*

mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Metsästys

Ei lomautuksia - metsurit ennallistamaan soita tai pienpetopyyntiin

Metsähallitus ilmoitti lokakuun lopussa aloittavansa metsureidensa kanssa yt-neuvottelut. Neuvottelujen kohteena ovat kaikki Metsähallituksen palveluksessa työskentelevät 357 metsuria, jotka suunnitellaan lomautettavaksi sydäntalven ajaksi, tammikuusta-maaliskuuhun.

Hirvenmetsästysasetuksessa toteutui lappilaisten tahto

Hirvenmetsästysasetus on herättänyt meillä Lapissa todella paljon keskustelua. Olen tyytyväinen nyt julkaistuun lopputulokseen, joka rakennettiin lappilaisten lausuntojen perusteella.

Syyskuun alun hirvenmetsästys saatiin nyt ulotettua koko Lappiin. Minuun oltiin yhteydessä paljon eri puolilla Lappia ja mielipiteitä oli kumminkin päin. Suurin osa parhain perusteluin oli kuitenkin syyskuun alun pyynnin puolesta, ja sen mukaan sitten päätös tehtiin. Eniten toiveita tuli Rovaniemeltä ja Pellosta.

Metsästäjien lajituntemus on surkeaa tasoa

 

 

Metsästäjät mielellään kehuskelevat olevansa niitä todellisia luonnontuntijoita ja oikeita luonnonsuojelijoita. Todellisuudessa metsästäjien lajituntemus on surkealla tasolla. Metsästäjätutkinnon lajintunnistusosio on naurettava. Tutkinnon läpäiseminen ei luo mitään todellisia edellytyksiä sille, että metsästäjä osaa hämärässä, nopeissa tilanteissa, peitteisessä maastossa tms. erottaa onko tähtäimessä oleva lintu luvallista riistaa vai rauhoitettu laji. Eivät he osaa sitä edes kirkkaassa päivänvalossa.

Esitykseni kanalintu- ja metsähanhikantojen tervehdyttämiseksi

Metsästyskausi käynnistyi eilen kyyhkyn metsästyksellä, mutta tunnelmat eivät tällä kaudella ole erityisen hyvät. Mikäli laskennat pitävät paikkansa*, ovat metsäkanalintukannat taantuneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle, minkä vuoksi metsästystä on päätetty rajoittaa.

Asedirektiivi etenee parempaan suuntaan

EU:n komissio on uudistamassa aseiden hallussapitoa säätelevää asedirektiiviä. Ensimmäinen direktiiviesitys annettiin viime vuonna ja se oli niin kehno, että se olisi vaikeuttanut kohtuuttomasti metsästys-, ammunta- ja reserviläisharrastuksia ja joiltain osin tehnyt ne mahdottomiksi.

 

Koska kentällä on epätietoisuutta esityksen uusimman version sisältöön ja neuvottelutilanteeseen liittyen, totean heti tähän kärkeen, että tilanne on nyt huomattavasti parempi. Suomen virallinen kanta on ollut kaikissa käänteissä tiukasti nykyisen kaltaisen toiminnan jatkamista puoltava.

Onko kaupunkiin eksyneet eläimet pakko tappaa?

Aina silloin tällöin kaupunkialueille eksyy villieläimiä, yleensä hirviä ja karhuja. Ennuste tämmöisellä "maaltamuuttajalla" on hyvin huono, lähes aina eläinparka menettää henkensä.

Miksi näin menetellään? Eivätkö kaupunkivihreät siedä eläimiä missään muualla kuin maaseudulla? Maaseudun ihmisten kyllä oletetaan sietävän isojakin petoeläimiä jopa omilla pihoillaan.

Tappamaan niitä ei maaseudulla ainakaan voi mennä tulkoon vierailuista  minkälaista vahinkoa tahansa, muuten käräjäsalin ovet aukeavat hyvin sukkelaan.

Kannatan aikaistetun hirvenpyynnin laajennusta

Hirvenpyynnin aikarajoihin on näillä näkymin tulossa muutoksia. Aikaistettu hirvenpyynti laajentuisi nykyisen alueen eli Ylä-Lapin lisäksi myös Keski-Lapin kuntiin. Mielestäni myös syyskuun alun metsästys tulisi olla mahdollista koko Lapissa, kuten Lapin alueellinen riistaneuvostokin on esittänyt.

Aikaistettu hirvenmetsästys on ulotettava koko Lappiin ja poronhoitoalueelle

Vuosina 2010-2012 järjestettiin kokeilu aikaistetusta hirvenmetsästyksestä Enontekiön, Inarin, Muonion ja Utsjoen riistanhoitoyhdistysten alueella, jolloin hirveä voitiin metsästää 1.9.-20.9. ja 11.10.-31.11. välisenä aikana. Metsästyksen aikaistamista perusteltiin Lapin muusta maasta selkeästi poikkeavilla luonnonolosuhteilla, jotka vaikeuttivat metsästystä loppuvuodesta. Ennen rykimää eli kiimaa saaliiksi saatujen hirvien liha on myös huomattavasti maukkaampaa kuin kiiman jälkeen.

Ainakin kaksi pantasutta on tapettu

 

Arvioiden mukaan Suomessa on 34-38 susilaumaa ja noin 250 sutta.

Viime lauantaina alkoi taas suden kannanhoidollinen metsästys, joka on kestoltaan 8 vuotinen. Tänä vuonna on myönnetty 46 poikkeuslupaa ja ne ovat voimassa 21. helmikuuta asti. Viime vuonna kaadettiin 17 sutta poikkeusluvilla.

Poikkeuslupapäätökset perustuvat riistavahinkorekisteriin sekä Tassu-järjestelmään kirjattuihin ja tarkastettuihin susihavaintoihin.

Alueelliset erityispiirteet huomioitava – ei kausilupia Lappiin

Metsähallitus on ilmoittanut kaavailevansa pienriistan kausilupien myynnin laajentamista valtion mailla myös Lappiin. Metsähallitus selvittää mahdollisuutta muuttaa merkittävän osan lyhytaikaisista luvista koko jahtikauden pituisiksi kausiluviksi, kun nyt metsäkanalintujen metsästykseen valtion mailla voi ostaa ainoastaan vuorokausilupia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä