*

mikkokarna Lapin puolustaja

Kokoomuksen Mäkelä ja Sarkomaa Vapaavuoren kapinaliikkeessä

Kokoomuksen kansanedustajat Outi Mäkelä ja Sari Sarkomaa vastasivat toissapäivän Helsingin Sanomissa kipakasti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Antti Kaikkoselle. Kaikkonen kun rohkeni esittää budjettikäsittelyn yhteydessä, että laatisimme yhdessä parlamentaarisesti sopimuksen tasapainoisemman Suomen rakentamisesta. 

Mäkelä ja Sarkomaa kirjoittavat vastineessaan, "että tasapainoisempi Suomi ei voi tarkoittaa kaupungistumisen vastustamista eikä siltarumpupolitiikkaa." Ei voikaan, eikä Kaikkosen ehdotuksessa näin myöskään esitetty. Päinvastoin, sopimuksella on tarkoitus haikea ratkaisuja myös suurimpien kaupunkien erityisongelmiin, joita meillä toden totta riittää. Esimerkiksi Helsingissä valtapuolueet kokoomus ja vihreät ovat olleet yksin kykenemättömiä ratkaisemaan kaupunkia riivaavan asuntopulan. Onnistuisiko tämä yhdessä?

Vastineessa todetaan myös, että kun kansantalouteen haetaan tuottavuutta, "sitä löytyy väestöltään monipuolisista ja tiheään rakennetuista kaupungeista ja etenkin pääkaupunkiseudulta."  Näin toki on, mutta kansantalouden kannalta tuottavuutta löytyy kyllä muualtakin. Sitäpaitsi kaikki tilastot osoittavat, että viimeisen 15 vuoden aikana bruttokansantuote on kasvanut muualla maassa suuria kaupunkiseutuja nopeammin. Nyt jos koskaan on otettava koko maan voimavarat käyttöön Kaikkosen esittämällä tavalla!

Mäkelä ja Sarkomaa kirjoittavat myös, että valtionosuuksien tasausjärjestelmä on "metropolialueen verotuloihin perustuvaa". Näin se toki mekaanisesti tarkastellen onkin ja etenkin jos unohdetaan, että metropolialue itse on suurin valtionosuuksien saaja. Vastaavalla tavalla voin itse todeta, että esimerkiksi asumistukijärjestelmä hyödyttää metropolialuetta muun maan verotuloihin perustuen. On todella sääli, että kansanedustajat katsovat asiaa näin kapeasti.

Vastineensa lopuksi arvon edustajakollegat vaativat puolestaan hallitukselta selontekoa metropoli- ja kaupunkipolitiikasta. Mielestäni tällainen selonteko voidaan hyvinkin antaa, mutta mieluiten kuulisin kokoomuksen kannan Kaikkosen esittämästä tasapainoisen Suomen sopimuksesta. Että käykö vai ei? Mäkelän ja Sarkomaan kirjoitusta lukiessa kun ei valitettavasti voinut välttyä mielikuvalta, että se on kirjoitettu hyvin lähellä Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren kansliaa. Tai ainakin samassa kapinahengessä.

Mikko Kärnä
Kansanedustaja (kesk.)

Koska Helsingin Sanomat kieltäytyi tämän vastineen julkaisusta, julkaisen sen poikkeuksellisesti blogissani.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kepusssakin tiedetään tasan tarkkaan, ettei 18 maakuntaa ole keskenään tasaveroisessa asemassa taloudellisesti ja toiminnallisesti . On järjen köyhyyttä perustaa alle 200 000 asukkaan maakuntia.

Mutta pitää voida avoimesti keskustella kaupunkipolitiikasta
https://yle.fi/uutiset/3-9839944

P.s. Suomen elintarvikeomavaraisuudesta olen varmaan yli 20 vuotta kirjoittanut, että jätä se polemiikki väliin.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

No eivätpä ole tasavertaisia ne nykyiset 300 kuntaakaan, saatika niiden perustamat erilaiset hallintohimmelit. Harvinaisen huono perustelu siis vastustaa maakuntahallintoa.

Kirsti Anttila

Olen ihan samaa mieltä ruotsalaisen ekonomistin kanssa siitä, että suurimpien kaupunkien kehittymistä ei voida eikä kannata padota. Sen sijaan olen Kärnän kanssa ehdottomasti samaa mieltä, ettei sitä kannattaisi erityisesti rohkaistakaan. Turhaa väittää, että maaseutua erityisesti suositaan, samalla, kun kouluja lakkautetaan ja paikallistiet rupeavat olemaan kehitysmaatasolla. Annetaan kaupunkien ja cityjen kehittyä, mutta se ei saisi olla pois tasapuolisesta maaseudun kehittämisestä. Muuten ollaan tilanteessa,jossa ekonomistien ennustukset toteuttavat itseään: Syrjäseuduille jäävät vain vanhukset ja muut elinkeinoille vähäisesti panostavat. Noidankehä on jyrkkenemässä. Olisi aika miettiä halutaanko sellaista Suomea vai löydettäisiinkö vaihtoehtoja.

Käyttäjän EeroVainio1 kuva
Eero Vainio

Kärnä on jälleen oikealla asialla..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset