mikkokarna Lapin puolustaja

Vain kuolleen ruumiini yli

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi eilen, että Euroopan komissio on laatinut esitysluonnokset luontodirektiivissä tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän ohjeasiakirjan päivittämiseksi. Luonnoksissa komissio esittää kovia rajoituksia tiukasti suojeltujen lajien, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästykseen. Ei voi kuin hämmästellä, mitä metsästäjäksi itseään väittävä kokoomuskomissaari Jyrki Katainen oikein puuhastelee, mutta pihaustakaan suomalaisten metsästäjien puolesta ei ole kuulunut. Ei pihaustakaan.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Heli Siitarin mukaan uusi soveltamisohje voi pahimmillaan lopettaa myös karhun ja ilveksen metsästyksen Suomessa, jolloin ainoastaan haittaa aiheuttavien yksilöiden poistaminen sallittaisiin. Vastaava esitys on kirjattuna Suomen vihreiden luonnonsuojeluohjelmaan, joten vihreät ainakin hypähtelevät puoluetoimistollaan innosta. Juuri tätä me olemme tavoitelleet!

Onneksi komission esityksiin voidaan vielä vaikuttaa ja näin on myös tehtävä. Suomen on laitettava tässä kova kovaa vasten ja ilmoitettava ykskantaan, että nyt riittää. Edustamani kansanliike Suomen keskusta ei ainakaan tule missään tilanteessa ja missään olosuhteissa hyväksymään tällaista järjenköyhää esitystä. Komission ei voi antaa tehdä Suomesta Euroopan suurpetoreservaattia, vaan suurpetokantojen sääntely on ennen kaikkea kansallinen asia.

Meidän on välttämätöntä jatkaa karhun ja ilveksen kannanhoidollista metsästystä, joka on täällä eettisesti kestävällä pohjalla. Suden kannanhoidollinen metsästys taas on käynnistettävä viipymättä uudelleen. Ahman kaatolupien myöntämistäkin on jatkettava. Komission on pikemminkin siirrettävä suurpedot kevyemmän, kuin tiukemman, suojelun piiriin luontodirektiivin liitteissä. Itse olen myös edellyttänyt, että ryhdymme myös toimiin karhun kevätpyynnin palauttamiseksi. Sekin vaatii EU:n hyväksynnän. Komission valmistelema luonnos on paitsi järjen, myös Euroopan oikeuskäytännön vastainen. Onko päätöksenteon läheisyysperiaate todella kadonnut unionista?

Siitä saakka kun olen lähtenyt mukaan politiikkaan, olen välttänyt lupausten antamista. Tämä siksi, että politiikka on usein kompromissien tekemistä ja vain varsin harvoin on mahdollista saavuttaa täsmälleen se mitä tavoittelee. Edellisissä eduskuntavaaleissa lupasin ainoastaan, että tulen tekemään eduskunnassa parhaani Lapin ja lappilaisten sekä kansakuntamme eteen. Sen lupauksen olen pyrkinyt parhaani mukaan lunastamaan. Tämän asian suhteen lupaan kuitenkin seuraavaa: komission esitysluonnos menee läpi ainoastaan ”kuolleen ruumiini yli”. Tulen keskittämään kaiken poliittisen tarmoni tämän esityksen kaatamiseen ja huolehtimaan parhaan kykyni mukaan, että suurpetoasioista tullaan jatkossa huolehtimaan kansallisesti. Piste.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Karhun kevätpyynnille ei ole tarvetta.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Karhun kevätpyynnille on mitä suurin tarve. Ennen unioniin liittymistä pyynnin ollessa laillista, toimi metsissä erinomainen vertaisvalvonta. Kevätpyynnillä pidetään nälkäiset karhut kaukana porotokista ja vähennetään petovahinkoja. Se on lisäksi mitä parhainta urheilua, lisää kansanterveyttä ja on osa metsästyskulttuuria.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Karhun kevätpyynti on "mitä parhainta urheilua" ja "lisää kansanterveyttä"??!! Kärnä, en sinua tolkun ihmisenä ole aikoihin enää pitänyt. Mutta ajatteletko yhtään, ennen kuin kirjoitat?

En pidä siitä, että suurpetojen metsästystä "harrastetaan". Enkä pidä siitä, että sellaista pitäisi voida tehdä oman ilon tavoittelun vuoksi.

Italiassa on Suomeen verrattuna kymmenkertainen susikanta. Siis maassa, joka on pinta-alaltaan liki Suomen kokoinen ja jossa asuu 13 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Italialaiset tulevat susilaumojen kanssa hyvin toimeen eikä siellä "kantojen hoitamiseen" haluta panostaa. Petoviha ja -pelko eivät vaivaa siellä samalla tavalla kuin teitä metsästysaktiiveja.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #5

"Italialaiset tulevat susilaumojen kanssa hyvin toimeen"

Miksi niitä sitten salaa tapetaan joukoittain Italiassa? Ja usein kuolleet jätetään protestiksi lojumaan näkysälle.

"In 2014, farmers in Tuscany illegally killed wolves and left the carcasses in public areas in protest at the damage to their cattle and property."

Pohjois-Italiassa on pari aluetta myötänyt luvan susien ja karhujen tappamiselle tänä vuonna. Syynä juuri, että eivät tule toimeen susien kanssa! Edes isojen vartiokoirien pitäminen ja sähköaitojen rakentaminen ei aina auta.

Alkaa olla susiongelma Ranskassakin.

"Wolves' numbers are growing across France. But they are taking their toll on the livelihoods of French farmers, who cannot kill the protected animals nor receive reimbursement for major losses the wolves cause to their livestock."
https://www.csmonitor.com/World/Europe/2018/0404/F...

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Ihmettelen, että missä on metsästäjän jalous, jos eläimiä lähdetään jahtaamaan heti niiden noustua talviunilta heikossa kunnossa. Tuollaista toimintaa ei voi kuin halveksia.

Ymmärrän saaliseläinten kannan säätelyn, koska suurpetoja ei ole riittävästi. Saaliseläinten kantojen säätelyä kun tosiaan perustellaan petojen vähäisyydellä, niin mikä järki petoja on metsästää? En ole koskaan nähnyt ilvestä ja harva suomalainen yleensäkään. Sama suden ja karhun kanssa. Pedoista ei ole ihmisten ravitsemiseksi, eikä niiden turkkeja enää tarvita, joten ne on syytä jättää rauhaan. Ainoastaan häirikköyksilöitä varten voidaan antaa kaatolupa. Ihminen lemmikkieläimineen vie jo muutenkin liikaa elintilaa villieläimiltä, jotka selviävät ihailtavasti Suomen karussa luonnossa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #13

"En ole koskaan nähnyt ilvestä ja harva suomalainen yleensäkään."

Ei niitä Espoossa juuri olekaan. Vaan Suomen metsässä ;)
Ja välttelevät ihmistä. Siksi niitä ei juuri näy.

"Ihmettelen, että missä on metsästäjän jalous, jos eläimiä lähdetään jahtaamaan heti niiden noustua talviunilta heikossa kunnossa."

Silloin ne saadaan helpoiten metsästettyä. Sehän se tarkoitus juuri on, eikä mikään jalo toiminta. Keväällä näkyvyyskin on metsässä parempi. Pitäisikö odottaa, että siitä tulee vaarallisempaa?

"Ymmärrän saaliseläinten kannan säätelyn, koska suurpetoja ei ole riittävästi."

Hirviä ja peuroja ammutaan, jotta ihmishenkiä säästyy.

"Pedoista ei ole ihmisten ravitsemiseksi, eikä niiden turkkeja enää tarvita, joten ne on syytä jättää rauhaan."

Petoja ammutaan, jotta ihmisten ei tarvitse pelätä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #14

"Petoja ammutaan, jotta ihmisten ei tarvitse pelätä."

Milloin ihmisen on tarvinnut pelätä yhtään mitään suomen luonnossa?

Itsekin maalta kotoisin enkä ole muuten nähnyt eläessäni luonnossa karhua, enkä sutta. Hirviä vaan näkyy ja joita on yllinkyllin kun ei ole petoja. Peuran olen nänhyt jopa kaupungissa.

Petoja on aivan liian vähän koska saaliseläimet hyppivät autojen eteen ja aiheuttavat vaaratilanteita!

https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/u...

Voitko etsiä minulle tilaston jonka mukaan suomessa olisi petojen toimesta aiheutunut yhtä paljon vahikoa ihmisille?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #20

"Voitko etsiä minulle tilaston jonka mukaan suomessa olisi petojen toimesta aiheutunut yhtä paljon vahikoa ihmisille?"

Ei minun tarvitse, koska petojen ihmiselle itselleen aiheuttamat vahingot eivät ole se syy, miksi niiden määrää halutaan vähentää.

Niiden määrää halutaan vähentää, jotta ei mitään tuollaista tapahtuisi. Ja koska omaisuusvahinkoja tapahtuu jo nyt paljon.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #24

Tällä hetkellä petojen liiallinen metsästys aiheuttaa enemmän vahinkoa, todistettavasti.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #26

"Tällä hetkellä petojen liiallinen metsästys aiheuttaa enemmän vahinkoa, todistettavasti."

Mielelläni tutustuisin tällaisiin todisteihin. Liika on tietysti liikaa molempiin suuntiin.
Toisaalta onhan ihminen tuhonnut monia eläinlajeja kokonaan..

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #13

Totta.

Suomessa susikanta romahti tuossa 10v sitten ilmeisesti salametsästyksen vuoksi, että ennemminkin tarvittaisiin kiristää lainsäädäntöä ja valvontaa, että salametsästyksestä tulisi asianmukaiset rangaistukset kuten kielto aseille loppuiäksi ja 2000€ sakko jokaisesta salaa kaadetusta pedosta.

Nythän ne rangaistukset on jotain naurettavia kahvirahoja eikä se riittänyt estämään salametsästystä: https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Laiton-susijah...

Aivan naurettavaa pelleilyä. Pysäköintivirhemaksu on samaa tasoa. Kunnon rangaistukset pitäisi olla että saadaan maksajat vaikka niille porovahingoille.

Harvalukuisten petojen metsästys on lähinnä tekosyy sille, että tulisi joku ongelma liiallisesta hirvikannasta, että voidaan sitten ampua niitäkin.

Suomessa varmaan lähes kaikki pedot minkkiä lukuunottamatta pitäisi rauhoittaa kunnes saadaan kannat elinvoimaisiksi ja että näistä tulisi jokin todellinen ongelma.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #18

"että näistä tulisi jokin todellinen ongelma."

Kysy italialaisilta miksi he haluavat ampua susia ;)

Milloin ongelma on riittävän iso tai riittävän todellinen ongelma?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #19

Yli kolme petojen syömää ihmistä ja yli 144 petojen raatelemaa ihmistä vuodessa suomessa. Sitten olisi pahempi ongelma kuin tielle hyppivät riistaeläimet.

Nythän se on niin, että kerran vuosisadassa ehkä käy jotain.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #13

Ilves on hyvä esimerkki metsäneläimestä, jota ei ole mitään järjellistä syytä metsästää. Liha ei kelpaa ruuaksi eikä eläimestä ole ihmiselle mitään haittaa. Ilvestä ei näe juuri luonnossa liikkuessakaan, koska eläin väistää ihmistä ja myös koiria.

Metsästäjiä harmittaa ilveksessä se, että se käyttää ravinnokseen riistaa, jonka metsästäjät haluaisivat ampua itse. Sama syy on kaiken petometsästyksen taustalla. Ihminen on tässä suhteessa kovin itsekäs.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #22

Lähes aina pedot väistävät ihmistä koska ihminen on uhka.

Nekin uteliaat mitkä lähestyvät ihmisasumuksia lähinnä kiinnostuvat roskiksista kun ovat seurailleet sivummalta ja havainneet, että ihmisillä on niin paljon ruokaa että eivät edes itse jaksa syödä kaikkea vaan tunkevat roskikseen.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #22

Meillä on pihapiirissä asustellut ilves lähes kymmenen vuotta. Meidän vapaana laiduntavat kanat saavat olla rauhassa, samoin kissa. Ei todella mitään haittaa ilveksestä. Meillä on tässä vahva kauriskanta ja tuon ilveksenkin näen kerran pari aamusella kun otsalampun valossa lehteä haen. Se on hieno eläin.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #22

Periaatteesa noin, mutta ilveskanta taitaa olla niin vahva, että niitä on syytä metsästää kannanhoidollisin peeustein. Muuten niille ei riitä ravintoa ja nälkä tappaa.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #29

Kyllä ilveksille ravintoa riittää hyvin. Sen vuoksi niitä ei todellakaan pidä tappaa.

Jone Virtanen Vastaus kommenttiin #22

Hei
Ihan kommenttina:
Ilvestä syödään. Liha on erinomaisen makuinen ja esimerkiksi Yhdysvalloissa suurta herkkua. Oman kaatamani Ilveksen turkki ja liha käytettiin kaikki hyödyksi. Hyvää oli.

Näin metsästäjänä voin sanoa, että en näe asiaa aivan niin mustavalkoisena kuin Kai asian kertoo. Ilves tutkitusti tappaa reviriltään kettuja ja myös supeja. Kettu on kauriinvasojen pahin vihollinen ja tutkimusten mukaan kohtuullisella tasolla oleva ilveskanta paranataa kauriskantaa, koska se suojaa vasatuottoa. Liian tiheän ilveskannan alueella toisaalta myös ilves näkee nälkää ja niitä kuolee jopa Suomessa tietyillä alueilla nälkään. Se että tavallinen ihminen ei näe ilvestä ei ole mikään suuri ihme. Sen verran parempi se on aisteiltaan kuin ihminen. Ilves ei siis missään nimessä ole mikään "vihollinen" metsästäjälle. Näin luulee vain ihminen joka ei kovin hyvin ole perillä asiasta.

Karhun kevätpyynti tulisi sallia monesta eri syystä; mutta vain hiihtäen. Jos joku luulee sen olevan helppoa, niin sopii lukea aiheesta kirjoitettuja juttuja. Olen itse osallistunut viimeiseen lailliseen kevätpyyntiin nuorena nassikkana ja voi todellakin sanoa, että nykyinen syyspyynti on huomattavasti helpompaa kuin tuo keväinen voimainkoetos. Sitä (nykyistä syyspyyntiä) en kovin korkealle arvosta. Olen jopa sitä mieltä, että syyspyyntiä voitaisiin rajoittaa ja panopistettä siirtää kevääseen.

Susi on sitten ihan oma lukunsa. En ole lukenut yhdestäkään maasta, jossa korkea susikanta olisi ollut ongelmaton. Jos suomen susikanta nostetaan esim. 600 hukkaan tarkoittaa se sitä, että myös hirvikannnan määrää on listäätävä noin 9 hirveen /1000 ha ja sitä ei nykyinen metästalous kestä. Yksi susi tapaa keskimäärin 15 hirveä vuodessa ja jos tätä lihaa ei ole tarjolla niin sitten hukan katse suuntautuu tuotantoeläimiin. Kuten kävi 1860-luvullakin kun Venäläiset Lukasihit hoitivat susiaongelman pois.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #32

"Yksi susi tapaa keskimäärin 15 hirveä vuodessa ja jos tätä lihaa ei ole tarjolla niin sitten hukan katse suuntautuu tuotantoeläimiin. Kuten kävi 1860-luvullakin kun Venäläiset Lukasihit hoitivat susiaongelman pois."

1860-luvulla suomessa oli nälänhätä, että olisiko kuitenkin todennäköisemmin olleet ihmiset ruokavarkaissa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #38

Tarkoitti varmaan noita 1800-luvun lopulla tapahtuneita susien hyökkäyksiä ihmislapsiin. Mutta saattoi tosiaan myös nälkäiset ihmiskulkijat hakea lapset syötäviksi. Kannibalismi oli silloin yleistä. Mutta tietääkseni vain silloin 1860-luvulla.

"Turun seudulla sai surmansa parikymmentä pientä lasta, ja syyllisenä pidettiin sutta."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/17/1800-luvu...

"1870-1887 susien saaliiksi joutui Euroopan puoleisen Venäjän 49 maakunnassa 1445 ihmistä. Suomessa 1800- luvulla sudet tappoivat todistettavasti ainakin 175 ihmistä, viimeisin todistettava ihmisen tappo tapahtui 1932 Puumalan Kuikkalassa. "
http://markolind.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103054-s...

Tämä varmaan johtui siitä, kun ihmiset olivat nälkävuosina 1868-tienoilla metsästäneet metsät tyhjiksi eläimistä ja susille ei riittänyt riistaa..

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

" Kevätpyynnillä pidetään nälkäiset karhut kaukana porotokista ja vähennetään petovahinkoja".

Eikö ne nälkäiset karhut ammuttu jo syksyllä sallituissa kiintiöissä, vai pitäisikö pyynti ajoittaa pelkästään kevääseen jos nälkä on peruste? Mikäli nälkä ei ole peruste, niin miksi niitä ylensyöneitä metsästetään syksyllä? Ja ihan samaa liikuntaa, urheilua ja kulttuuria se on syksylläkin. Jokin ei nyt täsmää.

Muutoin olen kyllä petopolitiikasta kanssasi ihan samaa mieltä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kiitos Kärnä! Lupaathan olla jatkossa puuttumatta mihinkään muuhun poliittiseen toimintaan. Pitäydyt vain tässä?

Esityksesi esimerkiksi kasvisruokailijoita vastaan ovat olleet järjettömiä ja tarpeettomia. Olet aktiivisesti puuttunut asialliseen viranomaistyöhön pyrkivien vastaiseen kirjoitteluun ja saattanut yksittäisiä viranomaistehtäviin osallistuvia kiusalliseen asemaan. Olet metsästystohkeinesi vaikuttamassa negatiivisesti erämiesten yhteiskunnalliseen asemaan ja tavoitteisiin.

Mutta jatka toki tämän suurpetoasian parissa, kunhan vain jätät asialliset asiat muiden hoidettavaksi. Itse en usko Keskustankaan edustajajoukon kilvan rientävän asiasi taakse. Meille suomalaisille suurpetoasiat ovat siksi tärkeitä, ettemme anna metsästäjävouhkaajien päättää puolestamme suurpetokantojen "hoitamisesta". Luultavasti hyvin moni meistä uskoo, että kannat hoituvat parhaiten ihmisen puuttumatta.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

Sori. Tulen harmiksesi puuttumaan paljon muuhunkin ja voit olla muuten myös varma, että tähän asiaan on valtava tuki olemassa. Se ei vaan sinne kuplaan sinulle näy.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Näin minä pelkäsinkin. Toisaalta luulen, ettet tule ilman Väyrysen vetoapua valituksi kansanedustajaksi etkä siten pääse vaikuttamaan kirjoituksiasi enempää valtakuntamme asioihin.

Mutta tuohon kupla-asiaan vielä: kansakuntaamme revitään eri suuntiin ja jostain syystä sinäkin tunnet tarpeellisuutta korostaa sitä, ettet ole minun kaltaisteni suomalaisten kanssa samassa leirissä. Soinin kuplapuheet eivät olleet kansakuntamme kannalta suinkaan rakentavia enkä olisi sellaisten suonut leviävän kansallista yhtenäisyyttä edistäneiden kolmen suuren peruspuolueen sanavarastoon. Olin surullinen loppukesällä Sipilän käyttäessä soinilaista retoriikkaa, muttei Sipilä sentään omaan kuplaansa sinun tavallasi asettunut.

Ehkä pärjäät omillasi. Itse taidan katsoa, että pidänkin oikein hyvänä, että EU ja Suomi työskentelevät yhteisten eurooppalaisten pelisääntöjen puolesta.

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

"Itse olen myös edellyttänyt, että ryhdymme myös toimiin karhun kevätpyynnin palauttamiseksi." /Mikko Kärnä

Karhun kevätpyynnistä olen hieman eri mieltä, eli onko kevätkarhujen osoitettu nykypäivänä aiheuttavan vahinkoa poron- tai karjanhoidolle? Suurpetojen kannanhoidollisesta metsästyksestä olen samaa mieltä blogistin kanssa ainakin siinä suhteessa, että pidän sitä tarpeellisena.

Käyttäjän mikkokarna kuva
Mikko Kärnä

On osoitettu aiheuttavan mittavaa vahinkoa. Kevätpyynti on vanha osa suomalaista pyyntikulttuuria ja se ehkäisee petovahinkoja säästäen siten selvää rahaa. Osa karhukiintiöstä kannattaisi ehdottomasti osoittaa kevääseen. Lisäksi se takaa maastossa tapahtuvan toimivan vertaisvalvonnan.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Suomessa karhujen pyyntikulttuuri ollut satoja vuosia epäterveellä pohjalla. Karhu itseasiassa lähes metsästettiin sukupuuttoon.

Suomen karhupopulaatio ei ole vieläkään elinvoimainen vaan se on "silmällä pidettävä", eli ei ole vieläkään toipunut liiallisesta metsästyksestä.

Se vahinko on toissijainen asia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Sinun onneksesi vastustajasi ovat pääosin pasifisteja ja aseettomia.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Kova on Kärnällä pyrky; ihan suomalaisten suurpetojen kustannuksella; eikö muita täkyjä löydy, asiapohjaakin?
Tosin kyllä tiedän, että suurpetojen metsästysjutuilla Kainuussa ja Lapissa irtopisteitä ehkä heruu.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Tuen kyllä täysillä tässä Mikko Kärnää suurpetokantojen rajoittamista.

Oma pihapiirini on niin ilvesten valtaama, että on mahdollista ollut vuosia päivittäin nähdä 2-3 ilvestä pihassa. Reitti on aina sama vuodesta toiseen koiran häkki ja hevoslaidun. Talvisin kyttäävät kotieläimiämme tunteja ulko oven vieressä.

Meidän pihapiiriin ja Oulaisten muiden laittomien kivilouhimoiden alueille on kasvanut valtava ilveskanta.

Maallakin halutaan asua ja elää turvallisesti.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Maallakin halutaan asua ja elää turvallisesti."

Näin se on. Täällä etelässä on moni niin vieraantunut oikeasta luonnosta, petoeläimistä, metsästä ja paljon muustakin..

Täällä tehdään isoja uutisia siitä, jos karhu tai susi on nähty edes jossain Etelä-Suomessa. Pohjoisempana lienee uutinen, jos niitä ei olisi näkynyt jonakin päivänä.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Ei täällä todellakaan uutisissa näy, vaikka petoeläimiä on pihoissa haitaksi asti. Ilves kanta jo rajoittaa joka päiväistä elämää haitaksi asti. Suuret 5-6 susilaumoja nähdään toistuvati ei niitä lehtein palstoilla ole.

Etelässä koulukuljetukset ja muut järjestyy, mutta täällä on selvittävä omin toimin lastenkin.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Muutaman suden kun muiluttas kehä 1 sisäl ja johki rajasaaren koira puistoon. Niin mielipiteet luonnosta vieraantuneilla muuttuis .

Sitten vaikka kaikki sudetkin ammuttas Suomes . Voitashan niitä vaikka Venäjältä ostaa lisää jos kauhea ikävä tulis . Muutaman sata euroo ehkä maksais kpl.

Nyt kun "sala"metsästäjiä tuhansil euroil rankastaan . Eihän se sutta takas tuo . Hakisivat sit suden tilalle niil sakko rahoil pakettiautol vaikka Venäjältä sakottajan ja luonnon"suojelijoiden" pihapiiriin mouruamaan .

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kärnä vetää paremmin, kuin puoluetoveri, joten kopsaan aamuisen kommenttini sieltä tännekin.

Maaseudun tulevaisuudella ja asiallisellakin kepulaisella, on jo Suomessa lähes ylivoimainen tehtävä osoittaa edes keskivertosuomalaiselle, että Suomessa ollaan petoeläinten suhteen varsin erilaisissa tilanteissa. Eduskunnan ympärillä ei juuri karhuja pyöri ja Punavuoreen voi kävellä lattea juomaan susia pelkäämättä.
Sipoonkorvessa viihtyy ilves ja Nuuksiossa nähdään ehkä jokunen susikin -kuvitteellinen tai todellinen, mutta vasta kun molemmat lisääntyy keskuspuistossa ja irtipäästetty puudeli pääsee nälkäisten poikasten ruuaksi, alkaa niitä poikkeuslupia kannan rajoittamiseksi ropista.

Siinä teille projekti: Sudet ja karhut Helsingin keskuspuistoon! Siellä voi mepit sitten ulkoilluttaa lemmikkejään.

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

Alla on pari kysymystä kaikille keskustelijoille.

1) Miten uskotte suurpetojen (karhun, suden ja ilveksen) kantojen kehittyvän, mikäli niihin ei sovelleta lainkaan kannanhoidollista metsästystä?

2) Euroopan 9 000 metsäpeurasta elelee Suomessa noin 2000 yksilöä kahdella alueella, Kainuussa noin 800 peuraa ja loput 1 200-1 400 peuraa Suomenselällä. Metsästäjäin keskusjärjestö on tehnyt tärkeää työtä metsäpeuran rotupuhtauden säilyttämiseksi. Vuodesta 1998 MKJ on EU:n Life Nature –rahaston tuella tiivistänyt peura-aitoja, joiden tarkoituksena on ollut estää poron ja metsäpeuran sekoittuminen. Kumman suojelun asettaisitte ensisijaiseksi, Suomen metsäpeurakannan vai samalla alueella elävän suurpetokannan?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

2) Valintakysymys

Halutaanko Suomeen enemmän suomalaisia lapsia vai ihan muita?
Moni haluaa ihan muita, jopa adoptoimalla. Nuorten tuloja on leikattu rankasti ja heillä ei ole enää varaa lapsiin. Samaan aikaan muiden lapsituotantoa tuetaan miljardeilla.

Palataan kysymykseen. Toistaiseksi pedoista on ihmiselle vähemmän harmia, sillä peurakolareissa loukkaantuu vuosittain kymmeniä ihmisiä, mutta petokolareissa tietääkseni ei ainuttakaan. Silti valitsisin peurat. Mutta vain, jos ne ei lisää hirvikärpästen määrää!

Mirkka Tapio

1) Suurpetojen kanta asettuu luontaisesti saatavilla olevien saaliseläinten mukaiseksi. Näin se luonto on sen asian järjestellyt.
2) Suurpetojen ja metsäpeuran suojelu eivät sulje toisiaan pois, vaan juuri päinvastoin. Saalis- ja petokannat elävät vuorovaikutuksessa.
Peuran lajipuhtauden takaamiseksi kesyporon hoitoalueen eteläraja pitäisi olla napapiirin korkeudella eikä suinkaan Kainuun korvessa. Metsäpeura on ihmisen aiheuttamista syistä kadonnut Suomesta: liikametsästys, metsähakkuut ja poronhoitoalueen valuminen kohti etelää. Suurpetojen ei ole todettu hävittäneen metsäpeuraa metsistämme.
Nyt uudelleen istutettuna se tulee pärjäämään Suomenselällä ja Kainuussa, mikäli ihminen sen sallii. Tosin jo nyt on suunnitelmissa metsäpeuran saaliskiintiöitä ja niiden myymistä metsästysturismin lisäämiseksi.
Suurpetojen tehtävänä ekologisesti on pitää huolta saaliseläintensä kannasta ja terveydestä. On surullista, että tätä peruskoulun biologiankurssin sisältöä eivät kaikki luonnossakulkijat sisäistä. Maamme alueella elivät peurat ja pedot keskenään jo ennen niiden kannahoidollista säätelyä, sitten tuli ihminen.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Suurpetojen kanta asettuu luontaisesti saatavilla olevien saaliseläinten mukaiseksi."

Kyllä ne suurpedot käy nälissään myös maatiloilla eläimiä tappamassa. Se on juuri se isoin syy miksi niistä ei tietyissä piireissä pidetä (mm. Italiassa)!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset