mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan komissio

Äiti, Isä & Lapset- kansalaisaloitteesta väännetään kättä

Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksen mukana tullut yksi uudistus oli eurooppalainen kansalaisaloite.
Voimassa olevan kansalaisaloitelain mukaan kannatuksia voi kerätä kansalaisaloitteeseen ALKAEN siitä päivämäärästä, jolloin Komissio on rekisteroinyt kansalaisaloitteen:

http://www.mumdadandkids.eu/news/collection-of-signatures-will-continue-...


Laki EI velvoita aloittamaan keräystä samana päivänä kuin on rekisterointipäivä. Toisin sanoen, aloitteen rekisterointipäivä ja kampanjan aloituspäivä ovat ERI asioita.

EU suunnittelee käteismaksujen rajoittamista

Euroopan komissiolta on tullut huolestuttava ehdotus käteismaksujen rajoittamisesta. Vaikka kyseessä on vain alustava ehdotus, kertoo se, että aihe on korkealla komission prioriteettilistalla. Aloitteessa esitetään, että käteismaksuja rajoitettaisiin terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun vuoksi.

Enemmän tiedustelua vai rajavalvontaa

Suojelupoliisin johtajan tehtävästä virkavapaalla olevaa, nykyistä EU:n komission turvallisuusjohtajaa Ilkka Salmea haastateltiin äskettäin ilmestyneessä Osuuspankin talouslehdessä (Chydenius 3/2016). Salmen työ komissiossa alkoi viime maaliskuussa, samoihin aikoihin Brysselin terrori-iskun kanssa. Maaliskuun 22. päivä muutti entisestään turvallisuuden kuvaa, vaikka turvallisuustilanne Belgiassa, Ranskassa ja laajemminkin on kehittynyt huonompaan suuntaan jo vuosia.

Juncker on mielensä orja

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin eilen antama lausunto pysäytti. Juncker totesi, että "rajat ovat huonoin poliitikkojen keksintö". On vaikeaa ymmärtää, kuinka Junckerin tasolla vaikuttava poliitikko ei ymmärrä, että ilman rajoja ei olisi Euroopan Unionia. Olisi ainoastaan täydellinen kaaos.

Euroopan unioni etsii syntipukkia - Junckerin kaverit hylkäsivät hänet

Euroopan unionin korkein virkamies, EU-komission luxemburgilainen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on saanut viime viikkoina kylmää kyytiä Euroopan lehdistössä, kun lunta on tullut tupaan ovista ja ikkunoista.

Nyt viedään ojasta allikkoon - Kataisesta Junckerin korvaaja?

Euroopan unionin komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, 60, on joutunut kohtaamaan raivostuneet eurooppalaiset Britannian kansanäänestyksen jälkeen. Hyvin useat EU-päättäjät ovat vaatineet puheenjohtajan päätä pölkylle. Komission on vaihduttava. Jonkun on otettava vastuu brittien lähdöstä, jotta toiminta voisi jatkua entisellään. Arvostelua ovat herättäneet erityisesti Junkerin ylimieliset kommentit Britannian kansanäänetyksestä.

Käännytetyn pakolaisen hinta on jatkossa Ferrari

Suomalaiset ovat huojentuneet hetkeksi ja kuvitelleet pakolaisongelman olevan hallinnassa, kun osa laittomista maahanmuuttajista on voitu käännyttää vastaanottokeskuksista muihin EU-maihin tai kotikonnuilleen. Jopa sisäministeri Petteri Orpon maailmaa syleilevät tervetulotoivotukset ovat alkaneet näyttää muka-vastuullisilta, muka-ymmärrettäviltä ja muka-siedettäviltä, ja hänen päänsä päällä on alkanut kimmeltää sädekehä kokoomuksen puheenjohtajavaalia varten.

Euroopan unioni - unelma joka särkyi

Jotkut teistä saattavatkin tietää, että minä olen aina tukenut Euroopan unionia aatteellisella tasolla, vaikka olenkin kritisoinut toistuvasti sen menettelytapoja eri kriisien kohdalla. Suomen paikka on mielestäni ollut Euroopan unionissa ja osana läntistä arvoyhteisöä, jonka me kaikki eurooppalaiset jaamme keskenämme. Pidin sitä pitkään itsestäänselvyytenä, että vaikka siltoja olikin vielä paljon edessä, niin me suomalaiset olimme jo ylittäneet Rubikon-joen, eikä perääntyminen olisi enää mahdollista.

Demokratia on rikki

Poliitikot Barack Obamasta Alexander Stubbiin ovat vuorotellen kertoneet "Politiikan olevan rikki". En tietenkään voi heidän puolestaan kertoa mitä kukin sillä tarkoittaa, mutta kuulostaa pahalta. Itse olen kuitenkin enemmän huolestunut ja mieleni pahoittanut demokratiavajeesta, joka eri päätöksenteon tasoilla näyttäisi vallitsevan. Onko demokratiakin m

Rajavalvonnan laiminlyöntejä ei saa palkita!

Euroopan unioni virittelee 700 miljoonan apupakettia maille, joiden kautta turvapaikkaa hakevat tunkeutuvat Eurooppaan. On täysin kohtuutonta, että komissio aikoo palkita rajavalvontansa ja turvapaikanhakijoiden rekisteröinnit laiminlyöneet maat.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä