mikkokarna Lapin puolustaja

Lappilainen maksaa hipsterin luontoelämyksen

Metsähallituksen luontopalveluilta on rahat loppu. Tämän takia luontopalvelut hävittää kiireen vilkkaa Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta aikanaan työllisyysmäärärahoin rakennettuja rakenteita, eli kämppiä, laavuja, pitkospuita ja portaita, joita se ei enää sanojensa mukaan kykene ylläpitämään. Ei, vaikka hallitus osoitti sille jälleen budjettiriihessä 1,9 miljoonan euron lisämäärärahan retkeilyreittien kunnostamiseen ja ylläpitoon. Viimeisin hävityskohde on Auttikönkään reitti Rovaniemellä.

Kun rahat ovat vähissä, on tietysti elettävä suu säkkiä myöten. Se tässä kuitenkin hämmästyttää, että miksi kaikki tuhottavat rakenteet sijaitsevat pohjoisessa? Mielestäni Metsähallituksen tulisi toimia tässäkin asiassa tasapuolisesti ja hävittää oikeudenmukaisuuden nimissä muutama laavu ja joitamia pitkoskilometrejä myös vaikkapa Nuuksion kansallispuistosta. Tätä se ei kuitenkaan uskalla tehdä. Etelässä kun ihmiset hermostuisivat, kun eivät enää voisi mennä lastenvaunujen kanssa kansallispuistoon. Helpompaa toimia pohjoisessa, jossa me juntit olemme tottuneet vain puristelemaan kättämme nyrkkiin täällä omassa taskussa.

Etelää varmasti painotetaan myös siitä syystä, että Metsähallituksen pääkonttori sijaitsee Vantaalla Tikkurilassa. Senttiäkään tuottoja pääkaupunkiseutu ei Metsähallitukselle ja kansantalouteen tuo, mutta silti se saa suurimmat hyödyt. Satoja työpaikkoja ja viimeisen päälle olevat retkeilyrakenteet. Savukoskelta nurin hakatut porolaitumet ja lintumaat ilahduttavat stadin hipsteriä, joka voi niiden ansiosta käydä viikonloppuna Nuuksion luontokeskus Haltiassa hämmästelemässä Suomen luonto -näyttelyä. Pohjois-Suomen metsien tuotolla kun varmistetaan, että tuo hipsteri voi jatkossakin ottaa itsestään selfien sen luontokeskus Haltian täytetyn karhun kanssa.

Ennen kuin kukaan pahoittaa mieltään lopullisesti on todettava, että pidän Nuuksion kansallispuistoa ja luontokeskus Haltiaa molempia erittäin tärkeinä. Tänä luonnosta vieraantumisen aikakautena ja vajavaisen luontosuhteen yleistyessä on tärkeää, että tarjoamme myös kaupunkilaisille mahdollisuuksia luontoon tutustumiseen. Se ei kuitenkaan voi tapahtua Pohjois-Suomen kustannuksella kuten nyt. Millä tahansa hallituspohjalla tulevat hallitusneuvottelut käydäänkin, on ohjelmassa osoitettava Metsähallituksen luontopalveluille sen tarvitsemat muutamat miljoonat. Ne ovat pieniä suolarahoja tässä kokonaisuudessa. 

Samalla on myös vakavasti alettava keskustelemaan Metsähallituksen pääkonttorin siirtämisestä Rovaniemelle. Onnistuin aikanaan, yhdessä tuolloisen edustajakollegani Markus Lohen kanssa, saamaan uuteen metsähallituslakiin kirjatuksi että valtion Metsätalous Oy:n kotipaikka on Rovaniemi. Tämä kirjaus ei voi jäädä tyhjäksi, vaan sen täytyy tarkoittaa koko laitoksen siirtoa siihen maakuntaan, josta sen tulotkin tulevat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Hipsterit ja heidän ironisesti väpättävät viiksensä. >:/

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kiinalaiset kävelee ilman pitkospuita ja muun turismin on tehtävä tilaa Lapin kukoistavalle kaivosteollisuudelle. Hipsterit on syytä korjata jaloista -siis niiltä lappilaisilta pitkospuilta.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Eiköhän luontopalvelujen alasajo ole ihan ideologista ja tehdään Keskustapuolueen maanomistajasiiven lyödessä taustalla tahtia toiminnalle. Ei tarvitse katsella ituhippejä hiiviskelemässä omilla maillaan mahdollisia suojelukohteita etsimässä. Jos retkeilykohteiden palvelurakenteet menevät samalla, niin menköön - ketä kiinnostaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Se nyt myös hämmästyttää, miksi olemassaolevaa infraa pitää hävittää. Tuskinpa se hetkessä lahoaa korjauskelvottomaksi, vaikka pieni "huoltokatko" tulisikin. Varmaa kuitenkin lie, että kaiken rakentaminen uudelleen tulee kalliimmaksi.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Mikko, hyvä kirjoitus! Vaikka en otakaan kantaa Metsähallituksen pääkonttorin sijaintiin.

Jouni Borgmanin kanssa samaa mieltä siitä, että nykyinen hallitus tekee luonnon- ja ympäristösuojelun vastaista politiikkaa normien purullaan (lue: oikeusturvan purulla) ja kaavoituksen ja eri lupamenettelyjen "sujuvoittamisella". Sekä julkisen kuuluttamisen sähköistämisellä.

Tällaiseen luontoarvojen ja luonnonystävien sortamiseen tulee saada stoppi! Metsähallituksen luontopalveluille pitää löytyä riittävästi korvamerkittyä rahaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Pistetäänkö sitten pitkospuita tasaisesti asukasluvun mukaan vaikka metri per pää?

Vakavasti puhuen, kirjoitus osoittaa työllistämismäärärahojen hulluuden. Jos halutaan panostaa infraan, pitää se tehdä määrärahoilla sille alueelle, eikä tempputyöllistämisellä. Siitä syntyy juuri blogistin kuvaamaa nykimistä ja tuhlausta.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

En mä nyt tiedä, onko vika hipstereiden tai Tikkurilan jos rahat loppuu? Eikös katse kannattaisi suunntata sinne hallitukseen, jossa Mikonkin oma ministeri istuu? Pirauta Tiilikaiselle äläkä tee aivan turhaa pilkkaa ihmisistä.

Käyttäjän Marja-TerttuPeltovuoma kuva
Marja-Terttu Peltovuoma

Ilmoita etälään että Mikko Kärnä ei halua Lappiin turisteja edes lomalla. Eikä järjestää matkailu kokemuksia ulkomaalaisille Lappiin ym. . ...Minkään tuhoaminen on taas tuhoojat velvollisia korvaamaan , luonnon tuhoojat kaikki ovar peestä .Samalla voit kieltää mönkijöiden ym ajelun luonnossa kasvillisuuden ym tuhoamisen vuoksi. Jälki on hirveää, ihan omin silmin nähty niinkuin kaikki muutkin näkee jotka ei sulje silmiä. Kestää vuosikymmeniiä kun luonto palautuu. Lapissa se ei taida palautua kun möyrimiset vaan jatkuu.

On muutenkin ristiriidassa tämä Mikon juttu. Hän haluaa Lappiin rautateitä, kaivoksia jotka varmaan hävittää niin metsiä kun järviä saasteineen ja kaikenlisäksi kun ulkomaalinen urakoitsija on kaivanut rahat pois ,jäljelle jää enää käyttökelvottomat metsät ja järvet ym ja velat vielä veronmakjajille maksettavkasi (Nivala, Talvivaara ym ). Toisekseen nää rahdat ja kaivokset hävittää poromiesten elinkeinolle tärkeän maat.Oletko Mikko ottanut näihin kantaa . Hipsterit varmaan vähemmän luontoa tuhoaa. Olen Lapista sä Kainuusta joten uskon tietäväni tästä enemmän Lapin luonnonkannalta ja sen herkkyydestä kuin sinä.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Äärimmäisen hyvää kuntouttavaa toimintaa olisi piiskata luontopolkui lappiin kunnostaa työttömyyskierteessä olevia . Moni kuntoutettava saattas virkistyä ja joillain hoiperteleva mielenterveyskin tulis kondikseen samalla metsäs samotessa
.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Hyvähän se on hipstereitä tästäkin syyttää eikä vahingossakaan oman puolueensa sekoboltsia johtoa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Oikeastaan kaikki kritisoimasi asiat ovat olleet mahdollista hoitaa toisin keskustavetoisen hallituksen toimesta mikäli näin olisitte halunneet tehdä.

Alussa toteat: " Ei, vaikka hallitus osoitti sille jälleen budjettiriihessä 1,9 miljoonan euron lisämäärärahan retkeilyreittien kunnostamiseen ja ylläpitoon."

Tarkennetaan sen verran, että ei jälleen vaan ensimmäistä kertaa. Aiemina vuosina määrärahaon ollut edellisten tasolla huolimatta Metsähallituksen tämän hallituksen uudelleenorganisoinnin tuomista lisävastuista ja kasvaneista kävijämääristä.

Sitten toteat: "Savukoskelta nurin hakatut porolaitumet ja lintumaat ilahduttavat stadin hipsteriä, joka voi niiden ansiosta käydä viikonloppuna Nuuksion luontokeskus Haltiassa hämmästelemässä Suomen luonto -näyttelyä."

Niin Metsähallituksen kasvaneet hakkuutavoitteet sekä osan metsistä organisointi uuteen malliin on lisännyt hakkuita. Lisäksi tämä on keskusta metsästrategian mukaista, joten korjaatte ihan omia hedelmiänne tässä.

Metsähallituksen tulot puista ovat kasvaneet lähes kolmanneksella, mutta se tulouttaa noin 90 miljoonaa voittoja viime vuodelta valtiolle, joka käyttää ne muihin tarkoituksiin eikä luontopalveluihin. Jälleen jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Toteat myös: "Millä tahansa hallituspohjalla tulevat hallitusneuvottelut käydäänkin, on ohjelmassa osoitettava Metsähallituksen luontopalveluille sen tarvitsemat muutamat miljoonat. Ne ovat pieniä suolarahoja tässä kokonaisuudessa."

Mikä nyt on estänyt, miksi näin ei ole tapahtunut? Miksi tämä vieritetään tulevalle hallitukselle? Metsähallituksen Luontopalveluiden hallinnassa olevan virkistys- ja matkailukäytön palvelukokonaisuuden korjausvelka on laskelmien mukaan kasvanut yhteensä noin 44,2 miljoonaan euroon, joten ihan suolarahoja ne ei ole - tai riippuu tietysti paljonko sitä suolaa ruokaansa mättää.

Mitä sitten tulee otsikkoon, niin tätä sinä jaksat käyttää. Millloin se maksaa asumistuet ja milloin mitäkin. Eiköhän Nuuksiota saada ylläpidettyä ihan etelän verovaroilla ettei tarvitse Lapissa käydä kerjäämässä.

Lähtökohtaisesti Metsähallitus katsonee kävijämääriä ja käyttöastetta miettiessään näitä asioita ja tarvittavia karsimiskohteita. Oma mielipiteesi on ilmeisesti, että sama määrä rahaa pitäisi laittaa käy jossain kymmenen tai tuhat ihmistä päivässä.

Muistaakseni SDP:n Lindtman ehdotti, että näitä olisi edelleen tehty osin työllistämispalveluilla työllistäen vaikkapa nuoria: talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Metsähallituksen luontopalveluille nuorten työllistämiseen (1 000 000 euroa) Valtionvarainlautakunta taas ehdotti määrärahojen lisäämistä budjettiin 2018 hallitukselle, mutta ei tainnut mennä läpi.

Joten aika paljon pitäisi katsella peiliin näissä asioissa.

Käyttäjän SannaHakkyra kuva
Sanna Hakkyra

Jos Lapin luonnosta ja sen virkistyskäytöstä on huolissaan, ensin tietysti puututaan porojen liian suureen määrään. Seuraavaksi vähennetään turismia paljaan maan aikana ja rajoitetaan turhaa maastoajoa. Varaustuvat muutetaan takaisin avoimiksi autiotuviksi ja palautetaan luontoa kunnioittavalle ihmisille aito jokamiehen oikeus.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Rappio on nykyhallituksen aikaan saama.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset