*

mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Itsenäisyyspäivä 2017

Mitä siellä Helsingissä tapahtui?

Näin tamperelaisena olen hieman hämmentyneenä seurannut keskustelua itsenäisyyspäivän tapahtumista. Keskustelu pyörii lähinnä erilaisten järjestöjen Helsingissä järjestämissä tilaisuuksissa. On ollut lapsille järjestettyä alpakka-tapahtumaa sekä ylioppilaiden että uusnatsien järjestämiä marsseja. Lisäksi natseja vastustanut mielenosoitus/marssi. Missään en kuitenkaan ole nähnyt mainintaa Helsingin kaupungin järjestämistä juhlallisuuksista.

Satavuotiaan Suomen arvokkain lahja

Katsoin hetki sitten Meksikon pääkaupungissa olevan ystävän valokuva Suomen lipun väreillä valaistusta itsenäisyyden enkelistä. Ympäri maailmaa on haluttu olla mukana juhlimassa suurta Suomen merkkipäivää. Lahjojakin on satavuotiaalle Suomelle annettu.

Suuren merkkipäivän aattona Facebookissa pyörii testi suurista suomalaisista. Tuttavani kertoi, että hän suurena suomalaisena ei ole nähnyt yhtään Suomelle annettua lahjan. Se lause antoi miettimisaiheita. Toivon, että kaikista lahjoista tehtäisiin vaikkapa valokuvanäyttely esimerkiksi kansalliseen museoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä