mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Puhemiesneuvosto

Näkökulma: Eduskunnan työjärjestys ja salaisuuksien valiokunnat

Eduskunnan täysistunnossa aloitettiin eilen pitkään pöydällä levänneiden tiedustelulakien käsittely lähetekeskustelulla. Hallituksen edustajat korostivat puheissaan Suomen ja maailman muuttunutta turvallisuusympäristöä, jonka seurauksena myös Suomeen tarvitaan nopeasti uusi tiedustelulainsäädäntö.

Laajemmilla tiedusteluvaltuuksilla on estetty useita terrori-iskuja esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa, jonka vuoksi lain uudistamista voidaan pitää enemmän kuin perusteltuna. 

Eduskunta, Suomen ehkä tärkein työpaikka toimii puolitehoisesti

Kansalaisaloitteen avulla Suomen kansalaisilla on mahdollisuus saada eduskunnan käsittelyyn asioita, jotka he kokevat tarpeellisiksi. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on hyvä esimerkki siitä, että aloitteet voivat jopa mennä läpi.

Kansanedustajien aloiteoikeus on kuitenkin useimmiten muodollinen, sillä yksittäisten kansanedustajien aloitteet saavat lähes poikkeuksetta tylyn kohtelun. Vain yli sadan allekirjoittajan aloitteet käsitellään kunnolla, ja niistäkin vain osa johtaa toimenpiteisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä