mikkokarna Lapin puolustaja

Suomalainen lihan- ja maidontuotanto tuplattava

Taannoin Aalto -ylipistossa julkistetun tutkimuksen mukaan suomalainen naudanliha säästää maailman vesivaroja. Suomalainen naudanliha myös kuormittaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan ilmastoa huomattavasti vähemmän kuin muualla tuotettu ja sen negatiivisia ilmastovaikutuksia on pitkään yliarvioitu

Kun naudanlihaa kulutetaan, kannattaisi sen siis aina olla suomessa tuotettua. Suomalainen kuluttaja voi vaikuttaa parhaiten ilmastoon, ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin valitsemalla lautaselleen suomalaista lihaa. Mutta miten saamme ulkomaiset kuluttajat tekemään saman? Mielestäni tulevan hallituksen on asetettava hallitusohjelmassaan tavoitteeksi suomalaisen lihan- ja maidontuotannon kaksinkertaistaminen. Tavoite ei ole helppo ja se vaatii toimenpiteitä monilla sektoreilla, mutta sen toteuttaminen olisi merkittävä ilmastoteko, joka loisi samalla kymmeniätuhansia työpaikkoja ja hyvinvointia Suomeen.

Tätä taustaa vasten onkin hyvin hämmentävää, että useat puolueet ovat asettaneet tavoitteekseen liha- ja maitotuotteiden käytön sekä tuotannon vähentämisen. Esimerkiksi liha- ja maitoveron asettaminen ajaisi kotimaisen maatalouden ahdinkoon ja siirtäisi kulutusta ympäristöä kuormittavaan tuontilihaan. Samoin on hämmentävää, että erityisesti vihreiden, vasemmiston ja SDP:n ehdokkaat haluavat karsia maataloustukia voimakkaasti, vaikka tukijärjestelmän alasajo olisi samalla koko maataloussektorin alasajamista. Miksi puolueet eivät ole kiinnostuneet tukemaan maailman puhtainta, turvallisinta ja ympäristöystävällisintä tuotantoa?

Kotimainen tuotanto tarvitsee nyt kaiken tuen, jonka tuleva hallitus voi sille antaa. Alkutuottajien aseman heikentäminen nykyisestä olisi ilmastorikos vailla vertaa. Meidän tulisi nyt yhdessä pohtia keinoja, jolla suomalainen tuotanto voidaan kaksinkertaistaa ja keinoista on sovittava hallitusneuvotteluissa. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Toteat: "Mielestäni tulevan hallituksen on asetettava hallitusohjelmassaan tavoitteeksi suomalaisen lihan- ja maidontuotannon kaksinkertaistaminen."

Kun nykyinenkään määrä tuotettua maitoa ei mene kaupaksi kunnolliseen hintaan, niin miksi ihmeessä tuotanto pitäisi vielä tuplata?

Esim 2017 valtio maksoi maitotilallisille kriisitukea mikäli ne vähensivät tuotantoaan:
"Maaseutuvirasto aloittaa maidontuotannon kriisituen maksamisen ylihuomenna torstaina 14.9.
Tukea maksetaan niille maidontuottajille, jotka hakivat tukea ja vähensivät tammi–toukokuussa maidontuotantoaan edellisvuoteen verrattuna.
Tuen perusteena on vuodentakaiseen verrattuna vähennetyt maitolitrat. Kustakin vähennetystä litrasta tukea maksetaan 30 senttiä."

Valio on ollut jo nyt lirissä maitomäärien kanssa sitoutuessaan ostamaan kaiken maidon ja on ratkaissut asian viemällä maitojauhetta ulkomaille, josta ei synny voittoa lainkaan.

Omituinen ajatus, jossa ei ole realismia lainkaan.

Keskustalaiselta tämä lienee taas asian ytimessä, kun toteat: "Kotimainen tuotanto tarvitsee nyt kaiken tuen, jonka tuleva hallitus voi sille antaa."

Ei tänne tarvita yhtään lisää tuotantoa ellei se toimi ilman lisätukea.

Tästä tuotannon maailman parhaimmuudestahana ei muuten edelleenkään ole mitään evidenssiä, kun toteat jälleen: "Miksi puolueet eivät ole kiinnostuneet tukemaan maailman puhtainta, turvallisinta ja ympäristöystävällisintä tuotantoa?"

Poimit tuolta artikkelista sopivimmat osat, siellä todetaan myös seuraavaa:
"Virkajärvi toteaa, että tuoreista tuloksista huolimatta nautakarjatuotanto on silti kokonaisuudessaan yksi merkittävistä kasvihuonekaasujen päästölähteistä. ”Etenkin silloin, kun maaperän päästöt huomioidaan.”
Nurmen ja muiden kasvien hiilensidontaan liittyvissä tutkimustuloksissa on ristiriitoja, ja Suomessa tehtyjä mittauksia on vielä vähän.
Virkajärven mielestä hiilensidontaa tulisi tutkia nykyistä enemmän eikä lupailla liikaa etukäteen."

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Sen verran evidenssiä on, ettei meillä massalääkitä eläimiä, ei katkota porsaiden häntiä.Ei typistetä kanojen nokkia. Ei syötetä muuntamoöljyä sioille. Ei laahata sairaita eläimiä teurastettavaksi ja syötetä ihmisille. Meillä ei ole antauduttu salmonellalle.Edellä mainitut ovat tosiasioita euroopasta. Suomalaiset broilerit ovat antibioottivapaita. Listaa voisi jatkaa. Kuitenkin joku asiaa tuntematon väittää, että meillä eläinten hoito on hädin tuskin eu.n keskitasoa.Olisi kohtuullista pysyä totuudessa.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Naudanlihasta saa pahoja kolesteroleja ja maito on vasikoiden juomaa. Ihminen pärjää ihan hyvin ilmankin.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

"Taannoin Aalto -ylipistossa julkistetun tutkimuksen mukaan suomalainen naudanliha säästää maailman vesivaroja."

Jutun mukaan kilo Suomessa tuotettua naudanlihaa kuluttaa 7000 litraa vettä. Ihan jännä käsitys säästämisestä.

"sen negatiivisia ilmastovaikutuksia on pitkään yliarvioitu"

Tämähän on totaalisen irrelevantti argumentintapainen. Jos rattijuoppojen aiheuttamissa liikenneturmissa kuolleiden määrää on pitkään yliarvioitu, niin seuraako siitä että rattijuoppous on ihan jees?

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Jos Suomeen tuodaan nautaa, jonka tuottamisessa on käytetty 19400 litraa. On tuo 7000 litraa huomattavasti vähemmän.
Suomeen tuodaan nautaa myös maista, joissa kärsitään vesipulaa. Kestävää kehitystä?

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Onneksi Suomessa vettä riittää, eikä sen kulutus maataloudessa ole ongelma.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Suomalaisella eläintuotannolla oli kaikki mahdollisuudet profiloitua maailman- tai ainakin Euroopanmarkkinoilla eettisenä tuotantona ja ratsastaa trendien aallonharjalla ja samalla moninkertaistaa katteensa. Koska eläinsuojelulaki vesitettiin, "onnellista nautaa" kannattaa hankkia mielummin vaikka Ruotsista.

Laadukas ja eläintä kunnioittava tuotanto olisi oikein markkinoituna vientivaltti ja mahdollisuus suomalaiselle tuotannolle, ei bulkkilihan tukeminen.

Aloitetaan vaikka parsinavetoiden, porsitushäkkien ja häkkikanaloiden kieltämmisestä.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Voin toki olla väärässä, mutta muistini mukaan häkkikanalat kiellettiin jo 7 vuotta sitten. Nuo kaksi muuta, varsinkin parret häviävät muutaman vuoden kuluttua. Niin ja eikä muistini mukaan parsinavetat ole kiellettyjä Ruotsissa, uusia ei vaan saa rakentaa. Tuon saman ajaa, se ettei Suomessa saa investointitukea uusiin parsinavettoihin, eikä vanhojen korjauksiin.
Tosin 30 vuoden siirtymäaika toimisi samalla lailla, toinen vain ei kuulosta niskalaukaukselta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Häkkikanalaa ei ole kielletty vaan niitä kutsutaan virikehäkeiksi, tilaa kanaa kohtaan on 750 neliösenttiä. Porsimishäkkejä ja parsinavettoja ei ole kielletty.

Väistit pointin joka oli profiloituminen nykyistä eettisempään eläintuotantoon kilpailuvalttina. Se missattiin uudessa eläinsuojelulaissa joten nyt kinutaan rahaa vanhaan.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #7

Kanat asiat ovat noin kuin kirjoitat.

Rahoituskielto parsinavettoihin ajaa saman kuin 30 tai 40 vuoden siirtymäaika, mikä olisi tullut silloin, kun parsinavettakielto olisi tehty. On totta, että moinen kieltolause olisi saanut asian näyttämään paremmalta kuin mitä se todellisuudessa olisi ollut. Ruotsissahan ei ole kielletty parsinavettoja, mutta uusien rakentaminen taasen on. Jos en väärässä ole.

Ikävä kyllä, luomu yhdistettynä pihattoon ei takaa eettisyyttä, paitsi ehkä oletuksissa.
On joskus tullut törmättyä luomutilaan, jossa nautoja pidettiin pihatossa ja eivätkä ne hyvältä näyttäneet. Jostain syystä käyntini jälkeen siellä käytiin tila tarkastamassa ja kohta siellä loppuikin toiminta.

Ymmärrän kyllä pointin, mutta muutosta ei saa tehtyä ilmaiseksi ja riski siihen että koko toiminta loppuu on iso.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #9

Norjassa uusien parsinavettojen rakentaminen on ollut kiellettyä vuodesta 2004 ja Ruotsissa vuodesta 2007 eli 15 ja 12 vuotta sitten.

Ennen vuotta 1995 rakennetut parsinavetat on Norjassa muutettava pihatoiksi vuoteen 2024 mennessä. Vuosina 1995–2004 rakennetut tai peruskorjatut parsinavetat on muutettava pihatoiksi vuoteen 2034 mennessä.

MTK:n käyttämä perustelu on ollut tässäkin, että ei laiteta lakiin, kun korvautuvat muutenkin. Jos kerran korvautuvat, niin lakikaan ei liene silloin ongelma?

Näyttäisi onneksi siltä, että eläinsuojelulaki ei enää etene hyväksyttäväksi hallituksen eron myötä. Toivottavasti työtä jatkavat tekevät parempaa työtä kuin Sipilän hallitus eivätkä vesitä lakia samaan tapaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset