mikkokarna Lapin puolustaja

Kriittisyys osana suomalaista kulttuuria

Tänään on Kalevalan päivä, jota juhlistetaan kansalliseepoksemme ja suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Jälkimmäinen on ainakin itselleni varsin vaikeasti määriteltävissä. Mikä on suomalaista toiselle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Tämä kaikki johtuu osaltaan siitä, että suomalaisuus itsessään on konstruktio. Kun kansallisuusaatetta heräteltiin, elettiin toisella puolella maata vielä savupirteissä kuivalihaa ja orsileipiä kärsien, kun taas toisella puolella maata nautiskeltiin eurooppalaisia herkkuja marmorisaleissa hopealautasilta. Siinä mielessä voikin pitää pienenä ihmeenä, että Suomesta kasvoi yhtenäinen kansakunta ja onnistuimme rakentamaan maastamme yhdessä pohjoismaisen hyvinvointivaltion.

Tästä ihmeestä ei voi olla kuin hyvin kiitollinen. Suomalainen hyvinvointivaltio päätettiin rakentaa mahdollisuuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon varaan. Ylevänä periaatteena oli, että kaikille taattaisiin mahdollisuudet edetä ja elää yhteiskunnassa omien kykyjensä mukaan. Tämä koski tuohon aikaan myös hyvin poikkeuksellisesti naisia, joille Suomi antoi äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1906. Seuraavana vuonna Suomessa valittiin eduskuntaan maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot. Uskon, että tällä toimenpiteellä oli merkittävät vaikutukset siihen, millaiseksi yhteiskuntaamme lopulta ryhdyttiin rakentamaan. Naisten mukanaolo politiikassa oli ja on vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin parlamentaarinen edustavuus koko maan kattavasti. Pieni kansakunta menestyy vain yhdessä tekemällä.

Suomi on 100-vuotinen menestystarina ja vaikeuksista huolimatta Suomella menee edelleen varsin. Tämä tosiseikka tuntuu kuitenkin kritiikin määrästä päätellen unohtuvan monelta. Tällä ei tietenkään voida mitätöidä kritiikin merkitystä ja tärkeyttä, mutta onko kriittisyys määriteltävissä koko kansakuntaamme leimaavaksi kulttuuriseksi piirteeksi? Väitän että on. Siinä missä muualla osataan olla ylpeitä omasta menestyksestä, meillä painetaan usein varmuuden varaksi leuka rintaan ja mennään kohti uusia pettymyksiä. Leimallista on usein myös ilon ja ylpeyden mitätöiminen vetoamalla johonkin aivan muuhun asiaan, jonka tulisi olla paremmin. 

Sisukkuus, sinnikkyys ja kriittisyys. Siihen minä suomalaisuuden selviytymistarinan määrittelen. Olen kuitenkin huolissani, että näistä viimeinen on valtaamassa liiaksi alaa. Jos alamme uskoa, että meillä ei ole menestymisen edellytyksiä, syntyy siitä itseään toteuttava ennustus. Ollakseen voimavara kriittisyyden tulisi aina johtaa sisuuntumiseen ja pyrkimykseen tehdä asiat paremmin. Jos se muuttuu voivotteluksi ja toivottomuudeksi, on vaikeaa puskea eteenpäin yhdessä.

Meillä on tässä maassa hyvät edellytykset elämiselle ja mahdollisuus pyrkiä yhdessä vielä parempaan. Tehdään se kriittisyyden lisäksi myös kehujen ja kiitoksen kautta, eikä vaivuta kollektiiviseen synkkyyteen. Niin leimallista kuin se meille usein onkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

On paljon helpompi olla positiivinen, kun pankkitilin saldo on plussan puolella.

Siitä teidän kansanedustajien täytyy pitää huoli, että kaikilla on näin.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Harmi, että Kalevala opusta on aikojen mukaan muokattu mieleiseksi valtaapitävien mieliksi. Hamppu on muuttunut pellavaksi esimerkkinä. :)

"Kalevalan 48. runo kertoo, kuinka Väinämöinen teettää vahvan nuotan suuren kalan pyydystämiseksi, jotta maailmasta ryöstetty tuli saataisiin palautettua ihmiskunnalle. Tämän nuotan valmistusaine on hamppu eli liina:

Yöllä liina kylvettihin, kuutamella kynnettihin,
perattihin, koirittihin, nyhettihin, riivittihin,
terävästi temmottihin, rotevasti rohkittihin.
Vietihin likohon liina; sai pian lionneheksi.
Nopeasti nostettihin, kiirehesti kuivattihin.

Liina todetaan myös sata vuotta sitten julkaistussa Kalevalan selityksissä hampuksi:

Liinaisen: hamppuisen.
Liinan: hampun.
Koirittihin: vedettiin aikaisemmin valmistuneet koirakset l. hedekukkaiset hamput pois, etteivät mätänisi kasvavien seassa.
Riivittihin, rohkittihin: siemennuput rapsittiin pois, joka paikoin on tapahtunut siten, että ”tehdään tynnyrin laitaan koloja ja kädellä painetaan hampun kuituja niitä koloja vasten, niin siemenet helpommin lähtevät ja sitä kutsutaan riipimiseksi” (Tolonen).
Kalevalasta on vuosien mittaan laadittu ”nykykielelle” käännettyjä versioita joiden sisältöä on muokattu kieltolain mukaiseksi: uuskäännöksissä 48. runon hamppu on vaihdettu pellavaksi.

Inkeri Mikkola, Kalevala yleiskielelle käännettynä:

Yöllä kylvi siemenensä, kuutamolla pellon kynti,
perkasivat, puhdistivat, nyhti niitä, riipi niitä,
terävästi niitä tempoi, rotevasti rohkivatkin.
Likoon veivät pellavansa. Likosivatpa piankin."

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Johtuu ihan kielitieteestä, nimittäin liina on suomen kielessä pellavan vanhempi nimitys ja on yhä virossa käytössä pellavasta. Näin ollen kielitieteen näkökannalta, ei kannata vetää omia tulkintoja. Kansanrunoissa hamppu taas esiintyy ihan hamppuna ja niininä ja silloista kasvia käytettiin mm köysien ja säkkien valmistamiseen. Hamppuköyttä ei kuitenkaan kannata mennä tupruttelemaan, sillä ei siitä saa kuin häkämyrkytyksen sen pienen huumausaine pitoisuutensa takia.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #4

Jaksaisit nyt kommentoida edes itse eikä vain laittaa linkkiä kommenttiisi. Kielitieteellinen näkökulma on kuitenkin luotettavampi kuin sinun mielipiteesi. Mut jos haluat muutaman vinkin kuinka voit saada, en siis lupaa mitään, asiasi eteenpäin. Ensiksi kerro asiasta maltillisemmin ja opettele myymään, propaganda ja huutele ei auta mitään vaan pahentaa tilannetta. Toiseksi lyö kunnon faktat, lähteet ja perustelut pöytään. Kolmanneksi, suosittelen käyttämään niin sanottua hissipuhetta eli asia tulee esittää lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset