mikkokarna Lapin puolustaja

Osmo Soininvaara on taas väärässä

Arvostamani vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara on kirjoittanut blogissaan väkevän negatiivisesti edustamani kansanliikkeen, eli keskustan, tulevaisuudesta. Analyysissä on monta oikeaa asiaa, mutta Soininvaaran epärealistinen fantasiointi kansalaispuolueen tulevasta menestyksestä ja sitä kautta keskustan kaatamisesta on jo surkuhupaisaa.

Voin lyödä Soininvaaran kanssa koskenkorva-pullosta vetoa, että näin ei tule seuraavissa vaaleissa tapahtumaan. Sen osoittavat jo presidentinvaalien äänestyskäyttäytymisestä tehdyt mittaukset, joiden mukaan edellisessä vaaleissa keskustaa äänestäneistä vain kuusi prosenttia ryhmittyi Paavo Väyrysen taakse. Näiden tutkimusten mukaan näyttää itse asiassa siltä, että Väyrynen on suurempi ongelma vasemmistolle ja perussuomalaisille kuin keskustalle. Jopa Soininvaaran oman puolueen, näiden arvoliberaalien vihreiden, äänestäjistä kaksi prosenttia äänesti Väyrystä. Mitä minun on pääteltävä siitä?

Eniten Soininvaaran kirjoituksessa minua loukkasivat keskustasta maalaillut mielikuvat patavanhoillisena puolueena. On tietysti totta, että kansanliikkeemme on aina ollut hyvin erilaisesti asioista ajattelevien ihmisten liitto, mutta meidän leimaamisemme puhtaan konservatiiveiksi on älyllisesti epärehellistä. Soininvaara voisi vilkaista tässä asiassa peiliin ja pohtia vaikkapa oman puolueensa vihreiden äänestyskäyttäytymistä vapaamman alkoholilain osalta. Voin myös hyvällä omallatunnolla kertoa, että esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain vieminen maaliin tällä hallituskaudella oli pitkälti keskustan tekosia. Oma perhe- ja peruspalveluministerimme Annikka Saarikko on myös ollut voimakkaasti monen muun keskustalaisten tuella ajamassa translakia eteenpäin. Mikä tässä on Soininvaaran mielestä konservatiivista? Tai perustulossa, joka on alunperin keskustan eikä vihreiden idea?

Eniten minua huvittaa Soininvaaran kritiikki ministeri Annika Saarikkoa kohtaan juuri tehdystä päätöksestä, jolla perhevapaita ei uudisteta. Soininvaara ja hänen vihreät sekä kokoomuslaiset sielunkumppaninsa kun vakuuttavat kaikille pyhää uskoaan ihmisten valinnanvapauteen, mutta ovat samaan aikaan edistämässä uudistuksia, joilla tämä valinnanvapaus vietäisiin perheiltä pois. Kannatan itsekin valinnanvapautta alkoholipolitiikkassa, ihmisten omissa parisuhteissa ja oikeudesta päättää vaikkapa eutanasiasta, mutta olisin kyllä erikoinen poliitikko, jos väittäisin olevani liberaali kannattaessani samaan aikaan tämän oikeuden viemistä pois perheiltä. Kyllä, minäkin haluan uudistaa perhevapaat ja kaipaan lisää mahdollisuuksia isille, mutta en halua viedä niitä pois äitien kiintiöstä.

Soininvaara syyllistyy myös kirjoituksessaan hänelle niin leimalliseen ja tyypilliseen perusvirheeseen väittäessään, että kaupungistuminen on väistämätön tosiasia ja meidän on vain mukauduttava tähän ”globaaliin megatrendiin”. Se on pötypuhetta. Soininvaaran soisi pohtivan, kuinka paljon kaupungistumista on tässäkin maassa pyritty keinotekoisesti vauhdittamaan, mutta siltikin maakunnat porskuttavat. Voisikohan tämä johtua siitä, että maaseudullakin todella on elinmahdollisuuksia ja monet ihmiset myös haluavat asua siellä? Soininvaara ei myöskään tue ihmisten valinnanvapautta oman asuinpaikkansa suhteen. Miksi?

Soininvaaran kirjoituksista huokuukin ikävä maaseutu- ja keskustavihamielisyys. Toistan vielä myös tässä kirjoitukseni alkupuolella esittämäni ehdotuksen: lyödäänkö koskenkorva-pullosta vetoa, että keskusta ei tule seuraavissa eduskuntavaaleissa marginalisoitumaan kuvaamallasi tavalla?

Otatko Ode vedon vastaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olette molemmat väärässä. Kossupullosta vetoa kolmannen vaihtoehdon puolesta, eli että Väyrysestä tulee Keskustan puheenjohtaja.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Oispa heleppo tapa voittaa kossupullo, mutta enpä taida siltikään lyödä vetoa kiinni. Absolutistina pullolle kun ei olisi mitään käyttöä.

Valtakunnannarista ei keskustan puheenjohtajaa tule. Taitaapa se kunniapuheenjohtajan tittelikin hukkua Sapsojärveen...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En pysty vastaamaan Oden puolesta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kun täällä Uudessa Suomessa monet Kiviniemenkin aikana veikkasivat Keskustan loppua, niin ennakoin ettei sitä todellakaan ole vielä tulossa.
Eikä tullutkaan. Tuli lopulta Väyrysen "vaalijytky" (melkein toiselle kierrokselle) ja sen lisäksi Sipilä. Jälkikäteen arvioiden olisi ollut luultavasti parempi mikäli kepu olisi hiipunut jo silloin.

Nyt kuitenkin tilanne on jo toinen. Kepu on todellakin kuolemassa/hiipumassa... hi-li-jal-leen - kuten demaritkin (heillä on minimaalinen mahdollisuus vielä pelastaa itsensä). Aikaa siinä vielä menee enemmän tahi vähemmän, mutta Kärnä on joukoissa, joita ei oikein voi enää pelastaa. Enkä tarkoita maaseutua ja asukkaita syrjäseuduilla. Heitä voi kyllä auttaa, mutta koko ajan vähemmän kepun opein. Sen tajuavat monet kepun entisillä kannatusalueillakin.

*********************************
"Soininvaara syyllistyy myös kirjoituksessaan hänelle niin leimalliseen ja tyypilliseen perusvirheeseen väittäessään, että kaupungistuminen on väistämätön tosiasia ja meidän on vain mukauduttava tähän ”globaaliin megatrendiin”. Se on pötypuhetta."

Tuossa olet osin oikeassa. Ei kaupungistuminen ole väistämätöntä ja pitkällä tähtäimellä se voisi olla typeryyttä sekä luonnon että ihmisten kannalta. Toki se lyhyellä tähtäimellä voi vaikuttaa väistämättömältä.

**********************

"Otatko Ode vedon vastaan?"

En tiedä miksi Soininvaara ottaisi vetoja mieheltä, joka väistyy Väyrysen tieltä pois... saa ottaa toki mikäli kiinnostaa, mutta itse veikkaisin tilastojen pohjalta mikäli veikkaisin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Nykytiedon valossa näyttää suhteellisen varmalta, jos nyt Väyrysen puheiden perusteella mitään voi pitää varmana, että kansalaispuolueen Väyrynen syrjäyttää keskustan Kärnän tänä vuonna Eduskunnasta.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Paljonko on keskustan äänestäjien keski-ikä? Tai jäsenien? Muistelen jälkimmäisen olevan siellä 60 ikävuoden huitteilla, toiseksi korkein heti SDPn jälkeen.

Keskustan ongelma on se, että sen politiikka ei ole maan tulevaisuuden eli nuorison maailmankuvan mukaista vaan se palvelee enemmänkin huomattavasti varttuneempaa väkeä. Keskusta on siis hyvin pitkälti auringonlaskun puolue sillä nuorison myötä myös asenteet muuttuvat pysyvästi ajan myötä ja keskustan nykyinen politiikka ajautuu väkisinkin marginaaliin.

Kyse ei ole yhdestä tai kahdesta asiasta pelkästään. Sitten kun miettii keskustan ehdokkaita, eivät ne vaan vetoa nuorempaan väkeen omine vaaliteemoineen.

Uskon, että 10-20 vuodessa sekä keskusta että SDP kohtaavat katun todellisuuden. Poliittisella kartalla kokoomus, vihreät ja vasemmisto lienevät vahvimmat pitkässä juoksussa nykyteemoillaan, mutta riippuen muiden uusiutumiskyvystä riippuen...mihin menee sitten vielä maailmanpolitiikkakin. Nuoremmat kun osaavat lukea muutakin kuin Suomenmaata tai Hesaria ja erityisesti muilla kielillä.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Kärnän suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittolakiin jää keskustalaisten parhaan perinteen mukaisesti epäselväksi. Näin voi jälkikäteen väittää Paavon oppien mukaisest: "En minä sitä tarkoittanut".

Kärnä positiivisesti:
" Kannatan itsekin valinnanvapautta alkoholipolitiikkassa, ihmisten omissa parisuhteissa....."

Kärnä moittivasti:
" Voin myös hyvällä omallatunnolla kertoa, että esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain vieminen maaliin tällä hallituskaudella oli pitkälti keskustan tekosia. "

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Kun pyrin eduskuntaan ilmoitin, että kannatan tasa-arvoista avioliittolakia. Kuten myös translakia ja äitiyslakia. Olen tehnyt systemaattisesti työtä niiden edistämiseksi ja tapellut vahvasti erityisesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta niin lakivaliokunnassa kuin suuressa salissa. Oliko tämä nyt riittävän selvästi sanottu?

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Niin, sinä olet tehnyt mutta kun puolue tekee, se muuttuukin:
"Voin myös hyvällä omallatunnolla kertoa, että esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain vieminen maaliin tällä hallituskaudella oli pitkälti keskustan tekosia. "

Tekonen= "(vähäinen) sopimaton, moitittava tai laiton teko, kolttonen, tepponen, rikkomus, tihutyö. esim. Jopa tekosen teit! Joutui tilille tekosistaan. Vastata tekosestaan."
https://www.suomisanakirja.fi/tekonen

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Eniten minua huvittaa Soininvaaran kritiikki ministeri Annika Saarikkoa kohtaan juuri tehdystä päätöksestä, jolla perhevapaita ei uudisteta."

Yle selvitti: Kotihoidon tukea käytetään eniten keskustan vahvoilla alueilla – katso oman kuntasi tilanne

Yle haki tiedot kotihoidon tuen käytöstä viime vuonna. Kaksi kuvaa kertoo, miksi tuki on keskustalle vaikea poliittinen kysymys.

https://yle.fi/uutiset/3-10071431

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Seija, ikikokoomuslainen Heikki S. von Hertzen on ollut kotihoidon tuen kannattaja ja edistänyt asiaa sekä kaupunginjohtajana että STM:n kansliapäällikkönä. Hän kertoi kotihoidontuen avulla poistaneensa päivähoitopaikkajonot Helsingissä. Heikki S. on ollut perhehoidon puolesta puhuja ja piti tukea yhtenä merkittävimmistä saavutuksista poliittisella urallaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tiedän, mutta se ei varmaan ole ollut keskustalla syynä, varsinkaan etelän suurissa kaupungeissa;)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #11

Ei tietenkään. Keskusta kantaa huolta suomalaisista lapsiperheistä ympäri Suomen, ihan kuin Heikki S. von Hertzen aikoinaan. Nykykokoomus on livennyt Hessun linjasta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #18

Ei tunnu kantavan huolta naisista työllistymisineen ja työeläkkeineen kun veti liinat kiinni sen sijaan että neuvotteluja olisi vielä yritetty jatkaa, nyt kuluu ainakin kaksi vuotta ennen kuin saadaan uusi malli.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Aikanaan kun kotihoidontuki hyväksyttiin, olisi kokoomus halunnut maksattaa sitä vieläkin enemmän.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Heikki S. oli pettynyt kotihoidon tuen tasoon ja järjesteli niin, että Helsinki maksoi kotihoidontukeen erillistä Helsinki-lisää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #16

Sitäkin, saadakseen lapsia pois päivähoidosta kun Helsingissä oli pulaa paikoista. Helsinki ei ole rajannut päivähoito-oikeutta vaikka toinen vanhemmista olisi kotona, mutta maksut senkun jatkuvat.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minusta Soininvaaran kirjoituksella on ansionsa. Kirjoituksen Väyrystä koskeva osuus on Osmolta toiveajattelua, senhän hän itsekin kirjoituksessaan myöntää.

Vastineessasi otat turhaan turkkiisi kritiikistä. Soininvaara on oikeassa kaupunkikehityksestä. Jotkin maakunnat toki edelleen porskuttavat. Lähinnä ne ovat kuitenkin maakuntien keskuskunnat ja kaupunkikeskittymät, joissa porskutellaan. Pienten maakuntakuntien menoa ei porskutukseksi voi kutsua vaikka roiskuukin. Räpiköinnistä kannattaa niiden osalta puhua.

Olet oikeassa liberaali-Keskustan osalta. Soininvaaraa olisit voinut tölviä takaisin myös ministeri Tiilikaisen kivihiilivapaa Suomi teemalla myöskin. Keskusta näyttää menevän paitsi liberaalina, myös ympäristösuojelun osalta Vihreistä ohi. Helsinki polttaa eniten kivihiiltä Suomen kaupungeista. Eikä meno tunnu hiljenevän, ympäristöpolitiikan tekeminen jää nyky-Suomessa Keskustan ministerin vastuulle. Vihreät ilkesivät kritisoida Tiilikaisen linjauksia.

Näyttää siltä, että Soininvaaran toiveet johtuvat siitä, että Keskusta näyttää onkivan samoilla vesillä.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

"Voin myös hyvällä omallatunnolla kertoa, että esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain vieminen maaliin tällä hallituskaudella oli pitkälti keskustan tekosia."

Tässä kommentissa on jotain, mitä en ymmärrä. Keskustan eduskuntaryhmästä vain kuusi äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, loput vastaan tai poissa äänestyksestä (eduskuntaryhmän koko on 49 kansanedustajaa). Luonnehtisin noilla luvuilla Kepun eduskuntaryhmää - ainakin tässä asiassa - perin konservatiiviseksi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tuo äänestys pidettiin edellisellä eduskuntakaudella joulukuussa 2014. Tällä eduskuntakaudella hyväksyttiin liitännäislait ja lakimuutos astui voimaan.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

Juuri tuossa vuoden 2014 äänestyksessä mitattiin puolueiden kannat ko. asiaan. Jälkimmäinen äänestys oli pelkkä muodollisuus.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olet oikeassa. Seuraavissa vaaleissa Keskusta on vielä neljänneksi suurin puolue ja lyö persut selvästi. Keskusta saa vähän yli 10% ja persut jää sen alle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset