mikkokarna Lapin puolustaja

Ihmissalakuljetus ei lopu ilman väkivaltaa

Libyan rannikkovartiosto pelasti viime sunnuntaina lähes 1000 afrikkalaista siirtolaista, jotka olivat matkalla Eurooppaan puhallettavilla kumiveneillä. Libyaan ihmissalakuljettajien toimesta tuodut afrikkalaiset eivät pakene sotaa tai nälkää, vaan ovat matkalla Eurooppaan ainoastaan paremman elämän toivossa. Toiveet ovat ylimitoitettuja ja moni on maksanut vaarallisesta matkasta koko omaisuutensa. Tämä ei kuitenkaan riitä ihmissalakuljettajille, vaan suuri osa joutuu tämän lisäksi tekemään matkan aikana orjatyötä tai työskentelemään prostituoituna. Kaikki eivät koskaan selviä Libyaan saakka.

Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot sekä erilaiset avustusjärjestöt ovat järjestäneet Välimerellä pelastusoperaatioita, joissa ihmissalakuljettajien uhrit on kuljetettu turvaan eurooppalaisiin satamiin. Tarkoitus on tietysti ollut inhimillisesti tarkastellen hyvä, mutta tosiasiassa operaatiot ovat johtaneet ainoastaan siihen, että ihmissalakuljettajat laittavat eurooppaan pyrkivät ihmiset liikkeelle yhä huonommilla ja huonommilla veneillä luottaen pelastusoperaatioihin. On myös järkyttävää, että ihmisiä ei pelkästään huku Välimereen, vaan he tukehtuvat hengiltä täyteen pakatuissa aluksissa. Meripelastusoperaatiot ovat valitettavasti palvelleet ainoastaan ihmissalakuljettajien liiketoimintaa.

Tilanne on nyt muuttumassa. Valtiolliset pelastusoperaatiot on käytännössä lopetettu ja kansainvälisiin avustusjärjestöihin on myös vedottu niiden lopettamiseksi. Valitettavasti tästä pelastustoiminnasta on muodostunut niille liiketoimintaa, joka rahoitetaan pääasiassa lahjoitusvaroin. Tarkoitushakuinen pelastustoiminta, joka pyrkii ainoastaan siirtolaisten tuomiseen eurooppaan, tulee lopettaa vaikka lainsäädännöllisin keinoin ja asettaa tarvittaessa myös pelastajat syytteeseen avunannosta ihmissalakuljetukseen. Tämä voi kuulostaa brutaalilta, mutta se lienee ainoa keinoa ihmissalakuljettajien pussiin pelaamisen lopettamiseksi.

Euroopan unionin tulisi myös pyrkiä neuvottelemaan Libyan kanssa yhteisestä operaatiosta ihmissalakuljettajien toiminnan lopettamiseksi. Libyalla luulisi olevan tähän nyt vahvat intressit, koska tätä menoa Tripoli alkaa täyttyä siirtolaisista. Parhaiten toiminta lopetetaan tuhoamalla ihmissalakuljettajien toimintaansa käyttämät veneet jo rannalla ennen kuin ne täytetään siirtolaisilla. Ranskan muukalaislegioona, joka operoi Libyan lähialueilla Afrikassa, olisi luonteva yksikkö tällaiseen työhön. 

Inhimillinen kärsimys Välimerellä ei lopu, ennen kuin ihmissalakuljettajien toiminta lopetetaan. Se taas ei valitettavasti tapahdu ilman väkivaltaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Aulis Saarijärvi

Kyllä Sipilän pariskunta täytyy olla vanhurskasta ja suvaitsevaa! Yhä voi Google-kuvahaulla Kempeleen kartanosta, löytää Suomeen houkuttelumainosta. Liekö urgua, jossa lisäksi kerrotaan, että rikas pääministerisuku lahjoittaa tulijoille sellaisia keltaisia kartanoita. Valtio antaa 92 euroa vuorokaudessa käyttörahaa ja kaikki matkat ja ruoka on ilmaista.

Africansia kai on toinen kieli, joka ei lupaa aivan yhtä paljon, mutta opettaa, ettei pidä jäädä Italiaan, Saksaan tai Hollantiin. Pitää tulla Suomeen saakka ja sanoa rajalla se taikasana ”asyysulloon!” Parempi olla passitta ja nuorukaisen vielä alle 17 täyttänyt, niin saa rahaa. Käännöksistä google, olen tiedot ottanut selkosuomeksi.

PS Eikö ne annakaan kartanoitaan tulijaoleilijoille? Kepu pettää aina!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Eikö se salakuljetus lopu, kun ns. pelastetut viedään takaisin Afrikkaan tai pakolaisleireille?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Eikä se myöskään jatku ilman väkivaltaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"Parhaiten toiminta lopetetaan tuhoamalla ihmissalakuljettajien toimintaansa käyttämät veneet jo rannalla ennen kuin ne täytetään siirtolaisilla."

Tätä vartenhan EU:lla oli jo vuosia sitten, ennen kuin kukaan puhui kumiveneistä mitään, valmiina "operaatio Sophia". Sen tarkoituksena oli estää laiton maahantulo Välimeren yli Eurooppaan.

Nykyisten eu-johtajien käskystä salakuljetusta ei kuitenkaan lopetettu tai edes pyritty lopettamaan, vaan käytettiin rahat ja resurssit salakuljettajien toiminnan tukemiseen. Siis meritaksitoimintaan jolla hoidettiin veronmaksajien rahoilla salakuljettajien tehtävät. Samat johtajat ovat edelleen päättämässä asioista joten jos sinne jotain mennään tekemään, niin korkeintaan kantamaan matkalaukkuja.

Kantamista siellä toki riittää. Maanosan väestö kasvaa noin 20 miljoonaa vuosittain, eli 54 800 ihmistä päivässä.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

" Maanosan väestö kasvaa noin 20 miljoonaa vuosittain, eli 54 800 ihmistä päivässä."

Tarkoitatko maanosalla Afrikkaa ?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kyllä. Salakuljettajien businekset eivät siis ainakaan luonnollista tietä vähene. Ne vähenevät siten, että estetään laittomasti maahan tunkeutuminen, eikä varsinkaan käydä hakemassa valtameren toiselta puolelta ihmisiä, jotta he voisivat saapua laittomasti maahan.

Käyttäjän yklaine kuva
Yrjö Laine

Kärnä esittää täyttä asiaa. Jotain todella radikaalia tarvitsisi kohtuu pikaisesti tehdä ennenkuin olemme totaalisessa pulassa. Seuraavan videon pitäisi pysäyttää typerimmänkin ajattelemaan.

https://www.liveleak.com/view?i=d42_1373758900

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Vuodentakainen juttuni tällä palstalla antaa viitteitä siitä, missä mennään:

”..EU maksaa suuren osan Italian siirtolaiskuluista ja maan hallitus puolestaan siirtää rahat yleensä pappien johtamille avustusjärjestöille, jotka Calabriassa ovat Ndranghetan kontrollin alla. Päivittäisestä ylläpidosta hallitus maksaa 35 € aikuisesta ja 45 € lapsesta. Kun ottaa huomioon, että tiettävästi Ndrangheta ottaa päältä noin 30% ’hallintokuluina’, niin varsin pieni summa jää maahantulijan osaksi. ..
Ndrangheta on calabrialainen maailmanlaajuinen rikollisjärjestö, joka on erikoitunut kokaiini- ja ihmissalakuljetukseen. Sen vuotuisen liikevaihdon arvellaan yltävän 50 mrd euroon. Cosa Nostra puolestaan vaikuttaa Sisiliassa ja sillä on omat toimialueensa. ”

http://jaakkokorpi-anttila.puheenvuoro.uusisuomi.f...

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Kärnälle näköjään teki hyvää tippua eduskunnasta kun heti rupesi tulemaan järkevää mielipidettä

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

> .....vaan ovat matkalla Eurooppaan ainoastaan paremman elämän toivossa.

ooo

Jospa elämä lähtöpisteessä on kyllin huonoa.

Kikka M. Coombes

Ihmissalakuljetus vähenee kummasti kun salakuljettajille annetaan vuosien vankeusrangaistukset.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Mistä edustaja Kärnä - tolkun ihminen - tulee tavoite keskustella tästä räikeästä epäkohdasta näin sovittelevaan sävyyn?

Ihmissalakuljetus ja avustusjärjestöjen toiminta on rikollista toimintaa. Se on ollut pitkään. Ja jostain kumman syystä länsivaltojen hallitusten suojeluksessa.

Pitää vain kysyä miksi tätä totaalisen laitonta ja moraalitonta toimintaa on Suomen hallitus hyväksynyt? Miksi ?

Nyt se loppuu koska se on täysin väärin. Mutta miksi siihen meni kolme-neljä vuotta?

Nykyiset valtapuolueet tulevat kaikkialla Euroopassa kantamaan tästä petoksesta valtavaa hintaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset