mikkokarna Lapin puolustaja

Onko EU:n maatalouskomissaari tehtäviensä tasalla?

Suomalaiset talonpojat kärsivät viime vuonna mittavat satovahingot poikkeuksellisten sateiden, huonojen sadonkorjuumahdollisuuksien sekä heikentyneen sadon laadun takia. Juha Sipilän hallitus kohdensikin lisäbudjetissaan 25 miljoonaa euroa viljelijöiden satovahinkokorvauksiin. Lisää korvauksia mittaviin satovahinkoihin odotettiin Euroopan komissiolta. Toisin kuitenkin kävi.

Komissio päätti kohdentaa Suomelle ainostaan 1,08 miljoonan euron tuen satovahinkoihin. Summa on viljeilijöiden kriittisessä ja vaikeassa tilanteessa lähinnä huono vitsi. Brysselissä laitetaan tyytyväisinä simpukkaa poskeen ja huuhdellaan ne alas shamppanjalla ymmärtämättä, kuinka suomalainen tilallinen kärsii. Jos lisää tiloja kaatuu tämän päätöksen seurauksena, on elintarvikeomavaraisuutemme ja huoltovarmuutemme vakavasti uhattuna.

EU:n maatalouskomissaarina toimii Irlantilainen Phil Hogan. Irlannissa kärsittiin suuresta nälähädästä vuosina 1845-1852 perunaruton takia. Tuolloin maan väkiluku putosi 8 miljoonasta 5 miljoonaan, kun miljoona ihmistä kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa muutti siirtolaisiksi muihin maihin. Tätä taustaa vasten luulisi Hoganin ymmärtävän, että satovahinkokompensaatiot ovat äärettömän tärkeitä, mutta ei. Maatalouskomissaari ei näytä olevan tehtäviensä tasalla ja vaikuttaa sekavalta kuin harakka betonimyllyssä. Eikä näytä suutaan saavan auki myöskään kokoomuksen suomalainen komissaari Jyrki Katainen. Kiinnostaako kotimainen maataloustuotanto Kataista laisinkaan? Nyt ei ainakaan vaikuta siltä.

Hoganin ja koko komission pelleilyn takia Sipilän hallituksen on nyt selvitettävä mahdollisuuksia kansallisen tuen täydentämiseen kuluvan vuoden lisätalousarviossa. Samalla on jämäköitettävä EU-politiikkaa. Jos muu ei auta, niin on laitettava karvalakki päähän ja lähdettävä Brysseliin lyömään komissiolle nyrkkiä pöytään. Tällainen ei nimittäin voi jatkua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Ilmeisesti hän uskoo Suomessa ilmaston lämmenneen, kun sitä niin toitotetaan.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Vai että karvalakki päähän ja nyrkkiä pöytään. Kerropa kuka se näistä on, joka niin tekee. Luuletko ihan tosissasi sen auttavan. Tätähän on jatkunut niin kauan kuin EU:ssa on oltu. Pitäisi olla vähän vahvempia ratkaisuehdotuksia kuin että nyrkkiä pöytään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Eikö maataloustuet tullut kuten ennenkin? Muutama maitotuki täältä ja EU.
Korotetut maksut tuista viivästymisen takia. 1 Mrd eläkkeistä veronmaksajilta.
Moniko on jo Aktiivitoimissa 487e/kk ilmaistöissä 9e/pv ? Entä leipäjonossa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset