mikkokarna Lapin puolustaja

Miksi Saamelaiskäräjät ja Greenpeace valehtelevat?

Saamelaiskäräjät, saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror ja Greenpeace ovat käynnistäneet nettikampanjan, jolla vastustetaan Jäämeren rautatien rakentamista. Rautatien rakentamisesta voidaan olla perustelluista syistä montaa eri mieltä. Sen sijaan on hyvin ikävää, että rataa on ryhdytty vastustamaan valheellisin perustein.

Kampanjaa varten kuvatussa ja kymmenilletuhansille levinneessä videossa saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio toteaa, että esiselvityksessä ei olisi sanaakaan ”saamelaiskulttuuriin, luontoon ja ympäristöön kohdistuvista vaikutuksista”. Väite on yksiselitteisesti vale. Sen voi jokainen linjausselvityksen lukeva itse todeta.

Saamelaiskäräjät on myös väittänyt, että sen kanssa ei ole neuvoteltu radan linjauksesta. Tämäkin väite on yksiselitteisesti vale. Sen taas voi jokainen todeta lukemalla Liikenneministeriön ja saamelaiskäräjien kesken käydyn, saamelaiskäräjälain 9§:n mukaisen neuvottelun pöytäkirjan. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja toimi itse neuvottelun puheenjohtajana. Onkin syytä katsoa peiliin, mikäli jotain oleellista jäi neuvottelussa käsittelemättä, eikä syyttää valtiota. Pöytäkirjan mukaan ratalinjaus on kuitenkin ollut nimenomaisesti neuvottelun aiheena.

Kampanjavideo sisältää myös erittäin vahvaa mielikuvamarkkinointia. Siinä luodaan kuvaa alisteisesta, perinteisiin asuihin gákteihin pukeutuvasta paimentolaiskansasta, jota paha kolonialistinen valtio sortaa. Samaan aikaan saamelaiset raivostuvat aina itse, mikäli matkailumarkkinoinnissa saamelaisista esitetään ”primitiivinen” tai stereotyyppinen kuva. Näin ei tietenkään saisi tapahtua, mutta olisiko tässäkin tapauksessa peiliin katsomisen paikka? Voiko syynä tällaisiin stereotypioihin olla, että saamelaiskäräjät itse uhriutuvat niiden avulla aina kun se on mahdollista?

Ongelmallisinta tässä kaikessa on, että tällainen viestintä uppoaa etelässä ja kansainvälisesti hyvin hedelmälliseen maahan. Arvostan saamelaisten kieltä ja kulttuuria suuresti, mutta voisi olla lopultakin aika antaa siitä totuudenmukainen kuva ja kertoa myös niistä positiivisista asioista, joita valtio on saamelaisten eteen viimeisinä vuosikymmeninä tehnyt. Paljon on vielä työtä tekemättä, mutta tällainen valehtelu ei edistä asioita mihinkään suuntaan. 

En myöskään malta olla mainitsematta tässä yhteydessä saamelaiskäräjälaista, jota pyrittiin tällä hallituskaudella uudistamaan yhteistoiminnassa saamelaiskäräjien kanssa. Toimikunta, jonka varajäsen itse olin, onnistui erittäin vaikeiden neuvottelujen jälkeen puristamaan ulos yksimielisen kompromissiesityksen. Kolme saamelaiskäräjien hallituksen jäsentä oli hyväksymässä tätä yksimielistä kompromissia. Saamelaiskäräjien hallituksessa mieli kuitenkin muuttui ja nyt samat henkilöt esittävät yksimielisesti yleiskokoukselle, että kompromissia ei tule hyväksyä.

On perusteltua kysyä, miten Saamelaiskäräjien kanssa voidaan enää neuvotella yhtään mistään? Se on omalla toiminnallaan menettämässä, jos ei ole jo menettänyt, kaikki neuvottelu- ja asiantuntija-asemansa. Itse taas olen entistä vakuuttuneempi siitä, että eri saamelaisryhmät tarvitsevat jokainen oman lainsäädännön. Yhteisen katon alla toimiminen kun näyttää tulleen saamelaisille mahdottomaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Pöytäkirjasta kävi ilmi, että jotain on keskusteltu, mutta ei tarkemmin, että mitä saamelaiset olisivat esittäneet ja miten ne on otettu huomioon.

Eli ei tuosta pöytäkirjasta vielä selvinnyt kovinkaan paljon.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Toisin sanoen, valehtelua ei ole vielä osoitettu.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Mitä sinä oikein puhut? Saamelaiskäräjien puheenjohtaja toteaa videolla, että esiselvityksessä ei ole MITÄÄN vaikutuksista saamelaisiin ja luontoon. Lue esiselvitys, linkki yllä. Siinä nimenomaan käsitellään asiaa. Kyllä se on ihan yksiselitteinen vale.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #4

Aivan totta, tuo lause, että "vaikutuksista ei ole sanaakaan", ei näytä olevan totta.

Mutta onko saamelaisten kanssa oikeasti neuvoteltu ratalinjauksesta ja miten saamelaisten mielipiteet (jos niitä on ollut) on otettu huomioon?

Pöytäkirjasta kävi ilmi vain se, että jotain tietoja lähetetään jonnekin (Liikennevirastoon), mutta ei mitään sen tarkempaa.

Eli, onko tämän jutun otsikko valetta vai totta:
"Saamelaiskäräjät: Jäämeren ratalinjaus valittiin kuulematta saamelaisia"
https://yle.fi/uutiset/3-10118870

Tämä näyttäisi olevan tässä pääasia.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #8

Valehtelua ole näytetty edelleenkään toteen. Tässä pääasiassa (Ylen juttu).

Risto Koivula

Rautatie voitaisiin nostaa paalujen nokkaan suo- ja muuten alavilla, ja suojeluauleilla, kuten Gazprom tekee Jamalin Nenetsiassa. Tosin se ei ole täällä yhtä halpaa ja varmaa kuin ikiroudassa.

http://www.gazprom.com/projects/obskaya-bovanenkovo/

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Rautatie on järjetön ja turha hanke.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#5

Joo ..... kyllä tässä odotetaan arvioita ja laskelmia mitä sillä radalla kuljetetaan ja mihin suuntaan 365 vrk/v. Sitten on tietenkin hyvä tietää kuka arvioita ja laskelmia tekee.

Radanrakennusfirmat tietenkin hengittävät niskaan koko ajan.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Kaavaillun,tuskin toteutuvan,Tukholma-Hampuri nopean raideyhteyden rakentamisen aikaantuomat päästöhaitat kuittautuisivat vasta lähellä vuosisadan loppua.

Tapio Vaali

Täytyypä itsekin osallistua keskusteluun, kullankaivaja (lapio),eräopas ja lapin kairoja 70-luvun alusta asti kolunnut ja vieläpä poroisäntienkin kanssa kaverina ollut ja edelleenkin. Mikko puuttuu tärkeään asiaan, ei saamelaiskäräjien tarkoitus ole olla vain muutamien henkilöiden ja mieltymysten(inhotusten)välikappale, vaan aidosti heidän asemaansa, kulttuuria ja myöskin yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa rakentava elin.
Todellista kunniaa ei saada vastustamalla vaan aidolla vuoropuhelulla ja vain todellisilla arkumenteilla. Tuntuupa tällä hetkellä, että itsekin osaisin paremmin saamelaisten asioita ajaa ilman valtion"palkkaa" ja olen varma että vielä todeliset saamelaiskansan edustajat vallan saavat.Suurta ristiriitaa ei suomessa todellisuudessa ole olemassa!

Käyttäjän VeijoKitti kuva
Veijo Kitti

Näen asiat vähän samalla tavalla mutta tämä asioiden vääristely on kyllä molemminpuolista. Viimeaikojen lehtijutut sun muut, sen kertovat. Ihmiset, niinkuin Saamelainen yhteisökin on sairastunu, siihen meillä ei ole varaa. Tämä Antti Haatajan kirjoitus on hyvä esimerkki. Täysin pohjaton juttu. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005823415.html

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset