eurooppalaisia sotilas- ja poliisiviranomaisia, koska he ovat varustautuneet aseisiin surmatakseen muslimeita osana mm. Ranskan EU-liittolaisilleen esittämää kutsua terrorisminvastaiseen sotaan. Aseistamattomien siviilien tappaminen ei kuitenkaan liene sallittua, vai katsotaanko heidän olevan maidensa kansalaisina ja veronmaksajina ja vääräuskoisina/maallistuneina aseistettujen viranomais- ja sotajoukkojen liittolaisia ja rahoittajia, tai voidaanko 'aseisiin varustautuneen' käsittää tarkoittavan kolleksiivista varustautumista kansakunnan tasolla, jolloin esimerkiksi kansakunta Ranska ja kansakunta Suomi olisivat 'varustatutuneet aseisiin surmatakseen muslimeita'? Tämä näkemys soisi jonkinlaisen synninpäästön esim. Nizzan rekkakuskille. - Kuka kysyisi oikeaoppisuusauktoriteeteilta?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Alan Salehzadeh Iltalehden tuore blogi:

"Maltillinen islam keskittyy hengellisiin oppeihin...Koraanin mukaan oikean muslimin täytyy ehdoitta noudattaa kaikkia Koraanin jakeita. Tietyt Koraanin yhteiskunnalliset säännöt ovat kuitenkin sellaisia, että jos niitä noudattaa, profiloituu väistämättä fundamentaaliseksi äärimuslimiksi. Maltilliset muslimit eivät siis noudata kirjaimellisesti Koraania. He noudattavat ainoastaan hengellisiä suosituksia, mutteivät sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia osia...vastuu uudistuksesta (on) uskonnollisilla johtajilla"

Helsingin muslimien sivusto koittaa tasapainoilla siinä keskellä, ei-ääri sellainen mutta ei moderni ja maltillinenkaan, joka on väärä valita ja johtuu syystä, että ...

Lisäys:

Jos Huuskon lisäksi jonkun muunkin lukutaito katoaa suvaitsevaisuusatteen voimasta niin kyllä moinen tappamispätkä on outo, ei kuulu mitenkään Suomeen vuonna 2016, edes joulupukin nimeen ei tule surmata ei missän tilanteessa, väkivallan legitimiteetti on valtiolla jo sen klassisen määritelmänkin mukaan ja ainoa poikkeus tähän voi olla itsepuolustus eräissä tilanteissa.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava

"Itse kiinnitin huomiota tähän: "Islam esimerkiksi kieltää naisten, lapsien ja viattomien tappamisen".

Eikö islam juuri tässä kiellä myös terrorismin?"

Islam myös erottelee uskovaisen ja vääräuskoisen. Vääräuskoisen saa tappaa ja siihen jopa kehotetaan koraanin jälkeen kirjoitetuissa haditheissa. Samoin itsemurha on muslimilta kielletty, mutta jos kuolee suorittaessaan allahin antamaa tehtävää, pääsee paratiisiin ja saa 72 neitsyttä palkinnoksi.

anita frisk

Tästä kuulemma vieläkin kiistellään; on vanha-arabiassa yhden kirjaimen ero sanassa neitsyt ja viinirypäle. Olisi aika ikävä yllätys sitten kun on räjäyttänyt itsensä ja siellä onkin vaan hedelmäterttu odottamassa. - Eikö kukaan muutoin niin tasa-arvoinen feministi esittänyt kysymystä, mikä naispuolisia itsemurhapommittajia siellä palkintoja odottaa? 72 koskematonta miestä?

Itsari paha, mutta jos murhaat siinä sivussa vääräuskoisia niin palkinto odottaa. Miten tämä sopii länsimaisiin systeemeihin?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #44

Siis paratiisissa odottaisi tarkalleen 72 viinirypälettä? Ja koskemattomia.

Ei tunnu oikein luontevalta.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Luithan kirjoitukseni tarkkaan? Tässä on juuri ongelma, että pelkästään tällä lausumalla pyhitetään niiden tappaminen, jotka taistelevat ISIS:ä vastaan. Jos ollaan terrorismia vastaan, niin pitäisi todeta, että myös "vääräuskoisen" on oikeutettua taistella tällaista järjestöä ja sen toimintaa vastaan asein. Ja miten määritellään "viaton"? Nythän tulkinta on, että Suomikin on "sodassa" ISIS:ä vastaan yhteisrintamamassa EU:n kanssa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Linnkisi islamilaisen yhdyskunnan sivuille ei aukea. Siinä on kuulemma kirjoitusvirhe.

Samainen kohta sallii myös muiden muslimien taistella Daeshia vastaan, koska Daesh tappaa heitä.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä Vastaus kommenttiin #26

Kiitos huomiosta, linkki korjattu. Mutta miten me ei-muslimit taistellessamme Daeshia vastaan? Mitä Islam sanoo siitä?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #28

En tiedä mitä Koraani, Hadhithit tai uskonoppineet sanovat. Tuskin enemmistö muslimeista kuitenkaan surisi Daeshin häviämistä. Erityisesti jos se kukistuisi täysin ilman sivullisia kuolonuhreja.

Tuota tekstissä mainittua kappaletta en kuitenkaan kykene tulkitsemaan niin, että ei-muslimien olisi kiellettyä taistella Daeshia vastaan. Pikemminkin sen voi ajatella tarkoittavan ei-muslimien Daeshin vastaisen taistelun olevan hyväksyttyä. Siinähän sanotaan; "Sotiminen niitä vastaan, jotka ovat varustatutuneet aseisiin surmatakseen muslimeita, on täysin sallittua islamissa. Muslimisotilas puolustaa tällöin oikeutetusti muslimihenkiä, omaisuutta, uskontoa ja maata."

Daesh on varustautunut aseisiin surmatakseen muslimeita, muiden ohella.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava Vastaus kommenttiin #26

Daesh tulkitsee koraania ja haditheja kirjaimellisesti. Siksi se katsoo oikeudekseen tappaa myös "maltillisia" muslimeja. Lainausmerkit siksi, ettei ole erikseen olemassa radikaalia islamia ja maltillista islamia. On vain islam. Näinhän on muun muassa Erdogan todennut. Rohkenen olettaa, että hänellä on asiasta parempaa tietoa kuin kellään meistä tänne kirjoittelijoista.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa Vastaus kommenttiin #29

Orava: Erdogan ei ole relevantti tiedonlähde "maltillisen islamin" osalta, koska hän edustaa toista puolta.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava Vastaus kommenttiin #31

Koska sinä olet näin päättänyt vai miksi näin? Tiesitkö, ettei koraania saisi edes kääntää alkukieleltä muille kielille, ettei sanoma vahingossakaan (saati tahallaan) muutu? Koraanin kirjoitukset ja hadithit ovat suoraa ilmoitusta allahilta muhammedin välittämänä, eikä se ilmoitus erottele radikaalia tai maltillista islamia. Islam kyllä erottelee Islamin maan, joissa on voimassa sharia-laki ja islam on ainoa sallittu uskonto sekä Sodan maan, eli alueet, joissa sharia ei vielä ole voimassa. Kuulostaapa maltilliselta.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa Vastaus kommenttiin #32

Toki tiedän, että vain arabiankielinen Koraani on muslimeille oikea.

Tiedämme uutisista, että Turkissa on kärjistynyt fundamentalistien (Erdogan) ja maltillisten (Gülen) välinen ristiriita. Erdogan ei ole luotettava lähde silloin, kun halutaan tasapuolista tietoa "gülenismistä".

Jari Nyberg

Mielenkiintoinen tuo kohta, joka kieltää vankien kiduttamisen. Jaakko Hämeen-Anttilan toimittamassa "Profeetta Muhammadin elämänkerrassa" islamin profeetta käski kiduttaa vankiaan Kinana ibn ar-Rabia, jonka hallussa Nadir-heimon aarteet olivat. Kiduttamisen lopuksi hän tappoi sotavankinsa.

Samainen teos tietää myös kertoa, että Quraiza-heimosta tapettiin myös poikalapset miesten lisäksi. Naiset ja tytöt otettiin luonnollisesti orjiksi. Viattomuuden käsite on islamissa myös erittäin mielenkiintoinen. Periaatteessa kukaan muslimi, joka asuu länsimaissa ja kannattaa sen hallintoa maksamalla sille veroa, ei ole islamin mukaan viaton.

Kuten hyvin tiedetään, islamin profeetta on esikuva kaikille kunnon muslimeille. Lisäksi muslimien tulisi jokaisessa teossaan noudattaa hänen esimerkkiään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että islam ei todellakaan kiellä terrorismia tai sitten sen pitää kieltää myös profeettansa tai vähintäänkin hänen esikuvallisuutensa kaikille muslimeille.

Se tosin on erittäin vaikeaa, sillä Koraanissa käsketään kymmenissä kohdissa tottelemaan profeettaa ja noudattamaan hänen esimerkkiään. Ja kuten kaikki hyvin tietävät, Koraani on itsensä Allahin sanaa ja siten sitä ei voi muuttaa piiruakaan.

anita frisk

"Islam vastustaa vahvasti aiheetonta väkivaltaa". Ja aiheellinen väkivalta on siis sallittua, ja sen määrittelee sitten kuka? Jos islam kieltää naisten, lasten ja viattomien tappamisen, niin kuka määrittelee sen kuka on viaton? Ja islamilaista valtiota hamuava Daesh tappaa, raiskaa ja kiduttaa ihan ketä vaan. Islamin nimeen. Tämän Helsingin muslimien sivuston pitäisi vähintäänkin järkyttää jokaista omilla aivoillaan ajattelevaa ja aika pientä on suomalaisten vihapuheet. Ja aikamoista soopaa: "hän sotii uskontonsa, maansa ja kansansa puolesta aseistettuja sotilaita vastaan." Ne aseistetut sotilaat ovat omaa kansaa niin Irakissa, Afganistanissa kuin Somaliassakin, ja niitä vastaan näytetään kunniakkaasti sotivan ihan jossain muualla kuin kotimaassa, pakolaisleireissä ja Euroopassa.

Islam saattaa kieltää terrorismin - mutta ainahan on olemassa aiheellista terrorismia, eikö niin?

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Aikamoista lässytystä. Löysää puhetta kyllä riittää, mutta ei mitään konkreettista. Ainainen terroristien ja rasistien niputtaminen samaan pinoon. Päitä irtoilee toistaiseksi vain toisen ryhmän toimesta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Onneksi meidän rasistiterrorisrimme ovat toistaiseksi tunaroineet esimerkiksi polttopulloiskunsa. Samaa paskaporukkaa.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Kyllä väkivaltaan pystyviä löytyy kaikista ryhmistä, mutta ongelma on vähän eritasolla Islamilaisessa terrorismissa. Ainakin Suomessa nämä polttopulloiskijät on kerrottu olleen humalaisten päähänpistoja, joissa ei ole mitään ryhmää taustalla. Kun he laittavat korkin kiinni, niin riski iskuille katoaa, mutta mikä korkki on Islamin kanssa suljettava, rajat?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Pyhäjoella eivät tunaroineet, kun polttivat poliisiauton.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Poliitikon ja varsinkin keskustalaisen pitää aina rakentaa tasapainoasetelma, jossa hän itse muodostaa järjellisyyden keskipisteen: Jos vaaditaan noilta yhteisöiltä jotakin, pitää olla myös vastapuoli, jolta vastaavasti vaaditaan jotakin.

Hyvä, että muslimiyhteisöiltä vaaditaan sanoman selkiyttämistä. Hinta on se, että persuilta vaaditaan myös jotakin.

Kyllähän tämä käy retorisesti, mutta tasapainoasetelma on maailman mitassa harhainen. Ei persunuoret ole mikään Daeshin "vastapaino", eikä islamin sisäisiä kamppailuja Euroopassa voi verrata Suomen persujen sisäisiin asioihin. Vähän eri suuruusluokan asioita.

Professori Bassam Tibi, joka tuli pakolaisena Syyriasta Saksaan vuonna 1962, kirjoittaa tuoreessa esseessään (johon olen viitannut muissa kommenteissa), että ratkaisu olisi valistunut, naisia kunnioittava islam, jota hän on koettanut edustaa ja edistää. Tämä kuitenkin täysin torjuttiin "euro-islamina" Saksan muslimiyhteisöjen taholta. Todennäköisesti Suomessa tilanne on sama tai jyrkempi. Professori Tibi katsoo, että niin kauan kun nuoret miehet samaistuu naisten tasa-arvon kieltävään patriarkaaliseen kulttuuriin ja uskon tulkintaan, ongelmat jatkuvat.

Suomessa muslimiyhteisöiltä tulisi myös vaatia, että ne sallivat sisällään avoimen keskustelun ja myös reformistisen "euro-islamin" olemassaolon.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

"Ei persunuoret ole mikään Daeshin "vastapaino", eikä islamin sisäisiä kamppailuja Euroopassa voi verrata Suomen persujen sisäisiin asioihin. Vähän eri suuruusluokan asioita."

Mitä se mies nyt oikein höpöttää? Persuthan on Suomen äärioikeistoa, haluavat kokoajan sortaa vähemmistöjä yms yms puolisotilaallisen organisaationsa kanssa. ISIS on kuin kukkanen verrattuna kauheisiin persuihin.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

5-15 vuoden sisällä teknologia voi mahdollistaa sen, että aivot skannataan ja nähdään, kuka on valmis hirmutekoihin uskonnon tai aatteen nimissä. Jo nyt voidaan nähdä joitain reaktioita aivoissa pelkkiä kuvia näyttämällä. Jos aivoskannaukset toteutettaisiin siten, että ainoastaan hälyttäviä tapauksia tutkittaisiin syvällisemmin, silloin yksityisyyden suojaa voitaisiin samanaikaisesti ylläpitää.

Kenet sitten tulisi työntää skanneriin? Koko kansa? Satunnaisotanta? Nuoret miehet?

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Engren viittaa yllä Salehzadehin kolumniin. Kolumni on tärkeä, koska sen kirjoittaja tuo ongelman lisäksi esille myös ratkaisumahdollisuuden.

Islamilaisesta terrorismista puhuttaessa on käytetty erittelyä jihadismiin tai radikalismiin, joiden keinovalikoimiin kuuluu terrori, fundamentalisteihin, jotka hyväksyvät sharia-lain mutta eivät suosi aktiivisesti väkivaltaa (vaikka voivat "hyväksyä" sen), sekä maltillisiin. (Tässä unohdetaan pääjako sunneihin ja shiioihin.) Todellisuus lienee vielä paljon monisyisempi.

Maltillisia lienee maailman muslimeista yli puolet, ja siis toinen, pienmpi puoli on fundamentalisteja ym.

Jokainen valitsee näkökulmakseen, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Salehzadeh näyttää suosittavan jälkimmäistä. Näkökulma ei ole valkopesua, vaikka sitä usein sellaiseksi väitetään.

Ongelmista on puhuttava, mutta niistä puhuminen on turhaa tai jopa haitallista, jos unohdetaan ratkaisuiden tukeminen.

anita frisk

Alan Salehdazedin blogit ovat yleensä fiksuja, mutta tässä viimeisimmässään hän esitti vain hurskaita toiveita: islam voi muuttua koska huom. suurin osa muslimeista on maltillisia. Jos se suurin osa maailman 1,7 miljardista muslimista olisi maltillisia, niin eihän näitä vuosisatoja jatkuvia sotia muslimien kesken edes olisi. Hänen mukaansa myös nuoret muslimit ovat maltillisia, vanhat ukotko siellä lähi-idässä keskenään tappelevat ja länttä terrorisoivat? Ja maltillisesti ja sopuisasti yrittävät kaataa Eurooppaan rakennettuja raja-aitoja? Videot kertovat jotain aivan muuta. Raivokkaita huutoja "Eurooppa kuuluu meille".

Kun ratkaisuista puhutaan, aina nousee esiin vain raha. Ja kiristys. Muutama miljardi Turkille niin Eurooppa saa edes hetken vetää henkeä seuraavaa aaltoa odotellessa. Seuraava EUta kiristävä tullee olemaan Italia periaatteella pankit/Lampedusa. Ja sitten joku muu maa. Serbia/Montenegro ilmoittaa että jos ei heru EUlta rahaa tai jäsenyyttä, niin mepäs poistetaan noi raja-aidat. Joten en voi jakaa Salehzdehin optimismia. Jos islam ei ole pystynyt muuttumaan/uudistumaan 1500 vuodessa, niin miksi se pystyisi siihen juuri nyt? Tätä ehä olisi hyvä miettiä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuinkahan monta tällaista vastaavaa kirjoitusta on ilmestynyt koko euroopassa viime päivinä.

Analyyseja ja pohdintaa ja vaihtoehtoja, voihan sitä tälläkin analysoida vaikka kuinka paljon, mutta terrorismi nyt on kuitenkin eurooppaan rantautunut, eikä nämä kirjoitukset, eivätkä mitkään syyllisten etsinnät yhtään mitään auta.

Niinkuin voimme nähdä eurooppa on täysin aseeton tällaisia terrori-iskuja vastaan, voi itkeä ja muutella profiilikuvaansa eri maiden lippujen väreiksi, mutta totuus on kuitenkin se, että mitään keinoja noiden tekojen estämiseen ei ole.

Yksinäinen ihminen voi tehdä iskuja missä vaan, eikä mitkään tiedustelukoneistot niitä estä, se nyt on varmaan kaikille selvä.

En jaksa analysoida, onko mikäkin uskonto tai suuntaus mihinkin syyllinen, se on toisarvoista, ihminen noita iskuja tekee kuitenkin.

Mitä enemmän puutumme Lähi-idän ja sen alueen konflikteihin, mitä enemmän sinne pommeja kylvetään, sitä useamman ihmisen viha länsimaita kohtaan kasvaa. Ei näiden tapahtumien ennustaminen mitenkään vaikeaa ollut, Irakin sodasta asti on länsimaat vieneet omaa ''demokratiaa'' tuonne, ja lopputulos onkin sitten nyt sylissä.

Sama tahti jatkuu, ja lisää pommeja vaan pahojen poikien niskaan, se vaan, että siellä missä pahat pojat elävät, elävät myös pahojen poikien äidit, isät, lapset, vaimot jne. Siitä se homma sitten jatkuuu kuin ikiliikkuja ja uusi länsivihamielinen sukupolvi kasvaa uudelleen ja uudelleen.

Kannttaisiko joskus miettiä, sitä toisten asioihin sekaantumisen lopettamista, juu Saddam ja Gaddafi oli pahoja, mutta pljon vähemmän he saivat ruumiita aikaiseksi kuin tämä ns. terrorismin vastainen sota.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava

Saddam ja Gaddafi pitivät hullut kiihkoilijat kurissa. Toivottavasti Al-Assad pysyy jakkarallaan. Tästä kaaoksesta saamme kiittää NATOa eli käytännössä jenkkejä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kärnän tekstiä vaivaa tasapuolisuusharha Perussuomalisen puolueen, Perussuomalaisten nuorten ja Helsingin Muslimit-yhdyskunnan suhteen. Tästä on aiemmassa kommentissa jo mainittukin ja kommentoija Kieman mielestä tasapuolisuusharhasta kärsivät ennen kaikkea Perussuomalaiset. Minun nähdäkseni enemmän kärsivä osapuoli on kuitenkin edellä mainittu islamilainen yhdyskunta.

Helsingin Muslimit ovat vain yksi pääkaupunkiseudulla vaikuttava islamilainen yhdyskunta, joka edustaa itseään ja jäseniään. Suurin osa maamme muslimeistahan ei myöskään ole jäsenenä missään yhdyskunnassa. Tämän lisäksi yhteisö on ainoastaan avannut sivuillaan Jihadin käsitettä ja kertonut milloin kamppailu uskon puolustamiseksi on oikeutettua. Tätä voi verrata siihen miten kristillinen yhteisö pitäisi sivuillaan jakeita Raamatusta.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja nuorisojärjestön puheenjohtaja eivät ole siteeranneet julkisuudessa järjestöjensä ohjelmia. Heidän ulostulojaan voisi luonnehtia enemmänkin suomalaisuutta häpäiseviksi.

Helsingin Muslimeita voi toki pyytää selkeyttämään sanomaansa suurelle yleisölle, mutta pyynnön olisi voinut kenties kohdistaa esimerkiksi Suomen islamilaiselle neuvostolle?

anita frisk

Suomessa on yli 70 rekisteröityä somaliyhdistystä mikä tuntuu hieman ylimitoitetulta somalimäärään nähden. Myös näitä muslimiyhdistyksiä on lukuisia.Ihan kiva, että meille maksajille kerrotaan milloin kamppailu uskonne puolustukseksi on oikeutettua. Mielestäni yhdistysten määrä kertoo lähinnä vain sisäisestä eripuraisuudesta.

Kristillinen yhteisö pitää jakeita Raamatusta esillä koska Suomessa - jos et sattunut tietämään - on valtionkirkko. Huono homma sinänsä. Mutta suomalainen kirkko on muuttunut. Ev.lut. kirkossa piilotellaan laittomasti maassa oleskelevia muslimeita, mutta armoa ei löydy suomalaiselle laittomalle. Ja todellakaan, Jihadia ei voi verrata pariin raamatunjakeseen. Milloin olet viimeksi lukenut verisistä murhista joissa tekijä heiluttelee raamatunsivuja? Niin, en minäkään.

Petri Hämäläinen

Terroristien ja rasistien niputtaminen yhteen ja rinnastaminen on älyllisesti epäonnistunut eikä vastaa yleistä moraalikäsitystä. Edustaja Kärnän kirjoituksella on siis poliittiset tarkoitusperät. Samaa moralistista puppua kirjoittaa koko media, joten siinä on teille "yhteisö" jonka suojaan käpertyä kun maanosa on tulessa.

Olemme kaikki tietyn moraalisen opetuksen kasvattamia. Kaikki olemme oppineet esimerkiksi että tappaminen on väärin. Olemme myös oppineet toivomaan että surmatun läheisen ei tulisi kokea vihaa, ja annettava mahdollisuuksiensa mukaan joskus anteeksi.

Milloinkaan emme ole oppineet että surmaaja ja surmatun läheinen olisivat moralistisesti rinnastettavia. Ei myöskään siksi että jälkimmäinen kokee vihaa.

Esimerkki osoittaa rasismin ja terrorismin rinnastuksen älyllisen tyhjyyden. Sen sijaan että surmatun vanhemman tulisi vihaansa hallita, edustaja Kärnä ehdottaa, että vihaaja rinnastuu surmaajaan.

Edustaja Kärnä puhuu myös yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä. Terrorismi on eurooppalaiseen yhteisöön kohdistettua väkivaltaa. Yhteisön kohdatessa väkivaltaa yhteisö reagoi samoin kuin yksilö kokee vääryyden. Se kokee epätoivoa, surua yhteisönsä jäsenen puolesta ja vihaa väkivallan käyttäjää kohtaa.

Edustaja Kärnä haluaa tukahduttaa yhteisön epätoivon, surun ja vihan tunteet. Poliittisina ja moralistina lyömäkeinoina hänelle näille tunteille on "rasisti" ja "islamofobi".

Edustaja Kärnä rinnastaa vihaiset yhteisön jäsenet terroristeihin. Tämä on moraalisesti täysin kestämätöntä ja yhteisöä loukkaavaa. Vihaa kokevat yhteisön jäsenet eivät ole tehneet mitään väärin.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

"Maailman globalisoituessa ja ihmisten liikkuvuuden kasvaessa meillä ei oikein ole muita vaihtoehtoja, kuin pyrkiä tulemaan keskenämme paremmin toimeen."

Emme tainneet ehtiä.

Yhtenäiskulttuurissa yhteiskunnan ääripäät olivat lähempänä toisiaan... nyt, kun "maailma on joka päivä kylässä", ääripäät ovatkin sitten kaikkea, mitä maailmasta löytyy...

Mitä noihin "dialogeihin ja keskusteluihin" tulee, mieleeni nousee aika usein pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksissaan viljelemä katosta seitin kanssa laskeva hämähäkki...

-----

"Kun suomalainen kansanedustaja tai nuorisojärjestön puheenjohtaja alkaa vaatimaan kaikkien muslimien karkoittamista Suomesta, on mopo karannut pahasti käsistä."

No, samat mopot karkailevat ympäri maailmaa, kuten esim. USA:n republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaalla... se ei varmaankaan ole (perus)suomalaisten poliitikkojen etuoikeus.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Nyberg: fundamentalistien pönkittäminen on paitsi huono, myös vaarallinen strategia. Siitä olisi viisasta pidättäytyä. Suositan mieluummin tukemaan maltillista tulkintatapaa - oli se gülenismiä, sufismia tai jotain muuta - aina silloin kun se on mahdollista. Mutta voimme tukea vain välillisesti. Emme voi lähteä mestaroimaan.

Yhdysvalloissa on varmaankin tehty jotain paremmin kuin Euroopassa, koska siellä maltillisten muslimien osuus on selvästi suurempi (taisi olla noin 75 %) kuin täällä.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava

"Yhdysvalloissa on varmaankin tehty jotain paremmin kuin Euroopassa, koska siellä maltillisten muslimien osuus on selvästi suurempi (taisi olla noin 75 %) kuin täällä."

Väittäisin, että se oikein tehty asia on riittävän kaukainen sijainti islamin synnyinsijoilta ja valtameri välissä. USAssa muslimeja on Wikin mukaan 0,9 prosenttia väestöstä. Noin pienellä kokonaisosuudella ei jihadia oikein toteuteta. Ranskassa muslimeja on 6 prosenttia. Riittävän paljon omien kaupunginosien perustamiseen ja oman kulttuurin vaalimiseen ja valtakulttuurista vieraantumiseen. Nämä asiat ovat omiaan radikalisoimaan ihmisiä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Aiheeseen liittyen, kirjoitin tällaisen jutun brittiläisen ajatuspajan näkemyksen pohjalta:

”Tänään Isis julisti sodan kristinuskoa vastaan”

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/199965-tanaan-isi...

Mitä mieltä olette tuosta näkemyksestä?

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

ISIS:n päävihollisia ovat olleet shiiamuslimit, joita ISIS ei pidä muslimeina laisinkaan. Ajatuspajan näkemys on mielenkiintoinen, joskin laajamittaiseksi sodanjulistukseksi tämä isku oli, traagisuudestaan huolimatta, erittäin pienellä profiililla tehty. Kristittyihin ISIS on suhtautunut koko ajan vihamielisyydellä ja tulee sitä tekemään myös jatkossa. Siltikin on selvää, että järjestö tavoittelee mahdollisimman suurta muslimien ja muiden ryhmien vastakkainasettelua länsimaissa. Se luo sille ensinnäkin kasvualustaa sekä lujittaa sen asemia arabimaissa. Uusi toimintamalli joka tapauksessa ja sellainen teko, johon myös viranomaisten on toiminnassaan reagoitava.

anita frisk

"Pienellä profiililla tehty isku." Tämähän uhreja ja heidän omaisiaan lohduttaakin. Ja että torjuisimme sitä suuriprofiilista iskua, osaisiko blogisti kertoa miten se torjuttaisiin? Kaikella ystävyydellä kyselen.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Melkoinen yksityisestä yleiseen yleistäminen. Jos yhteistä tekijää hakee on se ISIS aivopesun läpimankeloitujen ei-enää-ihmisten täydellinen inhimillisyyden puute jota mikään terapia ei auta, ovat valmiina tappamaan kaikki 'muut' vauvasta vaaariin.

Petri Hämäläinen

Kommentissa 38 viitattu teksti on hieno kirjoitus päätoimittaja Huuskolta. Oikeasti.

Ikävää ja surullista, että tappamisen piti alkaa ja päästä näihin mittoihin, ennen kuin itsestään selvät tosiasiat voidaan tunnistaa kansallisessa mediassa. Ilman rasistin leimaa tai lynkkaamista vihapuheeksi.

Mietityttää hirveästi myös, miksi ihmeessä "vapaassa yhteiskunnassa" juuri nyt toteutuneiden uhkakuvien esittäminen vain muutamia viikkoja (!) sitten oli vielä rasismia, ihmisvihaa, islamofobiaa ja vihapuhetta.

Sota ei alkanut tänään kuin ehkä niille joille sähkölaskun saapuminen joka toinen kuukausi on yllätys. Historiallista on ainoastaan se että nyt vihdoin median pakkopaita repeilee. Toivottavasti poliitikot heräävät vihdoin myös.

Jukka Mäkinen

"...tulisi poliittisten auktoriteettien tuomita rasismi ja islamofobia. Näin ei Suomessa aina valitettavasti tapahdu, vaikka pahimmillaan nämä ilmiöt johtavat ja ovat johtaneet terroritekoihin."

Aika vahva väite kansanedustajalta. Olisiko antaa edes yksi esimerkki missä näin olisi todistettavasti käynyt.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Islamofobian käsitteestä:

Bassam Tibi, joka on mainittu yllä suositussa kommentissa #14, sekä Thorsten Hasche ovat julkaisseet artikkelin "The Instrumental Accusation of Islamophobia and Heresy as Strategy of Curtailing Freedom of Speech”.

Teos Freedom of Speech and Islam (2013) luettavissa esikatselussa täällä: https://books.google.fi/books?id=mXkGDAAAQBAJ&pg=P...

Tekijöiden mukaan islamistiset liikkeet, jotka he erottavat islamista uskontona, ovat käynnistäneet menestyksellisen kansainvälisen kampanjan, jolla kaikki islamiin kohdistuva kriittinen arviointi tai yleensä minkäänlainen arviointi pyritään tekemään laittomaksi ”islamofobian” vastaisen kamppailun varjolla. ”Islamofobian” käsite on instrumentti tässä sananvapauden vastaisessa poliittisessa projektissa. Tekijöiden mukaan ei ole hyväksyttävää, että käsitettä käytetään ottamatta huomioon sen poliittista tarkoitusta ja vaikutusta.

Jukka Lampinen

Terrorismin lopettamiseen on kyllä yksi takuu varma keino, Usa ja EU poistuu Lähi-Idästä ja Afganistanista, lopettaa osapuolten aseistamisen ja tukemisen.
Sama koskee Israelia, Israelin aseistaminen ja tukeminen lopetetaan.
Terrorismi loppuu aivan varmasti.
Mutta terrorismin syytä, on tietenkin liian vaikea tunnustaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset