mikkokarna Lapin puolustaja

Miksi kokoomus ei aja koko Suomen etua?

Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen totesi eilen, että EU:n maatalous ja aluetukia tulisi leikata. Samaa viestiä ovat kokoomuksesta saarnanneet esimerkiksi kansanedustajat Juhana Vartiainen ja Sari Sarkomaa. Vartiaisen mielestä perheviljelmät tulisi korvata Amerikan malliin markkinaehtoisilla suurtiloilla ja Sarkomaa puolestaan vaati taannoin, että valtion tulisi panostaa metropolipolitiikkaan ja romuttaa valtionosuuksien tasausjärjestelmä, jonka jälkeen Helsinkiin siirrettäisiin enemmän rahaa.

On arvostettavaa, että kokoomuksen maatalous- ja aluepolitiikan kärki on näin vaalien alla tuotu näinkin näyttävästi esille. Toivon myös, että kansalaiset muistavat kokoomuksen ja tuolloisen kuntaministeri Virkkusen toimet edellisellä hallituskaudella, kun Suomeen yritettiin väkisin luoda pariakymmentä kokoomusjohtoista suurkuntaa. Reisille meni ja hyvä niin. 

Koska kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei edes yritä millään tasolla irtisanoutua näkyvien poliitikkojensa Virkkusen, Vartiaisen ja Sarkomaan ulostuloista, on tämä otettava kokoomuksen linjana: kaikki ihmiset nopeasti pääkaupunkiseudulle, suomalainen maatalous sekä ruuantuotanto alas ja markkinavoimat jylläämään jokaiselle mahdolliselle sektorille. EU:lta saatava rahoitus on sekin suunnattava vain kaupunkiseuduille.

Kokoomus saanee tälle linjalleen tukea erityisesti vihreiltä, jota ei turhaan sanota kokoomuksen puisto-osastoksi. Erityisen totta tämä on nyt, kun puolue päätti valita puheenjohtajakseen nato- ja globalisaatiomiehenä tunnetun Pekka Haaviston. Vihreiden yritys rynnistää pääkaupunkiseudun ulkopuoliseen Suomeen sai väistyä, kun puolue päätti puheenjohtajavalinnallaan vedota ydinkannattajakuntaansa: kaupunkiseutujen nuoriin, hyvin menestyviin opiskelijoihin. On kuitenkin hämmentävää, että niin kokoomus kuin vihreätkin suhtautuvat kriittisesti EU:n maataloustukiin, vaikka niihin sisältyy yhtenä elementtinä hiilinielujen lisääminen. Eikö ilmastonmuutoksen torjunta nyt sitten enää kiinnosta? 

Keskustan on tulevissa vaaleissa haastettava tämä kokoomuksen ja vihreiden kaupungistamispolitiikka. Siinä ei nimittäin ole mitään järkeä. Kaupungistuminen on toki globaali megatrendi, mutta laajamittaisena ilmiönä se on päättynyt Suomessa jo vuosikymmeniä sitten. Kaupungistumisen pakkomielteisen edistämisen sijaan meidän tulee pohtia, millaisia mahdollisuuksia globaali kaupungistuminen avaa Suomelle? Miten maataloutemme hyötyy puhtaan ruuan kysynnän ja hinnan noustessa? Entä mitä mahdollisuuksia kaupungistuminen avaa matkailulle? Tarvitsemme tällaisen pohdinnan lisäksi tietysti aktiivista kaupunkipolitiikkaa, mutta maaseudun kehittämistä ei voida unohtaa. Tätä kutsutaan alueellisen tasapainon politiikaksi ja sitä aion omassa työssäni edistää. Meidän tulee yhdessä varmistaa, että Suomea kehitetään kokonaisuutena eikä unohdeta maaseudun potentiaalia.

Kokoomusleirissä ei nyt selvästikään haluta hahmottaa kokonaisuuksia. On hyvin ikävää, että Suomen etu on unohdettu ja ryhdytty täysillä pönkittämään ainoastaan pääkaupunkiseudun metropolipolitiikkaa. Tämä näkyy myös kokoomusministerien tekemissä keskittämispäätöksissä esimerkiksi tuomioistuinviraston osalta. Se ei johda lopulta hyvään lopputulokseen. 

Ilmeisesti pormestari Jan Vapaavuori kiskoo edelleen Petteri Orpon takana olevista naruista Virkkusen, Vartiaisen ja Sarkomaan naureskellessa vieressä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Mitäpä se koko Suomen etujen ajaminen kannattaa, kun oman ryhmän kannatus tulee parhaiten esille selvästi oikeistolaisina ajatuksina.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Aluepolitiikka on määritelmänsä mukaisesti maan kokonaisedun vastaista, siispä sen vastustaminen on koko maan edun ajamista.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kuka ja missä on tehnyt tämän viitatun määritelmän? Ahola itse ja äsken?

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Määritelmä löytyi hiljattain kivitauluista Siinain autiomaasta.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Kokoomus ei voi ajaa kokomaan etua, vaikka olisi halua, koska Suomes on nyt keskustalainen pääministeri, jolla on vähän niin kuin veto-oikeus hallituksensa politiikkaan.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Mikähän mahtaa olla logiikka sen vastustamisessa, että maatalousYRITYKSET toimisivat markkinaehtoisesti?

Mauri Vesander

Kärnä, koska kepulit on ajaneet koko maan etua? Eiköhän kepulien ajatus aina ole ollut, meille mahdollisimman paljon, muiden maksamana.

Käyttäjän KimmoMattiAaku kuva
Kimmo Matti

Vastaus kysymykseesi: siksi että kokoomus on aina kokoomus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset