*

mikkokarna Lapin puolustaja

Oletko syönyt ulkomaisia elintarvikejalosteita? Saatoit syödä hermomyrkkyä

Saksassa, Alankomaissa ja Belgiassa vedettiin myynnistä miljoonia kananmunia sen jälkeen, kun hollantilaisista kananmunista löydettiin fiproliiniä. Fiproliiniä käytetään kotieläinten iholoisten torjuntaan. Sitä ei kuitenkaan saa käyttää tuotantoeläimiin, sillä se on myrkyllistä ja päätyy tuotantoeläinten kautta myös ihmisiin. Myrkky voi pahimmillaan vaurioittaa esimerkiksi maksaa ja keskushermostoa. Euroopassa pelätäänkin, ettei myrkkyskandaali rajoitu vain nyt löydettyihin kananmuniin. On mahdollista, että fiproliiniä sisältäviä hyönteismyrkkyjä on käytetty myös muihin tuotantoeläimiin.

Me suomalaiset olemme onnellisessa asemassa, sillä tällaiset skandaalit eivät kosketa meitä kuin välillisesti. Suomessa on noin 340 kanalaa, jotka tuottavat vuodessa lähes 73 miljoonaa kiloa kananmunia. Kaikki Suomen kaupoissa myytävät kananmunat ovat suomalaisia, sillä erittäin tiukka salmonellan valvontaohjelmamme estää tuonnin muualta ja hyvä niin. Saastuneissa munissa ollutta fiproliiniä on kuitenkin voinut päätyä myös Suomeen elintarvikejalosteiden mukana. Ainakin saksalainen kuluttajajärjestö Foodwatch pelkää, että kananmunia on käytetty elintarviketuotannossa.

Maailma on nykyään globaali. Jokaisen suomalaisen kaupan hyllyltä löytyy tuotteita, joissa käytettyjen raaka-aineiden alkuperää on kuluttajan toimesta mahdoton selvittää. Alkuperä on sataprosenttisesti selvillä ainoastaan Hyvää Suomesta -merkillä varustetuissa tuotteissa. Merkki takaa, että kaikki tuotteessa käytetty liha, kala, kananmuna ja maito ovat suomalaisia. On hyvin tärkeää selvittää, onko myrkyllisiä kananmunia käytetty jalosteiden tuottamiseen ja missä laajuudessa. Samalla on käytettävä kaikki keinot sen selvittämiseen, onko näitä jalosteita päätynyt myös Suomeen. On hyvin huolestuttavaa, että Eviran mukaan on mahdotonta sanoa, onko tällaisia tuotteita päätynyt meille. Tämän ei pitäisi olla mahdollista.

Myrkkymunaskandaali on jälleen kerran hyvä osoitus siitä, miksi oman alkutuotantomme elinvoimasta on pidettävä hyvää huolta. Suomalaiset elintarvikkeet ovat tutkitusti EU:n puhtaimpia ja turvallisimpia. Kuka ei halua pitää tilannetta tällaisena? Jos maataloustuotantomme ajetaan alas, olemme enenevissä määrin tällaisten globaalien skandaalien armoilla. Onkin täysin hämmentävää, että maataloustuotantoamme vastaan hyökätään jatkuvasti milloin kokoomusnuorten ja milloin cityvihreiden toimesta. Olisiko jo aika lopettaa?

Elintarvikkeiden puhtaus ja turvallisuus ovat nyt sekä tulevaisuudessa myyntivaltteja, jotka kannattaa pitää omissa käsissä. Esimerkiksi suomalaisista kananmunista vientiin päätyy ainoastaan noin 16 %. Uskaltaisin veikata, että tällä hetkellä Euroopassa olisi puhtaille kananmunille kysyntää, jos niitä vain olisi vientiin saakka. Hintaakin voisi pyytää mitä vain pokalla naamalla kehtaa, sillä tällainen skandaali avaa ne kuuluisat myyjän markkinat.

Ollaan siis ylpeitä omasta puhtaasta tuotannostamme ja annetaan sille se arvo, jonka se ansaitsee. Se tehdään parhaiten ostamalla kaupasta kotimaisia, Joutsenlipulla varustettuja tuotteita tai hankkimalla elintarvikkeita suoraan tuottajilta. Ja seuraavan kerran, kun joku kritisoi suomalaista maataloustuotantoa tai maataloustukia, voidaan kysyä olisitko valmis hankkimaan kaiken syömäsi lihan Brasiliasta tai kaikki käyttämäsi kananmunat Alankomaista? Mikäli vastaus on kyllä, on syytä epäillä mielenhäiriötä tai vähintäänkin lievää itsetuhoisuutta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Osataanhan sitä Suomessakin, esimerkiksi Poro ja Riista Oy. Se myi etelää suuret määrät pilaantunutta lihaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Suomalaisella maataloudella ja elintarviketeollisuudella ei kyllä todellisuudessa ole mitään omaa saatika idealistista intressiä tuottaa 'puhdasta' ruokaa. Tämä ruoan puhtaus (toistaiseksi joillakin osa-alueilla) nyt vain sattuu johtumaan luonnonoloistamme ja siitä lyödään markkinarumpua.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Keskustan Mikko Kärnäkin on varmaan kuullut tämän päivän yleisimmästä sairaudesta nimeltään "syytä ei tiedetä".

Meillä käytetään paljon ja usein täysin turhaan ympäristömyrkkyjä ns. tuholaisten torjuntaan ja kasvun edistämiseen. Myrkkyjen vaikutus on suurin ravintoketjun huipulla oleville eliöille. Ne aiheuttavat häiriöitä soluissa ja kudoksissa, siis saavat aikaan erilaisia uusiakin sairauksia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ymp%C3%A4rist%C3%B6m...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Entä viljely? Millä rikkaruohot on tuhottu pelloilta, kitkemälläkö?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Jep. Suurin osa noista myrkyistä valuu vesistöön ja pohjavesiin.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Kaikki kemikaalit päätyvät veteen, hengitysilmaan, eliöihin ja ruokaan yms. Tietoa aiheesta on paljon. On toinen asia kiinnitetäänkö ilmiöön riittävästi huomiota.

http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/aihekoko...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kuinka moni suomalainen valmisruokien tuottaja hankkii ulkomailta elintarvikkeitaan ja esim munajauhoa aterioihin?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ainakin Brasilian liha ja Hollannin kananmunat vaikuttaisivat kelpaavan haaskalinnuille. Ja tekevän kaikkien muiden maiden ruokatuotannon paitsi Suomen kyseenalaiseksi.

Blogin helmi oli lausahdus: "Maailma on nykyään globaali." Mikäs se ennen oli?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä olen syönyt ja syön vastakin Eestiläistä sian-ja naudanlihaa,villisikaa myös.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaupoissa ei ole toistaiseksi näkynyt kuin eestiläisiä kantarelleja, joten niitä olen syönyt.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Nyt me kuollaan kaikki!!!!
Ei vaan todennäköisesti tässä ollaan vielä hengissä joten syön jatkossakin kaiken maailman elintarvikkeita, varsinkin jos halvalla saa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta puhut.Olen myös syönyt ulkomaalaisia tuotteita. Leikkeleissä ym. jota tekee kotimaiset elintarvikejalostamot. esim.Brasialaisesta,Tanskalaisesta,Saksalaisesta,Puolalaisesta liha ja siipikarjasta.

Kotimaistakin olen syönyt joita on ruokittu geenimanipuloidulla soijarehulla.
Luujauholla ym.

Enkä ole sairastunut. Tullilaboratorio ja Valvira valvoo kyllä tuotettuja elintarvikkeita jota tänne tuodaan.
Kuten valvoo myös Rehuja joita tänne tuodaan.
Koska EU-maissa on kaikissa samat elintarvikkeita koskevat säännöt ei mitään ongelmia ole.

Salmonellaa,Listeria ym.löytyy myös,on aina löytynyt myös kotimaisista elintarikkeista.
Raaka-aineiden oikea käsittely ja hygienia on paras varmuus myös kotikeittiöissä.

Max Jussila

Evira voisi, kun aikaa riittää näemmä käsien levittelyyn, hoitaa asiat niin, että suomalaiset yritykset pääsisivät vihdoin ja viimein viemään sianlihaa ja kalaa Kiinaan. Asia on ollut vireillä kymmenisen vuotta. Evirasta on vastattu yritysten kyselyihin mm. että Eviran tehtävä ei ole edistää suomalaista vientiä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

On se hienoa, kun saamme elää siinä valtiossa, jonka 0,7 promillea maailman väestöstä on turvassa kaikelta ulkomaiselta. Kuinkahan ne ulkomaalaiset rassukat ovat selvinneet.

Eikös siellä Enontekiössäkin ole ulkomaat aika lähellä? Ruotsi ja Norja. Eikö pelota terveytesi vuoksi?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset