*

mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Ruuantuotanto

Geenimanipulaatio systeemiteorian näkökulmasta

Kannatin aikoinaan geenimanipulaatiota ruuantuotannon ongelmien ratkaisemiseksi, mutta vuosien varrella olen luopunut tästä näkemyksestä. Mitä enemmän aihepiiriin tutustuu, sitä selvemmäksi käy, että ongelma on ekosysteemiajattelun vähättelyssä. Käytännössä kaikki keskittyvät systeemin yksittäisten osasten parantamiseen, mutta jättävät huomioimatta sen miten eri osat toimivat yhteistyössä keskenään.

Luonto on ekosysteemi. Se koostuu lukemattomista eri osasista, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa.

Tuhoava maatalous ja uudistava maatalous

Hiilidioksidista pääasiassa hyötyä

Hiilidioksidi saa maapallon tulemaan vihreämmäksi, aiheuttaa lämpenemistä ja paikoin viilenemistä.

Kasvien yhteyttäminen lisääntyy ilmakehän hiilidioksidin ansiosta

Maapallo vihertyy. Olemassa olevat hiilinielut ovat parhaansa tehneet ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidin sitomisessa. Katso kuvat 1 ja 2

Yksi Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä esille otetuista asioista on jäänyt vähälle huomiolle. Nimittäin neljän promillen liike, jolla pyritään sitomaan hiilidioksidia myöskin maaperään, jolloin huolehditaan samalla maaperän kasvukunnosta.

Maaperässä on tuplaten hiiltä ilmakehään verrattuna, ja todellisuudessa ilmakehän hiilidioksista osa on maaperästä lähtöisin. Nyt olisi todellinen tarve kääntää suuntaa tältä osin.

Suomalaisen ruuan puhtaus ja ruokarasismi

Olin entisen kollegani kanssa hiljattain tuopposella, hän on alunperin espanjalainen, mutta viettänyt jo suuren osan elämästään Suomessa.

Kun kysyin, että mitkä asiat Suomessa häntä hämmästyttävät, niin hän mainitsi termin, jota en ennen ollut kuullut: ruokarasismi.

Tänä vuonna maailman väkiluku ylittää 7,5 miljardin rajan

Muistan hyvin ajan, jolloin kerrottiin maailman väkiluvun olevan 2 miljardia ihmistä. Tänään maailman väkiluku on tilastojen mukaan ainakin 7 475 507 426 henkeä. 7,5 miljardia menee rikki syyskesällä. Kasvu jatkuu hillittömänä, vaikka hallitsemattoman kasvun vaarat ovat olleet tiedossa jo kauan.

Miksi ostaisin luomua?

Onko luomussa parempi maku? Vai onko luomu vaihtoehtona peräti makuasia? Ainakin kukkaro kevenee luomun ostajalta keskimäärin 30 % enemmän kuin perinteisin tuotantomenetelmin tuotettuun ruokaan päätyvältä. Luomu on kallista ja kaikilla ei ole siihen varaa, vaikka haluaisivatkin ostaa puhtaampaa ruokaa.

Luomutuotteiden tarjonta on mielestäni lisäksi aika heikkoa monessakin kaupassa.  Lihaa on vaikea löytää  monipuolisesti luomuna. Jauhelihaa on tietenkin tarjolla yllin kyllin lähes joka paikassa.

Minne menet, maailma

Maailman väkiluku tänään on noin 7320 miljoonaa. Kun nettokasvu on noin 100 miljoonaa vuodessa, maailman väkiluku ylittää 7,5 miljardia jo vuonna 2017. Kasvu on valtavaa ja kiihtyy koko ajan. Jo vuonna 2050, ellei jo aiemminkin, maapallon väkiluku ylittää 10 miljardin rajan.

Vastaavasti maailma menettää koko ajan rajusti viljelykelpoista maata, eroosion takia 7.5 miljoonaa hehtaaria tänä vuonna ja aavikoitumisen takia 13 miljoonaa hehtaaria tänä vuonna. Metsää menetetään myös noin 5,4 miljoonaa hehtaaria.

Pölyttäjien olemassaolo ei ole enää itsestään selvää

EU:n komiossio kielsi tänä keväänä neonikotinoidien käytön alueellaan. Kielto liittyy mehiläisten henkiinjäämistaisteluun, sillä neonikotinoideja käytetään mehiläisten pölyttämien kasvien suojelussa. Aineiden käyttö on liitetty mehiläisten joukkokuolemiin.

 

Saako eläimelle syöttää eläintä?

Minua askarruttaa aika-ajoin kysymys: 

 

Pitäisikö meidän syöttää tuotantoeläimille lihaa? Miltä kuulostaa se, että sialle tarjotaan syötäväksi vaikkapa naudanlihaa? Tai kanalle kalaa tai matoja?

 

Minussa ainakin herää heti ajatus "siinä on jotain väärää". Mutta miksi, sitä en osaa sanoa.

 

Maatalouden tuottajahinnat laskevat, silti ruuan hinta nousee

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan maatalouden tuottajahinnat laskivat tammikuussa 2014 kokonaista 8,1 %.

http://tilastokeskus.fi/til/mthi/2014/01/mthi_2014_01_2014-03-17_tie_001...

Hyvin hämmästyttävää on, että samanaikaisesti kuluttajahinnat nousivat 6,1%. Nousuun olivat suurimpia syyllisiä jälleen samat maataloustuotteet, lähinnä maitotaloustuotteet ja kasvikset.

http://tilastokeskus.fi/til/khi/2014/01/khi_2014_01_2014-02-19_tie_001_f...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä