mikkokarna Lapin puolustaja

Inhimillisyyttä ja realismia

Kuluva hallituskausihan on mennyt niin, että ensin nousi mediassa hirvittävä meteli, kun hallitus kiristi maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa merkittävästi. Nyt Oulun tapahtumien jälkeen on noussut hirvittävä meteli, että linjaa ei ole kiristetty tarpeeksi. Käydään läpi nykytila lyhyesti:

- Suomessa tehty vakava rikos, kuten raiskaus tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, estää turvapaikanhakijan oleskeluluvan saamisen toissijaisen suojelun perusteella. Hakemus menee hylkyyn ja hakijalle annetaan karkoittamispäätös. 
- Jos on saanut Suomeen oleskeluluvan ja syyllistyy rikokseen, josta voi saada rangaistukseksi vähintään vuoden vankeutta, lähtee oleskelulupa ja tulee karkoittamispäätös. Kaikki seksuaalirikokset ovat tällaisia.
- Viranomaiset tekevät väitteistä poiketen karkoituspäätöksiä ja ns. pakkopalautuksia koko ajan. Kaikki muistanevat vihreiden Aino Pennasen, joka yritti estää tällaista Finnairin reittilennolla tietämättä, oliko palautettava rikollinen. (Saamieni tietojen mukaan oli)
- Vain pakolaisaseman saanutta ei voida karkoittaa kotimaahansa. Tätä sääntelee kansainvälinen oikeus, josta Suomi ei voi yksipuolisesti poiketa.

Lainsäädännössä ei ole näiltä osiltaan korjattavaa ja linja on todellakin tiukka. Asian voi suhteuttaa vaikkapa siihen, että törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisestakin voidaan karkoittaa. Tämän pitäisi riittää kyllä kaikille jos nyt ei sitten haluta, että ylinopeudestakin voitaisiin antaa lähtöpassit.

Turvapaikkapolitiikassa Suomi seuraa EU:n linjaa, joka on osaltaan ongelmallinen. Juurisyy tähän kaikkeen on Geneven sopimus vuodelta 1951, johon koko turvapaikkajärjestelmämme perustuu. Sopimus ei vastaa nykytilanteeseen huonostikaan. Se pitäisi neuvotella uusiksi ja vaatia, että oikeutta turvapaikan hakemiseen rajataan merkittävästi ja että oikeus kansainväliseen suojeluun voidaan myös lakkauttaa helposti jos lähtömaan olosuhteet vakiintuvat. Nyt järjestelmä on tehoton ja hukkaamme hirvittävästi resursseja sellaisten henkilöiden auttamiseen, jotka eivät tosiasiassa ole avun tarpeessa.

Tiettyjen kansallisuuksien yliedustusta seksuaalirikostilastoissa on nyt muka äimistelty oikein olan takaa, vaikka asia on ollut tiedossa jo vuosia. Syykin on selvä. Monet poliitikot pelkäävät kuitenkin tarpeettomasti sen sanomista ääneen: kyse on kulttuurista. Afrikassa ja arabimaissa naiskäsitys on aivan erilainen kuin meillä, eikä raiskaus välttämättä ole rikos. Puhutaankin raiskauskulttuurista ja asiaa on kyllä maailmalla uskallettu myös tutkia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki em. maista saapuvat olisivat raiskaajia, vaan että riski on korkeampi. Tästäkin pitää puhua.

Turvapaikanhakijatilanne on Suomessa nyt saatu stabiloitua ja sellaisena se myös tulee pitää. Kotouttamispolitiikan virheet on nyt lopultakin uskallettava tunnustaa ja edellyttää jatkossa tulijoilta tiettyjä asioita niin kielen kuin kulttuurinkin tuntemuksen suhteen. Samoin on jatkettava politiikkaa, ja lähetettävä selkeä viesti, että Suomessa eletään suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Sekin on tunnustettava, että kotouttamiskursseilla ei korjata rikollista mieltä tai vinoutunutta arvomaailmaa.

Maasta poistamista odottavien ulkomaalaisten valvontaan on myös panostettava ja meidän tulisi tehdä lainsäädännöllä jalkapantaseuranta mahdolliseksi. Se ehkäisisi tehokkaasti rikoksia ja helpottaisi viranomaisten työtä. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin huolehtia lopultakin poliisin, syyttäjälaitoksen ja maahanmuuttoviraston resurssit kuntoon. On paradoksaalista, että tietyt tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativat tahot kritisoivat maahanmuuttoviraston resursseja, vaikka siellä juuri tehdään turvapaikkapäätökset. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sen parempi. Myös oikeuden tulee olla nykyistä nopeampi toiminnassaan. 

Kaiken vihan, raivon ja muun keskellä täytyy kuitenkin pitää pää kylmänä. On huolestuttavaa, että eräskin valtakunnanmedia julisti kaikkien turvapaikanhakijoiden olevan turvallisuusuhkia. Näinhän ei ole, vaan suurin osa elää täällä lakien ja asetusten mukaisesti ihmisiksi kuten kuuluukin. Jos leimaamme koko ryhmän, ruokitaan sillä vain tarpeetonta vihaa ja väkivaltaa. Ei kannata. 

Tätä maata on rakennettava realismin varaan inhimillisyyttä kuitenkaan unohtamatta. Helppoja ja populistisia ratkaisuja kyllä esitetään, vaikka niitä ei voitaisi toteuttaa. Sen läpi kannattaa nähdä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka jostakin valtiosta. Pakolaisaseman saa Suomessa myös henkilö, joka otetaan Suomeen UNHCR:n esityksestä pakolaiskiintiössä. Turvapaikanhakija saa pakolaisaseman, jos hänelle annetaan turvapaikka.

Ensimmäiseksi tulee siis tutkia, millä perusteella näitä pakolaisstatuksia on myönnetty ja onko niitä jossain ollut ostettavissa, niitä statuksia.

Tuo: "Vain pakolaisaseman saanutta ei voida karkoittaa kotimaahansa", ei taida ihan pitää paikkaansa. Esim. ei voida palauttaa, jos kotimaa ei ota vastaan. Nilkkapanta helpottaa varmasti viranomaistoimintaa, sitä jälkikäteistä. Rikoksia se ei estä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Juurisyy tähän kaikkeen on Geneven sopimus vuodelta 1951"

EU:n turvapaikkapolitiikka (esim. Dublin) on itse asiassa ehkä vielä suurempi syy.

"kyse on kulttuurista."

Saattaa olla muitakin vaikuttavia asioita, kuten luonteenpiirteet, mitkä ovat osaksi geneettisiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset