mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Trafi

Tositarinoita talkootarpeen taustalla

Kesätapahtumat ovat poliitikolle oiva tilaisuus kuunnella tositarinoita elävästä elämästä. Tässä muutamia omaan korvaan sattuneita tositarinoita, jotka vahvistavat tarvetta turhan byrokratian karsimisen talkoille.

1. Autokoulun ensimmäinen vaihe uusiksi toisen vaiheen suorittamisen jälkeen

Finavia ja viranomaiset vaarantavat lentoturvallisuuden

Asiantuntijan mukaan Suomessa lentäminen on tällä hetkellä hengenvaarallista. Suomen lentoliikennettä valvovan aluelennonjohdon henkilöstö ja laitteet ovat kriittisessä tilassa (esim. sähköiset turvajärjestelmät päivittämättä). Samalla vastuuviranomainen pesee kätensä.

Pyyntö Trafille: älkää suojelko meitä hengiltä

Viime aikoina on paljon keskusteltu luistinratojen jäädyttämisestä. Itsekin kirjoitin blogin vastineena Ilta-Sanomien virheelliselle uutisoinnille, jossa väitettiin EU:n kieltävän pelikenttien jäädyttämisen vapaa- ja sopimuspalokuntien toimesta.

Pakollinen veneilykortti - Järkevästi toteutettuna tarpeellinen

Tukholman lähellä tapahtunut veneilyonnettomuus on nostanut keskusteluun veneilijöiden osaamisen tason, vaikkei kyseinen onnettomuus suomea suoraan kosketakkaan.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä