mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Komitea

Komitea on hyvä isojen uudistusten valmistelija

 

Suuret yhteiskunnalliset uudistukset tarvitsevat laajan ja perusteellisen valmistelun. Tätä varten joku viisas on joskus keksinyt komitean. Sen latinankielinen alkusana näyttää tarkoittavan "uskoa jonkun tehtäväksi".

 

Oman poliittisen urani ajalta muistuu mieleen muutama komitea.  Niissä valmisteltiin asioita, jotka onnistuttiin myös toteuttamaan.

 

Vanhussotkusta perustulosotkuun... huutokauppa alkoi heti!

 

Tuskin on   - eikä olekaan -   päästy vanhustenhoivan raskaista ongelmista järjellisten ratkaisujen etsimiseen, kun  jo uusi älämöly on alkanut. Nyt perustulosta.

 

Kokoomus tyri itsensä suohon ja vaalitappioon hoitajamitoituksen lakiinkirjoittamisen tyrmäämisestä, kannattamisesta ja lopulta sekä että.  Ei siinä paljon vanhuksista huolta kannettu, kun desimaaleilla leikittiin ja lopulta rahan riittämättömyyteen   -  mihinkäs muuhun Kokoomus -   päädyttiin.

 

EU:n alueiden komitea, sekä talous- ja sosiaalikomitea lakkautettava

Euroopan parlamentti siirtyy 12 kertaa vuodessa täysistuntoa varten Brysselistä Strasbourgiin. Lähestulkoon kaikki europarlamentaarikot vastustavat tämän käytännön ylläpitoa, johon myös parlamentissa toimiva Single Seat -ryhmä tähtää. Järjettömälle käytännölle ei kuitenkaan näy loppua. Ranska ei tule hyväksymään perussopimuksen muutosta, joka lopettaisi kuukausittaisen muuttorumban.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä