mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Katastrofaalinen työttömyys

Työttömyydestä ja syyllistämisestä

No niin. Jos sitä sanan säilää taas pitkästä aikaa. Rupesin kommentoimaan Facebookiin Aino-Kaisa Pekosen kirjoitusta http://www.vasemmisto.fi/kansanedustajat/tyottomille-tarvitaan-tyopaikkoja/ Harvemmin jaan vasemman siiven juttuja, aatetasollakaan, mutta Aino-Kaisa osuu kyllä monessa kohtaa maaliin, kuten tässäkin asiassa.

Keppi ei ole ratkaisu työttömyyteen

Tänään tuli hallitukselta sekä hyviä että huonoja ehdotuksia. Berner haluaa vapauttaa taksiliikennettä (Yle 18.4.2016) ja Lindström haluaa kepittää työttömiä (Yle 18.4.2016).

Ensimmäinen on pelkästään positiivista, mutta jälkimmäisessä mennään metsään ja lujaa:

100 000 työpaikkaa - jos huomenna ei sada

Mikään ei ole helpompaa kuin talouden ennustaminen, palkka kilahtaa tilille siitä, että sanoo että maan talous kasvaa ensi vuonna 1-2%. Tätä vasten kommentti Työ- ja elinkeinoministeriö pitää yhä mahdollisena, että hallitus voi saavuttaa tavoitteensa 110 000 uudesta työpaikasta (YLE 10.4.2016) on mielenkiintoista luettavaa.

Vaihteet toimivat, nopeusmittari ei

Bengt Holmström: ”Kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat” (TE 1.4.2016) - näin kuvataan keskuspankkiirien tuntemuksia nykyisestä talouden tilasta. Kielikuva oli sinänsä onnekas, koska yöunien jälkeen heräsi ajatus, että entä jos vaihteissa ei olekaan vikaa, vaan vika on nopeusmittarissa.

Työttömät/Ravensbrück, naisten keskitysleiri

Työttömien kohtelussa on kaikki vainon merkit. Myös viimeinen eli lyhyt elinikäodote.

 

Tuttu paikka, naisten keskitysleiri Ravensbrück

Kannattaa käydä Berliinin lähellä Ravensbrückissä. Euroopan sydämessä. Paksu savupiippu, yllättävän pienet ruumisuunit, äitien lapsilleen ompelemia nukkeja, vangeilta takavarikoitua tavaraa. Pisimpään pysyy mielessä vaatimaton metalliteos, joka esittää mullasta kurkottuvaa käsiparia.

 

 

Tappopoliitikko, jolla pakkoliikkeitä ja maneereja

SSS-hallitus hajottaa ja hallitsee

Suomalainen ilmapiiri on koventunut.

Vihailmiöt saavat rauhassa rehottaa ikään kuin ne olisivat aina olleet osa suomalaista yhteiskuntaa, vaikka suomalaisten vahvuus on perinteisesti ollut maltillisuus, suvaitsevaisuus ja lainkuuliaisuus.

Tämä kivi on jäänyt kääntämättä hallituksen säästöpolitiikassa

Aloitan tärkeimmällä.  Minun mielestäni kaikki opintoihin sisältyvä (ja kaikki muukin, esimerkiksi kuntoutuksen nimissä teetettävä)  ilmainen työharjoittelu voitaisiin lopettaa ja opiskeluaikoja samalla lyhentää.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin muutamia vuosia sitten.  

Mistä ongitaan rahat maahanmuuton kustannuksiin?

Kuluneella viikolla uutisoitiin, ettei täksi vuodeksi suunniteltu lisärahoitus humanitaarisesta maahanmuutosta syntyvien kustannusten kattamiseksi riitä. Sisäministeriö on ehdottanut kansainvaelluksesta johtuen lisärahoitusta myös poliisien lisäpalkkaukseen. Maahanmuuttovirasto puolestaan kaipaa kymmenittäin lisää turvapaikkahakemuksia käsitteleviä virkailijoita.

Ihalaiselle: Kun kukaan ei kerro työttömyydestä totuutta

Ihalaisen resepti auttaa, jos lääkkeet (pakko)syötetään potilaille = työttömyyden aiheuttajille, siis huonoille poliitikoille ja huonoille johtajille. Siispä mutatis mutandis:

Sipilä tahtoo leikata työttömiltä, vaikka työttömyys tappaa

  • Indeksien jäädyttäminen vaikuttaa harmittomalta ja tekniseltä säästötoimelta, mutta olisi täsmäisku kaikkein heikoimpiin suomalaisiin. - Timo Harakka

Sipilä asettaa yhteiskunnan ryhmät toisiaan vastaan, paapoo toisia ja pudottaa toiset yhteisestä veneestä.

Sipilä osoittaa, että ihmiselämällä ei ole kovassa pelissä mitään arvoa. Työttömyysavustus olisi tarvinnut kolmanneksen verran indeksikorotusta jo 10 v. sitten, jotta sillä pärjäisi ja jotta se olisi samalla viivalla muitten tulojen kohtelun kanssa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä