*

mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Mariano Rajoy

Näinkö pahasti Espanja on sotkemassa asiansa?

Katalonian syrjäytettyjä johtajia on haastettu oikeuteen ja 30 vuoden tuomiot uhkaavat. Puuttumatta kriisin aiempiin käänteisiin sen tarkemmin, todettakoon osapuolten sotkeneen asioita kovalla kädellä.

 

Kun autonomiaa ei saa – olkoon itsenäisyys tai täystuho!

Tuskin Mariano Rajoy oli järjenjuoksultaan niin hidas kuin vaikutti olevan jatkuvine kyselyineen, aikooko Katalonia itsenäistyä, vaan ymmärsi itsenäisyysjulistuksen annetuksi ja lykätyksi, jotta voidaan käydä neuvottelua katalaanien ja muiden katalonialaisten itsemääräämisoikeuden sisällöstä ja laajuudesta; näistähän Espanja ei ole halunnut käydä keskustelua. Katalonia on osoittanut neuvotteluhalukkuutensa vuodesta 2010 asti nykyhetkeen Espanjan politisoituneen perustuslakituomioistumen päätöksistä, joissa mitätöidään Katalonian itsehallinto katalaaneille tärkeiltä osiltaan.

Katalonian kohtalonhetket

Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont piti eilen Katalonian alueparlamentille puheen maailman seuratessa. Moni ajatteli, että Puigdemont antaa yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen, mutta toisin kävi. Sen sijaan Puigdemont ilmoitti, että Katalonialla on oikeus itsenäisyyteen, mutta he ovat valmiita sovitteluun ja neuvotteluihin Espanjan kanssa. Puhe tulkittiin ehdolliseksi itsenäisyysjulistukseksi ja sellainen se onkin. Itsenäisyysjulistus on allekirjoitettu, mutta se on pantu toistaiseksi jäihin.

Komission lausuma syöttö Euroopan oikeistopopulistien lapaan

Euroopan komissio on tänään antanut lausuman Katalonian kansanäänestyksen johdosta. Lausuma on varsin tunteetonta ja kylmää luettavaa, sillä se käytännössä antaa siunauksensa Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn johtaman hallituksen väkivaltaisille toimille Kataloniassa.

No es no

Espanjassa sosialistipuolueen jäsenet (PSOE) valitsivat vaaleilla puheenjohtajansa. Kaiken ennusteiden ja puoluejohdon toiveiden vastaisesti madridilainen Pedro Sánchez voitti selvin numeroin. Sánchez sai 50,2 prosenttia äänistä. Ennakkosuosikki Susana Díazin äänisaalis on vain 39,9 prosenttia. Baskimaan poika ja Sánchezin hyvä ystävä Patxi López sai 10,1 prosenttia äänistä.

Katalonian itsenäistyminen?

Katalonian eroa Espanjasta kannattavat voimat Artur Masin johtamina saavuttivat enemmistön sunnuntain vaaleissa 135:n edustajan Katalonian alueparlamenttiin saamalla 71 paikkaa. Kuitenkin eroa kannattavat voimat saivat ainoastaan vajaat 48% annetuista äänistä. Tämä tulkitaan myös tappioksi Masille ja hänen kannattajilleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä