mikkokarna Lapin puolustaja

Vihreiden luonnonsuojeluohjelma: ylisuojelullinen ja petopoliittinen katastrofi

Luin vihreiden tänään julkistaman luonnonsuojeluohjelman. Todettakoon aivan ensimmäiseksi, että siinä oli myös paljon hyvää. Turpeen poltosta luopuminen on järkevä pitkän aikavälin tavoite, mutta turvetta tarvitaan ylimenokauden ratkaisuna. Samoin on asiallista käydä keskustelua Metsähallitukselle asetetusta tulostavoitteesta. Mielestäni sitä tulisi pienentää metsien kestävän käytön turvaamiseksi. Vesivoimayhtiöt on myös saatava entistä paremmin mukaan työhön luontaisten vaelluskalakantojen palauttamiseksi maamme virtavesiin.

Ohjelma kokonaisuutena on erittäin huolestuttava. Ensinnäkin siinä vaaditaan jälleen kerran uusien kansallispuistojen ja suojelualueiden perustamista maahamme. En ymmärrä, miksi tällaista tavoitetta edistetään, kun nykyistenkään puistojen ylläpitoon ei riitä rahoitusta. Kansallispuistojen perustaminen on myös aina järeä suojelullinen toimenpide, jolla on väistämättä vaikutuksia paikkakuntalaisten oikeuksiin esimerkiksi metsästyksen ja kalastuksen suhteen. Ne myös usein vaikeuttavat luontomatkailun kehittämistä. En voi missään tapauksessa kannattaa tällaista kehitystä. Se on ylisuojelua, eikä mitään muuta.

Huolestuttavin asia on kuitenkin ohjelman suurpetopolitiikka. Vihreät nimittäin haluaa lopettaa kokonaan susien, ahmojen, karhujen ja ilvesten metsästyksen. Poronhoitoalueella taas edistetään pelkkiä reviiriperustaisia korvauksia. Vihreät eivät ymmärrä, että tällaisella politiikalla tuhottaisiin koko poroelinkeino sekä karjatalous pahimmilla petoalueilla. Se lopettaisi vuosituhantisen metsästyskulttuurin, jota on tähän saakka voitu vastuullisesti harjoittaa. On aivan selvää, että tällainen politiikka johtaisi ihmisuhreihin suurpetojen lisääntyessä räjähdysmäisesti.

Vihreiden ohjelma siirtäisi merkittävällä tavalla metsästysasioiden päätäntävaltaa maa- ja metsätalousministeriöltä ympäristöministeriölle. Ei hyvä. Toisaalta tämän sanominen ääneen on rehellinen tunnustus siitä, että vihreät itsekin tietää ympäristöministeriön olevan miehitetty aatesisarillaan ja -veljillään, jotka suhtautuvat valitettavan moneen asiaan hyvin asenteellisesti. 

Jokaisen kannattaa muistaa, mikä on vihreiden luontopolitiikan ydin. Se on ihmisen eristäminen luonnosta yhä uusilla luonnonsuojelualueilla sekä suomalaisen metsästyskulttuurin tuhoaminen. Tällaista kehitystä en halua olla edistämässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Kannattaa muistaa kun kyse on virheistä niin kyse on henkilöistä jotka asuvat kehä-3 sisäpuolella ja tuskin ovat päivääkään olleet metsässä yötä teltassa.. ja tuskin ovat metsästäneet ikinä!

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Metsästyskulttuuriin kuuluu petojen metsästys. Siksi suurpetoja pitää saada lisää, jotta niitä voidaan metsästää. Metsästys pitää myös pedot arkoina, joten jos niitä metsästetään, niin niitä voi olla enemmän.

Timo Ala-Harja

Vihreät huuhaat ovat suomen tuho

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Väite että kansallispuiston perustaminen haittaisi luontomatkailua tai kalastusta on todentamatta. Tapauskohtaisesti niin voi olla, mutta ainakin näillä nurkilla Saaristomeren ja Teijon kansallispuistot ovat matkailuvaltti. Ylempänä Selkämeren kansallispuiston vaikutukset taitaa olla aika plus-miinus nolla mutta että haittaa, ei ole. Onko Kärnällä mielessä jokin tietty kansallispuisto, joka haittaisi luontomatkailua?

Vuosituhantinen metsästyskulttuuri ja ihmisuhreilla pelottelu on aika huono tapa naamioida se tosiseikka, että Kärnän mielestä ilmeisesti suurpedot pitäisi kaikki tai enimmäkseen ampua?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Kärnän mielestä ilmeisesti suurpedot pitäisi kaikki tai enimmäkseen ampua?"

Ei vaan populaation sääntelystä on kyse ja pidetään ne turvallisen kokonaisena. Voit varmaan havannoida itse esim. hiirillä tai rotilla sen, jos niitä ei pyydystettäisi.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kaikki suurpedot pitäisi ampua. Olen sitä mieltä, että kantoja tulee säännellä metsästyksellä ja erityisesti häirikköyksilöt on voitava poistaa joustavasti.

Luontomatkailun kehittäminen on osoittautunut vaikeaksi vaikkapa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sekä UKK-puistossa. Nykypäivänä luontomatkailussa on sallittava myös moottoroitu liikkuminen rajoitetusti, sillä muuten ulkolaisia turisteja ei puistoihin saada. Tämä ei ole kansallispuistossa mahdollista. Edelleen on vaikeaa kehittää, kun puistojen sisälle ei voida perustaa pieniäkään tukikohtia. Olen usein nostanut esille Ruotsin mallin mukaiset ”erähotellit” kansallispuistojen sisällä, mutta meille tällainen ajatus on täysin vieras. Suomalainen ideologia on muutenkin sellainen, että ihminen halutaan eristää luonnosta. Yhdysvalloissa Yellowstoneen ajetaan autolla ja puiston sisälle on rakennettu laadukasta infraa. Silti erämaata riittää joka suunnassa valtavasti. Meillä näin ei osata toimia.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ainakin täälläpäin kansallispuistoissa liikutaan "moottoroidusti" ja kansallispuistoissa on "tukikohtia" kuten venesatamia palveluineen, nuotiopaikkoja, puuseet, roskikset, luontopolut ja saunat, majoituspalveluita. Kalastaminen on sallittua siinä kuin muuallakin.

Se on sitten eri asia, jos luontomatkailulla tarkoitetaan massaturismia.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Mikko Kärnä on taas kerran lähtenyt suoran valehtelun tielle. Ilmeisesti hän laskee sen varaan, että hänen kohderyhmästään kukaan ei käy tarkistamassa, mitä Vihreiden luonnonsuojeluohjelmassa ihan oikeasti sanotaan.

Kas tässä sen suurpetoja koskeva kohta:

”•Lisätään suurpetokorvausten reviiriperusteisuutta ja ennaltaehkäistään petovahinkoja.

•Lopetetaan uhanalaisten suurpetojen kaatolupien myöntäminen. Annetaan lupia niiden yksilöiden kaatamiseen, joista aiheutuu merkittävä turvallisuus- ja vahinkoriski.”

Kuudes sukupuuttoaalto jyllää ja kepulaista nilkkiä huolestuttaa vain se, ettei saa ajaa mönkijällä ja kelkalla ampumaan kaikkea kansallispuistoon.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

"Lopetetaan uhanalaisten suurpetojen kaatolupien myöntäminen. Annetaan lupia niiden yksilöiden kaatamiseen, joista aiheutuu merkittävä turvallisuus- ja vahinkoriski.”
Hm..täydellisen tietämättömyyden antamalla rintaäänellä mahdan epäillä, että kaikki sudet ovat petoja eli lihansyöjiä; syövät pääosin nälkäänsä. Ne ovat myös kai laumaeläimiä, jotka saalistavat joukolla.
Ymmärrän toki sellaisten susiporukoiden käytöksen vihaamista, jos ne vain huvittelumielessä raatelevat kotieläimiä kuoliaaksi, kuten usein on käynyt jopa Etelä-Suomessa lampaille aivan kotipihatoissa. Sellaiset sudet pitää poistaa, koska ovat röyhkeitä ja yliaggressiivisia.

Miro Suotaipaleen

Demokratian keinoin ongelmasusia karsimaan. Tämä aloite ei hae silmittömään petojahtiin.. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2702

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Ilmeisesti ainakin yksi tuotantomuoto on hyötynyt jossain määrin kansallispuistoista Lapissa, nimittäin porotalous. Se mitä olen siellä liikkunut, niin en ainakaan ole nähnyt yhtäkään kieltotaulua, "Poroilta pääsy kielletty."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset