mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Markus Lohi

Lappilainen maksaa hipsterin luontoelämyksen

Metsähallituksen luontopalveluilta on rahat loppu. Tämän takia luontopalvelut hävittää kiireen vilkkaa Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta aikanaan työllisyysmäärärahoin rakennettuja rakenteita, eli kämppiä, laavuja, pitkospuita ja portaita, joita se ei enää sanojensa mukaan kykene ylläpitämään.

Kekusta puhuu maakunnissa, kuin olisivat oppositiossa!

Keskustan Lapin kansanedustaja Markus Lohi iloitsee perustuslakivaliokunnan päätöksestä, joka kumosi SOTE-pakkoyhtiöttämisen. Herääkin kysymys, että miksi Lohi ja kumppanit vielä muutama päivä sitten kehuivat sotea ja yhtiöittämistä Lapillekin hyvänä asiana ja nyt sitten on "eri ääni kellossa".

Syntyy myöskin maakunnissa käistys, että Keskusta on vastustanut pakkoytiöittämistä ja nyt ikään kuin hallituspuolueena on ollut kaatamassa SOTE:a perustuslakivalikunnassa.

Keskusta puhuu maakunnissa, kuin olisivat oppositiossa!

Keskustan Lapin kansanedustaja Markus Lohi iloitsee perustuslakivaliokunnan päätöksestä, joka kumosi SOTE-pakkoyhtiöttämisen. Herääkin kysymys, että miksi Lohi ja kumppanit vielä muutama päivä sitten kehuivat sotea ja yhtiöittämistä Lapillekin hyvänä asiana ja nyt sitten on "eri ääni kellossa".

Syntyy myöskin maakunnissa käistys, että Keskusta on vastustanut pakkoytiöittämistä ja nyt ikään kuin hallituspuolueena on ollut kaatamassa SOTE:a perustuslakivalikunnassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä