mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Lohjan palvelut

Pusulassa on mahdollisuuksia matkailuu

Pusula on pieni, tiivis ja elävä kylä. Mitä pusulalaiset arvostavat omassa kylässään? Rauhaa ja sitä, että tärkeimmät palvelut löytyvät läheltä. Terveys- ja laboratoriopalvelujen takia ei tarvitse lähteä pitkälle automatkalle. 

Demarit vaalityössä Pusulassakin

Olimme eilen Lohjan demariehdokkaiden kanssa jalkautumassa ympäri Lohjaa. Itse olin Pusulan Nesteen pihalla. Myös kansanedustaja Joona Räsänen tuli keskustelemaan pusulalaisten kanssa.

Koululaiset maaseudulle oppimaan

Yleisradion uutisen mukaan Lohjalla on parhaillaan lakkautusuhan alla yhdeksän koulua. Uutisen mukaan myös Ikkalan koulu olisi TAAS lakkautusuhan alaisena. Toivottavasti uutinen perustuu maaliskuussa julkaistuun tietoon eikä tuoreempaan suunnitelmaan.

Uutisen mukaan osa säilytettävistä kouluista on erittäin huonossa kunnossa. Kouluverkon harventaminen ja rapistuminen harmittaa oppilaiden vanhempia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä