Saamelaismääritelmä http://janilindroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/155755/all Tue, 27 Feb 2018 13:37:42 +0200 fi Vastauksia metsälappalaisuudesta esitettyihin väittämiin http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251457-vastauksia-metsalappalaisuudesta-esitettyihin-vaittamiin <p>Suomenmaa-lehti julkaisi 3.11.2017 laajahkon artikkelin saamelaisuudesta ja nykyisistä kipukohdista. Jutun otsikko oli <em>Koetut vääryydet ja pelko kielen ja kulttuurin menettämisestä ajavat ristiriitoihin &ndash; kuka on oikea saamelainen? </em>Myös minua haastateltiin kyseiseen artikkeliin. Kuvatekstin mukaan: &rdquo;Eeva-Maria Maijala tekee aktiivisesti työtä metsälappalaisten jälkeläisten saamelaisstatuksen hyväksymiseksi.&rdquo;</p><p>Artikkeli julkaistiin verkkoversiona 17.2.2018. Siitä nousi vilkas keskustelu sosiaalisessa mediassa.</p><p>Pirita Näkkäläjärvi, Pekka Sammallahti ja Mika Laiti julkaisivat Fáktalávvu-sivustolla artikkelin, jossa arvostelivat voimakkaasti Suomenmaan juttua ja etenkin minun siinä esittämiäni näkökantoja. Artikkeli oli laadittu ns. faktantarkastuksen muotoon, ja siinä lähdettiin siitä, että näkemykseni metsälappalaisuudesta ovat tosiasioilla kumottavissa. Kyseisen Fáktalávvu-sivuston artikkeli löytyy sivulta: <a href="https://faktalavvu.net/2018/02/20/keminsaame-ei-kuollut-1970-luvulla-vaan-1700-luvun-lopussa-faktantarkistusta-suomenmaassa-esitetyista-vaitteista/"><u>https://faktalavvu.net/2018/02/20/keminsaame-ei-kuollut-1970-luvulla-vaan-1700-luvun-lopussa-faktantarkistusta-suomenmaassa-esitetyista-vaitteista/</u></a></p><p>Fáktalávvu-sivuston &rdquo;faktantarkistusta&rdquo; on puolestaan arvosteltu Yrjö Mattilan kirjoituksessa: <a href="https://faktalaavunfaktantarkistus.blogspot.fi/2018/02/sammalahden-kirjoituksesta.html"><u>https://faktalaavunfaktantarkistus.blogspot.fi/2018/02/sammalahden-kirjoituksesta.html</u></a></p><p>Omalta osaltani haluan tarttua muutamaan Fáktalávvu-sivuston artikkelin väitteeseen. Laajemmin asiasta kiinnostuneelle voin suositella vuonna 2016 toimittamani kirjan <em>Kemin-Lappi elää!</em> lukemista. Kirjaa voi tilata minulta ja sitä on myös mm. useista kirjastoista mahdollista hankkia. (Kirja ei ole minun yksin kirjoittamani, vaan olen sen toimittanut, useiden kirjassa mainittujen henkilöiden antamien tietojen ja todistusten perusteella.)</p><p><strong>1.) Fáktalávvu-sivustolla väitetään, että <em>&rdquo;keminsaamelaiset eivät ikinä joutuneet pakkoassimilaation kohteeksi&rdquo;</em>. Ajatuksena on, että keminsaamelaiset katosivat 1700-luvulla sulautumalla suomalaisiin ja kielikin hävisi silloin.</strong></p><p>Totta onkin, että noihin aikoihin moni saamelaissuku Kemin-Lapin alueella menetti kielensä. Taustalla oli kuitenkin vahva sosiaalinen paine ja aktiivinen toiminta virkamiesten taholta. Myös elämäntapoihin tuli muutoksia. Kyse oli kuitenkin enemmän &rdquo;talonpoikaistumisesta&rdquo; kuin &rdquo;suomalaistumisesta&rdquo;. Samojen lappalaissukujen edustajat asuivat edelleen samoilla asuinsijoillaan ja harjoittivat ainakin osin edelleen samoja elinkeinoja kuin ennen, vaikka heidät merkittiin virallisiin luetteloihin nyt uudistalollisina. Kalastettiin, metsästettiin, vanha metsälappalainen elämäntapa ja kulttuuri säilyivät.</p><p>Esimerkkinä siitä, että keminlappalaisiin todella kohdistui painostusta, mainittakoon mm. Kuusamon papiston esitys 1700-luvun alussa, jonka mukaan suomen kieltä väärin ääntäville lappalaisille tulisi antaa ruumiillista kuritusta. Useissa 1700-luvun lähteistä löytyy Lapin papiston, mm. Kemijärven pappi Nils Fellmanin, kirjoituksia, kuinka lapinkielen hylkääminen on osoitus kansan sivistyksen ja kristillisyyden noususta. Tämä oli siis papiston aktiivinen tavoite! (mm. Juha Joona: Suomen metsäsaamelaisten historiasta, s. 23, teoksessa: Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus (2013) ja Tuomo Itkonen: Keminlapin apostolit (1945), s. 121)</p><p>Jacob Fellman kertoo keminsaamen kielen kohtalosta paljon puhuvan tapauksen, joka sijoittuu ilmeisesti vuodelle 1825. Fellman oli käynyt Lokan (Neblos-Lokka) kylässä kahdessa talossa. Toisen talon isäntä oli lappalainen ja toinen suomalainen. Isännät seurasivat Fellmania ajomiehinä, ja Fellmanin mukaan he puhuivat keskenään lappia &ndash; siis vaikka molemmat ymmärsivät suomea ja toinen oli suomalaista sukuakin!</p><p>Lappalaista sukua ollut isäntä, joka oli noin 60-vuotias, muisteli Fellmanille tapauksen, kuinka Kemin kirkkoherra Zimmerman oli kuullut isännän isän puhuvan lapsilleen lappia. Tuolloin kirkkoherra oli raivostunut ja uhannut lyödä halolla heidän isäänsä, jos tämä puhuisi &rdquo;pirunkieltä&rdquo; (ndjeflaspråket) ja vielä opettaisi sitä lapsillekin! Fellman kertoi, että lappalainen isäntä ei hävennyt puhua taustastaan, mutta hänen lapsensa eivät puhuneet mielellään siitä, ainakaan Fellmanin kuullen. (Jacob Fellman: Anteckningar under min vistelse Lappmarken. Första delen painettu 1906, s. 244)</p><p>Papereissa tämä Hannu Lokka oli suomalainen talollinen &ndash; mutta hänet henkilökohtaisesti tavannut Fellman kuitenkin piti häntä lappalaisena, joka sitä paitsi puhui täysin sukunsa vanhaa kieltä. Mielenkiintoinen havainto on, että hänen naapurinsa, joka oli täysin suomalaista sukua, puhui lappalaisisännän kanssa keskenään lappia, vaikka molemmat osasivat siis myös suomea.</p><p>Monissa tutkimuksissa asenne on, että kun lappalaisuus joutui kosketuksiin suomalaisuuden kanssa, niin se aina väistyi, alistui ja katosi. Näin ei siis välttämättä kuitenkaan ollutkaan, vaan lappalaisalueella vielä 1800-luvulla molempia kieliä puhuvien ihmisten yhteinen kieli saattoi olla lapinkieli. Fellmanin kertomuksesta voi päätellä myös sen, että tämän lappalaisen Hannun isäkin oli osannut puhua ainakin jonkin verran suomea. Kirkkoherran haukuista huolimatta hän oli nähtävästi sallinut lapinkielen käytön lapsilleen, koska poika vielä kuusikymppisenä ukkona hallitsi kielen täysin ja käytti sitä avoimesti Fellmaninkin kuullen.</p><p>Vaikka kielen käyttö toki ajan myötä väheni, se jäi silti elämään mm. paikannimistössä ja porotalouden sanastossa.</p><p>Fáktalávvu-sivuston artikkelissa väitetään jopa, että metsälappalaisten sulautuminen suomalaisiin olisi ollut hyvä asia eikä mitään huonoa kohtelua. Lapin alkuperäiskansan kulttuurin häviämisessä ei olisi ollut mitään ihailtavaa. Mutta onneksi se ei hävinnyt, vaikka uusia elinkeinoja syntyikin entisten rinnalle ja geenit sekoittuivat joihinkin talonpoikaissukuihin. Kyse ei kuitenkaan ole ensisijaisesti geeneistä, vaan kulttuurista.</p><p><strong>2.) Fáktalávvu-sivuston mukaan <em>&rdquo;Keminsaamea ei puhuttu enää 1900-luvulla vaan kertomukset ovat myöhäsyntyisiä legendoja.&rdquo;</em></strong></p><p>Artikkelissa väitetään olevan valhetta, kun olen kertonut, että mieheni isoäiti vielä puhui vanhaa lapinkieltä ja koetti opettaa sitä lastenlapsilleenkin. Ei se kuitenkaan valhetta ole. Asiasta voi käydä kysymässä mieheltäni tai hänen omaisiltaan.</p><p>Mieheni kotitalo sijaitsee Savukosken Nousulla, siis kaukana nykyiseltä Ylä-Lapin &rdquo;viralliselta&rdquo; saamelaisalueelta. Perimätieto kertoo, että tässä edesmenneen anoppini kotitalossa on eletty metsälappalaisen kulttuurin mukaan niin kauan kuin muistetaan &ndash; vaikka on väitetty, että tämä kulttuuri olisi kadonnut jo vuosisatoja sitten.</p><p>Rosbergin teoksessa Anteckningar om lapparna i Finland vuodelta 1910 kirjoitetaan tästä alueesta viitaten Lapissa paljon liikkuneen metsänhoitaja Granitin todistukseen siitä, että Kuoskun ja Nousun kylissä eli vielä 1900-luvun alussa vahva lappalaisuus:</p><p>&rdquo;Han [Granit] anför äfven, att lappskan länge bibehållit sig i Kuosku och Nousu byar i sydöstra Sodankylä på gränsen mot Kuolajärvi. Gamla husbonden på Kuosku, som ännu lefde i medlet af 1890-talet, talade lappska ganska flytande; såväl tilla utseende som naturel var han fullständigt lappsk. Folket i dessa byar, som författaren lärde känna år 1908, illustrera förträffligt Granits ofvan anförda påstående.&rdquo;&nbsp;</p><p>Todellakin on ollut alueita, joilla kieli säilyi pidempään kuin 1700-luvun ajan. Väitteillä siitä, että keminsaamea ei ole sen jälkeen kukaan puhunut, halutaan vahvistaa mielikuvaa metsälappalaisesta kulttuurista 1900-luvun lopun keksintönä &ndash; ikään kuin monen sadan vuoden päässä olleiden esivanhempien olemassaolon perusteella haluttaisiin nyt keksiä itselle kulttuuria ilman todellista omakohtaista kosketusta siihen.</p><p>Sosiaalinen paine kielestä luopumiseen kasvoi ja uudet sukupolvet antoivat helpommin periksi. Silti vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussakin ainakin Suur-Sodankylän alueella osattiin vielä monin paikoin keminsaamen kieltä.&nbsp;</p><p>Viranomaisten kuvauksissa keminsaamen kielen katoaminen selittyy osittain ehkä myös sillä, että kieltä arkailtiin käyttää suomalaisten ja etenkin pappien ja muiden virkamiesten kuulleen. Sen sijaan kieli säilyi vielä pitkään kotikielenä, jota lappalaiset keskenään käyttivät. Esim. Warelius on kertonut vuodelta 1848 peräisin olevassa kirjoituksessaan Bidrag till Finlands kännedom i ethnographiskt hänseende, että Kuolajärvellä lappalaisista polveutuva väestö puhuu molempia kieliä ja muuallakin heidän voi kuulla puhuvan lappia keskenään.</p><p>Keminsaamen kieli ehti kadota. Onneksi kolme muuta saamelaista kieliryhmää on säilyttänyt kielensä. Helppoa se ei ole ollut heilläkään suomalaistamistoimenpiteiden kohteena. Vaikka kieli onkin tärkeä kulttuuria eteenpäin vievä tekijä, niin ei se ole kuitenkaan ainoa. Kielen menettäminen ei merkitse automaattisesti kulttuurin katoamista.</p><p><strong>3. Fáktalávvu-sivuston mukaan poronhoito ei tee kenestäkään saamelaista, sillä Suomessa poronhoitoa harjoittavat myös suomalaiset.</strong></p><p>En ole väittänytkään, että poronhoito itsessään toisi ihmisen saamelaiskulttuurin piiriin. Suomessa on paljon poromiehiä, jotka eivät polveudu Lapin alkuperäisväestöstä eivätkä koe kuuluvansa sen kulttuuriin.</p><p>Viittauksellani meihin, jotka elämme Lapissa ja metsälappalaiskulttuurin keskellä, halusin tuoda esiin, että meitä ihmetyttää nykytilanne. Yhä useampi &rdquo;virallinen&rdquo; saamelainen asuu Lapin ulkopuolella. Ihminen on voinut olla syntynyt Helsingissä ja elänyt suurkaupungissa koskaan edes käymättä Lapissa, mutta virallisesti tunnustetun suvun jälkeläisenä hän on oikeutettu saamelaiskäräjien luetteloon. Samalla toisaalta kielletään Lapissa esivanhempiensa asuinseuduilla asuvien, alkuperäisistä lappalaisista polveutuvien, perinteisiä elinkeinoja ja kulttuuria harjoittavien ihmisten oikeus edustaa alkuperäiskansaa. Onko se oikein?</p><p><strong>4. Fáktalávvu-sivuston mukaan metsälappalaisalueella asuvien ihmisten sukujen vanhat asusteet, joita mm. aitoista on löytynyt, eivät ole saamelaisvaatteita, vaan umpitakkeja, joita käytettiin yleisesti työvaatteina.</strong></p><p>Niinhän niitä umpitakkeja käytettiinkin työvaatteina. Myös monia muita lapinasusteita käytettiin vanhalla metsälappalaisalueella vielä 1900-luvun alussa, etenkin poronhoitotöissä &ndash; polveutuivatpa mistä suvusta tahansa. Moni käyttää niitä vieläkin.</p><p>Ongelmahan onkin nyt se, että näitä asusteita eivät metsälappalaisina itseään pitävät ihmiset saisi käyttää. Moni on kokenut painostusta asian suhteen. On jopa vihjailtu, että oikeus lapinkäsitöiden tekemiseen pitäisi olla vain virallisesti tunnustetuilla ryhmillä. (Viime marraskuussa käytiin lapinpuvuista vilkasta keskustelua, kun Duodji ry:n mielestä Revontuli-Opisto on loukannut saamelaista käsityökulttuuria Lapintyökursseja järjestäessään.)</p><p>Jos nämä vaatteet nyt ovatkin suomalaisvaatteita, niin miksi kuitenkin sittenkin niiden käyttö pyritään kieltämään metsälappalaisilta, joille ei ole hyväksytty virallista saamelaisstatusta?</p><p><strong>5. Fáktalávvu-sivuston artikkelin loppuosassa väitetään metsälappalaisuuden olevan poliittisista syistä keksitty liike.</strong></p><p>On surullista, että metsälappalaiset, jotka jo historiassa joutuivat usein vaikenemaan, tänäänkin joutuvat piilottelemaan juuriaan ja kulttuuriaan &ndash; ja tällä kertaa siksi, ettei joutuisi haukutuksi ja pilkatuksi teeskentelijänä ja &rdquo;feikkisaamelaisena&rdquo;.</p><p>Kuitenkin Lapissa on runsaasti ihmisiä, joiden kulttuuri ei ole samaa kuin suomalainen talonpoikaiskulttuuri. He ovat Kemin-Lapin alueen alkuperäisasukkaiden perillisiä, metsälappalaisia. Eivät he ole keksineet kulttuuriaan uhatakseen muita saamelaisryhmiä. Suhtautuminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloonkin on kahtalainen. Joillekin metsälappalaisille se on ollut tärkeä asia ja torjunta on koettu loukkaavana. Mutta on myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät haluaisi hakea vaaliluetteloon, vaikka pääsisivätkin. He haluavat ainoastaan vaalia omaa kulttuuriaan ja käyttää rauhassa sukujensa ja kotiseutujensa perinteisiä asusteita. Viime kesällä järjestetyt Metsälappalaispäivät Savukoskella olivat hieno kokemus tällaisesta toiminnasta.</p><p>Ymmärrän hyvin, että moni &rdquo;virallisesti&rdquo; hyväksytty saamelainen pelkää, että suomalaiset tulevat ja ottavat heidän kulttuurinsa uudelleen. Paljon heillä on syytäkin katkeruuteen siitä, mitä heidän esivanhemmilleen on tehty. Iloitsen siitä, että kaikesta huolimatta he onnistuivat säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa. Inarinsaamelaisten osalta kielen säilymiselle oli käydä heikosti, mutta se saatiin elvytettyä.</p><p>Toivon, että kerran koittaa yhteistyön aika näidenkin kysymysten osalta ja voimme nähdä yhteisiä juuriamme ja Lapin kulttuureita kohtaan tunnetun kiinnostuksen voimavarana niin alkuperäiskansalle kuin koko Lapille ja Suomelle.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomenmaa-lehti julkaisi 3.11.2017 laajahkon artikkelin saamelaisuudesta ja nykyisistä kipukohdista. Jutun otsikko oli Koetut vääryydet ja pelko kielen ja kulttuurin menettämisestä ajavat ristiriitoihin – kuka on oikea saamelainen? Myös minua haastateltiin kyseiseen artikkeliin. Kuvatekstin mukaan: ”Eeva-Maria Maijala tekee aktiivisesti työtä metsälappalaisten jälkeläisten saamelaisstatuksen hyväksymiseksi.”

Artikkeli julkaistiin verkkoversiona 17.2.2018. Siitä nousi vilkas keskustelu sosiaalisessa mediassa.

Pirita Näkkäläjärvi, Pekka Sammallahti ja Mika Laiti julkaisivat Fáktalávvu-sivustolla artikkelin, jossa arvostelivat voimakkaasti Suomenmaan juttua ja etenkin minun siinä esittämiäni näkökantoja. Artikkeli oli laadittu ns. faktantarkastuksen muotoon, ja siinä lähdettiin siitä, että näkemykseni metsälappalaisuudesta ovat tosiasioilla kumottavissa. Kyseisen Fáktalávvu-sivuston artikkeli löytyy sivulta: https://faktalavvu.net/2018/02/20/keminsaame-ei-kuollut-1970-luvulla-vaan-1700-luvun-lopussa-faktantarkistusta-suomenmaassa-esitetyista-vaitteista/

Fáktalávvu-sivuston ”faktantarkistusta” on puolestaan arvosteltu Yrjö Mattilan kirjoituksessa: https://faktalaavunfaktantarkistus.blogspot.fi/2018/02/sammalahden-kirjoituksesta.html

Omalta osaltani haluan tarttua muutamaan Fáktalávvu-sivuston artikkelin väitteeseen. Laajemmin asiasta kiinnostuneelle voin suositella vuonna 2016 toimittamani kirjan Kemin-Lappi elää! lukemista. Kirjaa voi tilata minulta ja sitä on myös mm. useista kirjastoista mahdollista hankkia. (Kirja ei ole minun yksin kirjoittamani, vaan olen sen toimittanut, useiden kirjassa mainittujen henkilöiden antamien tietojen ja todistusten perusteella.)

1.) Fáktalávvu-sivustolla väitetään, että ”keminsaamelaiset eivät ikinä joutuneet pakkoassimilaation kohteeksi”. Ajatuksena on, että keminsaamelaiset katosivat 1700-luvulla sulautumalla suomalaisiin ja kielikin hävisi silloin.

Totta onkin, että noihin aikoihin moni saamelaissuku Kemin-Lapin alueella menetti kielensä. Taustalla oli kuitenkin vahva sosiaalinen paine ja aktiivinen toiminta virkamiesten taholta. Myös elämäntapoihin tuli muutoksia. Kyse oli kuitenkin enemmän ”talonpoikaistumisesta” kuin ”suomalaistumisesta”. Samojen lappalaissukujen edustajat asuivat edelleen samoilla asuinsijoillaan ja harjoittivat ainakin osin edelleen samoja elinkeinoja kuin ennen, vaikka heidät merkittiin virallisiin luetteloihin nyt uudistalollisina. Kalastettiin, metsästettiin, vanha metsälappalainen elämäntapa ja kulttuuri säilyivät.

Esimerkkinä siitä, että keminlappalaisiin todella kohdistui painostusta, mainittakoon mm. Kuusamon papiston esitys 1700-luvun alussa, jonka mukaan suomen kieltä väärin ääntäville lappalaisille tulisi antaa ruumiillista kuritusta. Useissa 1700-luvun lähteistä löytyy Lapin papiston, mm. Kemijärven pappi Nils Fellmanin, kirjoituksia, kuinka lapinkielen hylkääminen on osoitus kansan sivistyksen ja kristillisyyden noususta. Tämä oli siis papiston aktiivinen tavoite! (mm. Juha Joona: Suomen metsäsaamelaisten historiasta, s. 23, teoksessa: Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus (2013) ja Tuomo Itkonen: Keminlapin apostolit (1945), s. 121)

Jacob Fellman kertoo keminsaamen kielen kohtalosta paljon puhuvan tapauksen, joka sijoittuu ilmeisesti vuodelle 1825. Fellman oli käynyt Lokan (Neblos-Lokka) kylässä kahdessa talossa. Toisen talon isäntä oli lappalainen ja toinen suomalainen. Isännät seurasivat Fellmania ajomiehinä, ja Fellmanin mukaan he puhuivat keskenään lappia – siis vaikka molemmat ymmärsivät suomea ja toinen oli suomalaista sukuakin!

Lappalaista sukua ollut isäntä, joka oli noin 60-vuotias, muisteli Fellmanille tapauksen, kuinka Kemin kirkkoherra Zimmerman oli kuullut isännän isän puhuvan lapsilleen lappia. Tuolloin kirkkoherra oli raivostunut ja uhannut lyödä halolla heidän isäänsä, jos tämä puhuisi ”pirunkieltä” (ndjeflaspråket) ja vielä opettaisi sitä lapsillekin! Fellman kertoi, että lappalainen isäntä ei hävennyt puhua taustastaan, mutta hänen lapsensa eivät puhuneet mielellään siitä, ainakaan Fellmanin kuullen. (Jacob Fellman: Anteckningar under min vistelse Lappmarken. Första delen painettu 1906, s. 244)

Papereissa tämä Hannu Lokka oli suomalainen talollinen – mutta hänet henkilökohtaisesti tavannut Fellman kuitenkin piti häntä lappalaisena, joka sitä paitsi puhui täysin sukunsa vanhaa kieltä. Mielenkiintoinen havainto on, että hänen naapurinsa, joka oli täysin suomalaista sukua, puhui lappalaisisännän kanssa keskenään lappia, vaikka molemmat osasivat siis myös suomea.

Monissa tutkimuksissa asenne on, että kun lappalaisuus joutui kosketuksiin suomalaisuuden kanssa, niin se aina väistyi, alistui ja katosi. Näin ei siis välttämättä kuitenkaan ollutkaan, vaan lappalaisalueella vielä 1800-luvulla molempia kieliä puhuvien ihmisten yhteinen kieli saattoi olla lapinkieli. Fellmanin kertomuksesta voi päätellä myös sen, että tämän lappalaisen Hannun isäkin oli osannut puhua ainakin jonkin verran suomea. Kirkkoherran haukuista huolimatta hän oli nähtävästi sallinut lapinkielen käytön lapsilleen, koska poika vielä kuusikymppisenä ukkona hallitsi kielen täysin ja käytti sitä avoimesti Fellmaninkin kuullen.

Vaikka kielen käyttö toki ajan myötä väheni, se jäi silti elämään mm. paikannimistössä ja porotalouden sanastossa.

Fáktalávvu-sivuston artikkelissa väitetään jopa, että metsälappalaisten sulautuminen suomalaisiin olisi ollut hyvä asia eikä mitään huonoa kohtelua. Lapin alkuperäiskansan kulttuurin häviämisessä ei olisi ollut mitään ihailtavaa. Mutta onneksi se ei hävinnyt, vaikka uusia elinkeinoja syntyikin entisten rinnalle ja geenit sekoittuivat joihinkin talonpoikaissukuihin. Kyse ei kuitenkaan ole ensisijaisesti geeneistä, vaan kulttuurista.

2.) Fáktalávvu-sivuston mukaan ”Keminsaamea ei puhuttu enää 1900-luvulla vaan kertomukset ovat myöhäsyntyisiä legendoja.”

Artikkelissa väitetään olevan valhetta, kun olen kertonut, että mieheni isoäiti vielä puhui vanhaa lapinkieltä ja koetti opettaa sitä lastenlapsilleenkin. Ei se kuitenkaan valhetta ole. Asiasta voi käydä kysymässä mieheltäni tai hänen omaisiltaan.

Mieheni kotitalo sijaitsee Savukosken Nousulla, siis kaukana nykyiseltä Ylä-Lapin ”viralliselta” saamelaisalueelta. Perimätieto kertoo, että tässä edesmenneen anoppini kotitalossa on eletty metsälappalaisen kulttuurin mukaan niin kauan kuin muistetaan – vaikka on väitetty, että tämä kulttuuri olisi kadonnut jo vuosisatoja sitten.

Rosbergin teoksessa Anteckningar om lapparna i Finland vuodelta 1910 kirjoitetaan tästä alueesta viitaten Lapissa paljon liikkuneen metsänhoitaja Granitin todistukseen siitä, että Kuoskun ja Nousun kylissä eli vielä 1900-luvun alussa vahva lappalaisuus:

”Han [Granit] anför äfven, att lappskan länge bibehållit sig i Kuosku och Nousu byar i sydöstra Sodankylä på gränsen mot Kuolajärvi. Gamla husbonden på Kuosku, som ännu lefde i medlet af 1890-talet, talade lappska ganska flytande; såväl tilla utseende som naturel var han fullständigt lappsk. Folket i dessa byar, som författaren lärde känna år 1908, illustrera förträffligt Granits ofvan anförda påstående.” 

Todellakin on ollut alueita, joilla kieli säilyi pidempään kuin 1700-luvun ajan. Väitteillä siitä, että keminsaamea ei ole sen jälkeen kukaan puhunut, halutaan vahvistaa mielikuvaa metsälappalaisesta kulttuurista 1900-luvun lopun keksintönä – ikään kuin monen sadan vuoden päässä olleiden esivanhempien olemassaolon perusteella haluttaisiin nyt keksiä itselle kulttuuria ilman todellista omakohtaista kosketusta siihen.

Sosiaalinen paine kielestä luopumiseen kasvoi ja uudet sukupolvet antoivat helpommin periksi. Silti vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussakin ainakin Suur-Sodankylän alueella osattiin vielä monin paikoin keminsaamen kieltä. 

Viranomaisten kuvauksissa keminsaamen kielen katoaminen selittyy osittain ehkä myös sillä, että kieltä arkailtiin käyttää suomalaisten ja etenkin pappien ja muiden virkamiesten kuulleen. Sen sijaan kieli säilyi vielä pitkään kotikielenä, jota lappalaiset keskenään käyttivät. Esim. Warelius on kertonut vuodelta 1848 peräisin olevassa kirjoituksessaan Bidrag till Finlands kännedom i ethnographiskt hänseende, että Kuolajärvellä lappalaisista polveutuva väestö puhuu molempia kieliä ja muuallakin heidän voi kuulla puhuvan lappia keskenään.

Keminsaamen kieli ehti kadota. Onneksi kolme muuta saamelaista kieliryhmää on säilyttänyt kielensä. Helppoa se ei ole ollut heilläkään suomalaistamistoimenpiteiden kohteena. Vaikka kieli onkin tärkeä kulttuuria eteenpäin vievä tekijä, niin ei se ole kuitenkaan ainoa. Kielen menettäminen ei merkitse automaattisesti kulttuurin katoamista.

3. Fáktalávvu-sivuston mukaan poronhoito ei tee kenestäkään saamelaista, sillä Suomessa poronhoitoa harjoittavat myös suomalaiset.

En ole väittänytkään, että poronhoito itsessään toisi ihmisen saamelaiskulttuurin piiriin. Suomessa on paljon poromiehiä, jotka eivät polveudu Lapin alkuperäisväestöstä eivätkä koe kuuluvansa sen kulttuuriin.

Viittauksellani meihin, jotka elämme Lapissa ja metsälappalaiskulttuurin keskellä, halusin tuoda esiin, että meitä ihmetyttää nykytilanne. Yhä useampi ”virallinen” saamelainen asuu Lapin ulkopuolella. Ihminen on voinut olla syntynyt Helsingissä ja elänyt suurkaupungissa koskaan edes käymättä Lapissa, mutta virallisesti tunnustetun suvun jälkeläisenä hän on oikeutettu saamelaiskäräjien luetteloon. Samalla toisaalta kielletään Lapissa esivanhempiensa asuinseuduilla asuvien, alkuperäisistä lappalaisista polveutuvien, perinteisiä elinkeinoja ja kulttuuria harjoittavien ihmisten oikeus edustaa alkuperäiskansaa. Onko se oikein?

4. Fáktalávvu-sivuston mukaan metsälappalaisalueella asuvien ihmisten sukujen vanhat asusteet, joita mm. aitoista on löytynyt, eivät ole saamelaisvaatteita, vaan umpitakkeja, joita käytettiin yleisesti työvaatteina.

Niinhän niitä umpitakkeja käytettiinkin työvaatteina. Myös monia muita lapinasusteita käytettiin vanhalla metsälappalaisalueella vielä 1900-luvun alussa, etenkin poronhoitotöissä – polveutuivatpa mistä suvusta tahansa. Moni käyttää niitä vieläkin.

Ongelmahan onkin nyt se, että näitä asusteita eivät metsälappalaisina itseään pitävät ihmiset saisi käyttää. Moni on kokenut painostusta asian suhteen. On jopa vihjailtu, että oikeus lapinkäsitöiden tekemiseen pitäisi olla vain virallisesti tunnustetuilla ryhmillä. (Viime marraskuussa käytiin lapinpuvuista vilkasta keskustelua, kun Duodji ry:n mielestä Revontuli-Opisto on loukannut saamelaista käsityökulttuuria Lapintyökursseja järjestäessään.)

Jos nämä vaatteet nyt ovatkin suomalaisvaatteita, niin miksi kuitenkin sittenkin niiden käyttö pyritään kieltämään metsälappalaisilta, joille ei ole hyväksytty virallista saamelaisstatusta?

5. Fáktalávvu-sivuston artikkelin loppuosassa väitetään metsälappalaisuuden olevan poliittisista syistä keksitty liike.

On surullista, että metsälappalaiset, jotka jo historiassa joutuivat usein vaikenemaan, tänäänkin joutuvat piilottelemaan juuriaan ja kulttuuriaan – ja tällä kertaa siksi, ettei joutuisi haukutuksi ja pilkatuksi teeskentelijänä ja ”feikkisaamelaisena”.

Kuitenkin Lapissa on runsaasti ihmisiä, joiden kulttuuri ei ole samaa kuin suomalainen talonpoikaiskulttuuri. He ovat Kemin-Lapin alueen alkuperäisasukkaiden perillisiä, metsälappalaisia. Eivät he ole keksineet kulttuuriaan uhatakseen muita saamelaisryhmiä. Suhtautuminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloonkin on kahtalainen. Joillekin metsälappalaisille se on ollut tärkeä asia ja torjunta on koettu loukkaavana. Mutta on myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät haluaisi hakea vaaliluetteloon, vaikka pääsisivätkin. He haluavat ainoastaan vaalia omaa kulttuuriaan ja käyttää rauhassa sukujensa ja kotiseutujensa perinteisiä asusteita. Viime kesällä järjestetyt Metsälappalaispäivät Savukoskella olivat hieno kokemus tällaisesta toiminnasta.

Ymmärrän hyvin, että moni ”virallisesti” hyväksytty saamelainen pelkää, että suomalaiset tulevat ja ottavat heidän kulttuurinsa uudelleen. Paljon heillä on syytäkin katkeruuteen siitä, mitä heidän esivanhemmilleen on tehty. Iloitsen siitä, että kaikesta huolimatta he onnistuivat säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa. Inarinsaamelaisten osalta kielen säilymiselle oli käydä heikosti, mutta se saatiin elvytettyä.

Toivon, että kerran koittaa yhteistyön aika näidenkin kysymysten osalta ja voimme nähdä yhteisiä juuriamme ja Lapin kulttuureita kohtaan tunnetun kiinnostuksen voimavarana niin alkuperäiskansalle kuin koko Lapille ja Suomelle.

 

]]>
1 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251457-vastauksia-metsalappalaisuudesta-esitettyihin-vaittamiin#comments Alkuperäiskansa Keminsaame Metsälappalaiset Saamelaismääritelmä Saamelaispuku Tue, 27 Feb 2018 11:37:42 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251457-vastauksia-metsalappalaisuudesta-esitettyihin-vaittamiin
Pieni vuoropuhelu saamelaisuudesta ja saamelaiskeskustelusta http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249616-pieni-vuoropuhelu-saamelaisuudesta-ja-saamelaiskeskustelusta <p><strong>Inka</strong>: Nykyään törmään yhä enemmän siihen, että jos saamelaisuuteni syystä tai toisesta tulee esille jossain yhteydessä, se herättää reaktioita. Usein porukka menee hämilleen, eikä minuun osata suhtautua enää luontevasti. Kun minuun tutustutaan paremmin, saan usein kuulla, että: &rdquo;onneks sä oot ihan normaali&rdquo;, ja lause jatkuu: &rdquo;mikään ei ole rasittavampaa seuraa kuin kiihkosaamelainen&rdquo;. &nbsp;Saamelaisaktivistien ulostulot julkisuudessa, viimeksi Twitterin &rdquo;päivystävä saamelainen&rdquo;, ja sosiaalisessa mediassa, ovat luoneet uuden, niin voimakkaan stereotypian saamelaisista, että pahimmillaan ihmiset ovat jopa pyytäneet minulta saamelaisten kokemaa sortoa anteeksi. Siis minulta? Ei tarvitse!&nbsp;</p><p><strong>Mikko</strong>: Ymmärrän hyvin, että moni haluaa osoittaa empatiaa. Tänä päivänä on vaikeaa välttyä kuulemasta syytöksiä valtaväestöä kohtaan. Valtio sortaa, saamelaisten oikeudet eivät toteudu. Jos asiaan ei ole perehtynyt, ensimmäinen reaktio on pahoitella. Onhan meillä tietysti edelleen paljonkin kehitettävää näissä asioissa, mutta yhdessä ei tunnuta pääsevän eteenpäin. Ymmärrän senkin, että toisten kohdalla nämä syytökset saavat takajaloilleen. Kirkko ja valtio ovat menneisyydessä tehneet vääriä tekoja, mutta niistä on aikaa ja niistä pitäisi päästä yli. Pahinta on, että uusia vääryyksiä halutaan perustella vanhoilla vääryyksillä. Se ei ole hyvää politiikkaa.&nbsp;</p><p><strong>Inka</strong>: Minua harmittaa se, että saamelaisista tulee julkisuudessa usein kuva valittavina uhriutujina, joita Suomen valtion taholta sorretaan. Mielestäni se ei ensinkään ole Peteliuksen sketsihahmon tai Kiasman Grind-teoksen vika. Suomen saamelaisyhteisön sisällä käytävää keskustelua häiritsee dialogin puute. Syy on saamelaisyhteisöön ajansaatossa syntyneissä valtarakenteissa, joka on seurausta aikoinaan säädetyn saamelaiskäräjälain epädemokraattisuudesta. Siitä taas on seurannut, että saamelaisyhteisön eri äänet ovat alkaneet hautautua juntan alle. Yhtälailla saamelaisten media Suomessa, Yle Sápmi, on ansiokkaasti tukenut tuota politiikkaa ja tiettyä saamelaispoliittista ideologiaa.&nbsp;</p><p><strong>Mikko</strong>: En ole itse saamelainen, mutta olen asunut suurimman osan aikuisiästäni saamelaisalueella. On todella hienoa, että olen saanut tutustua moniin kaltaisiisi saamelaisiin, jotka ovat opettaneet minulle, kuinka moninaisesta kulttuurista tässä on kyse. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa olla saamelainen. Valitettavasti saamelaiskäräjien toiminta, osaltaan epädemokraattiset käytänteet ja se, että uudet äänestäjät valikoidaan joukkoon poliittisesti, ovat tehneet hirveästi hallaa saamelaisten asemalle ja kielen sekä kulttuurin kehittämiselle. Suurin osa saamelaisista haluaisi vain elää rauhassa. Miten tähän oikein päästäisiin? &nbsp;</p><p><strong>Inka</strong>: Julkisuudessa näkyy paljon saamelaisaktivisteja, jotka ajavat &rdquo;saamelaisten oikeuksia&rdquo; ja &rdquo;lisäävät valtaväestön tietoa saamelaisuudesta&rdquo;. Mielestäni he ovat idealisteja, joiden mielessä siintää ideaali yhteiskunta ja joiden todellisuuden täyttää sorron kokemus. Idealistit kyttäävät pakonomaisesti tilaisuuksia nähdä kulttuurista sortoa. Minun puolestani heillä on oikeus olla saamelaisuudesta mitä mieltä ovat kunhan muistetaan, että kyseessä on saamelaispoliittinen liike, jonka ideologiaa kaikki saamelaiset eivät jaa. Saamelaisten itsensä &nbsp;pitäisi pyrkiä totuudenmukaiseen ja asialliseen, ja erilaiset yhteisön mielipiteet hyväksyvään keskusteluun.&nbsp;</p><p><strong>Mikko</strong>: Tottakai. Eihän näitä mielipiteitä kukaan ole ollut kieltämässä. Erikoista on vain se, että nämä henkilöt kokevat jotenkin olevansa kritiikin yläpuolella. Saamelaisuudesta ja saamelaispolitiikasta saisivat heidän mielestään keskustella vain heidän hyväksymänsä tahot. Muiden, etenkin suomalaisten, täytyisi pitää turpansa kiinni. Samalla unohdetaan, että saamelaisvähemmistön enemmistö on myös sortanut ja sortaa myös omia vähemmistöjään. Etenkin unohdetaan statuksettomat saamelaiset ja heidän oikeutensa. Luullaan, että kiistämällä asia sitä ei tarvitse koskaan kohdata. Ei se vapaassa maassa tällä tavalla mene.&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p><p><strong>Inka</strong>: Itseasiassa suomalaisten ei tarvitse pitää suutaan kiinni, kunhan ovat &rdquo;oikeaa&rdquo; mieltä asioista&hellip;</p><p><strong>Mikko</strong>: No tuo on totta kyllä. &rdquo;Virallista&rdquo; totuutta ovat suomalaisetkin vapaita kannattamaan.&nbsp;</p><p><strong>Inka</strong>: Oma huomioni on inarinsaamelaisissa, jotka ovat joko jääneet Saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle tai jotka ovat vasta KHO:n kautta tulleet valituiksi. Heidän valinnastaan on valitettu YK:n kansainväliseen ihmisoikeuskomiteaan. Perusteluna on käytetty, että KHO loukkaa saamelaisten kulttuurisen itsehallinnon itsemäärämisoikeutta. Mikä on sellainen itsemääräämisoikeus, joka antaa toiselle saamelaiselle oikeuden kieltää toisen saamelaisen identiteetti? Millä resursseilla heitä voitaisiin pienen yhteisön sisältä puolustaa? Onneksi saamelaisten päivittäisessä kanssakäymisessä sekä sosiaalisessa mediassa on alkanut yhä enemmän näkyä kulttuurin sisällä olevat monet äänet. Se vaatii saamelaisilta rohkeutta, sillä mielestäni Suomen saamelaisyhteisön yksi isoimmista ongelmista on yhteisön sisällä vallitseva vakava kiusaamisilmiö. Tämän takia saamelaisten moniäänisyyden puolestapuhujat tulevat usein yhteisön ulkopuolelta. &nbsp;</p><p><strong>Mikko</strong>: Olen tehnyt saman havainnon. Tätä rohkeutta vaaditaan todella paljon, sillä pienissä yhteisöissä ei ole helppoa elää, jos osa yhteisöstä &rdquo;langettaa päällesi kirouksen&rdquo;. Näin asioiden ei tulisi olla, vaan asialliseen keskusteluun tulisi aina olla mahdollisuus. Itse tiedän saaneeni eduskuntavaaleissa paljon ääniä saamelaisilta, jotka jakavat näkemykseni saamelaisasioissa. Senkin takia koen, että minulla ei yhteisöön ulkopuolelta tulleena ja ei-saamelaisena ole pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus tuoda esiin erilaisia näkökulmia.&nbsp;</p><p><strong>Inka</strong>: Seuratessani saamelaisyhteisön toimintaa huomaan, että yhteisössä aletaan epäinhimillistämään henkilöitä, jotka yrittävät rohkeasti tuoda moninaisuutta esille. Tässä ajassa ja etenkin kun monta saamelaisten asemaan vaikuttavaa tekijää on Suomessa käsittelyssä, kuten vaikkapa saamelaiskäräjälain uudistus, totuus- ja sovintokomissio sekä pohjoismainen saamelaissopimus, haastan mediaa nostamaan myös sen tavallisen saamelaisen äänen sieltä yhteisöstä esille.&nbsp;</p><p><strong>Mikko</strong>: Tähän samaan haasteeseen yhdyn. Ihmisen omaan minuuteen liittyvät asiat ovat hyvin herkkiä. Siksi olisi erityisen tärkeää, että erilaisia äänenpainoja tuodaan mukaan keskusteluun. Kun kirjoitatte saamelaisista valistaaksenne valtaväestöä, kirjoittakaa saamelaisten moniäänisyydestä. Uskaltakaa kirjoittaa eri näkemyksistä saamelaiskiistassa. Tuokaa esille historiallisten tapahtumien lisäksi sitä, mikä on hyvin ja huonosti tässä ajassa. Sitä on objektiivinen tiedonvälitys. Tämän aiheen ympärille tarvitaan enemmän sivistynyttä ja rakentavaa vuoropuhelua kuin kärjistynyttä vastakkainasettelua.&nbsp;<br />&nbsp;</p><p>Inka Kangasniemi<br />Inarin kunnanvaltuutettu (KOK)&nbsp;</p><p>Mikko Kärnä<br />Kansanedustaja (KESK)&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Inka: Nykyään törmään yhä enemmän siihen, että jos saamelaisuuteni syystä tai toisesta tulee esille jossain yhteydessä, se herättää reaktioita. Usein porukka menee hämilleen, eikä minuun osata suhtautua enää luontevasti. Kun minuun tutustutaan paremmin, saan usein kuulla, että: ”onneks sä oot ihan normaali”, ja lause jatkuu: ”mikään ei ole rasittavampaa seuraa kuin kiihkosaamelainen”.  Saamelaisaktivistien ulostulot julkisuudessa, viimeksi Twitterin ”päivystävä saamelainen”, ja sosiaalisessa mediassa, ovat luoneet uuden, niin voimakkaan stereotypian saamelaisista, että pahimmillaan ihmiset ovat jopa pyytäneet minulta saamelaisten kokemaa sortoa anteeksi. Siis minulta? Ei tarvitse! 

Mikko: Ymmärrän hyvin, että moni haluaa osoittaa empatiaa. Tänä päivänä on vaikeaa välttyä kuulemasta syytöksiä valtaväestöä kohtaan. Valtio sortaa, saamelaisten oikeudet eivät toteudu. Jos asiaan ei ole perehtynyt, ensimmäinen reaktio on pahoitella. Onhan meillä tietysti edelleen paljonkin kehitettävää näissä asioissa, mutta yhdessä ei tunnuta pääsevän eteenpäin. Ymmärrän senkin, että toisten kohdalla nämä syytökset saavat takajaloilleen. Kirkko ja valtio ovat menneisyydessä tehneet vääriä tekoja, mutta niistä on aikaa ja niistä pitäisi päästä yli. Pahinta on, että uusia vääryyksiä halutaan perustella vanhoilla vääryyksillä. Se ei ole hyvää politiikkaa. 

Inka: Minua harmittaa se, että saamelaisista tulee julkisuudessa usein kuva valittavina uhriutujina, joita Suomen valtion taholta sorretaan. Mielestäni se ei ensinkään ole Peteliuksen sketsihahmon tai Kiasman Grind-teoksen vika. Suomen saamelaisyhteisön sisällä käytävää keskustelua häiritsee dialogin puute. Syy on saamelaisyhteisöön ajansaatossa syntyneissä valtarakenteissa, joka on seurausta aikoinaan säädetyn saamelaiskäräjälain epädemokraattisuudesta. Siitä taas on seurannut, että saamelaisyhteisön eri äänet ovat alkaneet hautautua juntan alle. Yhtälailla saamelaisten media Suomessa, Yle Sápmi, on ansiokkaasti tukenut tuota politiikkaa ja tiettyä saamelaispoliittista ideologiaa. 

Mikko: En ole itse saamelainen, mutta olen asunut suurimman osan aikuisiästäni saamelaisalueella. On todella hienoa, että olen saanut tutustua moniin kaltaisiisi saamelaisiin, jotka ovat opettaneet minulle, kuinka moninaisesta kulttuurista tässä on kyse. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa olla saamelainen. Valitettavasti saamelaiskäräjien toiminta, osaltaan epädemokraattiset käytänteet ja se, että uudet äänestäjät valikoidaan joukkoon poliittisesti, ovat tehneet hirveästi hallaa saamelaisten asemalle ja kielen sekä kulttuurin kehittämiselle. Suurin osa saamelaisista haluaisi vain elää rauhassa. Miten tähän oikein päästäisiin?  

Inka: Julkisuudessa näkyy paljon saamelaisaktivisteja, jotka ajavat ”saamelaisten oikeuksia” ja ”lisäävät valtaväestön tietoa saamelaisuudesta”. Mielestäni he ovat idealisteja, joiden mielessä siintää ideaali yhteiskunta ja joiden todellisuuden täyttää sorron kokemus. Idealistit kyttäävät pakonomaisesti tilaisuuksia nähdä kulttuurista sortoa. Minun puolestani heillä on oikeus olla saamelaisuudesta mitä mieltä ovat kunhan muistetaan, että kyseessä on saamelaispoliittinen liike, jonka ideologiaa kaikki saamelaiset eivät jaa. Saamelaisten itsensä  pitäisi pyrkiä totuudenmukaiseen ja asialliseen, ja erilaiset yhteisön mielipiteet hyväksyvään keskusteluun. 

Mikko: Tottakai. Eihän näitä mielipiteitä kukaan ole ollut kieltämässä. Erikoista on vain se, että nämä henkilöt kokevat jotenkin olevansa kritiikin yläpuolella. Saamelaisuudesta ja saamelaispolitiikasta saisivat heidän mielestään keskustella vain heidän hyväksymänsä tahot. Muiden, etenkin suomalaisten, täytyisi pitää turpansa kiinni. Samalla unohdetaan, että saamelaisvähemmistön enemmistö on myös sortanut ja sortaa myös omia vähemmistöjään. Etenkin unohdetaan statuksettomat saamelaiset ja heidän oikeutensa. Luullaan, että kiistämällä asia sitä ei tarvitse koskaan kohdata. Ei se vapaassa maassa tällä tavalla mene.   

Inka: Itseasiassa suomalaisten ei tarvitse pitää suutaan kiinni, kunhan ovat ”oikeaa” mieltä asioista…

Mikko: No tuo on totta kyllä. ”Virallista” totuutta ovat suomalaisetkin vapaita kannattamaan. 

Inka: Oma huomioni on inarinsaamelaisissa, jotka ovat joko jääneet Saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle tai jotka ovat vasta KHO:n kautta tulleet valituiksi. Heidän valinnastaan on valitettu YK:n kansainväliseen ihmisoikeuskomiteaan. Perusteluna on käytetty, että KHO loukkaa saamelaisten kulttuurisen itsehallinnon itsemäärämisoikeutta. Mikä on sellainen itsemääräämisoikeus, joka antaa toiselle saamelaiselle oikeuden kieltää toisen saamelaisen identiteetti? Millä resursseilla heitä voitaisiin pienen yhteisön sisältä puolustaa? Onneksi saamelaisten päivittäisessä kanssakäymisessä sekä sosiaalisessa mediassa on alkanut yhä enemmän näkyä kulttuurin sisällä olevat monet äänet. Se vaatii saamelaisilta rohkeutta, sillä mielestäni Suomen saamelaisyhteisön yksi isoimmista ongelmista on yhteisön sisällä vallitseva vakava kiusaamisilmiö. Tämän takia saamelaisten moniäänisyyden puolestapuhujat tulevat usein yhteisön ulkopuolelta.  

Mikko: Olen tehnyt saman havainnon. Tätä rohkeutta vaaditaan todella paljon, sillä pienissä yhteisöissä ei ole helppoa elää, jos osa yhteisöstä ”langettaa päällesi kirouksen”. Näin asioiden ei tulisi olla, vaan asialliseen keskusteluun tulisi aina olla mahdollisuus. Itse tiedän saaneeni eduskuntavaaleissa paljon ääniä saamelaisilta, jotka jakavat näkemykseni saamelaisasioissa. Senkin takia koen, että minulla ei yhteisöön ulkopuolelta tulleena ja ei-saamelaisena ole pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus tuoda esiin erilaisia näkökulmia. 

Inka: Seuratessani saamelaisyhteisön toimintaa huomaan, että yhteisössä aletaan epäinhimillistämään henkilöitä, jotka yrittävät rohkeasti tuoda moninaisuutta esille. Tässä ajassa ja etenkin kun monta saamelaisten asemaan vaikuttavaa tekijää on Suomessa käsittelyssä, kuten vaikkapa saamelaiskäräjälain uudistus, totuus- ja sovintokomissio sekä pohjoismainen saamelaissopimus, haastan mediaa nostamaan myös sen tavallisen saamelaisen äänen sieltä yhteisöstä esille. 

Mikko: Tähän samaan haasteeseen yhdyn. Ihmisen omaan minuuteen liittyvät asiat ovat hyvin herkkiä. Siksi olisi erityisen tärkeää, että erilaisia äänenpainoja tuodaan mukaan keskusteluun. Kun kirjoitatte saamelaisista valistaaksenne valtaväestöä, kirjoittakaa saamelaisten moniäänisyydestä. Uskaltakaa kirjoittaa eri näkemyksistä saamelaiskiistassa. Tuokaa esille historiallisten tapahtumien lisäksi sitä, mikä on hyvin ja huonosti tässä ajassa. Sitä on objektiivinen tiedonvälitys. Tämän aiheen ympärille tarvitaan enemmän sivistynyttä ja rakentavaa vuoropuhelua kuin kärjistynyttä vastakkainasettelua. 
 

Inka Kangasniemi
Inarin kunnanvaltuutettu (KOK) 

Mikko Kärnä
Kansanedustaja (KESK) 

]]>
2 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249616-pieni-vuoropuhelu-saamelaisuudesta-ja-saamelaiskeskustelusta#comments Pohjoismainen saamelaissopimus saamelaiset Saamelaiskäräjät Saamelaismääritelmä Statuksettomat saamelaiset Tue, 23 Jan 2018 08:22:10 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249616-pieni-vuoropuhelu-saamelaisuudesta-ja-saamelaiskeskustelusta
Saamelaiskeskustelu lähdössä taas laukalle http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247446-saamelaiskeskustelu-lahdossa-taas-laukalle <p>Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja mitään isoja saamelaispoliittisia ratkaisuja ei ole vieläkään tehty. Pohjoismainen saamelaissopimus odottaa pohjoismaisten saamelaisparlamenttien hyväksyntää, ILO-169 yleissopimuksen ratifiointi on toistaiseksi jäädytetty ja Suomen saamelaiskäräjälaki on uudistamatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kulisseissa koko ajan tapahtuisi.&nbsp;</p><p>Suomen saamelaiskäräjälain uudistaminen on aloitettu parlamentaarisessa työryhmässä, jonka työskentelyssä olen myös mukana. Neuvottelut eivät tule olemaan helpot. Saamelaiskäräjät on selkeästi ilmaissut, että se haluaa muuttaa saamelaismääritelmää ja rajoittaa valitusoikeutta vaalilautakunnan päätöksistä. Pidän näitä asioita kynnyskysymyksinä, joihin ei voida puuttua.<br />Nykytilanne on kohtuullinen, mutta siltikään kaikkien saamelaisten oikeuksia ei vieläkään ole tunnustettu. Tämä taas ei johdu Suomen valtiosta, vaan saamelaiskäräjistä itsestään. Tämän vuoksi&nbsp; käräjien hallintoa, vaalilautakunnan toimintaa sekä ylipäätään virkavastuuta on kehitettävä. Saamelaisille ei ole tulossa mitään omaa &rdquo;sharia-lakia&rdquo;, vaan asiat tullaan jatkossakin hoitamaan länsimaisen oikeusjärjestelmän piirissä.</p><p>Itse en näe edelleenkään mitään edellytyksiä ILO-169 yleissopimuksen ratifioinnille, ennen kuin kaikki alkuperäiskansaamme kuuluvat ovat päässeet osaksi alkuperäiskansan poliittista päätöksentekoa. Jos muu ei auta, niin sitten on vaikka luotava kaksi erillistä saamelaisparlamenttia. Sama pätee myös pohjoismaisen saamelaissopimuksen soveltamiseen. En voi olla tukemassa mitään ratkaisuja, jotka edistävät vähemmistöjen vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa tai painostusta. Valitettavasti saamelaiskäräjien vaalilautakunnan toiminta on nykyisellään verrattavissa siihen, että maan istuva hallitus saisi päättää, kuka seuraavissa vaaleissa äänestäisi. Se ei yksinkertaisesti ole oikein.</p><p>Isojen ratkaisujen ja neuvottelujen lähestyessä surullisinta on, että eri väestöryhmien välit kärjistyvät. Sosiaalisessa mediassa on nähty hyvin rumaa keskustelua ja analyysiä Linnan juhlista, jossa joku oli taas jonkun mielestä pukeutunut väärin ja oikeudettomasti saamelaisten kansallispukuun gáktiin, tai kauhtiin, kuten lappalaiset sitä kutsuvat. Eikö ole olemassa enää mitään kunnioitusta ihmisten etnisiä identiteettejä kohtaan? Sompion asutushistoriaa yritetään nyt kirjoittaa uusiksi pienen saamelaisradikaalien ryhmän kylmien valtapoliittisten pyrkimysten takia, mutta suuri rauhanomaisempi saamelaisenemmistö ei tätä halua. Jokainen järkevä ihminen näkee näiden valtapoliittisten pyrkimysten läpi.</p><p>Lapinmaan asutushistoria on monimutkainen ja monenkirjava. Monen asiaa tunnepohjalta kommentoivan voi olla vaikeaa ymmärtää, että vaikkapa kultaa kaivettiin Ivalojoella ja Tankavaarassa ennen poronhoidon saapumista alueelle. Tuolloin perinteiset elinkeinot alueella olivat metsästys ja kalastus. Monen on myös vaikeaa ymmärtää, että moni historiallisella saamelaisalueella edelleen asuva suku ei ole saanut alkuperäiskansastatusta, koska kirkko vei aikanaan kielen. Sen sijaan alueelle 100-150 vuotta sitten saapuneet tulokkaat ovat sellaisen saaneet.</p><p>Istuin vuonna 2012 Enontekiön kunnanjohtajan ominaisuudessa Inarin kirkossa, kun Oulun hiippakunnan piispa <strong>Samuel Salmi</strong> pyysi virallisesti saamelaisilta anteeksi kirkon tekoja. Anteeksipyyntö oli tärkeä, mutta minua ihmetytti. Kirkossa istuva ja saamelaiskäräjiä edustava väki ei nimittäin ollut oikea taho anteeksipyynnölle. Ne ihmiset, joiden esivanhempia kirkko alisti ja jotka kirkko suomalaisti väkisin, asuvat erityisesti Enontekiön eteläosissa sekä saamelaisalueen ulkopuolella Muoniossa, Kolarissa, Kittilässä, Sodankylässä, Sallassa, Savukoskella, Kuusamossa ja Tornionjokilaaksossa. He harjoittavat edelleen perinteisiä elinkeinojaan ja heillä on kulttuurilleen tyypillisiä ulkoisia tunnusmerkkejä. Ainoa mitä heiltä puuttuu on oma kieli, joka heiltä väkisin vietiin. Koska tätä omaa kieltä ei ole, saamelaiskäräjät ei tunnusta heidän olevan osa alkuperäiskansaamme. Itse en voi hyväksyä tällaista, sillä se on äärettömän epäoikeudenmukaista.</p><p>On suorastaan huvittavaa, että pohjoissaamelaisten tai heitä lähellä olevien tahojen oma tieteellinen tutkimus tunnusti yleisesti vielä vuonna 1990, että saamelaisalueen nykyinen raja on jossain määrin keinotekoinen ja että historiallisella saamelaisalueella asuu edelleen valtavasti ihmisiä, jotka tulisi lukea alkuperäiskansaan. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksyttyä sen alkuperäiskansoja koskettavan yleissopimuksen numero 169, kaikki tällainen puhe lakkasi. Kun tohtori <strong>Erika Sarivaara</strong> ja tutkijat <strong>Tanja</strong> <strong>Joona</strong> sekä <strong>Juha Joona</strong> toivat saman asian esille 2010-luvulla, nousi hirvittävä meteli. Tutkimustulokset kyseenalaistettiin ja tutkijoita mustamaalattiin pohjoissaamelaisten taholta.</p><p>Kai se niin on, että ahneus rahaan ja valtaan on yleismaailmallista. Se ei väistä myöskään alkuperäiskansoja. Toivon kuitenkin edelleen, että tämä kysymys voitaisiin ratkaista oikeudenmukaisella ja kaikkien identiteettiä sekä oikeuksia kunnioittavalla tavalla. Sen eteen aion tehdä töitä nyt ja tulevaisuudessa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja mitään isoja saamelaispoliittisia ratkaisuja ei ole vieläkään tehty. Pohjoismainen saamelaissopimus odottaa pohjoismaisten saamelaisparlamenttien hyväksyntää, ILO-169 yleissopimuksen ratifiointi on toistaiseksi jäädytetty ja Suomen saamelaiskäräjälaki on uudistamatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kulisseissa koko ajan tapahtuisi. 

Suomen saamelaiskäräjälain uudistaminen on aloitettu parlamentaarisessa työryhmässä, jonka työskentelyssä olen myös mukana. Neuvottelut eivät tule olemaan helpot. Saamelaiskäräjät on selkeästi ilmaissut, että se haluaa muuttaa saamelaismääritelmää ja rajoittaa valitusoikeutta vaalilautakunnan päätöksistä. Pidän näitä asioita kynnyskysymyksinä, joihin ei voida puuttua.
Nykytilanne on kohtuullinen, mutta siltikään kaikkien saamelaisten oikeuksia ei vieläkään ole tunnustettu. Tämä taas ei johdu Suomen valtiosta, vaan saamelaiskäräjistä itsestään. Tämän vuoksi  käräjien hallintoa, vaalilautakunnan toimintaa sekä ylipäätään virkavastuuta on kehitettävä. Saamelaisille ei ole tulossa mitään omaa ”sharia-lakia”, vaan asiat tullaan jatkossakin hoitamaan länsimaisen oikeusjärjestelmän piirissä.

Itse en näe edelleenkään mitään edellytyksiä ILO-169 yleissopimuksen ratifioinnille, ennen kuin kaikki alkuperäiskansaamme kuuluvat ovat päässeet osaksi alkuperäiskansan poliittista päätöksentekoa. Jos muu ei auta, niin sitten on vaikka luotava kaksi erillistä saamelaisparlamenttia. Sama pätee myös pohjoismaisen saamelaissopimuksen soveltamiseen. En voi olla tukemassa mitään ratkaisuja, jotka edistävät vähemmistöjen vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa tai painostusta. Valitettavasti saamelaiskäräjien vaalilautakunnan toiminta on nykyisellään verrattavissa siihen, että maan istuva hallitus saisi päättää, kuka seuraavissa vaaleissa äänestäisi. Se ei yksinkertaisesti ole oikein.

Isojen ratkaisujen ja neuvottelujen lähestyessä surullisinta on, että eri väestöryhmien välit kärjistyvät. Sosiaalisessa mediassa on nähty hyvin rumaa keskustelua ja analyysiä Linnan juhlista, jossa joku oli taas jonkun mielestä pukeutunut väärin ja oikeudettomasti saamelaisten kansallispukuun gáktiin, tai kauhtiin, kuten lappalaiset sitä kutsuvat. Eikö ole olemassa enää mitään kunnioitusta ihmisten etnisiä identiteettejä kohtaan? Sompion asutushistoriaa yritetään nyt kirjoittaa uusiksi pienen saamelaisradikaalien ryhmän kylmien valtapoliittisten pyrkimysten takia, mutta suuri rauhanomaisempi saamelaisenemmistö ei tätä halua. Jokainen järkevä ihminen näkee näiden valtapoliittisten pyrkimysten läpi.

Lapinmaan asutushistoria on monimutkainen ja monenkirjava. Monen asiaa tunnepohjalta kommentoivan voi olla vaikeaa ymmärtää, että vaikkapa kultaa kaivettiin Ivalojoella ja Tankavaarassa ennen poronhoidon saapumista alueelle. Tuolloin perinteiset elinkeinot alueella olivat metsästys ja kalastus. Monen on myös vaikeaa ymmärtää, että moni historiallisella saamelaisalueella edelleen asuva suku ei ole saanut alkuperäiskansastatusta, koska kirkko vei aikanaan kielen. Sen sijaan alueelle 100-150 vuotta sitten saapuneet tulokkaat ovat sellaisen saaneet.

Istuin vuonna 2012 Enontekiön kunnanjohtajan ominaisuudessa Inarin kirkossa, kun Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi pyysi virallisesti saamelaisilta anteeksi kirkon tekoja. Anteeksipyyntö oli tärkeä, mutta minua ihmetytti. Kirkossa istuva ja saamelaiskäräjiä edustava väki ei nimittäin ollut oikea taho anteeksipyynnölle. Ne ihmiset, joiden esivanhempia kirkko alisti ja jotka kirkko suomalaisti väkisin, asuvat erityisesti Enontekiön eteläosissa sekä saamelaisalueen ulkopuolella Muoniossa, Kolarissa, Kittilässä, Sodankylässä, Sallassa, Savukoskella, Kuusamossa ja Tornionjokilaaksossa. He harjoittavat edelleen perinteisiä elinkeinojaan ja heillä on kulttuurilleen tyypillisiä ulkoisia tunnusmerkkejä. Ainoa mitä heiltä puuttuu on oma kieli, joka heiltä väkisin vietiin. Koska tätä omaa kieltä ei ole, saamelaiskäräjät ei tunnusta heidän olevan osa alkuperäiskansaamme. Itse en voi hyväksyä tällaista, sillä se on äärettömän epäoikeudenmukaista.

On suorastaan huvittavaa, että pohjoissaamelaisten tai heitä lähellä olevien tahojen oma tieteellinen tutkimus tunnusti yleisesti vielä vuonna 1990, että saamelaisalueen nykyinen raja on jossain määrin keinotekoinen ja että historiallisella saamelaisalueella asuu edelleen valtavasti ihmisiä, jotka tulisi lukea alkuperäiskansaan. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksyttyä sen alkuperäiskansoja koskettavan yleissopimuksen numero 169, kaikki tällainen puhe lakkasi. Kun tohtori Erika Sarivaara ja tutkijat Tanja Joona sekä Juha Joona toivat saman asian esille 2010-luvulla, nousi hirvittävä meteli. Tutkimustulokset kyseenalaistettiin ja tutkijoita mustamaalattiin pohjoissaamelaisten taholta.

Kai se niin on, että ahneus rahaan ja valtaan on yleismaailmallista. Se ei väistä myöskään alkuperäiskansoja. Toivon kuitenkin edelleen, että tämä kysymys voitaisiin ratkaista oikeudenmukaisella ja kaikkien identiteettiä sekä oikeuksia kunnioittavalla tavalla. Sen eteen aion tehdä töitä nyt ja tulevaisuudessa.

]]>
2 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247446-saamelaiskeskustelu-lahdossa-taas-laukalle#comments Pohjoismainen saamelaissopimus saamelaiset Saamelaiskäräjät Saamelaismääritelmä Mon, 11 Dec 2017 09:16:32 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247446-saamelaiskeskustelu-lahdossa-taas-laukalle
Puolustan oikeutta lapinpukuihin - ollaan ylpeitä juuristamme! http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246166-puolustan-oikeutta-lapinpukuihin-ollaan-ylpeita-juuristamme <p>Puolustan Revontuli-opiston (Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän kuntien yhteinen kansalaisopisto) oikeutta järjestää lapintyökursseja. Sámi Duodji ry:n mielestä Revontuli-Opisto on loukannut saamelaista käsityökulttuuria Lapintyökursseja järjestäessään. Kiista on osa laajempaa keskustelua saamelaiskysymyksestä: Kuka kuuluu alkuperäiskansaan? Kuka saa käyttää perinteisiä lapinpukuja?</p><p>Juuri tämänkaltaiset asenteet, joiden mukaan vain pieni ryhmittymä saisi päättää perinteisten Lapin käsitöiden valmistamisesta, luovat kielteisen ilmapiirin koko alkuperäiskulttuuria kohtaan, vaikka sen pitäisi olla koko Lapin voimavara. Ollaan mieluummin ylpeitä omasta kulttuuriperimästämme. Meillä lappalaisten jälkeläisillä on oikeus elävään kulttuuriin.</p><p>Koko historiallisen Kemin-Lapin alueella (Enontekiö, Inari, Kittilä, Sodankylä, Savukoski, Salla, Posio, Kuusamo) on käytetty perinteisiä lappalaisasuja sukupolvien ajan, ja yleisesti vielä sotien jälkeisenä aikanakin. Olen itse käyttänyt esim. Linnan juhlissa sellaisia asusteita, joita omat esivanhempani ovat todistettavasti käyttäneet ja joita löytyy edelleen lapsuuskotini aitasta Sodankylästä. Tätä eivät kaikki kuitenkaan hyväksy.&nbsp;</p><p>En hyväksy pelottelua, jonka johdosta Lapin ihmiset eivät uskalla käyttää esivanhempiensa perinteisiä asusteita. Lukuisat vanhojen lappalaissukujen jälkeläiset ovat sulkeneet lapinpukunsa kaappeihin ja aittoihin pelätessään syytöksiä saamelaisten loukkaamisesta. Oikeus perinteiseen lappalaiskulttuuriin ja maakuntamme kulttuuriperinnön mukaisten varusteiden käyttämiseen ei ole kuitenkaan vain Saamelaiskäräjien enemmistön hyväksymien tahojen yksinoikeutta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Puolustan Revontuli-opiston (Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän kuntien yhteinen kansalaisopisto) oikeutta järjestää lapintyökursseja. Sámi Duodji ry:n mielestä Revontuli-Opisto on loukannut saamelaista käsityökulttuuria Lapintyökursseja järjestäessään. Kiista on osa laajempaa keskustelua saamelaiskysymyksestä: Kuka kuuluu alkuperäiskansaan? Kuka saa käyttää perinteisiä lapinpukuja?

Juuri tämänkaltaiset asenteet, joiden mukaan vain pieni ryhmittymä saisi päättää perinteisten Lapin käsitöiden valmistamisesta, luovat kielteisen ilmapiirin koko alkuperäiskulttuuria kohtaan, vaikka sen pitäisi olla koko Lapin voimavara. Ollaan mieluummin ylpeitä omasta kulttuuriperimästämme. Meillä lappalaisten jälkeläisillä on oikeus elävään kulttuuriin.

Koko historiallisen Kemin-Lapin alueella (Enontekiö, Inari, Kittilä, Sodankylä, Savukoski, Salla, Posio, Kuusamo) on käytetty perinteisiä lappalaisasuja sukupolvien ajan, ja yleisesti vielä sotien jälkeisenä aikanakin. Olen itse käyttänyt esim. Linnan juhlissa sellaisia asusteita, joita omat esivanhempani ovat todistettavasti käyttäneet ja joita löytyy edelleen lapsuuskotini aitasta Sodankylästä. Tätä eivät kaikki kuitenkaan hyväksy. 

En hyväksy pelottelua, jonka johdosta Lapin ihmiset eivät uskalla käyttää esivanhempiensa perinteisiä asusteita. Lukuisat vanhojen lappalaissukujen jälkeläiset ovat sulkeneet lapinpukunsa kaappeihin ja aittoihin pelätessään syytöksiä saamelaisten loukkaamisesta. Oikeus perinteiseen lappalaiskulttuuriin ja maakuntamme kulttuuriperinnön mukaisten varusteiden käyttämiseen ei ole kuitenkaan vain Saamelaiskäräjien enemmistön hyväksymien tahojen yksinoikeutta.

]]>
8 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246166-puolustan-oikeutta-lapinpukuihin-ollaan-ylpeita-juuristamme#comments Kemin Lappi Lappalaiset Saamelaismääritelmä Saamelaispuku Thu, 16 Nov 2017 09:03:22 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246166-puolustan-oikeutta-lapinpukuihin-ollaan-ylpeita-juuristamme
Pohjoismaista saamelaissopimusta ei saa allekirjoittaa http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229639-pohjoismaista-saamelaissopimusta-ei-saa-allekirjoittaa <p>Yhdessä avoimesti valmistellen olisi voitu tehdä vastuullinen&nbsp;saamen kieltä ja kulttuuria parantava sopimus. Nyt sopimusesitys tulee vain lisäämään riitelyä ja heikentää saamen kielen ja kulttuurin asemaa vastoin tavoitteita.</p><p>Haluan kantaa vastuuta saamen kielestä ja kulttuurista, minkä vuoksi en voi hyväksyä esitystä.</p><p>Sopimuksessa on ainakin 13 eri artiklaa (46:sta), jotka aiheuttaisivat erityisesti saamelaisalueella, mutta myös muualla Lapissa, todella paljon vaikeuksia. Esityksessä koen mahdottomana hyväksyttäväksi:</p><p>* Uuden saamelaismääritelmän (Artikla 13) ,&nbsp;</p><p>* saamelaissymbolien käytön yksinoikeuden (Art 11)</p><p>*&nbsp;saamelaisten oikeuskäsitteiden käyttöönoton (Art 9)</p><p>* itsemääräämisoikeuden asioista kuten omassa valtiossa( Art4)</p><p>* kulttuuriomaisuuden palauttamisen &nbsp; (Art 22)</p><p>*&nbsp;omistus-ja hallintaoikeutta maahan ja veteen (Art 27-28).</p><p>Pohjoismaiden saamelaisista ei voi tehdä yhtenäistä&nbsp;saamelaismääritelmää, koska kaikissa maissa on se jo alunperin rakentunut eri tavalla. Mm. Ruotsissa on aikanaan määritelty, että poromiehet ovat saamelaisia riippumatta heidän taustastaan.</p><p>Jos sopimus hyväksyttäisiin esitetyiltä osin, niin se aiheuttaisi mm. sen, että Lapin matkailulta voitaisiin estää sen kaikki Lapin symbolien käyttäminen ja Savukosken käsityöläisiltä perinteiset työt.&nbsp;Tässä on huomioitava, että nämä symbolit ovat käytössä Lapissa perustuen jo hyvin monen vuosisasadan takaiseen lappalaisten historiaan.&nbsp;Sopimus ei toki sellaisenaan niiden käyttöä heti kiellä, mutta antaa kuitenkin mahdollisuudet siihen.</p><p>Lisäksi sopimus on ongelmallinen, sillä:</p><p>* Poronhoito-oikeutta ei voi eriarvoistaa (Art 36)&nbsp;</p><p>* Paliskunta ei voi olla Suomessa saamelaisia edustava elin (Art 18)</p><p>* Saamenkäsitöitä ei voi suojella nykyisten virallisten&nbsp;saamelaisten yksinoikeudeksi &nbsp;(Art 38)</p><p>* Saamelaisille ei voi alkaa maksamaan korvauksia heidän luonnonvaroihinsa kajoamisesta (Art 31)</p><p>* Saamelaisalueelta ei voida kieltää kaikkea muuta toimintaa sillä perusteella, että se vaikuttaa saamelaisten toimintaan (Art 31 -32).</p><p>Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten valmistelun julkisuuteen, jota tämän sopimuksen valmistelu rikkoo erityisellä salailullaan törkeästi.&nbsp;Yhdessä avoimesti valmistellen olisimme voineet tehdä tästä hyvän sopimuksen, jolla olisi voitu sopimuksen tavoitteiden mukaisesti poistaa&nbsp;rajaesteitä kielen ja kulttuurin &nbsp;sekä elinkeinojen kehittämisestä.</p><p>Sopimus menee oikeudelliseen tarkasteluun. Oikeudellista merkitystä on minulle vähätelty, koska mainitsemillani kohdilla ei kuulemma ole tarkoitustakaan sitoa maita toimimaan sopimuksen mukaan. Miksi sitten kirjoitetaan näitä asioita sopimukseen, jollei pyritä saamaan mainittuja etuja?&nbsp;Miksei tehdä jo alunperin sopimusta, jossa lukee mitä aletaan tekemään, jotta saisimme pelastettua saamen hienon kielen ja kulttuurin.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>

Yhdessä avoimesti valmistellen olisi voitu tehdä vastuullinen saamen kieltä ja kulttuuria parantava sopimus. Nyt sopimusesitys tulee vain lisäämään riitelyä ja heikentää saamen kielen ja kulttuurin asemaa vastoin tavoitteita.

Haluan kantaa vastuuta saamen kielestä ja kulttuurista, minkä vuoksi en voi hyväksyä esitystä.

Sopimuksessa on ainakin 13 eri artiklaa (46:sta), jotka aiheuttaisivat erityisesti saamelaisalueella, mutta myös muualla Lapissa, todella paljon vaikeuksia. Esityksessä koen mahdottomana hyväksyttäväksi:

* Uuden saamelaismääritelmän (Artikla 13) , 

* saamelaissymbolien käytön yksinoikeuden (Art 11)

* saamelaisten oikeuskäsitteiden käyttöönoton (Art 9)

* itsemääräämisoikeuden asioista kuten omassa valtiossa( Art4)

* kulttuuriomaisuuden palauttamisen   (Art 22)

* omistus-ja hallintaoikeutta maahan ja veteen (Art 27-28).

Pohjoismaiden saamelaisista ei voi tehdä yhtenäistä saamelaismääritelmää, koska kaikissa maissa on se jo alunperin rakentunut eri tavalla. Mm. Ruotsissa on aikanaan määritelty, että poromiehet ovat saamelaisia riippumatta heidän taustastaan.

Jos sopimus hyväksyttäisiin esitetyiltä osin, niin se aiheuttaisi mm. sen, että Lapin matkailulta voitaisiin estää sen kaikki Lapin symbolien käyttäminen ja Savukosken käsityöläisiltä perinteiset työt. Tässä on huomioitava, että nämä symbolit ovat käytössä Lapissa perustuen jo hyvin monen vuosisasadan takaiseen lappalaisten historiaan. Sopimus ei toki sellaisenaan niiden käyttöä heti kiellä, mutta antaa kuitenkin mahdollisuudet siihen.

Lisäksi sopimus on ongelmallinen, sillä:

* Poronhoito-oikeutta ei voi eriarvoistaa (Art 36) 

* Paliskunta ei voi olla Suomessa saamelaisia edustava elin (Art 18)

* Saamenkäsitöitä ei voi suojella nykyisten virallisten saamelaisten yksinoikeudeksi  (Art 38)

* Saamelaisille ei voi alkaa maksamaan korvauksia heidän luonnonvaroihinsa kajoamisesta (Art 31)

* Saamelaisalueelta ei voida kieltää kaikkea muuta toimintaa sillä perusteella, että se vaikuttaa saamelaisten toimintaan (Art 31 -32).

Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten valmistelun julkisuuteen, jota tämän sopimuksen valmistelu rikkoo erityisellä salailullaan törkeästi. Yhdessä avoimesti valmistellen olisimme voineet tehdä tästä hyvän sopimuksen, jolla olisi voitu sopimuksen tavoitteiden mukaisesti poistaa rajaesteitä kielen ja kulttuurin  sekä elinkeinojen kehittämisestä.

Sopimus menee oikeudelliseen tarkasteluun. Oikeudellista merkitystä on minulle vähätelty, koska mainitsemillani kohdilla ei kuulemma ole tarkoitustakaan sitoa maita toimimaan sopimuksen mukaan. Miksi sitten kirjoitetaan näitä asioita sopimukseen, jollei pyritä saamaan mainittuja etuja? Miksei tehdä jo alunperin sopimusta, jossa lukee mitä aletaan tekemään, jotta saisimme pelastettua saamen hienon kielen ja kulttuurin.

 

]]>
1 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229639-pohjoismaista-saamelaissopimusta-ei-saa-allekirjoittaa#comments Lappalaiset Pohjoismainen saamelaissopimus saamelaiset Saamelaismääritelmä Tue, 17 Jan 2017 09:14:34 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229639-pohjoismaista-saamelaissopimusta-ei-saa-allekirjoittaa
Pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228507-pohjoismaisesta-saamelaissopimuksesta <p>Oikeusministeriö julkisti viime viikolla tiedon pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa saavutetusta <a href="http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2016/12/pohjoismaisestasaamelaissopimuksestaneuvottelutuloshallitusvieratifioitavaksi.html">neuvottelutuloksesta</a> ja ilmoitti, että hallitus lähtee edistämään sopimuksen ratifiointia neuvottelutuloksen pohjalta. Ilmoitus on siinä mielessä erikoinen, että valtioneuvosto ei ole asiaa yleisistunnossaan vielä käsittääkseni käsitellyt.</p><p>Varsinaista sopimusluonnosta ei ole vielä julkistettu, mutta olen tutustunut siihen. Se sisältää useita ongelmallisia ja haastavia kohtia. Ongelmallisin asia on edelleen saamelaismääritelmä, jonka osalta oikeusministeriö totesi, että sopimuksen äänioikeussäännös vastaa Norjan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaisi polveutumisperusteen poistamista ja siirtymistä kieliperusteiseen määritelmään. Saamelaiskäräjien poliittinen johto tavoitteli vastaavaa määritelmää myös edellisellä kerralla, kun saamelaiskäräjälakia oltiin uudistamassa. Tuolloin eduskunta kaatoi esityksen harvinaisen yksimielisesti. Perustuslakivaliokunta totesi kieliperusteisen saamelaismääritelmän olevan varsin ongelmallinen ja sitä se todella onkin. Vastaavaa määritelmää ei ole käytössä minkään muun maailman alkuperäiskansan osalta.</p><p>Oikeusministeriön <strong>Johanna Suurpää</strong> kiirehtikin neuvottelutuloksen tultua julkisuuteen kertomaan, ettei osaa vielä sanoa, tullaanko Suomen kansallista saamelaismääritelmää muuttamaan. Itse pidän lähes varmana, että sopimus velvoittaa siihen. Miten voitaisiin ratifioida kansainvälinen sopimus, mutta päättää olla noudattamatta sen artikloita? Toisaalta voidaan kuitenkin katsoa, että kansallisen saamelaismääritelmän supistaminen ei olisi perusoikeuksien heikennyskiellon mukaisesti mahdollista.</p><p>Neuvottelutuloksen osalta on sinällään positiivista, että se ei muuta olemassaolevia maa- ja vesioikeuksia saamelaisalueella. Sopimuksen muotoilut ovat kuitenkin sellaisia, että ne tulisivat arvioni mukaan lisäämään vaatimuksia näidenkin oikeuksien muuttamiseksi tulevaisuudessa. Sopimus menee nimittäin muotoiluissaan jopa ILO-169 yleissopimusta pidemmälle. Ei siis ole ihme, että saamelaiskäräjien neuvotteluvaltuuskunta on jo aiemmin ilmoittanut olevansa tyytyväinen sopimuksen edistymiseen. Itse pidän sopimuksessa positiivisena lähinnä sen kieltä- ja kulttuuria vahvistavia osioita. Näitä elementtejä on erittäin tärkeää vahvistaa.</p><p>Summa summarum, ongelmat pohjoismaisen saamelaissopimuksen ja ILO-169 yleissopimuksen osalta ovat ennallaan. Tilanne ei ole muuttunut viime kaudesta miksikään, koska saamelaiskäräjälakia ei ole uudistettu eikä Suomeen ole saatu syntymään laajaa konsensusta saamelaisasioista. Mikäli sopimus ja kansallinen voimaanpanolaki etenisi eduskuntaan, tulisi se kohtaamaan täysin samanlaista vastustusta kuin viime kaudella. Miksi lähteä tälle tielle? Ilmoitan myös tässä itse julkisesti, että en tule missään nimessä hyväksymään kansallisen saamelaismääritelmän muuttamista enkä hyväksy mitään sopimuksia, ennen kuin Suomi lopultakin tunnustaa statuksettomien saamelaisten oikeusaseman. Tähän on olemassa useita keinoja, jos siihen on vain tahtoa.</p><p>Sopimuksen neuvotteluprosessi on muutenkin ollut hyvin erikoinen. Kansanedustajat pidettiin viime metreille saakka pimennossa eikä sopimuksesta annettu ulos mitään tietoja, ennen kuin neuvottelutulos oli valmistunut. Koen myös saaneeni oikeusministeriön virkamiehiltä väärää tietoa sopimuksen edistymisen perään kysellessäni. Näyttää myös vahvasti siltä, että paljon tärkeää tutkimustietoa on ohitettu sopimusta valmisteltaessa. Vaikka kaikki ongelmat olivat varmasti tiedossa, niin miksi nyt haluttiin silti väkisin hakata päätä seinään?</p><p>Oikeusministeri <strong>Jari Lindström</strong> kirjoitti <a href="http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/blogi/x2ZQpIRVv/2016/xzvp0FOUJ.html.stx">blogissaan</a> neuvottelutuloksen tultua julki, että saamelaisasiat ovat olleet viime vuosina vaikeita. Lindström toivoi, että kun saadaan ongelmia aiheuttaneita kysymyksiä ratkaistua, voitaisiin samalla luoda pohjaa sovinnon rakentamiselle. Olen ministerin kanssa täsmälleen samaa mieltä. Valitettavasti pohjoismainen saamelaissopimus ja erityisesti sen yhteispohjoismainen saamelaismääritelmä ei ratkaise ongelmia, vaan on pikemminkin omiaan luomaan roppakaupalla uusia. Kansallisia ongelmia ei voida ratkaista kansainvälisillä sopimuksilla, vaan ne on käsiteltävä ensin samassa pöydässä kaikkien osapuolten kesken. Ongelmat eivät ratkea pienen porukan kesken kabineteissa sopimalla.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oikeusministeriö julkisti viime viikolla tiedon pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa saavutetusta neuvottelutuloksesta ja ilmoitti, että hallitus lähtee edistämään sopimuksen ratifiointia neuvottelutuloksen pohjalta. Ilmoitus on siinä mielessä erikoinen, että valtioneuvosto ei ole asiaa yleisistunnossaan vielä käsittääkseni käsitellyt.

Varsinaista sopimusluonnosta ei ole vielä julkistettu, mutta olen tutustunut siihen. Se sisältää useita ongelmallisia ja haastavia kohtia. Ongelmallisin asia on edelleen saamelaismääritelmä, jonka osalta oikeusministeriö totesi, että sopimuksen äänioikeussäännös vastaa Norjan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaisi polveutumisperusteen poistamista ja siirtymistä kieliperusteiseen määritelmään. Saamelaiskäräjien poliittinen johto tavoitteli vastaavaa määritelmää myös edellisellä kerralla, kun saamelaiskäräjälakia oltiin uudistamassa. Tuolloin eduskunta kaatoi esityksen harvinaisen yksimielisesti. Perustuslakivaliokunta totesi kieliperusteisen saamelaismääritelmän olevan varsin ongelmallinen ja sitä se todella onkin. Vastaavaa määritelmää ei ole käytössä minkään muun maailman alkuperäiskansan osalta.

Oikeusministeriön Johanna Suurpää kiirehtikin neuvottelutuloksen tultua julkisuuteen kertomaan, ettei osaa vielä sanoa, tullaanko Suomen kansallista saamelaismääritelmää muuttamaan. Itse pidän lähes varmana, että sopimus velvoittaa siihen. Miten voitaisiin ratifioida kansainvälinen sopimus, mutta päättää olla noudattamatta sen artikloita? Toisaalta voidaan kuitenkin katsoa, että kansallisen saamelaismääritelmän supistaminen ei olisi perusoikeuksien heikennyskiellon mukaisesti mahdollista.

Neuvottelutuloksen osalta on sinällään positiivista, että se ei muuta olemassaolevia maa- ja vesioikeuksia saamelaisalueella. Sopimuksen muotoilut ovat kuitenkin sellaisia, että ne tulisivat arvioni mukaan lisäämään vaatimuksia näidenkin oikeuksien muuttamiseksi tulevaisuudessa. Sopimus menee nimittäin muotoiluissaan jopa ILO-169 yleissopimusta pidemmälle. Ei siis ole ihme, että saamelaiskäräjien neuvotteluvaltuuskunta on jo aiemmin ilmoittanut olevansa tyytyväinen sopimuksen edistymiseen. Itse pidän sopimuksessa positiivisena lähinnä sen kieltä- ja kulttuuria vahvistavia osioita. Näitä elementtejä on erittäin tärkeää vahvistaa.

Summa summarum, ongelmat pohjoismaisen saamelaissopimuksen ja ILO-169 yleissopimuksen osalta ovat ennallaan. Tilanne ei ole muuttunut viime kaudesta miksikään, koska saamelaiskäräjälakia ei ole uudistettu eikä Suomeen ole saatu syntymään laajaa konsensusta saamelaisasioista. Mikäli sopimus ja kansallinen voimaanpanolaki etenisi eduskuntaan, tulisi se kohtaamaan täysin samanlaista vastustusta kuin viime kaudella. Miksi lähteä tälle tielle? Ilmoitan myös tässä itse julkisesti, että en tule missään nimessä hyväksymään kansallisen saamelaismääritelmän muuttamista enkä hyväksy mitään sopimuksia, ennen kuin Suomi lopultakin tunnustaa statuksettomien saamelaisten oikeusaseman. Tähän on olemassa useita keinoja, jos siihen on vain tahtoa.

Sopimuksen neuvotteluprosessi on muutenkin ollut hyvin erikoinen. Kansanedustajat pidettiin viime metreille saakka pimennossa eikä sopimuksesta annettu ulos mitään tietoja, ennen kuin neuvottelutulos oli valmistunut. Koen myös saaneeni oikeusministeriön virkamiehiltä väärää tietoa sopimuksen edistymisen perään kysellessäni. Näyttää myös vahvasti siltä, että paljon tärkeää tutkimustietoa on ohitettu sopimusta valmisteltaessa. Vaikka kaikki ongelmat olivat varmasti tiedossa, niin miksi nyt haluttiin silti väkisin hakata päätä seinään?

Oikeusministeri Jari Lindström kirjoitti blogissaan neuvottelutuloksen tultua julki, että saamelaisasiat ovat olleet viime vuosina vaikeita. Lindström toivoi, että kun saadaan ongelmia aiheuttaneita kysymyksiä ratkaistua, voitaisiin samalla luoda pohjaa sovinnon rakentamiselle. Olen ministerin kanssa täsmälleen samaa mieltä. Valitettavasti pohjoismainen saamelaissopimus ja erityisesti sen yhteispohjoismainen saamelaismääritelmä ei ratkaise ongelmia, vaan on pikemminkin omiaan luomaan roppakaupalla uusia. Kansallisia ongelmia ei voida ratkaista kansainvälisillä sopimuksilla, vaan ne on käsiteltävä ensin samassa pöydässä kaikkien osapuolten kesken. Ongelmat eivät ratkea pienen porukan kesken kabineteissa sopimalla. 

]]>
1 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228507-pohjoismaisesta-saamelaissopimuksesta#comments Oikeusministeriö Pohjoismainen saamelaissopimus saamelaiset Saamelaismääritelmä Wed, 28 Dec 2016 09:36:23 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228507-pohjoismaisesta-saamelaissopimuksesta
Kirjoitin metsälappalaisuudesta kirjan "Kemin-Lappi elää!" http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227168-kirjoitin-metsalappalaisuudesta-kirjan-kemin-lappi-elaa <p>Olen toimittanut kirjan nimeltään &rdquo;KEMIN-LAPPI ELÄÄ!&rdquo; Kirjassa tarjotaan näköaloja keminlappalaisten eli metsälappalaisten/ metsäsaamelaisten historiaan ja ennen kaikkea siihen, miten kulttuuri elää tänään.</p><p>Suomessa on neljä saamen ryhmää: pohjoissaamelaiset, koltat, inarinsaamelaiset ja keminlappalaiset, joita on kutsuttu myös keminsaamelaisiksi, metsälappalaisiksi ja metsäsaamelaisiksi. Näillä kullakin on ollut oma kielensä, jotka kaikki ovat olleet pakkosuomalaistamisen kohteena. Inarinsaame saatiin pelastettua viime hetkessä kielenäkin. Keminsaamen kieli ehdittiin menettää elävänä kielenä, mutta kansa elää. Viimeiset kielen käyttäjät ovat olleet elossa vielä ainakin Sallassa 1960-luvulla.</p><p>Kieli on tärkeä kulttuuria ylläpitävä ja eteenpäin siirtävä tekijä, mutta ei se ole ainoa tekijä. Suuri osa nykyisiin virallisesti tunnustettuihin saamelaisryhmiin kuuluvistakaan ihmisistä ei puhu omaa saamenkieltään äidinkielenään, eivätkä välttämättä muutenkaan.</p><p>Toimittamani kirjan tavoitteena on kertoa Kemin-Lapin kansasta ja sen kulttuurista, joka elää yhä juurillaan Kemijoen latvavesillä. Vahvimmillaan kulttuuri elää yhä kuntien Kittilä, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi ja Salla alueilla. Lisäksi alueeseen kuuluu osin Posio, Kuusamo ja Kemijärvi. Alue on vanhojen Kemin-Lapin lapinkylien aluetta.</p><p>Jotkut keminlappalaisista olisivat oikeutettuja saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sekä suvun kielen että yhtämittaisen kulttuurin harjoittamisen perusteella. Heillä on osoittaa KHO:n päätöksen mukainen riittävä näyttö tullakseen merkityksi vaaliluetteloon, kunhan ensin saadaan tunnustettua, että tämä kansa ja kulttuuri on elänyt koko ajan.</p><p>Suurimmalla osalla Kemin-Lapin väestöstä eivät näytöt ole enää riittävät tullakseen merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon KHO:n vuoden 2015 ratkaisun perusteella. Työtä tehdessäni kävi ilmi, että osalle metsälappalaisista saamelaiskäräjien luetteloon pääseminen oli identiteetin kannalta tärkeää, toiset taas eivät edes haluaisi hakea sinne, vaikka pääsisi. Näille henkilöille merkitsee paljon, että he saavat sanoa ääneen olevansa lappalaisten jälkeläisiä ja olla ylpeitä siitä yhä elämässä olevasta kulttuurista, jota he saavat yhä harjoittaa ja pitää ominaan. Näille henkilöille on tärkeää, että saa olla se mikä on. Eikä kukaan voi kieltää hänen oikeuttaan pitää suvun vaatteita.</p><p><strong>Miksi tein tämän työn?</strong></p><p>Päätin alkaa koota tätä työtä sen jälkeen, kun hain kielteisin tuloksin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Kansanedustajana hakemukseni sai paljon huomiota ja jouduin julkisen pilkan kohteeksi: &rdquo;Kuvitteletko sinä muka olevasi saamelainen? Jätä saamelaiset rauhaan. Älä pilkkaa oikeita saamelaisia. Luuletko, että sinulla on nyt oikeus käyttää oikeita saamelaisten vaatteita? Suometat saamelaista kulttuuria. Jaa, sinä niin kuin yhtäkkiä keksit alkaa saamelaiseksi&hellip;&rdquo; jne. jne.</p><p>Kulkiessani julkisen pilkkaamisen jälkeen eri puolilla Kemin-Lapin aluetta on&nbsp;minulle moni tullut sanomaan, että kiitos kun olet jaksanut tuoda julki tämän lappalaisasian. Niin moni on kertonut, että meilläkin on tällaiset ja tällaiset vanhat lapin vaatteet ja millaisia perinteitä he ovat vaalineet. He ovat kertoneet siitä, miten heillekin on kerrottu kotona itsestään selvänä asiana, että he ovat metsälappalaista sukua. Moni on ollut hyvin ylpeä omista lappalaisista juuristaan ja kulttuuristaan, jonka he kokevat omakseen. Niin moni on kertonut, että heille on naurettu tai että eivät ole enää kehdanneet tuoda asiaa julki. Nyt he kokevat, että heille on annettu toivoa. Toivoa siitä, että he saavat tuoda taas julkisesti esille kaapissa olevat Lapin vaatteet ja aatteet.</p><p>Kirjassa julkaistaan lukuisien Kemin-Lapin alueen lappalaisten tai muuten kulttuuriin sidoksissa olevien ihmisten haastatteluja ja kirjoituksia. Kerron myös oman tarinani sekä näkemykseni viime vuosien saamelaiskeskusteluun. Kirja käsittää myös välähdyksiä Kemin-Lapin alueen lappalaisten historiasta arkistolähteiden perusteella. Kirjassa oleva kuvaliite kertoo mm., millaisia vaatteita ja koruja vanhan perinteen nojalla on valmistettu ja valmistetaan.</p><p>Kiitän kaikkia minua tämän kirjan kirjoittamisessa avustaneita ja kannustaneita sekä kirjaan tekstejä ja kuvia toimittaneita henkilöitä. Erityisesti haluan kiittää niitä ihmisiä, jotka viime aikoina ovat tutkineet metsälappalaisuutta ja alkaneet järjestäytyä metsälappalaisuuden merkeissä. Tämä työ on ollut uraauurtavaa. Viittaan mm. tutkijoiden Juha Joonan, Tanja Joonan ja Erika Sarivaaran töihin. Ajatuksia herättävä teos on myös Inarin saamelaiskulttuurikeskuksessa Sajoksessa 24.11.2012 Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n järjestämän seminaarin teemojen pohjalta kirjoitettu <em>Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus</em> (2013). Maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston entinen tarkastaja Jouni Kitti on toimittanut minulle runsaasti arvokasta materiaalia työtä varten. Samoin eduskunta-avustajani, OTM Janne Kaisanlahti on eri kysymysten yhteydessä hankkinut ja koonnut minulle runsaasti erilaista lappalaiskysymyksiin liittyvää aineistoa, jota olen käyttänyt tässä kirjassa.</p><p>Toivon, että vaikka tällä hetkellä saamelaisuus näyttäytyy liian monelle vain riitelynä, niin että kaikki tässä kirjassa kerrottu voidaan kuitenkin kerran nähdä lappalaisuutta, saamelaisuutta kokonaisuutena vahvistavina asioina. Minun kansani, metsälappalaiset, keminlappalaiset, on haluttu vaientaa. Väitetään, että meitä ei ole olemassa ja että kulttuurimme on keksittyä. Minun kansani kuitenkin elää &ndash; ja me nostamme lippumme liehumaan!</p><p>&rdquo;Olet mettälappalaisten jälkeläinen&rdquo; muisti liian aikaisin edesmennyt isäni Aimo Maijala kertoa useita kertoja. Hän oli hyvin ylpeä lappalaisuudestaan. Hän tiesi ja puhui paljon sukujuuristamme ja alueen vanhasta lappalaisuudesta. Isäni oli sodankyläläinen poromies, joka kulki paljon ympäri Lappia. Vieläkin on minulle eri puolilta Saamenmaan aluetta muisteltu isääni, että isäni oli yksi heistä, lappalainen/saamelainen kuten hekin. Isäni ei ehtinyt tätä työtä tehdä, olen tämän velkaa isällenikin. Hänen esimerkkinsä innoittamana olen lähtenyt yhteiskunnallisiin tehtäviin ja myös metsälappalaisuuden puolestapuhujaksi. Omistan tämän työn isäni muistolle.</p><p>Toivon, että kirja antaa vastausta myös niihin kysymyksiin, joita viime vuosina käydyn saamelaiskeskustelun yhteydessä on koetettu esittää, vaikkei ääni ole aina jaksanutkaan kuulua kovin kauas kaiken melskeen keskeltä:</p><ol><li>&nbsp; Onko Kemin-Lapin alueen lappalaiskulttuuri keksitty asia, jonka varjolla suomalaiset haluaisivat tunkeutua nykyisen saamelaisuuden pariin, vai onko kyse aidosta, elävästä kulttuurista?</li><li>&nbsp; Onko oikein kieltää ikimuistoisella Kemin-Lapin alueella asuvien keminlappalaisten asema alkuperäiskansan edustajina sen takia, että esivanhemmat menettivät kielensä &ndash; samalla, kun suurin osa nykyisistäkään &rdquo;virallisista saamelaisista&rdquo; ei puhu saamea äidinkielenään tai lainkaan.</li><li>&nbsp; Onko oikein, että ikänsä Lapissa asuneet, lappalaiskulttuurissa kasvaneet, perinteisiä lappalaiselinkeinoja harjoittavat, samoilla seuduilla katkeamattomana ketjuna asuneista vanhimmista tunnetuista lappalaissuvuista polveutuvat ihmiset eivät saa edustaa Lapin alkuperäiskansaa, mutta esimerkiksi Helsingissä syntynyt, kasvanut ja asuva ihminen, voi tämän aseman saada vain sillä perusteella, että yksi hänen isovanhemmistaan on määritelty äidinkieliseksi saamen puhujaksi tai merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon?</li><li>&nbsp; Onko ihmisellä oikeus oman taustansa ja kulttuurinsa mukaiseen identiteettiin ja esim. esivanhempiensa ja kotiseutunsa perinteisten lapinasujen käyttämiseen?<br />&nbsp;</li></ol><p>* * *</p><p>Kirjan julkaisutilaisuudet pidetään lauantaina 3.12. klo 11 Savukosken kunnantoimistolla, klo 14.30 Sodankylässä Päivin Kammarilla ja sunnuntaina 4.12. klo 16.30</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen toimittanut kirjan nimeltään ”KEMIN-LAPPI ELÄÄ!” Kirjassa tarjotaan näköaloja keminlappalaisten eli metsälappalaisten/ metsäsaamelaisten historiaan ja ennen kaikkea siihen, miten kulttuuri elää tänään.

Suomessa on neljä saamen ryhmää: pohjoissaamelaiset, koltat, inarinsaamelaiset ja keminlappalaiset, joita on kutsuttu myös keminsaamelaisiksi, metsälappalaisiksi ja metsäsaamelaisiksi. Näillä kullakin on ollut oma kielensä, jotka kaikki ovat olleet pakkosuomalaistamisen kohteena. Inarinsaame saatiin pelastettua viime hetkessä kielenäkin. Keminsaamen kieli ehdittiin menettää elävänä kielenä, mutta kansa elää. Viimeiset kielen käyttäjät ovat olleet elossa vielä ainakin Sallassa 1960-luvulla.

Kieli on tärkeä kulttuuria ylläpitävä ja eteenpäin siirtävä tekijä, mutta ei se ole ainoa tekijä. Suuri osa nykyisiin virallisesti tunnustettuihin saamelaisryhmiin kuuluvistakaan ihmisistä ei puhu omaa saamenkieltään äidinkielenään, eivätkä välttämättä muutenkaan.

Toimittamani kirjan tavoitteena on kertoa Kemin-Lapin kansasta ja sen kulttuurista, joka elää yhä juurillaan Kemijoen latvavesillä. Vahvimmillaan kulttuuri elää yhä kuntien Kittilä, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi ja Salla alueilla. Lisäksi alueeseen kuuluu osin Posio, Kuusamo ja Kemijärvi. Alue on vanhojen Kemin-Lapin lapinkylien aluetta.

Jotkut keminlappalaisista olisivat oikeutettuja saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sekä suvun kielen että yhtämittaisen kulttuurin harjoittamisen perusteella. Heillä on osoittaa KHO:n päätöksen mukainen riittävä näyttö tullakseen merkityksi vaaliluetteloon, kunhan ensin saadaan tunnustettua, että tämä kansa ja kulttuuri on elänyt koko ajan.

Suurimmalla osalla Kemin-Lapin väestöstä eivät näytöt ole enää riittävät tullakseen merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon KHO:n vuoden 2015 ratkaisun perusteella. Työtä tehdessäni kävi ilmi, että osalle metsälappalaisista saamelaiskäräjien luetteloon pääseminen oli identiteetin kannalta tärkeää, toiset taas eivät edes haluaisi hakea sinne, vaikka pääsisi. Näille henkilöille merkitsee paljon, että he saavat sanoa ääneen olevansa lappalaisten jälkeläisiä ja olla ylpeitä siitä yhä elämässä olevasta kulttuurista, jota he saavat yhä harjoittaa ja pitää ominaan. Näille henkilöille on tärkeää, että saa olla se mikä on. Eikä kukaan voi kieltää hänen oikeuttaan pitää suvun vaatteita.

Miksi tein tämän työn?

Päätin alkaa koota tätä työtä sen jälkeen, kun hain kielteisin tuloksin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Kansanedustajana hakemukseni sai paljon huomiota ja jouduin julkisen pilkan kohteeksi: ”Kuvitteletko sinä muka olevasi saamelainen? Jätä saamelaiset rauhaan. Älä pilkkaa oikeita saamelaisia. Luuletko, että sinulla on nyt oikeus käyttää oikeita saamelaisten vaatteita? Suometat saamelaista kulttuuria. Jaa, sinä niin kuin yhtäkkiä keksit alkaa saamelaiseksi…” jne. jne.

Kulkiessani julkisen pilkkaamisen jälkeen eri puolilla Kemin-Lapin aluetta on minulle moni tullut sanomaan, että kiitos kun olet jaksanut tuoda julki tämän lappalaisasian. Niin moni on kertonut, että meilläkin on tällaiset ja tällaiset vanhat lapin vaatteet ja millaisia perinteitä he ovat vaalineet. He ovat kertoneet siitä, miten heillekin on kerrottu kotona itsestään selvänä asiana, että he ovat metsälappalaista sukua. Moni on ollut hyvin ylpeä omista lappalaisista juuristaan ja kulttuuristaan, jonka he kokevat omakseen. Niin moni on kertonut, että heille on naurettu tai että eivät ole enää kehdanneet tuoda asiaa julki. Nyt he kokevat, että heille on annettu toivoa. Toivoa siitä, että he saavat tuoda taas julkisesti esille kaapissa olevat Lapin vaatteet ja aatteet.

Kirjassa julkaistaan lukuisien Kemin-Lapin alueen lappalaisten tai muuten kulttuuriin sidoksissa olevien ihmisten haastatteluja ja kirjoituksia. Kerron myös oman tarinani sekä näkemykseni viime vuosien saamelaiskeskusteluun. Kirja käsittää myös välähdyksiä Kemin-Lapin alueen lappalaisten historiasta arkistolähteiden perusteella. Kirjassa oleva kuvaliite kertoo mm., millaisia vaatteita ja koruja vanhan perinteen nojalla on valmistettu ja valmistetaan.

Kiitän kaikkia minua tämän kirjan kirjoittamisessa avustaneita ja kannustaneita sekä kirjaan tekstejä ja kuvia toimittaneita henkilöitä. Erityisesti haluan kiittää niitä ihmisiä, jotka viime aikoina ovat tutkineet metsälappalaisuutta ja alkaneet järjestäytyä metsälappalaisuuden merkeissä. Tämä työ on ollut uraauurtavaa. Viittaan mm. tutkijoiden Juha Joonan, Tanja Joonan ja Erika Sarivaaran töihin. Ajatuksia herättävä teos on myös Inarin saamelaiskulttuurikeskuksessa Sajoksessa 24.11.2012 Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n järjestämän seminaarin teemojen pohjalta kirjoitettu Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus (2013). Maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston entinen tarkastaja Jouni Kitti on toimittanut minulle runsaasti arvokasta materiaalia työtä varten. Samoin eduskunta-avustajani, OTM Janne Kaisanlahti on eri kysymysten yhteydessä hankkinut ja koonnut minulle runsaasti erilaista lappalaiskysymyksiin liittyvää aineistoa, jota olen käyttänyt tässä kirjassa.

Toivon, että vaikka tällä hetkellä saamelaisuus näyttäytyy liian monelle vain riitelynä, niin että kaikki tässä kirjassa kerrottu voidaan kuitenkin kerran nähdä lappalaisuutta, saamelaisuutta kokonaisuutena vahvistavina asioina. Minun kansani, metsälappalaiset, keminlappalaiset, on haluttu vaientaa. Väitetään, että meitä ei ole olemassa ja että kulttuurimme on keksittyä. Minun kansani kuitenkin elää – ja me nostamme lippumme liehumaan!

”Olet mettälappalaisten jälkeläinen” muisti liian aikaisin edesmennyt isäni Aimo Maijala kertoa useita kertoja. Hän oli hyvin ylpeä lappalaisuudestaan. Hän tiesi ja puhui paljon sukujuuristamme ja alueen vanhasta lappalaisuudesta. Isäni oli sodankyläläinen poromies, joka kulki paljon ympäri Lappia. Vieläkin on minulle eri puolilta Saamenmaan aluetta muisteltu isääni, että isäni oli yksi heistä, lappalainen/saamelainen kuten hekin. Isäni ei ehtinyt tätä työtä tehdä, olen tämän velkaa isällenikin. Hänen esimerkkinsä innoittamana olen lähtenyt yhteiskunnallisiin tehtäviin ja myös metsälappalaisuuden puolestapuhujaksi. Omistan tämän työn isäni muistolle.

Toivon, että kirja antaa vastausta myös niihin kysymyksiin, joita viime vuosina käydyn saamelaiskeskustelun yhteydessä on koetettu esittää, vaikkei ääni ole aina jaksanutkaan kuulua kovin kauas kaiken melskeen keskeltä:

  1.   Onko Kemin-Lapin alueen lappalaiskulttuuri keksitty asia, jonka varjolla suomalaiset haluaisivat tunkeutua nykyisen saamelaisuuden pariin, vai onko kyse aidosta, elävästä kulttuurista?
  2.   Onko oikein kieltää ikimuistoisella Kemin-Lapin alueella asuvien keminlappalaisten asema alkuperäiskansan edustajina sen takia, että esivanhemmat menettivät kielensä – samalla, kun suurin osa nykyisistäkään ”virallisista saamelaisista” ei puhu saamea äidinkielenään tai lainkaan.
  3.   Onko oikein, että ikänsä Lapissa asuneet, lappalaiskulttuurissa kasvaneet, perinteisiä lappalaiselinkeinoja harjoittavat, samoilla seuduilla katkeamattomana ketjuna asuneista vanhimmista tunnetuista lappalaissuvuista polveutuvat ihmiset eivät saa edustaa Lapin alkuperäiskansaa, mutta esimerkiksi Helsingissä syntynyt, kasvanut ja asuva ihminen, voi tämän aseman saada vain sillä perusteella, että yksi hänen isovanhemmistaan on määritelty äidinkieliseksi saamen puhujaksi tai merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon?
  4.   Onko ihmisellä oikeus oman taustansa ja kulttuurinsa mukaiseen identiteettiin ja esim. esivanhempiensa ja kotiseutunsa perinteisten lapinasujen käyttämiseen?
     

* * *

Kirjan julkaisutilaisuudet pidetään lauantaina 3.12. klo 11 Savukosken kunnantoimistolla, klo 14.30 Sodankylässä Päivin Kammarilla ja sunnuntaina 4.12. klo 16.30

 

]]>
2 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227168-kirjoitin-metsalappalaisuudesta-kirjan-kemin-lappi-elaa#comments Alkuperäiskansat Lappalaiset Saamelaismääritelmä Statuksettomat saamelaiset Thu, 01 Dec 2016 10:58:45 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227168-kirjoitin-metsalappalaisuudesta-kirjan-kemin-lappi-elaa
Opetusministeriön viivyttely uhkaa saamen kieliä sukupuutolla http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221405-opetusministerion-viivyttely-uhkaa-saamen-kielia <p>Suomen saamelaisalueella eli Utsjoella, Inarissa, Enontekiöllä ja Sodankylässä annettava&nbsp;saamen kielten opetus&nbsp;toimii ajoittaisia ongelmia lukuunottamatta&nbsp;kohtalaisen hyvin, vaikka opettajista ja oppimateriaaleista pulaa. Rahoitus on kuitenkin kunnossa. Tilanne on aivan toinen saamelaisalueen ulkopuolella. Mikäli saamelaislapsi asuu kotiseutualueen ulkopuolella, voi olla että hän ei voi lainkaan opiskella saamenkieltä&nbsp;tai sen taso vaihtelee. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhä useampi saamelaislapsi jää luku- ja kirjoitustaidottomaksi äidinkielellään.&nbsp;</p><p>Yli 60 prosenttia saamelaisista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, ja tämän vuoksi olisi äärettömän tärkeää, että saamen kieltä&nbsp;opetettaisiin ja saamenkielistä opetusta annettaisiin tarvittaessa jokaisessa Suomen kunnassa. Asia ei varsinaisesti ole edes resurssikysymys, koska opetus voidaan toteuttaa laadukkaasti etäyhteyksiä hyödyntäen. Saamelaisalueen koulutuskeskus olisi luonteva ja osaava taho tämän tyyppisen opetuksen järjestäjäksi. Oppilaitoksella on pitkä kokemus etäyhteyksien hyödyntämisestä ja ammattitaitoinen henkilökunta tällaisen opetuksen antamiseen.</p><p>Kunnilla ei kuitenkaan ole kotiseutualueen ulkopuolella lakisääteistä velvoitetta opetuksen järjestämiseen eikä siihen kannusteta, joten opetus jää usein kokonaan järjestämättä. Tämä on ristiriitaista, sillä saamelaisilla on perustuslaillinen oikeus kieleen ja kulttuuriin. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia ja ne tarvitsevat kipeästi uusia puhujia. Kotiseutualueen ulkopuolella järjestettävä saamen kielten&nbsp;opetus voisikin lisätä myös muiden kuin saamelaisten kiinnostusta saamen kielten opiskelua kohtaan ja siten lisätä kieltä taitavien lukumäärää.</p><p>Valtioneuvosto teki vuonna 2014 periaatepäätöksen, jonka mukaan saamen kielten oppimiselle myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella luodaan edellytyksiä. Asiaa selvitettiin vuonna 2015 yhteistyössä OKM:n, saamelaiskäräjien ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kesken, mutta lukuisista esityksistä huolimatta asia ei ole edennyt eikä selvitystyö ole enää jatkunut. Tilanne on varsin hämmentävä ja on perusteltua kysyä, haluaako opetus- ja kulttuuriministeriö toimettomuudellaan aiheuttaa saamen kielien katoamisen? Aikaa ei nimittäin ole hukattavaksi.</p><p>Vaikka saamelaiskysymykseen, saamelaismääritelmään, ILO 169 -yleissopimukseen ja pohjoismaiseen saamelaissopimukseen liittyy paljon ratkaisemattomia ristiriitoja, ovat kaikki osapuolet yksimielisiä siitä, että saamen kielten elinvoima Suomessa on turvattava. Tässä asiassa ei ole kyse siitä, kuka on saamelainen tai kuka ei ole, vaan kokonaisten kielien tulevaisuudesta ja kohtalosta. Niin statukselliset kuin statuksettomatkin saamelaiset haluavat, että kielet säilyvät.</p><p>Vetoankin opetus- ja kulttuuriministeri&nbsp;<strong>Sanni Grahn-Laasoseen</strong>&nbsp;asian kuntoon saattamiseksi. Lähes 100-vuotias Suomi on sen velkaa omalle vähemmistökielelleen. Samalla tulee pohtia, voidaanko saamenkielten elvytysohjelmaan kohdentaa lisää valtion määrärahoja, sillä yhtäkään mahdollista puhujaa ei voida tässä kriittisessä tilanteessa menettää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen saamelaisalueella eli Utsjoella, Inarissa, Enontekiöllä ja Sodankylässä annettava saamen kielten opetus toimii ajoittaisia ongelmia lukuunottamatta kohtalaisen hyvin, vaikka opettajista ja oppimateriaaleista pulaa. Rahoitus on kuitenkin kunnossa. Tilanne on aivan toinen saamelaisalueen ulkopuolella. Mikäli saamelaislapsi asuu kotiseutualueen ulkopuolella, voi olla että hän ei voi lainkaan opiskella saamenkieltä tai sen taso vaihtelee. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhä useampi saamelaislapsi jää luku- ja kirjoitustaidottomaksi äidinkielellään. 

Yli 60 prosenttia saamelaisista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, ja tämän vuoksi olisi äärettömän tärkeää, että saamen kieltä opetettaisiin ja saamenkielistä opetusta annettaisiin tarvittaessa jokaisessa Suomen kunnassa. Asia ei varsinaisesti ole edes resurssikysymys, koska opetus voidaan toteuttaa laadukkaasti etäyhteyksiä hyödyntäen. Saamelaisalueen koulutuskeskus olisi luonteva ja osaava taho tämän tyyppisen opetuksen järjestäjäksi. Oppilaitoksella on pitkä kokemus etäyhteyksien hyödyntämisestä ja ammattitaitoinen henkilökunta tällaisen opetuksen antamiseen.

Kunnilla ei kuitenkaan ole kotiseutualueen ulkopuolella lakisääteistä velvoitetta opetuksen järjestämiseen eikä siihen kannusteta, joten opetus jää usein kokonaan järjestämättä. Tämä on ristiriitaista, sillä saamelaisilla on perustuslaillinen oikeus kieleen ja kulttuuriin. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia ja ne tarvitsevat kipeästi uusia puhujia. Kotiseutualueen ulkopuolella järjestettävä saamen kielten opetus voisikin lisätä myös muiden kuin saamelaisten kiinnostusta saamen kielten opiskelua kohtaan ja siten lisätä kieltä taitavien lukumäärää.

Valtioneuvosto teki vuonna 2014 periaatepäätöksen, jonka mukaan saamen kielten oppimiselle myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella luodaan edellytyksiä. Asiaa selvitettiin vuonna 2015 yhteistyössä OKM:n, saamelaiskäräjien ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kesken, mutta lukuisista esityksistä huolimatta asia ei ole edennyt eikä selvitystyö ole enää jatkunut. Tilanne on varsin hämmentävä ja on perusteltua kysyä, haluaako opetus- ja kulttuuriministeriö toimettomuudellaan aiheuttaa saamen kielien katoamisen? Aikaa ei nimittäin ole hukattavaksi.

Vaikka saamelaiskysymykseen, saamelaismääritelmään, ILO 169 -yleissopimukseen ja pohjoismaiseen saamelaissopimukseen liittyy paljon ratkaisemattomia ristiriitoja, ovat kaikki osapuolet yksimielisiä siitä, että saamen kielten elinvoima Suomessa on turvattava. Tässä asiassa ei ole kyse siitä, kuka on saamelainen tai kuka ei ole, vaan kokonaisten kielien tulevaisuudesta ja kohtalosta. Niin statukselliset kuin statuksettomatkin saamelaiset haluavat, että kielet säilyvät.

Vetoankin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoseen asian kuntoon saattamiseksi. Lähes 100-vuotias Suomi on sen velkaa omalle vähemmistökielelleen. Samalla tulee pohtia, voidaanko saamenkielten elvytysohjelmaan kohdentaa lisää valtion määrärahoja, sillä yhtäkään mahdollista puhujaa ei voida tässä kriittisessä tilanteessa menettää.

]]>
1 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221405-opetusministerion-viivyttely-uhkaa-saamen-kielia#comments Kieltenopetus saamelaiset Saamelaiskäräjät Saamelaismääritelmä Statuksettomat saamelaiset Wed, 17 Aug 2016 09:35:08 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221405-opetusministerion-viivyttely-uhkaa-saamen-kielia
Saamelaiskäräjät päätti tietoisesti rikkoa lakia http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207057-saamelaiskarajat-paatti-tietoisesti-rikkoa-lakia <p>Saamelaiskäräjien hallitus <a href="http://www.lapinkansa.fi/lappi/saamelaiskarajavaalit-palaa-khon-kasittelyyn/">päätti </a>18.11.2015 pidetyssä kokouksessaan hyväksyä vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien lopputuloksesta tehdyt oikaisuvaatimukset. Saamelaiskäräjien hallitus määräsi, että vuoden 2015 vaalit on toimitettava uudelleen 20.8.2015 lainvoimaiseksi todettua vaaliluetteloa käyttäen. Saamelaiskäräjät perustelee ratkaisuaan sillä, että se pitää lainvastaisena korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä hyväksyä 93 uutta henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja käräjät haluaa nyt toimittaa uudet vaalit käyttäen vaaliluetteloa, jossa nämä henkilöt eivät ole mukana. Saamelaiskäräjien hallitus päätti myös salata valittajien nimet vedoten henkilötietolakiin, vaikka tietojen salaamiselle ei ole mitään perustetta.</p> <p>Saamelaiskäräjiltä saamani vastauksen mukaan salaaminen toteutettiin, koska valittajat olisivat sellaisia, että heidän etninen taustansa ei olisi yleisesti tiedossa. Tämä ei ensinnäkään pidä paikkaansa, vaan valittajat ovat suurelta osaltaan nykyisiä tai entisiä saamelaispoliitikkoja, saamelaiskäräjien työntekijöitä ja YLE Sápmin toimittajia. Valittajien nimien julkaiseminen on ainoastaan kiusallista niin valittajille kuin saamelaiskäräjille itselleen. Tämä ei kuitenkaan ole salaamisperuste ja saamelaiskäräjien tulisi noudattaa toiminnassaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Koska asiaan liittyy suurta yleistä mielenkiintoa, julkaisen valittajien nimet tässä:</p> <p>Maria Sofia Aikio (Saamelaiskäräjien työntekijä, Suomen saamelaisten keskusjärjestön hallituksen jäsen)<br />Pekka Aikio (Saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja, Suomen porosaamelaisten puheenjohtaja)<br />Ristenrauna Magga (Sami Sostér Ry:n puheenjohtaja)<br />Ida-Maria Helander (Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja)<br />Neeta Jääskö (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, tuli valituksi)<br />Mirka Kelahaara (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, ei tullut valituksi)<br />Rosa-Maren Magga (YLE Sápmin entinen toimittaja, Suomen saamelaisnuorten sihteeri)<br />Anne Nuorgam (Saamelaiskäräjien ja saamelaisneuvoston jäsen. Tuli uudelleenvalituksi vuoden 2015 vaaleissa. Tutkija Lapin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.)<br />Outi Paadar (Saamelaiskäräjien työntekijä, Saamelaisneuvoston varajäsen)<br />Nils-Henrik Valkeapää (Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan entinen puheenjohtaja)<br /><br />On huolestuttavaa, että näin arvovaltainen joukko saamelaisvaikuttajia kokee, etteivät Suomen korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisut sido saamelaiskäräjiä. Vielä huolestuttavampaa on, että saamelaiskäräjien nykyinen hallitus on samalla linjalla. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen kyseenalaistaminen ja väittäminen laittomiksi on pähkähullua. Tällaisessa tilanteessa valtion on pohdittava, millaisia rahoituksellisia ratkaisuja se saamelaiskäräjien osalta soveltaa. Jos Suomen laki ei nimittäin ole enää saamelaiskäräjillä voimassa, ei sitä tule myöskään verovaroin rahoittaa.</p> <p>Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava noudatettava lakia. Tilanne on erittäin huolestuttava. Saamelaiskäräjät on valtion verovaroilla rahoitettu ja saamelaiskäräjälain nojalla muodostettu, oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva itsehallintoelin, joka on nyt osoittanut täydellistä piittaamattomuutta Suomen kansallisesta lainsäädännöstä sekä ennen kaikkea maamme korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisuista. Tällaista ei voi tapahtua oikeusvaltiossa ilman seurauksia.</p> <p>Jätin viime perjantaina aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen miten oikeusministeriö aikoo ohjata ja valvoa saamelaiskäräjiä, että varmistetaan oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen ja saamelaiskäräjien sitoutuminen päätöksenteossaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin. Samoin tiedustelen, millaisiin toimenpiteisiin oikeusministeriö ryhtyy KHO:n ratkaisujen nojalla saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjen ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi ja ns. statuksettomien saamelaisten oikeusaseman turvaamiseksi. Nyt vaaditaan nopeita toimenpiteitä, sillä kaikki sopivuuden rajat on ylitetty.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Edit 24.11.2015 Korjattu, että Rosa-Maren Magga on Yle Sapmin entinen toimittaja.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Saamelaiskäräjien hallitus päätti 18.11.2015 pidetyssä kokouksessaan hyväksyä vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien lopputuloksesta tehdyt oikaisuvaatimukset. Saamelaiskäräjien hallitus määräsi, että vuoden 2015 vaalit on toimitettava uudelleen 20.8.2015 lainvoimaiseksi todettua vaaliluetteloa käyttäen. Saamelaiskäräjät perustelee ratkaisuaan sillä, että se pitää lainvastaisena korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä hyväksyä 93 uutta henkilöä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja käräjät haluaa nyt toimittaa uudet vaalit käyttäen vaaliluetteloa, jossa nämä henkilöt eivät ole mukana. Saamelaiskäräjien hallitus päätti myös salata valittajien nimet vedoten henkilötietolakiin, vaikka tietojen salaamiselle ei ole mitään perustetta.

Saamelaiskäräjiltä saamani vastauksen mukaan salaaminen toteutettiin, koska valittajat olisivat sellaisia, että heidän etninen taustansa ei olisi yleisesti tiedossa. Tämä ei ensinnäkään pidä paikkaansa, vaan valittajat ovat suurelta osaltaan nykyisiä tai entisiä saamelaispoliitikkoja, saamelaiskäräjien työntekijöitä ja YLE Sápmin toimittajia. Valittajien nimien julkaiseminen on ainoastaan kiusallista niin valittajille kuin saamelaiskäräjille itselleen. Tämä ei kuitenkaan ole salaamisperuste ja saamelaiskäräjien tulisi noudattaa toiminnassaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Koska asiaan liittyy suurta yleistä mielenkiintoa, julkaisen valittajien nimet tässä:

Maria Sofia Aikio (Saamelaiskäräjien työntekijä, Suomen saamelaisten keskusjärjestön hallituksen jäsen)
Pekka Aikio (Saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja, Suomen porosaamelaisten puheenjohtaja)
Ristenrauna Magga (Sami Sostér Ry:n puheenjohtaja)
Ida-Maria Helander (Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja)
Neeta Jääskö (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, tuli valituksi)
Mirka Kelahaara (Saamelaiskäräjävaalien ehdokas 2015, ei tullut valituksi)
Rosa-Maren Magga (YLE Sápmin entinen toimittaja, Suomen saamelaisnuorten sihteeri)
Anne Nuorgam (Saamelaiskäräjien ja saamelaisneuvoston jäsen. Tuli uudelleenvalituksi vuoden 2015 vaaleissa. Tutkija Lapin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.)
Outi Paadar (Saamelaiskäräjien työntekijä, Saamelaisneuvoston varajäsen)
Nils-Henrik Valkeapää (Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan entinen puheenjohtaja)

On huolestuttavaa, että näin arvovaltainen joukko saamelaisvaikuttajia kokee, etteivät Suomen korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisut sido saamelaiskäräjiä. Vielä huolestuttavampaa on, että saamelaiskäräjien nykyinen hallitus on samalla linjalla. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen kyseenalaistaminen ja väittäminen laittomiksi on pähkähullua. Tällaisessa tilanteessa valtion on pohdittava, millaisia rahoituksellisia ratkaisuja se saamelaiskäräjien osalta soveltaa. Jos Suomen laki ei nimittäin ole enää saamelaiskäräjillä voimassa, ei sitä tule myöskään verovaroin rahoittaa.

Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava noudatettava lakia. Tilanne on erittäin huolestuttava. Saamelaiskäräjät on valtion verovaroilla rahoitettu ja saamelaiskäräjälain nojalla muodostettu, oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva itsehallintoelin, joka on nyt osoittanut täydellistä piittaamattomuutta Suomen kansallisesta lainsäädännöstä sekä ennen kaikkea maamme korkeimman hallintotuomioistuimen ratkaisuista. Tällaista ei voi tapahtua oikeusvaltiossa ilman seurauksia.

Jätin viime perjantaina aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen miten oikeusministeriö aikoo ohjata ja valvoa saamelaiskäräjiä, että varmistetaan oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen ja saamelaiskäräjien sitoutuminen päätöksenteossaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin. Samoin tiedustelen, millaisiin toimenpiteisiin oikeusministeriö ryhtyy KHO:n ratkaisujen nojalla saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjen ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi ja ns. statuksettomien saamelaisten oikeusaseman turvaamiseksi. Nyt vaaditaan nopeita toimenpiteitä, sillä kaikki sopivuuden rajat on ylitetty.

 

Edit 24.11.2015 Korjattu, että Rosa-Maren Magga on Yle Sapmin entinen toimittaja.

]]>
5 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207057-saamelaiskarajat-paatti-tietoisesti-rikkoa-lakia#comments Oikeusministeriö saamelaiset Saamelaiskäräjät Saamelaismääritelmä Statuksettomat saamelaiset Mon, 23 Nov 2015 09:31:30 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207057-saamelaiskarajat-paatti-tietoisesti-rikkoa-lakia
En päässyt saamelaiskäräjien vaaliluetteloon http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204137-en-paassyt-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon <p>Sain Korkeimmalta hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen valituksestani tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. KHO:n päätöksen perusteluissa luki, että lain mukaiset valintaperusteet ovat vaihtoehtoiset. Ja minun osaltani tulkittiin, että näyttöni kielellisestä ja kulttuurisesta yhteydestä eivät olleet riittävät. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt sitä,&nbsp;että minulla on paljon saamelaista eli lappalaista taustaa. Olen siitä ylpeä ja kannan sukuni perinteitä jatkossakin.<br /><br />Ryhmähyväksyntä ei yksinään ole KHO:n mukaan ainoa peruste hyväksynnälle. Olen tyytyväinen, että tämä tuli esille, sillä saamelaiskäräjillä ei ole ollut esim.&nbsp;yhtään henkilöä Savukoskelta. Vaalilautakunnan ryhmähyväksyntään vetoavat eivät tunne savukoskelaisia eivätkä heidän juuriaan.&nbsp;Savukoskella on puhuttu saamen kieltä vielä 1900-luvulla. Lisätutkimuksilla ja selvityksillä voitaneen jatkossa vielä osoittaa, että ensimmäisenä kielenään saamen oppineiden lapsenlapsia eli vaaliluetteloon hyväksyttäviä saamelaisia voi olla vielä elossa.<br /><br />KHO:n päätöksen ydin oli kohdallani, että kaikki ne itsensä saamelaiseksi kokevat, joiden itseidentifikaatiolle on riittävä, objektiivinen peruste, voivat tulla merkityksi vaaliluetteloon.<br /><br />Päätös ei siis todellakaan tarkoita, että kuka on saamelainen ja kuka ei ole tai että kenellä on oikeus harjoittaa saamelaiskulttuuria. Päätös on siitä, että kenen osalta on osoitettu olevan riittävä näyttö kielellisestä ja kulttuurillisesta yhteydestä saamelaiseen kansaan, jotta heidät voidaan merkitä saamelaisten vaaliluetteloon.<br /><br />Päätöksessä lukee, että hakijan itseidentifikaatiota ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi.<br /><br />Yhtä sodankyläläistä&nbsp;vanhaa miestä lainatakseni: &quot;Ei minun tarvitse kysyä keneltäkään lupaa olla se, mikä olen. Olen lappalainen.&quot;&nbsp;Kyse on ihmisoikeudesta, oikeudesta omaan kulttuuriin. Minulla on perustuslain mukainen oikeus Saamen kulttuuriin.<br /><br />Toivon, että saamelaiskäräjätkään eivät näe saamelaisuutta mustavalkoisena asiana.&nbsp;Meitä varsinkin metsälappalaisten jälkeläisiä ja siinä kulttuurissa kasvaneita on paljon. Vaikkakaan meidän näyttömme eivät ole olleet nyt riittäviä, jotta meidät olisi voitu merkitä vaaliluetteloon. Meidänkin kulttuurimme kuitenkin on tärkeää ja se on osa Suomen saamelaista historiaa ja nykyistä elämää. Toivon, että voimme toisiamme tukien kehittää yhdessä saamelaisuuttamme, lappalaisuuttamme.</p><p>&nbsp;</p><p>* * *</p><p>&nbsp;</p><p>TAUSTAA</p><p>Saamelaiskäräjien vaalilautakunta hylkäsi 16.2.2015 pyyntöni tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjien hallitus hylkäsi vaalilautakunnan päätöksestä tekemäni oikaisuvaatimuksen 3.8.2015. Tästä päätöksestä tein valituksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle.</p><p>Perusteeni hakemukselle olivat tiivistetysti seuraavat:</p><ul><li>Olen lappalainen eli saamelainen, eikä kukaan voi kieltää minulta sitä identiteettiä, johon olen sukuni myötä kasvanut. Kaikki esi-isäni molempien vanhempien puolelta ovat asuneet viimeiset parisataa vuotta Sodankylän alueella. (Äitini on Aikion sukua.) Noin puolet molempien vanhempieni esi-isistä ovat vielä paljon vanhempaa perua Sodankylästä. Polveudun siis myös suuresta osasta Sodankylän alueen vanhoja lappalaissukuja.<br />&nbsp;</li><li>Sodankylän alueella ja erityisesti sen kylissä lappalainen kulttuuri on säilynyt hyvin puhtaana ja perinteisenä. Juureni ja elämäntapani ovat syvällä lappalaisessa kulttuurissa ja elämäntavassa. Se on ammentanut voimaansa omasta metsäsaamelaisesta yhteisöstä.<br />&nbsp;</li><li>Poronhoito kuuluu oleellisena osana minun saamelaiseen kulttuuriini ja identiteettiini. Olen lapsesta saakka osallistunut porotaloustöihin, kasvanut poromiesperheessä ja harjoitan elinkeinoa yhä. Olen asunut koko elämäni Lapissa ja siis myös poronhoitoalueella. Metsästys, kalastus ja luonnontuotteiden keruu sekä ravinnoksi käyttö ovat oleellinen osa niin minun kuin sukuni identiteettiäni ja kulttuuriani, sekä jokapäiväistä elämää. Poronhoitoa on suvussani harjoitettu sukupolvesta toiseen katkeamatta niin kauan kuin asiasta on tietoa saatavilla. Kotoani löytyvät myös isäni ja ukkini vanhat umpitakit eli lapinpuvut sekä säpikkäät. Oma erikoisalani saamelaiskäsitöissä on paulojen tekeminen. Käytin nutukkaita pauloineen jo koulussa.<br />&nbsp;</li><li>Isävainajani Aimo Maijala oli poromies, joka kulki paljon koko poronhoitoalueella. Hän piti itseään ja häntä pidettiin koko saamelaisalueella lappalaisena eli saamelaisena ja hän kasvatti lapsensakin siihen. Hän käytti saamen kieltä porotöissä ja keskustellessaan saamelaisten kanssa, vaikkei se ollutkaan hänen äidinkielensä. Kielen osaaminen osoittaa hänen arvostustaan juuriaan ja kulttuuriaan kohtaan. Hän halusi oppia ja käyttää kieltä, jota hänen omat esivanhempansa eivät saaneet käyttää. Identiteettiämme ei voi vähätellä sen vuoksi, että olemme menettäneet historiallisen kehityksen (pakkosuomalaistamisen) tuloksena oman keminsaamen kielen. (Kävin peruskoulun Sodankylän kirkonkylässä. Valitsin 8. luokalla valinnaisaineeksi saamen kielen, mutta hakijoita oli vain kaksi eikä opetusta aloitettu.)<br />&nbsp;</li><li>Olen Oulun maakunta-arkiston antaman todistuksen mukaan lappalaiseksi merkityn Matts Hansson Askan jälkeläinen. Yksiselitteinen näyttö tästä on Oulun maakunta-arkiston antama todistus.<br />&nbsp;</li><li>Ryhmäidentifikaatio ei ole Suomen lakien mukainen määritys saamelaisuudelle. Kansainvälinen oikeus antaa suojaa myös metsäsaamelaisuusidentiteetin omaavalle alkuperäiskansalle. Saamelaiskäräjien käyttämä ryhmäidentifikaatio syrjii metsäsaamelaisia, joilla on yhteinen perimä, perinne ja historia pohjoisessa alkuperäiskansan ryhmässä. Metsäsaamelaiset ovat todellinen alkuperäiskansa, osa saamelaisuutta, jolla on edelleen elävä kulttuuri. Kemin-lapin kieli eli keminsaamekaan ei ole hävinnyt kokonaisuudessaan, vaan se elää yhä paikannimissä sekä porotalouden ja luontoon liittyvän elämäntavan erikoissanastoissa. Saamelaiskäräjien päätös syrjii keminlappalaisia metsäsaamelaisia. Metsälappalaiset keskuudessaan tunnistavat saamelaisen identiteettinsä ja kulttuurin. Metsäsaamelaiset ovat kollektiivisesti hyväksyneet minut ja sukuni kuulumaan alkuperäiskansaan.</li></ul> Sain Korkeimmalta hallinto-oikeudelta kielteisen päätöksen valituksestani tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. KHO:n päätöksen perusteluissa luki, että lain mukaiset valintaperusteet ovat vaihtoehtoiset. Ja minun osaltani tulkittiin, että näyttöni kielellisestä ja kulttuurisesta yhteydestä eivät olleet riittävät. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt sitä, että minulla on paljon saamelaista eli lappalaista taustaa. Olen siitä ylpeä ja kannan sukuni perinteitä jatkossakin.

Ryhmähyväksyntä ei yksinään ole KHO:n mukaan ainoa peruste hyväksynnälle. Olen tyytyväinen, että tämä tuli esille, sillä saamelaiskäräjillä ei ole ollut esim. yhtään henkilöä Savukoskelta. Vaalilautakunnan ryhmähyväksyntään vetoavat eivät tunne savukoskelaisia eivätkä heidän juuriaan. Savukoskella on puhuttu saamen kieltä vielä 1900-luvulla. Lisätutkimuksilla ja selvityksillä voitaneen jatkossa vielä osoittaa, että ensimmäisenä kielenään saamen oppineiden lapsenlapsia eli vaaliluetteloon hyväksyttäviä saamelaisia voi olla vielä elossa.

KHO:n päätöksen ydin oli kohdallani, että kaikki ne itsensä saamelaiseksi kokevat, joiden itseidentifikaatiolle on riittävä, objektiivinen peruste, voivat tulla merkityksi vaaliluetteloon.

Päätös ei siis todellakaan tarkoita, että kuka on saamelainen ja kuka ei ole tai että kenellä on oikeus harjoittaa saamelaiskulttuuria. Päätös on siitä, että kenen osalta on osoitettu olevan riittävä näyttö kielellisestä ja kulttuurillisesta yhteydestä saamelaiseen kansaan, jotta heidät voidaan merkitä saamelaisten vaaliluetteloon.

Päätöksessä lukee, että hakijan itseidentifikaatiota ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi.

Yhtä sodankyläläistä vanhaa miestä lainatakseni: "Ei minun tarvitse kysyä keneltäkään lupaa olla se, mikä olen. Olen lappalainen." Kyse on ihmisoikeudesta, oikeudesta omaan kulttuuriin. Minulla on perustuslain mukainen oikeus Saamen kulttuuriin.

Toivon, että saamelaiskäräjätkään eivät näe saamelaisuutta mustavalkoisena asiana. Meitä varsinkin metsälappalaisten jälkeläisiä ja siinä kulttuurissa kasvaneita on paljon. Vaikkakaan meidän näyttömme eivät ole olleet nyt riittäviä, jotta meidät olisi voitu merkitä vaaliluetteloon. Meidänkin kulttuurimme kuitenkin on tärkeää ja se on osa Suomen saamelaista historiaa ja nykyistä elämää. Toivon, että voimme toisiamme tukien kehittää yhdessä saamelaisuuttamme, lappalaisuuttamme.

 

* * *

 

TAUSTAA

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta hylkäsi 16.2.2015 pyyntöni tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjien hallitus hylkäsi vaalilautakunnan päätöksestä tekemäni oikaisuvaatimuksen 3.8.2015. Tästä päätöksestä tein valituksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Perusteeni hakemukselle olivat tiivistetysti seuraavat:

  • Olen lappalainen eli saamelainen, eikä kukaan voi kieltää minulta sitä identiteettiä, johon olen sukuni myötä kasvanut. Kaikki esi-isäni molempien vanhempien puolelta ovat asuneet viimeiset parisataa vuotta Sodankylän alueella. (Äitini on Aikion sukua.) Noin puolet molempien vanhempieni esi-isistä ovat vielä paljon vanhempaa perua Sodankylästä. Polveudun siis myös suuresta osasta Sodankylän alueen vanhoja lappalaissukuja.
     
  • Sodankylän alueella ja erityisesti sen kylissä lappalainen kulttuuri on säilynyt hyvin puhtaana ja perinteisenä. Juureni ja elämäntapani ovat syvällä lappalaisessa kulttuurissa ja elämäntavassa. Se on ammentanut voimaansa omasta metsäsaamelaisesta yhteisöstä.
     
  • Poronhoito kuuluu oleellisena osana minun saamelaiseen kulttuuriini ja identiteettiini. Olen lapsesta saakka osallistunut porotaloustöihin, kasvanut poromiesperheessä ja harjoitan elinkeinoa yhä. Olen asunut koko elämäni Lapissa ja siis myös poronhoitoalueella. Metsästys, kalastus ja luonnontuotteiden keruu sekä ravinnoksi käyttö ovat oleellinen osa niin minun kuin sukuni identiteettiäni ja kulttuuriani, sekä jokapäiväistä elämää. Poronhoitoa on suvussani harjoitettu sukupolvesta toiseen katkeamatta niin kauan kuin asiasta on tietoa saatavilla. Kotoani löytyvät myös isäni ja ukkini vanhat umpitakit eli lapinpuvut sekä säpikkäät. Oma erikoisalani saamelaiskäsitöissä on paulojen tekeminen. Käytin nutukkaita pauloineen jo koulussa.
     
  • Isävainajani Aimo Maijala oli poromies, joka kulki paljon koko poronhoitoalueella. Hän piti itseään ja häntä pidettiin koko saamelaisalueella lappalaisena eli saamelaisena ja hän kasvatti lapsensakin siihen. Hän käytti saamen kieltä porotöissä ja keskustellessaan saamelaisten kanssa, vaikkei se ollutkaan hänen äidinkielensä. Kielen osaaminen osoittaa hänen arvostustaan juuriaan ja kulttuuriaan kohtaan. Hän halusi oppia ja käyttää kieltä, jota hänen omat esivanhempansa eivät saaneet käyttää. Identiteettiämme ei voi vähätellä sen vuoksi, että olemme menettäneet historiallisen kehityksen (pakkosuomalaistamisen) tuloksena oman keminsaamen kielen. (Kävin peruskoulun Sodankylän kirkonkylässä. Valitsin 8. luokalla valinnaisaineeksi saamen kielen, mutta hakijoita oli vain kaksi eikä opetusta aloitettu.)
     
  • Olen Oulun maakunta-arkiston antaman todistuksen mukaan lappalaiseksi merkityn Matts Hansson Askan jälkeläinen. Yksiselitteinen näyttö tästä on Oulun maakunta-arkiston antama todistus.
     
  • Ryhmäidentifikaatio ei ole Suomen lakien mukainen määritys saamelaisuudelle. Kansainvälinen oikeus antaa suojaa myös metsäsaamelaisuusidentiteetin omaavalle alkuperäiskansalle. Saamelaiskäräjien käyttämä ryhmäidentifikaatio syrjii metsäsaamelaisia, joilla on yhteinen perimä, perinne ja historia pohjoisessa alkuperäiskansan ryhmässä. Metsäsaamelaiset ovat todellinen alkuperäiskansa, osa saamelaisuutta, jolla on edelleen elävä kulttuuri. Kemin-lapin kieli eli keminsaamekaan ei ole hävinnyt kokonaisuudessaan, vaan se elää yhä paikannimissä sekä porotalouden ja luontoon liittyvän elämäntavan erikoissanastoissa. Saamelaiskäräjien päätös syrjii keminlappalaisia metsäsaamelaisia. Metsälappalaiset keskuudessaan tunnistavat saamelaisen identiteettinsä ja kulttuurin. Metsäsaamelaiset ovat kollektiivisesti hyväksyneet minut ja sukuni kuulumaan alkuperäiskansaan.
]]>
25 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204137-en-paassyt-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon#comments Kotimaa Lappalaiset Saamelaiskäräjät Saamelaismääritelmä Statuksettomat saamelaiset Mon, 05 Oct 2015 08:02:49 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204137-en-paassyt-saamelaiskarajien-vaaliluetteloon
Saamelaisten itsemäärääminen haastetaan edelleen http://veli-pekkalehtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202694-saamelaisten-itsemaaraaminen-haastetaan-edelleen <p>Suomen saamelaiskäräjien vaalit ovat meneillään ja uusi edustajisto valitaan lokakuun alussa. Se aloit&shy;taa kautensa haastavissa oloissa. Saamelaisten demokraattiseen edustuselimeen on jo 25 vuoden ajan kohdistunut kova paine ulkoapäin.</p><p>Vaatimukset ovat liittyneet saamelaisten pyrkimyksiin kehittää asemaansa alkuperäis&shy;kan&shy;sana, mikä tarkoittaisi laajempiakin oikeuksia esimerkiksi maankäytön suhteen. Kil&shy;pai&shy;lu&shy;&shy;tilanteessa on syntynyt monia poliittisia ryhmiä, kuten &rdquo;lappalaiset&rdquo;, &rdquo;metsä&shy;saame&shy;laiset&rdquo; ja &rdquo;statuksettomat saamelaiset&rdquo;, jotka kilvoittelevat saamelaisuudesta ja vaativat jäsenyyttä saamelaiskäräjillä usein historiallisten asiakir&shy;jojen pohjalta.</p><p><strong>Saamelaismäärittelyn epäsuhta</strong></p><p>Ennen 1990-lukua saame&shy;laisuus määriteltiin pitkälti kieliperusteisesti, eli yhdenkin isovanhemman saamen&shy;kieli&shy;syyden mukaan. Tämä korosti henkilön kuulumista saamelaiseen yhtei&shy;söön. Vuoden 1995 lainsäädäntöuudistuksissa lisättiin kuitenkin Norjan ja Ruotsin saamelaismääri&shy;tel&shy;mistä poikkeava kohta, jonka mukaan historiallisten lapinkylien jälkeläisten oli mahdollista hakea saamelaiskäräjien jäseniksi.</p><p>Saamelaiskäräjät vastusti muutosta, sillä lakiin tuli epäsuhta: päämääritelmä (kieli) kattoi kolme sukupolvea, mutta sivu&shy;määrittely ulottui satojenkin vuosien taakse. Nyt jokainen, joka pystyi löytämään yhdenkin esi-isän lapinkylän osakkaana jopa vuosi&shy;satojen takaa, saattoi vaatia itselleen &ldquo;saamelaisen statusta&rdquo; ja oikeutta äänestää saame&shy;lais&shy;käräjävaaleissa.</p><p>Vuonna 1999 yli 1100 henkilöä haki tällaisilla papereilla saamelaiskäräjien re&shy;kis&shy;teriin. Useim&shy;mat vetosivat esi-isään, joka oli viimeksi merkitty lappalaiseksi maa&shy;kirjoissa vähintään 170-300 vuotta sitten.</p><p>Saamelaiskäräjät hylkäsi suuren osan hakemuksista, koska se ei pitänyt hei&shy;tä saame&shy;laisina. Tuhatkin uutta jäsentä, joilla ei ole ollut yhteyttä elävään saamelaiskulttuuriin, tekisi tyhjäksi saame&shy;laismääritelmän alkuperäisen tarkoituksen: suojata nykyisen saamenkielisen väestön oikeuksia omaan kieleen ja omaleimaiseen kulttuuriperinteeseen.</p><p>Hakijoilla oli oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi saame&shy;laiskä&shy;rä&shy;jien perustelut ja hylkäsi suuren osan valituksista. Kun saamelaismääritelmän kieliperuste sallii haki&shy;jalle kolmen suku&shy;polven takaisiin esi-isiin viittaamisen, KHO:n mukaan olisi väärin sallia maavero&shy;perusteen soveltamisen kauem&shy;maksi historiaan. Rajapyykiksi se asetti vuoden 1870.</p><p><strong>Lain tarkoitus vs. tiukka tulkinta</strong></p><p>Ainoan poikkeuksen linjastaan KHO on tehnyt vuonna 2011, kun se yllättäen hyväksyi neljä henkilöä saamelaisiksi pelkän oman ilmoituksen ja vuonna 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Nyt siis 186 vuoden etäisyys esi-isään riitti.</p><p>Suunnanmuutos johtui luultavasti saamelaiskäräjien omista virheistä. Se teki lausunnon KHO:lle huolimattomasti eikä torjunut hakijoiden väitteitä täsmällisillä perusteluilla, vaan luotti aiem&shy;man linjan jatkumiseen. Samoin se oli epäjohdonmukainen tiettyjen henkilöiden hyväk&shy;sy&shy;misessä.</p><p>Yleensä KHO on noudattanut saamelais&shy;käräjien tavoin lain tarkoituksen huomioivaa tul&shy;kin&shy;taa, joka ei pitäydy yksittäisen säännön sanamuotoon. Sen si&shy;jaan valittajat ovat tukeutuneet epä&shy;onnistuneen lainkohdan tiukkaan tulkintaan.</p><p>Tilanne on synnyttänyt vastahankaisen keskustelukulttuurin, jossa käytetään toinen toistaan jyrkempiä sanankäänteitä saamelaiskäräjiä ja laajemminkin erityisoikeuksia vastaan. Viime aikoina suomalaiset kansanedustajat Mikko Kärnä ja Eeva-Maria Maijala ovat useaan otteeseen lei&shy;manneet saame&shy;lais&shy;käräjien toiminnan jopa ihmisoikeus&shy;rikkomukseksi tai -loukkauk&shy;seksi.</p><p>He ovat kuitenkin välttäneet viemästä ajatusta loppuun. Jos KHO on hyväksynyt saame&shy;laiskäräjien päätökset hakijan hylkäämisestä, niin kansanedus&shy;tajien tulisi johdon&shy;mu&shy;kaisesti julistaa, että korkein hallinto-oikeus on syyllistynyt ihmisoikeus&shy;rikkomuksiin ja -loukkauksiin.</p><p>Jokainen ymmärtää, kuinka järjetön tällainen kannanotto olisi. Siksi asianomaisetkaan eivät sitä tee. Täy&shy;des&shy;tä sen sijaan menee saamelaiskäräjien syyttely epädemokraat&shy;ti&shy;suudesta ja väärin&shy;käytöksistä. Se tapahtuu usein vihjailevin sanan&shy;kääntein, esimerkiksi tarinoilla sukulaisista, joista joku pääsee seulasta läpi, toinen ei.</p><p>Vihjailu on mahdollista, koska etnisiä ryhmiä koskevan lainsäädännön takia hakijoita kos&shy;kevat asia&shy;kirjat eivät ole julkisia, minkä takia niitä ei voi julkisuudessa tarkistaa. Se, että korkein hallinto-oikeus valvoo hakijoiden etuja, kertoo kuitenkin järjestelmän läpinäkyvyydestä.</p><p><strong>Itsemääräämisoikeus valinkauhassa</strong></p><p>Selvää on kuitenkin, että ongelmallinen lainkohta on kiistan ydin. Se tekee keskustelusta kaksi&shy;jakoisen. Erikseen on se, onko henkilö etnisesti saamelainen siten kuin laki sen ym&shy;mär&shy;tää, ja se, onko henkilö etnisesti saamelainen niin kuin saamelaisten itsemääräämisoikeus asian ymmärtää. Edellinen liittyy henkilöiden vaalikelpoisuuteen ja juridiseen saamelaismäärittelyyn, toinen taas saamelaisten arkipäivän ymmärrykseen omasta saamelaisuudestaan.&nbsp;</p><p>Jokaisten vaalien yhteydessä KHO:lle tulee ratkaistavaksi jopa sato&shy;ja valituksia, jotka perustuvat arkistojen asiakirjoihin. Korkein hallinto-oikeus punnitsee, pitääkö se tärkeämpänä itsemääräämisoikeutta vai lain kirjaimellista tulkintaa. Valittajat syyttävät itsemääräämisoikeutta syrjiväksi ja ovat tyytymättömiä kiel&shy;teisiin pää&shy;tök&shy;siin, mikä kasvattaa uhkapuheita saamelaisten mielivallasta ja ihmisoikeuksien loukkauksista.</p><p>Vallitsevan linjan muuttaminen taas mitätöisi saamelaisten oikeuden määritellä omia asioi&shy;taan &ndash; edes sitä, ketä heihin kuuluu. Saamelaisten itsemääräämisen kyseenalaistaminen onkin ol&shy;lut silmiinpistävä piirre siinä arvostelussa, jota saamelaiskäräjiä kohtaan on viime vuosina esi&shy;tetty. Esimerkiksi eduskuntakeskustelussa viime talvena pidettiin jopa &quot;pöyristyttävänä&quot; sitä, että saamelaiset voisivat päättää omista asioistaan.</p><p>Saamelaisia koskevan lainsäädännön perimmäisenä tarkoi&shy;tuksena on kuitenkin turvata tä&shy;män päivän saamelaisuus ja estää alkuperäis&shy;kansan sulauttaminen pääväestöön. Siksi saame&shy;laisten oikeus määritellä omat lähtökohtansa Suomessa tulisi olla selkeä periaate.</p><p>&nbsp;</p><p>Kirjoittaja on saamelaisen kulttuurin professori, jonka teos <em>Saamelaiskiista</em> (Into Kustannus) ilmestyy lokakuun alussa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen saamelaiskäräjien vaalit ovat meneillään ja uusi edustajisto valitaan lokakuun alussa. Se aloit­taa kautensa haastavissa oloissa. Saamelaisten demokraattiseen edustuselimeen on jo 25 vuoden ajan kohdistunut kova paine ulkoapäin.

Vaatimukset ovat liittyneet saamelaisten pyrkimyksiin kehittää asemaansa alkuperäis­kan­sana, mikä tarkoittaisi laajempiakin oikeuksia esimerkiksi maankäytön suhteen. Kil­pai­lu­­tilanteessa on syntynyt monia poliittisia ryhmiä, kuten ”lappalaiset”, ”metsä­saame­laiset” ja ”statuksettomat saamelaiset”, jotka kilvoittelevat saamelaisuudesta ja vaativat jäsenyyttä saamelaiskäräjillä usein historiallisten asiakir­jojen pohjalta.

Saamelaismäärittelyn epäsuhta

Ennen 1990-lukua saame­laisuus määriteltiin pitkälti kieliperusteisesti, eli yhdenkin isovanhemman saamen­kieli­syyden mukaan. Tämä korosti henkilön kuulumista saamelaiseen yhtei­söön. Vuoden 1995 lainsäädäntöuudistuksissa lisättiin kuitenkin Norjan ja Ruotsin saamelaismääri­tel­mistä poikkeava kohta, jonka mukaan historiallisten lapinkylien jälkeläisten oli mahdollista hakea saamelaiskäräjien jäseniksi.

Saamelaiskäräjät vastusti muutosta, sillä lakiin tuli epäsuhta: päämääritelmä (kieli) kattoi kolme sukupolvea, mutta sivu­määrittely ulottui satojenkin vuosien taakse. Nyt jokainen, joka pystyi löytämään yhdenkin esi-isän lapinkylän osakkaana jopa vuosi­satojen takaa, saattoi vaatia itselleen “saamelaisen statusta” ja oikeutta äänestää saame­lais­käräjävaaleissa.

Vuonna 1999 yli 1100 henkilöä haki tällaisilla papereilla saamelaiskäräjien re­kis­teriin. Useim­mat vetosivat esi-isään, joka oli viimeksi merkitty lappalaiseksi maa­kirjoissa vähintään 170-300 vuotta sitten.

Saamelaiskäräjät hylkäsi suuren osan hakemuksista, koska se ei pitänyt hei­tä saame­laisina. Tuhatkin uutta jäsentä, joilla ei ole ollut yhteyttä elävään saamelaiskulttuuriin, tekisi tyhjäksi saame­laismääritelmän alkuperäisen tarkoituksen: suojata nykyisen saamenkielisen väestön oikeuksia omaan kieleen ja omaleimaiseen kulttuuriperinteeseen.

Hakijoilla oli oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi saame­laiskä­rä­jien perustelut ja hylkäsi suuren osan valituksista. Kun saamelaismääritelmän kieliperuste sallii haki­jalle kolmen suku­polven takaisiin esi-isiin viittaamisen, KHO:n mukaan olisi väärin sallia maavero­perusteen soveltamisen kauem­maksi historiaan. Rajapyykiksi se asetti vuoden 1870.

Lain tarkoitus vs. tiukka tulkinta

Ainoan poikkeuksen linjastaan KHO on tehnyt vuonna 2011, kun se yllättäen hyväksyi neljä henkilöä saamelaisiksi pelkän oman ilmoituksen ja vuonna 1825 maakirjaan merkityn lappalaisen esi-isän perusteella. Nyt siis 186 vuoden etäisyys esi-isään riitti.

Suunnanmuutos johtui luultavasti saamelaiskäräjien omista virheistä. Se teki lausunnon KHO:lle huolimattomasti eikä torjunut hakijoiden väitteitä täsmällisillä perusteluilla, vaan luotti aiem­man linjan jatkumiseen. Samoin se oli epäjohdonmukainen tiettyjen henkilöiden hyväk­sy­misessä.

Yleensä KHO on noudattanut saamelais­käräjien tavoin lain tarkoituksen huomioivaa tul­kin­taa, joka ei pitäydy yksittäisen säännön sanamuotoon. Sen si­jaan valittajat ovat tukeutuneet epä­onnistuneen lainkohdan tiukkaan tulkintaan.

Tilanne on synnyttänyt vastahankaisen keskustelukulttuurin, jossa käytetään toinen toistaan jyrkempiä sanankäänteitä saamelaiskäräjiä ja laajemminkin erityisoikeuksia vastaan. Viime aikoina suomalaiset kansanedustajat Mikko Kärnä ja Eeva-Maria Maijala ovat useaan otteeseen lei­manneet saame­lais­käräjien toiminnan jopa ihmisoikeus­rikkomukseksi tai -loukkauk­seksi.

He ovat kuitenkin välttäneet viemästä ajatusta loppuun. Jos KHO on hyväksynyt saame­laiskäräjien päätökset hakijan hylkäämisestä, niin kansanedus­tajien tulisi johdon­mu­kaisesti julistaa, että korkein hallinto-oikeus on syyllistynyt ihmisoikeus­rikkomuksiin ja -loukkauksiin.

Jokainen ymmärtää, kuinka järjetön tällainen kannanotto olisi. Siksi asianomaisetkaan eivät sitä tee. Täy­des­tä sen sijaan menee saamelaiskäräjien syyttely epädemokraat­ti­suudesta ja väärin­käytöksistä. Se tapahtuu usein vihjailevin sanan­kääntein, esimerkiksi tarinoilla sukulaisista, joista joku pääsee seulasta läpi, toinen ei.

Vihjailu on mahdollista, koska etnisiä ryhmiä koskevan lainsäädännön takia hakijoita kos­kevat asia­kirjat eivät ole julkisia, minkä takia niitä ei voi julkisuudessa tarkistaa. Se, että korkein hallinto-oikeus valvoo hakijoiden etuja, kertoo kuitenkin järjestelmän läpinäkyvyydestä.

Itsemääräämisoikeus valinkauhassa

Selvää on kuitenkin, että ongelmallinen lainkohta on kiistan ydin. Se tekee keskustelusta kaksi­jakoisen. Erikseen on se, onko henkilö etnisesti saamelainen siten kuin laki sen ym­mär­tää, ja se, onko henkilö etnisesti saamelainen niin kuin saamelaisten itsemääräämisoikeus asian ymmärtää. Edellinen liittyy henkilöiden vaalikelpoisuuteen ja juridiseen saamelaismäärittelyyn, toinen taas saamelaisten arkipäivän ymmärrykseen omasta saamelaisuudestaan. 

Jokaisten vaalien yhteydessä KHO:lle tulee ratkaistavaksi jopa sato­ja valituksia, jotka perustuvat arkistojen asiakirjoihin. Korkein hallinto-oikeus punnitsee, pitääkö se tärkeämpänä itsemääräämisoikeutta vai lain kirjaimellista tulkintaa. Valittajat syyttävät itsemääräämisoikeutta syrjiväksi ja ovat tyytymättömiä kiel­teisiin pää­tök­siin, mikä kasvattaa uhkapuheita saamelaisten mielivallasta ja ihmisoikeuksien loukkauksista.

Vallitsevan linjan muuttaminen taas mitätöisi saamelaisten oikeuden määritellä omia asioi­taan – edes sitä, ketä heihin kuuluu. Saamelaisten itsemääräämisen kyseenalaistaminen onkin ol­lut silmiinpistävä piirre siinä arvostelussa, jota saamelaiskäräjiä kohtaan on viime vuosina esi­tetty. Esimerkiksi eduskuntakeskustelussa viime talvena pidettiin jopa "pöyristyttävänä" sitä, että saamelaiset voisivat päättää omista asioistaan.

Saamelaisia koskevan lainsäädännön perimmäisenä tarkoi­tuksena on kuitenkin turvata tä­män päivän saamelaisuus ja estää alkuperäis­kansan sulauttaminen pääväestöön. Siksi saame­laisten oikeus määritellä omat lähtökohtansa Suomessa tulisi olla selkeä periaate.

 

Kirjoittaja on saamelaisen kulttuurin professori, jonka teos Saamelaiskiista (Into Kustannus) ilmestyy lokakuun alussa.

]]>
19 http://veli-pekkalehtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202694-saamelaisten-itsemaaraaminen-haastetaan-edelleen#comments Alkuperäiskansa Itsemäärääminen saamelaiset Saamelaismääritelmä Wed, 16 Sep 2015 15:30:00 +0000 Veli-Pekka Lehtola http://veli-pekkalehtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202694-saamelaisten-itsemaaraaminen-haastetaan-edelleen