mikkokarna Lapin puolustaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Moraali

Oletko pätevä arvioimaan toisen ihmisen tunnetiloja?

”Hyvää” tarkoittava lauseke: ”kyllä sinä olet kaunis tänään”, jättää kysymyksen, olenko toisinaan myös ruma?

Kaiken ihmisen toiminnan perustana on tunne, ja mielihyvän tunne tulee myös mielihyvän antamisesta, kuinka siis mielihyvästä voidaan päätyä ihmisen vaikuttimien arviointiin - "hyveeseen tai paheeseen? "

Kannatti yrittää - Kiinnostus nolla.

Olen seurannut jo kolme vuotta noin 50-60 vuotiaan afrikkalaistaustaisen miehen liikkumista kylillä aina kun olen sattunut samaan aikaan olemaan liikkeellä. En ole siis vakoillut miestä.

Sipilän- krooniset "luovun heti vallasta ja politiikasta" JOS..

Sipilä tipautti minut tänä aamuna kahvipöydästä ja nielaisin kahvini väärään kurkkuun. Halla-aho ja Sipilä olivat vaalikeskuskustelussa päässeet kiinni politiikan kuumaan perunaan eli maahanmuuttoon. Ei siinä sinänsä mitään, mutta Sipilän toistuvat puheet alkavat jo epäilyttämään, että olisko aika vakavemman diagnoosin, ja lääkärissä käynnin mahdollisesti  olevan aiheellisen (dementiaa)?.

Tasa-arvoa miehille ja naisille

Keräilin poikaiällä postimerkkejä, ja eräässä niistä oli Minna Canthin kuva. Joskus pohdin, mitä hän mahtoi tehdä saadakseen kunnian päätyä postimerkkiin. Rohkenin epäillä myös hänen sukupuoltaan, sillä hänen ryhdikäs asentonsa veti vertoja marskalkka Mannerheimille (voitte vertailla asiaa täältä ja täältä).

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Maria Zidan ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela käynnistivät yhdessä kolmannen allekirjoittajan, Sini Al-Musawin, kanssa vuoden 2018 alkupuolella kansalaisaloitteen ilman selvää suostumusta tapahtuneiden sukupuoliyhdyntöjen määrittelemiseksi raiskauksiksi.

Nykyisin raiskaus on toisen pakottamista sukupuoliyhteyteen käyttämällä fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Raiskauksen määritelmää on jo aiemmin laajennettu niin, että raiskaus on kyseessä myös silloin, jos henkilö on kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Moraaliton yritystoiminta pilaa maailman - yhteiskunnat kantavat vastuun

Maailmalla kasvaa kovaa vauhtia tietoisuus siitä, että kapitalistinen globaali talous tuhoaa ympäristöä ja aiheuttaa monen sorttista kärsimystä myös meille ihmisille. Työntekijät joutuvat monissa paikoissa työskentelemään kurjissa oloissa ja sellaisella palkalla, joka ei edes riitä kunnolla elämiseen.

Ja kaikki tämä vain siksi, jotta yritykset voisivat tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Onko tämä tosiaan se paras tavoite, johon ihmiskunta kykenee?

Jari Sarasvuo- Slaavilainen orjakansa haluaa alistua?


Jari Sarasvuo- Slaavilainen orjakansa haluaa alistua?

(parrutus ja häpeän sietokyky)

Jari Sarasvuon haastattelu kuvastaa täysin omia ajatuksiani, siksi haluan nostaa asian esille. Miksi Suomalaisen hermo venyy ja paukkuu sama mitä tapahtuu? Miksi vääryyttä vastustavia ihmisiä on vähän, jos pitää lähteä osoittamaan mieltä? Miksi kukaan ei lähde? Hävettääkö mitä se naapurikin sanoo jos osoitan mieltäni – voi luoja.!

Siikalailainen moraalittomuus on vain käytännössä kaikille haitallista

Jossain kirjasessa sanotaan jotain ja kysytään sitten että mitä tämä on. Otsikko on vapaasti kaikkien pohdittavissa. Siinä sanotaan jotain, mutta ei täsmennetä mitä tämä on. Siis se siikalailainen moraalittomuus.

Tuolta Uuden Suomen kuuluisasta karusellista löysin tuon viisauden, jonka tämän blogitekstin otsikoksi kopioin.

http://pekkapylkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269243-perustulo-ei-lisan...

Jari Sarasvuon suorat sanat - Moraalikato

Sannikka ja Ukkola ohjelmassa oli Sarasvuon haastattelu. Itse ajattelen asiasta täysin samoin. Moraalinen puute on iso ongelma, Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio saatika sivistys valtio. Kuntapäättäjät ovat surkeita ostajia, onnettomia valvojia ja huonoja tarjousten tekijöitä.

Myöskään kuntien hoivapalvelut eivät ole yksityisiä kummoisempia. Samat ongelmat ovat sielläkin.

Vanhusten,vammaisten,lasten hoitopalveluissa on suuria ongelmia ja se on jokaisen äänestäjän syy. Noita ongelmia ei voi laittaa maahanmuuton syyksi vaikka eräs poliittinen puolue sitä yrittää.

Kaatunut sotilas ja kännykällä kuvaava nainen.

Kaatunut sotilas ja kännykällä kuvaava nainen.

(yhteiskunnassa murtuu arvoja kuoleman edessä)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä