mikkokarna Lapin puolustaja

Keskusta on unohtanut mitä se on

Suomen keskusta, ja sen edeltäjä Maalaisliitto, ovat olleet radikaaleja kansanliikkeitä. Tasavaltaisen hallitusmuodon puolustaminen, peruskoulujärjestelmän sekä maakuntayliopistojen luominen, sosiaaliturvan rakentaminen ja vahvan aluepolitiikan edistäminen ovat esimerkkejä tästä radikalismista. Urho Kekkonen on hyvä esimerkki keskustaradikaalista. Kekkosen johdolla toteutettu Pohjois-Suomen teollistaminen ja Suomen aluepoliittisen linjan rakentaminen olivat hänen radikaalin ajattelunsa tulosta. 

Nykyään tuo radikalismi on unohdettu. Radikaalisuus on vuosikymmenten saatossa korvautunut maltillisuudella. Vaikka sitäkin tarvitaan, ei pelkällä maltillisuudella nykyisessä maailmassa ja nykyisessä poliittisessa toimintaympäristössä pärjää. Vaalien tulokset Euroopassa ja viimeisimpänä Suomessa ovat selkeä todiste siitä. Valta ei myöskään voi keskittyä puolueemme sisällä. Nyt näin on tapahtunut ja se täytyy murtaa. 

Keskustan on löydettävä radikaalisuus uudelleen ja tuotava se oman poliittisen toimintansa keskiöön. Mutta mitä on radikaalinen keskusta 2020-luvulla? Siitä on päätettävä yhdessä. Itselleni se on vahvan alueellisen itsehallinnon ajamista ja vallan hajauttamista, uudistettua aluepolitiikkaa sekä vaikkapa perustulon jämerää ajamista. Pelkällä konsensuksen hakemisella emme tule pärjäämään nykytilassa. Keskustasta on luotava erilaisia elämäntapoja niin maalla kuin kaupungeissa puolustava puolue. Identiteettipolitiikkaa on siten myös uskallettava tehdä.

Keskustan kaupunkikannatuksesta on puhuttu paljon ja siitä on oltu huolissaan. Emme ole osanneet tuoda riittävällä tavalla esille sitä linjaa, jonka takia keskustaa kannattaa äänestää myös kaupungeissa. Elävän luontosuhteen korostaminen ja vahvemman ruokapolitiikan tekeminen voisivat olla tähän toimivia lääkkeitä. Kaupunginosien kehittäminen aluedemokratian ja osallistavan budjetoinnin keinoin kehittäisivät kaupunkeja. Keskusta ei menesty kaupungeissa koskaan, mikäli yritämme olla hailakoita kopioita muista puolueista.

On myös välttämätöntä pohtia, tulisiko keskustan uudistamisen yhteydessä myös puolueen nimi muuttaa. Nimenmuutoksella on historiassammekin haettu puolueen linjamuutosta. Yksi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi aluedemokraattinen keskustapuolue. Tästäkin pitäisi käydä nyt laaja keskustelu. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hyvin sanottu. Tuollaisen Keskustan minäkin haluaisin. Kekkosen aikaan Kekkonen johti ja SDP avitti. Silloin tosiaan rakennettiin suomalainen hyvinvointivaltio. Nyt johtajuus ja aatteet ovat hukassa. Keskusta on menossa hallitukseen SDP:n apupuolueeksi. Aatteettomille apupuolueille käy kuten Sinisille.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Mikko, ottakaa mallia ikinuori radikaali-Paavosta! ;) Energia ja ideat eivät hevillä lopu:

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2755...

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Apupuolue siitä on tulossa

Sellainen peesari

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Mikon teesit kuulostavat tutuilta ja paljolti samoilta, jotka olivat esillä ennen tätä edellisiä vaaleja. Minne lienevät hyvät ajatukset välillä hukkuneet. Eihän asioiden pohtimisella ja ohjelmien tekemisellä ole mitään virkaa, jos niitä ei lopulta yritetäkään toteuttaa. Siihen olisi viimeisen neljän vuoden aikana kyllä ollut monta tilaisuutta. Eiköhän keskusta ole nyt niitänyt satoa siitä, että puheet ja teot ei oikein tunnu kohtaavan.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Jos Keskusta lähtee Rinteen vihervasemmistohallitukseen, se on Keskustan loppu.

Hallinnon hajauttamimen on kannatettavaa kunhan pidetään huoli että hallintoa ei lisätä. Päinvastoin sitä tulee purkaa.

Sipilä on erittäin hyvä puheenjohtaja ja oli paras pääministeri mitä Suomessa on sotien jälkeen ollut. Politiikassa vaan vastuullista toimintaa ei palkita tyhjät lupaukset kylläkin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Nimenmuutoksella on historiassammekin haettu puolueen linjamuutosta."

Miten olisi Isänmaallinen KeskustaLiitto?

Käyttäjän JuntunenMartti kuva
Juntunen Martti

Nyt Kärnä myöntää, että Sipilällä oli liian kova valta puolueessa ja teki väärää politiikkaa. Kuntavaaleissa menettivät 175 tuhatta ääntä, eikä kellojen annettu soida.
Eduskunta vaaleissa yli 200 tuhatta ääntä hävisi.
Nyt Kärnä vaatii palaamista Suomen Kansandemokratia liiton aikaan, melkein nimessäkin.
Kun näistä politiikan virheistä Kärnää huomautin, niin kantti ei kestänyt ja poisti kommentointioikeuden.
Hermo petti siis. Minua ei haitannut, keskustalle tuli rökäletappio.Puolakalehti kertoi että Sipilän kannatus putosi yli 300%:lla siellä, missä Kärnäkin on kasvanut.

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Radikaaleista ajatuksista puheenollen, sellainen on vireillä oleva kansalaisaloite pääkaupungin statuksen siirtämiseksi "keskustaan", keskelle Suomen valtiota Jyväskylään. Sillä olisi radikaaleja vaikutuksia aluepolitiikan tasapainoon, ja koko Suomen kehitykseen. Mutta mahtaako tämäkään mahdollisuus korjata aluepolitiikan valuvikoja herättää edes keskustelua Keskustan riveissä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset