mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Tukityöllistäminen

TE-toimisto myöntää 4000 € palkkion toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen

 

"Työllistämispalkkio on TE-toimiston myöntämä kiinteä 4000 euron kertapalkkio, jonka tavoitteena on kannustaa työnantajia solmimaan toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita palkkatukijaksojen alkaessa tai jaksojen aikana. Palkkio myönnetään de minimis –tukena.

Työllistämispalkkiota kokeillaan ajalla 1.1.- 30.6.2019.

TE-toimisto voi myöntää työllistämispalkkion elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle, jolle on myönnetty palkkatukea aikaisintaan 1.9.2018 seuraavasti:

Olimme pohjalla kunnes ministerit keksivät lapion

Työstä täällä pitäisi elää, sen luulisi olevan kaikille selvä. Työllistämiskokeilussa taas ei eletä työstä vaan tehdään työtä jotta muistetaan paremmin mitä nälkä on.

Työttömien alituinen moukarointi vähentää työpaikkoja entisestään

Porvarihallituksen toimet työllisyyden parantamiseksi ovat keskittyneet jo pitkään erilaisiin aktivointitoimenpiteisiin. Tämä ei liene kenellekään yllätys, että myös hallituksen asettama työryhmä on kannustamassa työttömiä töihin monin eri keinoin. Työryhmä mm. ehdottaa, että pitkäaikaistyöttömän voisi työllistää harjoittelijapalkalla, joka olisi 60 - 80 prosenttia työehtosopimuksen vähimmäispalkkatasosta. Loppuosalta valtio maksaisi työnantajalle palkkatukea, jotta yrittäjän kustannukset saataisiin minimoitua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä