mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Sotesekoilu

Lepomäki laittaa Vapaavuoren kisällinä Sote' n lepäämään?

Tuleeko tästä jo toinen Kokoomuksen urotyö, jolla kaadetaan sosiaali- ja terveysuudistus Sote – sillä Elina Lepomäki lienee herännyt tunnontuskaan, ettei ihmisten so. kansalaisten, myös äänestäjien sairastamisella ja terveyden hoidolla voida junailla osingoiksi jakokelpoisia voittoja – esimerkiksi ulkomaalaisille kuponginleikkaajille. 

Elina huomasi, että on kysymys lopulta verovarojen jaosta maattomalle ja ylikansalliselle yritys- ja sijoitustoiminnalle.

 

Kuntajohtajilta täystyrmäys hallituksen kuntauudistukselle

Kunnan- ja kaupunginjohtajat antavat Helsingin Sanomien kyselyssä murskaavan arvion hallituksen kunta

Pelastiko Juha Sipilä Kataisen hallituksen?

Tekohengittikö Keskustan puheenjohtaja, sairaslomalta palannut Juha Sipilä pääministeri Jyrki Kataisen uppoavaa laivaa? Näin saattoi käydä ja toisekseen nyt pedattiin jo seuraavaa hallitusta 1], olettaen, että Keskusta ottaa rökälevoiton seuraavista, mahdollisesti ennenaikaisista eduskuntavaaleista.

Valhe, emävalhe ja ministeriön tiedote

Ennen sanottiin, että ensin on valhe, sitten on emävalhe ja sitten on kaikkein pahin eli tilasto. Nyt tuon viimeksimainitun voi täsmentää muotoon sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema tilasto. Yle uutisoi asiasta näin:

"Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijat tukevat suurelta osin hallituksen kaavailemaa sote-uudistusta."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä