mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Monikultturismi

Puhoksen kohtalo- puretaanko vaiko ei pureta?

Viime aikoina mediassa itäkeskuksen puhoksen purku on herättänyt paljon keskustelua. Media kirjoituksissa on hyvin voimakkaasti tuotu esille puhoksessa toimivien yrittäjien näkökulma ostoskeskuksen purusta.  Yrittäjät vastustavat lähes poikkeuksetta purku suunnitelmia. Erään yrittäjän sanoin ”Paikka on loistava. Täällä on hyvä yhteishenki. Jos tämä puretaan, se on jo olemassa olevan haaskausta”

Totemismi, totalitarismi -- keskustelun tolkuttomuus

Viime aikoina paljon puhuttu "pöyristyminen" on paitsi yksilön ilmeliike, yhteisöilmiönä osa sitä ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuria, joka olennaisesti kuuluu yhteiskuntaan joka on ajautumassa joukkomittaiseen psykososiaaliseen taantumaan ja vajoaa lopulta totalitarismiin.

Monikultturismia ei pidä edistää velkarahalla

YLE uutisoi 11.08.2016, että valtio ottaa tänä vuonna 5,6 miljardia euroa lisää velkaa. Lisäksi muistutetaan, että hallitus päätti kevään kehysriihessään, että se leikkaa lukuisia suomalaisia koskevia etuuksia, kuten lapsilisiä. Valtioneuvoston tiedote samalta päivältä kertoo, että opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa ensimmäistä kertaa haettavaksi valtionavustukset uskontojen välisen vuoropuhelun edistämiseen.

Irakilaisia lennätetään "massiivisen ilmasillan" voimin

Historiaa kirjoitetaan parhaillaan uusiksi. Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka ...

    "... [M]assiivinen ilmasilta kuljettaa irakilaisia pois Suomesta ..."

... ja aprikoi otsikon jatkoksi, mitä mahtaa tapahtua, kun ...

Kun sananvapaus alkoi ahdistamaan

Sananvapaus on yksi tärkeimmistä vapauksista. Jos sananvapautta ei ole, ei ole mahdollisuutta kritisoida, mikäli muita yksilöiden vapauksia rajoitetaan perusteettomasti. Sananvapaus on aina ollut kaksiteräinen miekka; kun sana on vapaa, joku saattaa sanoa jotain ikävää, mistä muut eivät tykkää. Mutta se on välttämätöntä, sillä ei sellaista yhteiskuntaa voi olla olemassa, jossa ihmisillä olisi oikeus olla loukkaantumatta. Diktaattoreita pitää kritisoida, vaikka diktaattori siitä voisi pahoittaa mielensä.

Kommentti Orlandon veritöistä

Viime yönä Floridan Orlandossa tapahtui Yhdysvaltojen historian verisin joukkoampuminen. Tekijä oli afgaanitaustainen Yhdysvaltojen kansalainen, joka tappoi homoklubissa ainakin 50 ihmistä. Motiivina iskuna oli viha seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja Isisistä saatu inspiraatio. Taas kerran länsimaissa muslimi on syyllistynyt kymmenä uhreja vaatineeseen hyökkäykseen länsimaisia arvoja ja yhteiskuntia vastaan. Toivottavasti päättäjät viimein alkavat suhtautua uhkaan tarvittavalla vakavuudelle ja myöntävät monikultturismin epäonnistumisen.

Kotoutuminen ja monikulturismi

Suomi harjoittaa monikulturismia. Maahanmuuttajan omaa kulttuuria erityispiirteineen vaalitaan.

Perheenyhdistämisten ehtojen tiukentaminen haittaa kotoutumista. On äärimmäisen vaikea kotoutua Suomeen, kun ei ole mitään tietoa siitä, saako ja milloin perheenjäsenensä tänne.

Voi olla myös vaikea kotoutua Suomeen, kun Suomi ei vaadi maahanmuuttajaa muuttamaan pieniäkään kulttuurisia piirteitään. Ei vaikka nämä piirteet haittaisivat merkittävästi työn saamista, siis kotoutumista Suomeen.

Regressiivinen vasemmisto: keitä he oikein ovat?

Brittipoliitikko Maajid Nawaz otti ensimmäisenä käyttöön termin regressiivinen vasemmisto. Hänellä oli kyseisen ryhmän kanssa ollut yhteentörmäyksiä lähinnä sananvapauteen ja islam-kritiikkiin liittyen ja hän koki, että vaikka kyseinen ryhmä kutsuu itseään progressiivisiksi tai edistyksellisiksi, ovat he tosiasiassa taantumuksen lähettiläitä ja ansaitsevat sen mukaisen nimen.

Mitä "maassa maan tavalla" tarkoittaa?

Maassa maan tavalla tai maasta pois, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Tämä mielestäni varsin erinomainen sanonta on ajan saatossa saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Meillä on Suomessa suuri joukko ihmisiä, joiden mielestä näin ei voida sanoa, vaan jokaisella on oltava oikeus toteuttaa itseään omista kulttuurisista lähtökohdistaan.

Pakolaiset ja elintasopakolaiset - tosiasioiden tunnustaminen ja ratkaisu

Ainoa oikea tapa hoitaa pakolaisongelmaa ja taakkaa on perustaa leirejä lähimpiin rauhallisiin maihin vaikka länsimaisella rahalla kun muualta ei apua irtoa vrt. Venäjä ja Lähi-idän rikkaat öljymaat.

Ihmiset saavat olla omalla ilmasto- ja kulttuurialueella sekä kotimatka on lyhyempi kun tilanne sen sallii.

Kaikkein tärkeintä tässä kuviossa kuitenkin on että kaikki myös oikeasti hädänalaisimmat saisivat turvaa ja apua, eivät rikkaimmat ja röyhkeimmät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä