Vastakkainasettelun aika on nyt

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julisti vuoden 2006 presidentinvaaleissa vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Erehdys oli yhtä suuri kuin Paavo Väyrysellä aikanaan, kun tämä väitti Neuvostoliiton olevan ikuinen. Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu on vuodesta 2006 lähtien lisääntynyt eksponentiaalisesti ja oman arvioni mukaan se tulee lisääntymään entisestään. 

Sosiaalisen median ja nopean viestinnän aikakautena on mahdotonta tehdä aidosti kiinnostavaa politiikkaa ilman vastakkainasettelua. Kaikille kaikkea hyvää syvässä konsensuksessa lupailevien harmaiden yleispoliitikkojen aika on auttamattomasti ohi. Politiikka on viihteellistynyt ja kansa vaatii politiikkaa analysoidessaan, sekä siitä keskustellessaan, tunnetiloja. Mikäli vastuuulliset puolueet eivät osaa vastata näihin tunteisiin, luovutetaan pelikenttä sellaisille oikeisto- tai vasemmistopopulistisille liikkeille, jotka siihen kykenevät.

Identiteettipolitiikka on vastakkainasettelun ytimessä. On kuitenkin huomattava, että sitäkin voi rakentaa joko negatiivisista tai positiivisista lähtökohdista. Maaseudun ja kaupunkien välinen vastakkainasettelu on jatkunut koko itsenäisyytemme ajan, eikä se ole poistumassa mihinkään. Miksi sen pitäisikään? On aivan selvää, että Suomen kaupungistumista globaaleista megatrendeistä puhuen vaativien intressit ovat vastakkaisia meidän kanssamme, jotka haluamme säilyttää elinvoiman koko maassa.

Seurasin viikonloppuna tiiviisti vihreiden puoluekokousta. Kaikkien muidenkin kannattaisi. Huomattavan vähälle mediahuomiolle nimittäin jäi, kuinka syvästi vastakkainasettelevaa ja identiteettipoliittista kokouksen retoriikka oli. Vihreät luo itsestään systemaattisesti kuvaa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun keulakuvana, joka tulee kertomaan meille typerille maalaisille, että puuta ja turvetta ei saa polttaa eikä lihaa syödä. Puolueen tekemä puoluekokouspäätös pelkästään vegaanisista tarjoiluista puolueen tilaisuuksissa oli sellaista identiteettipoliittista moraalisäteilyä, että ei mitään rajaa.

Huomiota on myös syytä kiinnittää vihreiden tuoreen puheenjohtajan Maria Ohisalon puheeseen, jossa hän julisti ettei pelkää natseja. ”Natsit” ovat myyttinen ja Suomen olosuhteissa liioiteltu sekä marginaalinen viholliskuva. On kyse muutamasta sekopäästä. Meidän tulisi itse asiassa olla hyvin huolissamme, jos joku joutuisi tässä maassa aidosti pelkäämään natseja. Ohisalo asemoi retoriikallaan vihreät kuitenkin natsien vastaisen taistelun keulakuvaksi aivan kuin muut eduskuntapuolueet eivät natsismia vastaan taistelisi. Ohisalo kehitti viholliskuvan ja aloitti vihreiden taistelun sitä vastaan. 

Olisi myös hyvä muistaa, että vihreät ovat vastuussa todella räikeistä ylilyönneistä ja demonisoinnista, kuten esimerkiksi puolueen entinen kansanedustaja Antero Vartia on todennut. Edellistä hallitusta syytettiin suorastaan pahuudesta. Tällainen retoriikka on aivan uskomatonta.

Mikäli keskusta aikoo menestyä tulevissa vaaleissa, on sen syytä ottaa oppia vihreiden puoluekokouksen retoriikasta. Me emme tule enää menestymään hajuttomuudella ja värittömyydellä, vaan linjaa on kirkastettava. Myös identiteettipolitiikkaan ja vastakkainasetteluun on uskallettava mennä mukaan. Toki riidellä ei pidä pelkästään riitelyn vuoksi, mutta aitojen ristiriitojen esille tuominen vie sekin jo riittävän pitkälle. Vastakkainasettelua pitää hakea politiikan ja aatteiden kautta, ei ihmisiä tai ihmisryhmiä demonisoimalla.

Itse rakentamassaan omakotitalossa kaupunkien omakotitaloalueilla asuvat perheet, joilla on takapihalla kylpypalju ja trampoliini, tulevat esimerkiksi kysymään kuka meidän elämäntapaamme puolustaa? Keskustan on välttämätöntä määritellä, millaisten eri elämäntapojen puolustajana se haluaa profiloitua. Politiikka tulee väistämättä kulminoitumaan näihin elämäntapoihin. Esimerkiksi vegaanit ja A-luokan lihansyöjät tulevat molemmat vaatimaan omat puolustajansa. Näillä elämäntavoilla tulee myös olemaan väistämättä keskenään vakavia intressiristiriitoja.

mikkokarna
Keskusta Helsinki
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Kansanedustaja toista kautta eduskunnassa. Olen 42-vuotias helsinkiläinen ja osa-aikainen lappilainen sekä saaristolainen, jolle kaikki eräharrastukset ovat lähellä sydäntä. Ennen valintaani eduskuntaan toimin Enontekiön kunnanjohtajana ja sitä ennen Ivalon rajavartioalueen varapäällikkönä. Ehdolla eduskuntaan Helsingistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu