mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta GTK. Kaivosala

Järkevää ympäristöpolitiikkaa – ei siirtomaameininkiä

Mediasta pisti silmään uutinen siitä, että avohakkuiden kieltämistä valtion metsissä vaativa kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Minusta asiassa on puolensa, varsinkin kun aloite hyväksyy tiettyjä poikkeuksia. Kyllähän valtion metsää voi ja pitääkin joskus hakata mutta valtion metsäpolitiikka voisi olla hieman ankarampi kuin yksityisillä. Yksityinen metsätalous on kuitenkin vapaata.

Suomi, kaivostoiminnan kultamaa!

”Suomi nousi vuonna 2017 maailman parhaaksi kaivosalan investointien kohdemaaksi, kertoo Geologian tutkimuskeskus GTK.”

No niin, sillä lailla! Ja jotta Suomi voisi jatkossakin pitää kärkisijan, laadin lyhyen mainoskirjeen, jota maamme hallitus voi vapaasti käyttää markkinoinnissaan.

”Hei sinä ulkomaalainen kaivosyrittäjä tai sellaisesta haaveileva, tule meille Suomeen. Täällä voit tehdä kaivosvaltauksen ihan minne lystäät, vaikkapa kansallispuiston kupeeseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä