mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Hoitaja

Miksi vanhustenhoito kiinnostaa minua?

Miksi vanhustenhoito kiinnostaa minua?

Pääsi ensimmäisen kerran matkustamaan Belomorskin Kesäjoelle, mikä sijaitsee Venäjän Karjalassa , syksyllä 1992. Tällä matkalla sain ensikosketuksen venäläiseen mummoon, tai suomalaisiahan heistä osa oli. Mummo on Venäjällä ihminen, jota ilman perheessä ei tulla toimeen. He ovat tärkeitä niin ruuan tuottamisessa, kuin lasten kasvattamisessa.

Kutsumus vai ei

Vuosien varrella olen nähnyt monenlaista hoitajaa työssään. Ikäviä kokemuksia sellaisista kerroista, kun on käynyt sairaalassa ystäviä katsomassa ja kaikki hoitajat ovat olleet yhtä aikaa kahvilla erittäin äänekkäästi puhuen ja nauraen. Joku potilaista oli painanut hälytysnappia, yksikään hoitaja ei pitänyt mitään kiirettä potilaan luo menemisessä. Entä ne kerrat, kun potilaiden ruoka-aikaan on joskus osastoilla vieraillut? Hoitajat saattavat rupatella keskenään kaikessa rauhassa. Luulisin, että aina löytyy niitä potilaita, jotka tarvitsevat syömisen kanssa apua.

Helsingin kotihoito uupuu - kuunnelkaa työntekijöitä

Uupunut Helsingin kotihoidon hoitaja kertoi työolosuhteistaan 8.2.Mtv3:n uutisissa. Samanlaisia viestejä kiirii korviini säännöllisesti Helsingin kotihoidon työntekijöiltä.

11.2.17 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Helsingin sosiaali-ja terveysviraston osastopäällikkö kertoo, että vanhuksille tarjotaan laadukasta kotihoitoa. On hämmentävää, miten hoitotyötä tekevien ja ylemmän tason näkemykset eroavat näin paljon. Vanhustenhoidon kotihoidon taso saadaan juhlapuheissa näyttämään laadukkaalta, vaikka monella hoitajalla on asiasta täysin erilainen näkemys.

Hallituksen koti- ja omaishoidon kärkihankkeessa hoitajan merkitys on unohdettu

Osallistuin yhteen lukuisista THL:n ja STM:n järjestämästä seminaarista, jossa pureudutaan käytännön tasolla ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa” – kärkihankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut.

Vanhuksille turvattava elämä.

On turhauttavaa ja surullista lukea aina vaan pahempia kirjoituksia vanhustemme hoidosta. Vanhukset ovat jo heitteillä. Super teki vasta kyselyn kansanedustajille hoidon tilanteesta. Vain muutamat kansanedustajat vaivautuivat kyselyyn vastaamaan. Heitä ei siis asia edes kiinnosta.

Kiitoksen Paikka. Joten kiitän.

Halusin tänään kiittää erästä henkilöä, jolla on ollut suuri merkitys elämääni. Hän on aina ollut kuuntelija, ohjaaja, neuvoja. Hän on aina ollut läsnä kun minulla on ollut huono olla. Hän on aina ymmärtänyt minua ja tukenut sekä tsempannut.

 

Hän on saanut minut ymmärtämään asioita, joita en aiemmin ymmärtänyt. Hän ei koskaan ole jättänyt vastaamatta puheluun. Jos ei heti pystynyt vastaamaan, hän soitti minulle takaisin. Hän on ollut aina rauhallinen. Myös silloin kun minä en ole ollut.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä