mikkokarna Lapin puolustaja

Guggenheimin epätosi yhtälö

Helsingin kaupunginhallitus päätti eilen esittää Guggenheimin taidemuseon toteuttamista kaupunginvaltuustolle. Selvä. Hämmästelen kuitenkin ratkaisua, sillä ulospäin annettujen lukujen nojalla Guggenheimissa ei ole mitään järkeä.

Ottamatta kantaa mihinkään niihin laskelmien ristiriitaisuuksiin, joita edustajakollegani Wille Rydman on ansioituneesti käsitellyt kirjoituksissaan, ei tämä museo tulisi koskaan olemaan kannattava. Ei edes silloin, vaikka sen utopistinen kävijätavoite puolesta miljoonasta kävijästä tulisi toteutumaan. Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että Suomen suosituimmassa museossa Atenemumissa käy vuosittain noin 300 000 maksavaa asiakasta. Guggenheim aikoo siis saada välittömästi 66 prosenttia enemmän asiakkaita kuin kansallisgalleria! Joku voisi pitää tällaista jopa suuruudenhulluutena. 

Lasketaanpa siis vähän: Oletetaan museon kävijämääräjän olevan 0,5 miljoonaa. Museon ylläpitokustannukset taas ovat arvion mukaiset yhdeksän miljoonaa. Tällainen yhtälö tarkoittaisi, että museo pääsisi lipputuloihin lisättävän ALV:n jälkeen omilleen, mikäli sen vuosittaiset pääsylipputulot olisivat 10,035 miljoonaa euroa. Ja mikäli kävimäärä olisi 0,5 miljoonaa, muodostuisi lipun hinnaksi melko tarkalleen 20 euroa. Tämä taas tarkoittaisi, että Guggenheimissa tulisi olla vuoden jokaisena päivänä 1370 lipustaan 20 euroa maksavaa asiakasta, että sen toiminta olisi kannattavaa. Uskoo ken tahtoo. 

Toki tämän lisäksi on mahdollista laskea museon välillisiä vaikutuksia muulle matkailulle ja liike-elämälle, mutta nekään eivät vakuuta. Esimerkiksi Finavian tuki museolle perustuu saamieni tietojen mukaan laskelmaan, jonka mukaisesti Guggenheim toisi Helsinkiin 129 000 uutta matkailijaa vuodessa. Tällaiset luvut ovat puhdasta haihattelua. Uskooko joku todella, että Helsinkiin saapuisi vuoden jokaisena päivänä 350 ihmistä katsomaan Guggenheimia? Siis kolme täyttä Airbus A319 -koneellista joka päivä? Tällainen laskelma voisi olla uskottava, mikäli olisimme rakentamassa jättimäistä aasialaisille suunnattua revontulikeskusta pohjoisimpaan Lappiin, mutta Helsingin matkailussa ei ole kyse tästä.

En missään tapauksessa vastusta Suomen kulttuurielämän ja matkailun kehittämistä, mutta erilaisten hankkeiden suhteen tulisi aina laskea niiden panos-tuottosuhteet uskottavasti. Niin paljon kuin maamme miljonäärit omaa monumenttiaan haluavatkin, ovat sen tuotto-odotukset ylimitoitetut ja toteutuessaan todennäköisesti negatiiviset. Tällaisiin hankkeisiin ei muutenkaan tulisi julkista rahaa tule laittaa, vaan käyttää se vaikkapa kotimaisen taiteen tukemiseen tai maakuntien matkailun kehittämiseen. Erityisen häpeällistä on Finavian mukanaolo Guggenheimissa "yksityisen rahan" sijoittajana. Siitähän ei missään tapauksessa ole kyse, vaan veronmaksajien rahasta. Jos Guggenheim kaikesta huolimatta rakennetaan, kannattaa se suunnitella sellaiseksi, että se voidaan muuntaa helposti vaikkapa HopLopiksi tai vanhainkodiksi siinä vaiheessa, kun se lopetetaan kannattamattomana. Riskeihin on nimittäin syytä varautua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Sen museon päälle pitää rakentaa 15 -asuinkerrosta, eikä aina valittaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kävijätavoite saavutettaisiin helposti, jos museo jakaisi vuoden jokaisena päivänä 1370 ilmaista ämpäriä.

Marko Parkkola

Ämpärit alkavat jo inflatoitua. Ehdotan ämpärien kansien ja vesilukkojen jakamista.

Juhani Piri

Aamen. Erittäin hyvä kirjoitus!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#3. Erittäin hyvä kirjoitus minunkin mielestäni. Asia kannattaa ottaa esille myös eduskunnassakin. Muitakin rahareikiä löytynee lama-Suomesta. KIKYÄ se ei ainakaan paranna, tuo G-hanke.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kirjoitus oli asiaa. Ikävä vain, että puoluetoverisi oli va'an kielenä äänestämässä tuon järjettömyyden puolesta.

Timo Lehtonen

Kysely Guggenheim-museon kannatuksesta kuntavaalien yhteyteen
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/3351

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Suomi on demokratian irvikuva, jos ensin äänestetään väärin niin pistetään kansa äänestämään niin monta kertaa että menee oikein.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Toi lentokonejuttu oli hyvä :)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tuossahan hassataan nyt lähinnä helsinkiläisten veronmaksajien rahoja, mutta Finavian osallistuminen on periaatteellisesti kiinnostava juttu. Entäpä jos koko valtion omistama infa yhtiöitetään kuten on harkittu ja uusi yhtiö toimii samalla tavoin? Varsin kaukana nimittäin on jo Finaviankin tehtävistä (lentokenttäverkon ylläpito) museoon sijoittaminen.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Turistien kannalta Suomi-neidon G-piste on aivan muualla kuin Helsingin Etelä-Satamassa. Lonely Planet ja National Geographit valitsivat Suomen parhaimpien matkailumaiden listoilleen. Perusteluina kummallakin oli upea luonto. Erityisesti Lappi oli hyvin esillä. http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2259...

Yle puolestaan kertoi, että saksalainen lentoyhtiö Germania avaa kolme reittiä Saksasta ja Sveitsistä Lappiin. Germanian odotetaan tuovan Lappiin jopa kymmeniä tuhansia turisteja.
http://yle.fi/uutiset/3-9306336

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Itse asiassa Guggenheimin rakentaminen Lappiin voisi olla ihan hyväkin idea, ja toimisi valttina ainakin juuri valitulle paikkakunnalle. Sen voisi tehdä kelohirrestä tai poronnahasta rakentaa maailman suurin kota ja siellä esiteltäisiin mm. vanhaa sekä modernia arktisten alueiden kansojen kulttuuria. Paikalliset matkailuyrittäjät voisivat innostua ja yksityistä rahaakin löytyä.

Itse tosin olen ehdottanut Guggenheimia Taalintehtaalle.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Guggenheim-kannattajille ei voi sanoa muuta kuin ”perästä tulette, edelle ette mene.” Takanani on yli 40 vuoden työura ja näin veroa maksavana eläkeläisenä voin todeta, että tätä tulevaa ”Guggenheim-veroa” osana kunnallisveroa ei ainakaan oteta työtulosta. Toisin on työssä käyvillä, jotka työstä saaduilla tuloillaan tulevat rahoittamaan Guggenheimia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tähän tullaan, jos kaupunginvaltuuston enemmistö hyväksyy tämän ”500 000 vuosikävijän museon.” Vanhaa kansanpuhetta lainaten ”se revitään selkänahasta.”
Hyvää tässä on se, että kauppatorin läheisyyteen saadaan julkinen vessa. Kahvilla on tunnetusti vessakäyntiä lisäävä vaikutus. Itse olen vieraillut kerran Kiesmassa. Silloinkin käynti liittyi ”Hotelli Helpotukseen”.
Atenuemissa on tullut käytyä viimeksi Sibelius-näyttelyssä. Ulkomaiden taidemuseot, joista yhtenä esimerkkinä on Lontoo, ovatkin sitten asia erikseen. Niissä käynnit eivät ole liittyneet nykytaiteeseen, jota pidän eräänlaisena ilveilyn muotona.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Blogisti on pihalla kun kirjoittaa vain päälipputuloista. Bilbao:

"Museo on kerryttänyt Espanjan bruttokansantuotetta yli 3 miljardia euroa ja verotuloja 500 miljoonaa. Runsaassa kolmessa vuodessa museoon investointi maksoi itsensä."

"Guggenheim-säätiön ohjauksessa Bilbaoon on hankittu oma pysyvä kokoelma, jo yli 120 teosta, mukana muun muassa Andy Warholin, Mark Rothkon ja Anselm Kieferin töitä. Ja samaan aikaan myös nimekkäiden espanjalaisten taiteilijoiden teoksia." Yle uutiset

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Miten selvitetään kuinka juuri tuo määrä on tullut tuottoa Guggenheimin avulla? Olisivatko ihmiset kuitenkin tulleet Espanjaan ilman koko museota. Kenties eri paikkakunnalle. Miten olisi pärjätty, jos samanlainen rakennus olisi rakennettu ilman Guggenheim-nimeä? Vaikutus menestykseen jää arvattavaksi. En usko, että näistä ennustetuista kävijöistä monikaan tulee Suomeen pelkän museon takia. En itse ainakaan ole koskaan näin tehnyt, vaikka Abba-museossa kävinkin Tukholmassa. Jos sitä ei olisi ollut olisin keksinyt toisen kohteen. Yhtään pitempää matkaa en olisi tehnyt eikä budjettini olisi suuresti muuttunut.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Bilbao on vetovoimainen matkailukaupunki ilman G-pistettäkin. Espanja panosti miljardeja alueen kehittämiseen ja Espanja on muutenkin matkailumaana aivan eri luokkaa kuin tämä kylmä ja pimeä Suomemme. Jos joku haluaa tulla synkistelemään, niin suunniteltu musta hökkelikylä tarjoaa kyllä siihen mainion ympäristön.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No näyttää kuitenkin siltä, että valtuustoon päättyy tuon Guggenheimin tarina.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1479790888718

Juhani Piri

Ei muuta kun uudenmaan kaikki koululuokat ykkösluokasta toisen asteen oppilaitoksiin asti vuosittan käymään kukkenheimissä vanhempien kustannuksella. Saadaan nopeasti käviämääriä korjailtua haluttuun suuntaan, koska kyllähän taide nyt kaikkia kiinnostaa. Tai sitten tämä oli vain sarkasmia. Toisaalta aika paljon koululuokkia käy vierailulla eri jutuissa, taihtoi oppilaat sitä tai ei.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kannattajat maksakoot lompsastaan menot ja kulut! Kyllä sitten. EI verovaroilla ja julkisella rahoituksella.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Panos-tuottosuhteen lisäksi voi olla hyväksi laskea myös vaihtoehtokustannus. Jo pelkän tuon tontin osalta se lienee melkoinen.

Robert Henriksson

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Guggenheim hankkeen älyttömyyden toteamiseen matemaattisesti menee noin 30 sekuntia. Ei tarvitse hallita prolongerausta eikä diskonteerausta tai korkolaskelmia. Aritmetiikka riittää. On ihmeellistä, etteivät kaikki päättäjämme kykene suorittamaan näitä hyvin yksinkertaisia laskutoimituksia ja toteamaan samaa asiaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset